Elämä on arkipäiväistynyt

😷👓👜kun pyhäpäiviä ei enää vietetä niinkuin ennen. Kaupatkin ovat aina auki. Päivien rytmittäminen on tärkeää, että tulisi vietettyä tarpeelliset lepoajat.

"Pyhä aamun rauhaa, hiljaa huokuu maa."

6

52

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kauppojen aukioloajat voisivat olla vaikka 8-18 arkipäivisin ja sunnuntaisin kiinni.
      Se on se raha, ahneuden synti joka on sekoittanut ihmisen.

      • Pärjättiinhän sitä ennenkin, vaikka kaupat olivat lauantaina auki muutaman tunnin ja sunnuntaisin kiinni. Ihmisillä on isot jääkaapit ja pakastimet missä voi säilyttää monen päivän ruoat. Itse yritän olla sunnuntaisin käymättä kaupassa. Se onkin aika helppoa, kun ei viitsi katsella tyhjiä hyllyjä. Varsinkin leipäpuolella on puutteita


    • Anonyymi

      Mukava aloitus.. itse vietän tuota pyhäaamun rauhaa kuin vain pystyn. Tänään olin 04: aikaan kaupassa kyllä. Kirkollinen pyhäaikahan alkaa jo lauantaina klo 18. Usein olen silloin haudoille kynttilöitä sytyttämässä kun ehtookellot soittaa samaan aikaan.
      Hieno tunnelma.
      Eipä siellä kukaan ihminen enää soita, vaan joki koneisto avaa luukut soittaen kelloja.

      Siitäkin hommasta joku voisi saada muutaman tunnin palkan, jos vaan kirkkoveron maksajia riittää, mutta tekniikka vie työt. Ennen ihmisiltä heikkeni selkä ja terveys raskaissa toissä. Nykyään kevyissä töissä tuolissa lysyssä ähräämällä.

      • Lepopäivän pyhittäminen ei ole ollenkaan pahasta. Nykisen kiireen ja kellon perässä juoksemisen aikana rauhalinen hetki tekemättä yhtään mitään olisi todella rentouttavaaa.

        Tuli noista kauppa-asioista mieleen ne pikkuiset putiikit, joira ennen oli melkein joka korttelissa. Nekin työllistivät kivasti. Lisäksi oli mukava pipahtaa hakemassa se jaffapullo tai maitolitra pienestä kaupasta missä ei palkjon mahtunut edes kävelemään. Isoissa hehtaarihalleissa ei ole ollenkaan sellasta kivaa tunnelmaa mitä oli niissä pienissä kaupoissa.


    • Anonyymi

      Liittyy varmaan vähän elämänvaiheeseenkin, ruuhkavuosina stressaantuneet käyvät ylikierroksilla ja eivät osaa asettua aloilleen hetkeksikään, kauppaanki lähdetään aikaa tappamaan. Rauhallisemmassa elämänvaiheessa moni turha alkaa karsiutua pois, materiakin alkaa menettää merkitystään.

      • Se on muuten totta, että elämänvaiheella pn merkitystä. . Silloin kun lapsi oli pieni niin kauppojen viikonloppuiset aukiolot vähensivät arkipäivien kiireitä ja pienensivät stressiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      340
      969
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      691
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe