Ja sua hiukan aattelin.
Mietin aikoja menneitä, mietin tulevia päiviä.
Kuinka kanssasi sydämeni sykki,
kuinka elossa virittyneenä olin.
Ja samalla niin seesteinen,
Ajatukset mietteet hidastuen.
Nyt palaamme paikkaan samaan,
putoanko taas siihen jamaan,
että liitoksistani melkein repeilen,
sua kun lähelleni kaipailen.
Vai osaanko olla viisaampi,
mies lämmin ja selkeämpi.
En sulle riesaksi tulla halua,
vaan mies välittävä,
tuttu ja arvostava olla.
Päätä itse jos muuta haluat,
tässä sua odottelen.
-14°C, tuntuu kuin -24°C. Älä nainen palelluta nenääsi😊
Mietin aikoja menneitä, mietin tulevia päiviä.
Kuinka kanssasi sydämeni sykki,
kuinka elossa virittyneenä olin.
Ja samalla niin seesteinen,
Ajatukset mietteet hidastuen.
Nyt palaamme paikkaan samaan,
putoanko taas siihen jamaan,
että liitoksistani melkein repeilen,
sua kun lähelleni kaipailen.
Vai osaanko olla viisaampi,
mies lämmin ja selkeämpi.
En sulle riesaksi tulla halua,
vaan mies välittävä,
tuttu ja arvostava olla.
Päätä itse jos muuta haluat,
tässä sua odottelen.
-14°C, tuntuu kuin -24°C. Älä nainen palelluta nenääsi😊
Vastaukset 43
Vanhimmat
En palelluttanut nenääni, mutta muuten kyllä palelin.
Hyvä juttu. Hänelle on muuten pakkasesta tultuaan aina tarjolla jotain lämmintä: Joko juotavaa tai halaus. Ihan kumpi vain lämmittää mieltä enemmän.
-13°C, tuntuu kuin -23°C. Viima on pureva, niin ehkä minäkin😉
Tänään yksi mies on ollut mielessäni pitkin päivää. Kaipaillut olen kovasti. Mitähän hänelle kuuluu oikeasti?
Kysy häneltä. Irl jos näette, viestillä someen ym.
Olisi itsekin kiva saada yllättävä yhteydenotto joltakin joka kaipaisi.
Halaus on ihana lämmitysmuoto 😊 tarviin lämmitystä ulkoisesti ja sisäisesti. Mut oonko ihan mustelmilla sen purevan lämpökäsittelyn jälkeen 🤔😄 😘
Voi olla. Varsinkin jos olemme kahden lämmittelemässä.
Vähän hampaita, vähän pehmeitä otteita....
Pääasia ettei sit oo enää kylmä 😁 kuuma ei haittaa
Yön niskaan hiipiessä,
ajatusten valon hämärtyessä,
halua suurta vuokseen tunnen,
yhteyden uuden löytyvän,
muurien väliltä katoavan.
Mitä lähemmäs tulla uskallat,
sitä enemmän minusta saat.
Paloja miehen sielusta,
osia uusia sydämestä,
totuuksia aitoja elämästä.
Niiden valossa itse päätät,
vieläkö lisää musta haluat,
vai takaisin muurisi rakennat,
kahjon loitolla pitääksesi,
oman rauhasi suojaksi.
-13°C, tuuleeko ulkona vai päässä lopulta enemmän?
Muurit on rakennettu kaiken kestämään
Ei kuitenkaan oikeata tunnetta estämään
Löytyykö yhteys? Päästääkö sinut lähelle?
Toivoa vaan voi eikä juosta asioiden edelle.
Naisista yleensä ei ota selkoa
Tunteet kun nekin aiheuttaa pelkoa.
Tuuliko se siellä päässä humisee?
Iltalintu. Lennän tänään etelään.
Et kai nyt yhtä tuulta pelkää, oli se sitten ulkona tai pään sisällä 😁
Eikö sen kanssa selviä hyvin kun huolehtii että on lämpöistä jottei mikään muu pöllyä kuin kauniit ajatukset. Miten se menikään että tuuli lisää pakkasen purevuutta eksponentiaalisesti. Paras siis huolehtia keskinäisestä lämmöstä jos molemmilla jo päässäkin tuulee. Itse kyllä olen tyytyväinen mitä sekavammaksi menee koska rakastan kaaosta.
Välillä tää palsta kyllä väsyttää. Sotkijoita riittää täällä.
Miksi aloittaja ei kerro suoraan tunteistaan? Sotkijat on muita kirjoittajia, koska tämä on keskustelupalsta.
Tuulitunnelilta joidenkin pää vaikuttaa.
Pyydän vain turvallisuutta seurassasi.
Viihtyvyyskin olis kiva lisä
Just saman kysymyksen voisin kyllä kysyä aloittajalta! 😄
Mutta saako kysellä jos itsekään ei nyt oo kaikista suorimmin ilmaissut. Ymmärrän ehkä kysymättäkin että miksi ei ole vaikka toivoisin sitä silti että puhuttaisi suoraan.
Keskustelupalsta ja muita kirjoittajia joo, mutta tiedän silti varmaksi sen että täällä voi ihan hyvin olla joitain mulle henkilökohtaisesti katkeriakin. Onko vai ei, en tiedä. Mutta voi olla. Siitä syystä tää välillä väsyttää.
Oikeasti tunteissa on rauhallisuutta, kaikki lämmin pyörii ympärillä.
Turvallisuuden annan, haluatko että poistun?
Ei aina helppo kertoa ole,
halua kovin on,
mutten voi olla tahditon.
Välit puhtaina pitää haluan,
vaikka lähelle niin kaipaan.
Syitä siihen on monia,
ammatillisia ja omia.
Viesti hänelle selväksi tehty on,
sanoja ehkä varovaisia,
silti aitoja oikeanlaisia.
Vaikutusta kenties laimea?
-12°C, tuntuu kuin -19°C
Kuinka selvästi
Sanasi sanoit?
Myöhemmin vähän
Sanomaasi sabotoit.
Tilanne hankala
Mutta yhteys on
Mitähän odotat
On aika olla peloton
Silmästä silmään tunteista kerroin,
käytöstä kummaa samalla selitin.
Sabotoin kyllä myöhemmin,
myöntää voin jo sen.
Pelkäsinkö kaiken tunnustaa,
vuokseen antaa vain palaa?
Tunne suuri rinnassa paloi,
kiertotietä helpompaa kai haki.
Silti totuus on selvä mulle,
sivuuta en voi enää,
koska hänelle tämä herää?
-12°C, winter wonderland?
Haluaako että paistun?
Oliko ajatus
Siinä hetkessä selkeä
Tilanne voi silloin
Sanoman särkeä
Tunteet ja pelko
Lähekkäin kulkee
Taisteluvaisto ne
Väkisten sulkee
Rohkaistu, kerro
Mitä sisällä tuntee
Jos eri mieltä
Hän asian unohtanee
Ehkä viesti ei selkeä,
Tilanne liian arkea.
Silmät kauriin kertoi,
Ei mennyt sanoma ohi.
Vaan jäikö sulkujen taa,
ei usko mun sanomaa.
Kahden kerron uudelleen,
sydän auki apposelleen.
Tahdikkaasti pitää aloittaa,
Kaipuu suuri lopussa paljastaa.
Olet nainen sydämessä mulla,
Siksi sua lämmöllä katselen.
Tiedät tunteen suuren,
Sen vuoksi sulle sanailen.
Sulle voinen sen luvata,
Kun uskallat vain kuunnella.
-12°C
Silmät kertoi
Muttei sanat?
Kerroit ja aukesi
Silmistä vesihanat?
Millon kohtasi
Katseet nuo
Joka tuo sinut aina
Palstalle tuo
Asteet ei täsmää
Pahoittelen
Onnea matkaan
Sinulle toivottelen
Jaa, minkähän takia katkeria? Olisko vaikka sun tekemiset syynä kun tuollaista epäilet.
Miehen ja naisen välillä voi olla vahvoja lämpimiä tunteita, mutta se ei välttämättä merkitse mitään todellisessa elämässä.
Helpoin on kun ne tunnistaa, tunnustaa ja jatkaa eteenpäin.. yhdessä tai erikseen.
-sivusta
Tunteiden kertominen on kyllä vaikeaa, mutta ei sen tarvisi olla. Se on kaunis asia että välittää toisesta ihmisestä. Maailma on ihan tarpeeksi kylmä ja pimeä paikka muutenkin niin miksi piilottaisi kokonaan jotain mikä on hyvä ja kaunis tunne. Sillä tavalla mietin itse sitä aiemmin että koska se oma tunne ei ole mitään pahaa vaan lämpöistä ja kaunista niin ehkä se kuuluu hänen tietää. Jos se toisi hänelle edes ripauksen siitä hyvästä mitä se tunne on itselleni antanut. Se on hyvä asia että tuntee.
Että välittää, että ei ole muuttunut kiveksi.
Ja kun järjellä miettii tuollaisia asioita niin itse ainakin oon aina järkeillyt että lopulta enemmän harmittaisi jos en olisi kertonut. Ne ahdistukset on hetkellisiä mitä itsensä ylittämisestä tulee eikä ne jää ikuisesti. Se että yrittää luoda yhteyttä hellästi ja niin tahdillisesti kuin mitä tilanne mahdollistaa ei ikinä ole tahditonta. Maailman ei tarvitse olla täydellinen tai olla täydellistä hetkeä vaan pitäisi oppia selviämään siinä vaikka kaikki maailmassa olisi pielessä. Ojentamaan käsi toiselle eikä hukata sitä. Koska ehkä se käsi etsii sinua.
Tiedän että se on vaikeaa. Mutta yritä ojentaa sun käsi sen verran että siihen voi toinen tarttua. Sen jälkeen kaikki on vähän helpompaa.
Mulla oli mahtava olo aamulla. Vähän aikaa. Energiaa energiaa
Parempi olo kuin konsaan
Pieniä hyviä elämän hetkiä
Itse tehtyä. Unta, sitä siunattua unta
Elämä virtaa, vielä
Mä tulin iloiseksi tuosta sun tunteesta, hymyilin kun luin 😊
Pysyikö mies kasassa
Kun nainen oli vastassa
Vai tapasitko jo hänet
Josta täällä kirjoittelet
Oletko tuttu vai kaukainen
Vain katseella hänelle viestien
Huoli aloituksessa ilmenee
Tosielämässä tunteensa piilottelee
Pysyi mies kasassa,
viileänä kuoressa.
Sydän silti hehkui,
silmissä kipinä loisti.
Viestinyt hälle muuten,
lähetellyt liikojakin,
väärällä ajalla koputellut.
Nainen tuttu vuosien takaa,
Silti tuntematon maskinsa alla.
Itseään ei paljoa ole avannut,
pieniä murusia vain tiputellut.
Katseesta olisi pitänyt lukea
Yrititkö muuten asiaa tukea
Siis oikea viesti katseen lisäksi
Vai katse väärään aikaan ikävästi
Tuntematon ei låhelle pääse
Minkäs teet, kun homma ei etene
Sanottu on aikanaan,
Katseella lämpimällä,
Puheella pehmeällä,
Kahdestaan aika pysäyttäen.
Sabotoinko myöhemmin,
väärillä sanoilla,
viileillä katseilla,
tilanteessa vaikeassa?
Tutustua olen aina halunnut,
sydämen saloihin samoillut.
Omani jo tunnen läpi asti,
hänen voisin valaista,
sielun saloihin oppia.
-7°C, lumisateen lakattua
Suoraan mitään sanottu
Ehkä jotain luvattu
Viimeksi pysähtyi aika
Kiireen poistumisen taika
Katseesi muutui ja olemus
Hylkäävä, hyytävä kokemus
Tilanteen vaikeus yllätti
Pakenemisreaktio tilanteita elätti
Muuttuu käsitys varovaiseksi toiseen
Kun saa tunteiden vähättelyä osakseen
Huonosti reagoin minäkin
Vastareaktio milloin mistäkin.
Lupasin silloin jotain,
olla aina tukenasi,
viedä sinua rinnallani.
Aika pysähtyi silloin.
En hylännyt tai hyytänyt,
vastakaikua aikani odotin,
selvää viestiä kaipasin.
Lopulta itseäni irti revin.
Tunteita vähätellyt koskaan en,
aidosti niistä aina kirjoitin,
vastareaktioon vain törmäsin.
Sanoin häntä valoksi arkeni,
muusaksi lähteeksi virtani.
Yhdessä pitkälle menisimme,
parhaat puolet toisille antasimme.
Ei moista
Mielestäni puhuttu
Voihan olla
Että sanat unohdettu
Tarvin aikaa
Tottua ihmiseen
Päästin vähän lähelle
Luottaen tunteeseen
Tunteista puhuminen
Ei ole meidän tarina
Muistot on rikottu
Jäljelle jäi narina
Se on muuten kummallinen juttu että maailma saattaa näyttää ihan erilaiselta riippuen kenen lasien läpi katsoo. Tässä yksi mahdollinen näkemys:
Hänen viileydestä ihan samaa mieltä. Aikalailla aina ihan viileä. Mutta silmissä kyllä kipinä.
Viestitellyt liian vähän!! 😄
Ei oo tuntunut ollenkaan liian paljolta koska haluaisin enemmän. Jos jostain pitäisi ajatella että on viestinyt liikaa niin ajattelisin itsestäni.
Tuntematon ehkä mutta silti alasti ja ilman muureja. Voiko siis väittää ettei olisi avannut itseään? Jos kuitenkin on enemmän auki kuin muille on. Mitä se itsensä avaaminen sitten edes tarkoittaa? Huomaan kyllä sen oudon asian ettei tunne toista tavallaan pinnalta ollenkaan mutta syvältä sisältä tuntee. Se on ihan kummallista. Varmaan molemminpuolisesti tuntuu vähän kummalliselta. Outo tapa tutustua. Tai ehkä tehokas, hypätty suoraan olennaiseen. Ehtiihän sen kaiken muun oppia ajallaan.
Aloittajan tapauksessa viestintä ollut valtaosin yksisuuntaista. Voin vaikuttaa viileältä, tilanteen vuoksi.
Sisällä silti hehkuu aina hänen lähellään, ja poskia kuumottaa vaikkei se aina näy. Katson ihailevasti, lämpimästi pilke silmässä hehkuen.
Hän tuntuu myös syvällä tutulta, kuin olisi kerran aiemmin tavattu ja rakastuttu, jouduttu erilleen ja unohdettu, kunnes jälleennäkeminen jysäytti minut hereille. Oliko se satunnainen salamanisku vai kohdalle tarkoitettu meteori?
Jysäytti ja upposi kerrasta, jälki hehkuu edelleen sisällä.
Vaatteita ei ole yhdessä riisuttu, mutta silti tunnen olevani alasti hänen lähellään.
Tällaista maalailua tällä kertaa, runoilua taivaanrantaan.
Kuulostaa juuri sellaisilla väreillä maalaillulta miltä itsenikin sisällä tuntuu.
Yksisuuntainen viestintä on vähän monimutkaista. Tai ehkä se on ollut silloin helpompaa niin kun on vielä totutellut omiin tunteisiin ja niihin tuntemuksiin mitä toinen herättää. Tai sitten vaan olosuhteiden vuoksi mennyt niin.
Mutta ei kai siinä molemminpuolisessa kommunikoinnissa mitään vikaakaan ole? Vai onko? Hyvinhän se menee...
Mä ainakin olen varma että se mitä kohdalle jysähtää on siihen jysähtäväksi tarkoitettu. Tai siis että juuri niistä täysin epätodennäköisistä asioista pystyy lukemaan että mihin suuntaan omaa elämää ohjataan. Koska sattuma ei enää selitä kaikkea. Just niihin epätodennäköisyyksiin kannattaa kiinnittää huomiota, koska ehkä just ne on ohjattu.
Just vähän aikaa sitten mietin sitä että mun suvussa on yksi kummallinen tapahtumaketju 100 vuotta sitten jossa eräs sukulainen kuoli täysin yllättäen ja nuorena ihan yhtäkkiä ja ilman syytä. Ja oon monesti miettinyt sitä että ilman sitä kuolemaa mun pappa olisi muuttanut kaupunkiin jossa se mun hän asuu nyt. Mutta koska tuli se yllättävä kuolema, sukulainen joka oli jo muuttanut sinne lähti heti kotiin eikä mennyt enää koskaan takaisin. Mä jostain syystä itse myös lapsena vinguin jatkuvasti siihen kaupunkiin. Ilman mitään kunnon syytä. Olen joskus 10-vuotiaana saanut isän ajamaan lomalla toiselta puolelta Suomea siihen kaupunkiin koska olin niin pettynyt ja surkea että mentiin väärälle puolelle maata. Aika jännä tälleen aikuisena nähdä että se on se kaupunki jossa hän asuu. Miten tällaistakaan selittää.
Ei mekään olla yhdessä vaatteitamme riisuttu. Mutta silti hän tuntuu todella läheiseltä. Ja haluaisin kyllä. Olla niin lähellä häntä kuin ikinä vaan voi olla. Eikä hukata enää.
Kommunikointi on ollut liian vaikeaa,
en tiedä eikö halua,
vai sanotuksi saa.
Vastasi mulle sanoin hämmentynein.
Yritin uudelleen lähestyä,
mutta muuria ilman porttia,
on raskasta rikkoa.
Odottamaan vain jäin,
jospa muuri sortuu sisältäpäin?
-7°C, pohjoisen kevätsäitä
Siis toinen laittaa viestiä mutta ei aloittaja? Vai toisinpäin? Tuttuja tuntemuksia.
Aloittaja oli itse se lähettelijä.
Ei liian siirappia,
hauskojakin juttuja,
sydämestä aina tulevia.
-2°C, kohta on lumiukkokeli.
Muistan yhden sellaisen hetken tooosi kauan aikaa sitten että vastasin hämmentyneesti ja varmaan kylmästi. Vaikka se viesti oli kiva. Menin vaan jotenkin lukkoon kun ne tunteet oli vähän liikaa. Muistan nähneeni että viesti ja näin sen otsikon ja tuntui siltä että mun todellisuus hajoilee. Koska mun päässä oli koko ajan se ajatus että se ei oo totta, se on harhaa, oon kuvitellut kaiken. Sitten jotenkin aloin ajatella että myös se viesti on varmasti harhaa. En edes tiedä miten onnistuin saamaan itseni ajattelemaan niin. Myöhemmin oon kyllä hakannut päätäni seinään. Ja tulee surullinen olo ajatella sitä ja kaikkia muitakin hetkiä että jos vain olisin tajunnut toimia toisin.
Yritän nyt kyllä miettiä tosi paljon sitä miten pitäisi toimia. Että enkö vain tajua jotain mitä pitäisi tehdä. Mutta se sama "tää on harhaa"-olo vaivaa aika pahasti edelleen. Ja tottakai välillä oon sataprosenttisen varma että hän varmaan enemmänkin inhoaa mua kuin että haluaisi mitään kontaktia enää. Mutta oon jo oppinut että annan sen olon tulla ja mennä eikä se pääse liikuttamaan mua. Vain pistää hetken sydämessä ei muuta.
Mitä jos tilanne on sellainen että on vaikeaa ja sit molemmat vain odottaa että toinen sanoisi jotain? Koska tuntuu niin vaikealta olla se joka aloittaa. Enkä oikeesti itse edes tiedä miten. Tein jo muutama päivä sitten jonkun uuden someprofiilinkin vain että laittaisin hänelle viestin mutta luovuin siitä ajatuksesta koska se ei tuntunut reilulta lähettää kuvattomasti. Kun muutenkin mulla on ollut tää mysteerisyysongelma niin mielummin avaisin itseäni hänelle kuin vaikuttaisin siltä että pidän kaukana. Eikä siis oo aiemmin ollut tarkoitus lähestyä nimettömästi mutta en voinut kirjoittaa enempää.
Mitä pitää tehdä? Voisiko tästä oikeasti puhua koska mä en oo kovin hyvä miettimään sitä itsekseni. Mitä sä haluaisit että tapahtuisi? Jotta saisitte yhteyden toisiinne. Mitä jos on niin että molemmat haluaa mutta keinoja on vähän ja koska tuntee paljon on niin vaikea aloittaa. Mulla on myös se olo että haluaisin puhua joistain asioista kasvotusten. Tai että oikein muuten ei voi edes puhua niistä. En osaa luovuttaa vaikkei muurissa olis ovea. Mutta en myöskään oo niin hyvä kiipeämään että pääsisin ylös ilman köyttä.