Keskusta tuollaisessa hallituksessa, jossa asiat sekoilee jatkuvasti

Anonyymi

Nykyinen, Sanna Marinin vasemmistohallitus päätti jatkaa sitä. Mutta mitä ihmettä - miten kaksi kertaa hyvin toiminut lainsäädäntö pystyttiin sotkemaan näin pahasti kuin nyt on käynyt? Miten kummassa Marinin hallitus ja liikenne- ja viestintäministeriö pystyivät möhlimään jo kahdesti käytetyn ja hyväksi havaitun järjestelmän? Käsittämätöntä.
– On niputtaminen sitten ollut oikein tai ei, niin ainakin se on ollut Marinin hallituksen ja liikenne- ja viestintäministeriön valmisteleman ja eduskunnan hyväksymän lain mukaista. Ja sitä, mikä on laki, tässä maassa on varmasti noudatettava. Täällä on puhuttu, että pelkästään Traficom on antanut näitä ohjeita. Se nyt ei sitten pidä paikkaansa. Myös liikenne- ja viestintäministeriö on antanut samanlaisia vääriä ohjeita.

SDP tyttötrio on hukassa Harakan tavoin.

Laissa todettiin, että romutuspalkkio voidaan myöntää yhdestä romutetusta autosta vain kerran, mutta laissa ei määritellä sitä, kuinka monta romutuspalkkiota voi käyttää yhden uuden auton ostamiseen.
Traficomin verotuspalvelun päällikkö Tuovi Valtonen vahvisti tuolloin Iltalehdelle, että yhteen autoon voi todellakin käyttää useita romutustodistuksia.
– Näin se on, vaikka sitä ei ole erityisesti mainostettu.
Tulkinnasta syntyi sotku, kun monet ihmiset romuttivat palkkion toivossa useampia autoja.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd) ei viikonloppuna halunnut kommentoida keskeneräistä asiaa.
”Surullinen tapahtuma”

12. helmikuuta Kymäläinen totesi eduskunnan täysistunnossa, että valiokunta selvittää tapahtuneen, jotta jatkossa ei tapahtuisi vastaavia sekaannuksia.

– Kaiken kaikkiaan, mitä tulee niihin asioihin, joita täällä on toistettu moneen otteeseen kaikissa näissä eduskunnan käsittelyissä, tämä on surullinen tapahtuma ja kyllä hieman kummallinenkin, ja sen vuoksi me valiokunnassa otamme omana asianaan Traficomin ja ministeriön vielä kuultavaksi tämän asian osalta, jotta voimme oppia siitä, mitä on tapahtunut ja miten voidaan toimia ja varmistaa, että näin ei vastaavalla tavalla jatkossa tapahdu, Kymäläinen sanoi istuntosalissa.

Farssi romutuspalkkioista jatkuu – ministeri Harakka: ”Vihjailu ikävää ja paikkansapitämätöntä”
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta pyytää romutuspalkkion tulkintasekaannuksesta selvitystä ministeriöltä, Traficomilta ja ministeri Timo Harakalta (sd).

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta haluaa selvittää, miten liikenne- ja viestintäministeriö sekä Traficom päätyivät antamaan ristiriitaista tietoa autojen romutuspalkkioista.

Moni ehti ennen lain täsmentämistä jo romuttaa useamman auton, vaikka lain tarkoituksena oli korvata romutuspalkkio vain yhdestä autosta.

Iltalehden tietojen mukaan valiokunta kutsuu kuultavaksi myös liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd). Harakka itse pitää vihjailuja eduskunnan harhaanjohtamisesta ”ikävänä ja paikkansapitämättömänä”.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/57a55f18-be2f-44da-99a7-32a566ba000a

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yleisön pyynnöstä vielä kerran:
      Kuntavaaleissa suurinta oppositiopuoluetta äänestäviä rohkaistaan kirjoittamaan vaalilippuunsa päättäjien luettavaksi mitä todella ajattelevat demareista ja romutuspalkkiosta. Se on ylivoimaisesti tehokkain tapa saada mielipiteensä kuulluksi.

    • Anonyymi

      Harakka laittoi toimivan lain "atlantin aaltoihin" kuten itse sanoi.
      Naurattaako harakkaa, aina kun harakka nauraa, tapahtuu jollekkin vahinko. Harakka ei nyt osaa hommiaan hoitaa hallitusti
      Jokaisen ministerin pitää näplätä joku laki pilalle tai tehdä joku ns uusi, että jäisi nimi muistiin. Nyt on jäänyt, ja monen tämän hallituksen ministerin nimi, mutta negatiivisena. Tajusikohan ne itsekkään kuin kävi.

    • Anonyymi

      Hallituksen ymmärrys on yhtä harva kuin harakanpesä.
      Sitä sosiaalidemokraatista osaamista, laatua ja luotettavuutta.
      Tämä harakka vai mikä lintu se oli, on täysin pätemätön liikenne ministeriksi, se ei osaa muuta kun sotkea asioita, taksilain uudistukset, ja muut edeltäjänsä aivopierujen korjaukset on jäänyt puheiden tasolle, mitä ihmettä hallitusta muodostettaessa on ajateltu, kun tuollainen törppö on valittu liikenne ministeriksi, luulisi että edes auttava tieto alasta olisi vaatimuksena, mutta ei, pelottaa vain kuinka paljon se kerkiää tehdä vahinkoa hallituskauden aikana. Vai muka oikein tuollainen taksilainkin uudistaja olisi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Iltalehdellekts aloituksesta toimitetun matkalaskudatan perusteella pelkästään pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin (sd) nimellä on maksettu 1.1.2017–31.8.2020 lentoja lähes 100 000 eurolla, mutta virasto ei tiedä, miten tai mihin matkoista kertyneet pisteet on käytetty.

      Eduskunnan tarkastusvaliokunta ilmoitti 4. helmikuuta selvittävänsä, miten VTV:n matkakuluja ja matkustussääntöä on valvottu ja tarkastettu. Neljä päivää myöhemmin keskusrikospoliisi ilmoitti selvittävänsä VTV:n toimintaa yhteistoiminnassa eri tahojen kanssa.

      • Anonyymi

        Veroja lisää sanoo vasemmisto ja vihreät. Pitäähän heidän etuina päästä tienaaman pisteillä.
        Kymäläinen on demari ja aikoi selvittää hehe.


    • Anonyymi

      Ay-liitot jakavat taas verovapaita osinkoja

      https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/f8075213-a054-41c0-a060-eca7bd228130?ref=ampparit:bec1

      Demareiden rahoittajat.



      Sisialiassa mafian omistuksessa.Meidän ei ainakaan ole tarvista moittia moitti Venäjän korruptiota, kun sitä omastakin takaa. Riku Aallonkin tulot näkyi olevan yli300 000 € edellisellä vuodella, joka oli verokalanterissa päällekomeat korruptiota jotka eri näy verottajalle mm komeat mökit lapissa. Jos Aallon 2-miehestä kuva niin näkee ettälounaitakin saaneet ilmaiseksi.
      https://www.google.com/search?channel=fs&source=univ&tbm=isch&q=turja&client=ubuntu&sa=X&ved=2ahUKEwi-y47_5fvuAhUai8MKHSC-DpoQjJkEegQICxAB&biw=1232&bih=613

      Siinä eletään kuin kuninkaat.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe