Ja sua hiukan aattelin.
Mietin aikoja menneitä, mietin tulevia päiviä.
Kuinka kanssasi sydämeni sykki,
kuinka elossa virittyneenä olin.
Ja samalla niin seesteinen,
Ajatukset mietteet hidastuen.
Nyt palaamme paikkaan samaan,
putoanko taas siihen jamaan,
että liitoksistani melkein repeilen,
sua kun lähelleni kaipailen.
Vai osaanko olla viisaampi,
mies lämmin ja selkeämpi.
En sulle riesaksi tulla halua,
vaan mies välittävä,
tuttu ja arvostava olla.
Päätä itse jos muuta haluat,
tässä sua odottelen.
-14°C, tuntuu kuin -24°C. Älä nainen palelluta nenääsi😊
Mietin aikoja menneitä, mietin tulevia päiviä.
Kuinka kanssasi sydämeni sykki,
kuinka elossa virittyneenä olin.
Ja samalla niin seesteinen,
Ajatukset mietteet hidastuen.
Nyt palaamme paikkaan samaan,
putoanko taas siihen jamaan,
että liitoksistani melkein repeilen,
sua kun lähelleni kaipailen.
Vai osaanko olla viisaampi,
mies lämmin ja selkeämpi.
En sulle riesaksi tulla halua,
vaan mies välittävä,
tuttu ja arvostava olla.
Päätä itse jos muuta haluat,
tässä sua odottelen.
-14°C, tuntuu kuin -24°C. Älä nainen palelluta nenääsi😊
Vastaukset 79
Vanhimmat
Aloitus tuli palvelinvirheen vuoksi neljään kertaan. En spämmää😄
Miettinyt olen myös kaikkea,
kuinka elämä voi olla lattea.
Ilman tuttua puhetta, naurua,
olo on väritöntä vaisua.
Kaipaisin jo muutosta,
voi tätä jatkuvaa puutosta.
Kyllä kai elämä näinkin menettelee,
ihmettä jos odottelee
Olen jotenkin jumissa tässä..sisäisessä lämpimässä, etten oikein edes ymmärrä
Sää tämä täällä on kyllä hyvin arktinen 😊
Sydämessä on pitkästä aikaa, vuosiin, taas sellaista lämpöä että se säteilee kyllä siihen kylmään nenänpäähän asti 😊 Olin melkein unohtanut miltä se tuntuu kun kaipaa niin syvästi että jää vaan tuijottamaan ulos ikkunasta eikä kuule mitä muut puhuu. Samalla oon iloinen että oon vanhempi ja viisaampi käsittelemään omia tunteita rauhallisemmin. Ehkä löytyy räiskyvä levollisuus...
Sydämessä on pitkästä aikaa, vuosiin, taas sellaista lämpöä että se säteilee kyllä siihen kylmään nenänpäähän asti 😊 Olin melkein unohtanut miltä se tuntuu kun kaipaa niin syvästi että jää vaan tuijottamaan ulos ikkunasta eikä kuule mitä muut puhuu. Samalla oon iloinen että oon vanhempi ja viisaampi käsittelemään omia tunteita rauhallisemmin. Ehkä löytyy räiskyvä levollisuus...
Oon vastaamassa ilmeisesti viis kertaa 😄 error error, palsta älä hajoo :/
Sydämessä on pitkästä aikaa, vuosiin, taas sellaista lämpöä että se säteilee kyllä siihen kylmään nenänpäähän asti 😊 Olin melkein unohtanut miltä se tuntuu kun kaipaa niin syvästi että jää vaan tuijottamaan ulos ikkunasta eikä kuule mitä muut puhuu. Samalla oon iloinen että oon vanhempi ja viisaampi käsittelemään omia tunteita rauhallisemmin. Ehkä löytyy räiskyvä levollisuus...
Oon vastaamassa ilmeisesti viis kertaa 😄 error error, palsta älä hajoo :/
Sydämessä on pitkästä aikaa, vuosiin, taas sellaista lämpöä että se säteilee kyllä siihen kylmään nenänpäähän asti 😊 Olin melkein unohtanut miltä se tuntuu kun kaipaa niin syvästi että jää vaan tuijottamaan ulos ikkunasta eikä kuule mitä muut puhuu. Samalla oon iloinen että oon vanhempi ja viisaampi käsittelemään omia tunteita rauhallisemmin. Ehkä löytyy räiskyvä levollisuus...
Oon vastaamassa ilmeisesti viis kertaa 😄 error error, palsta älä hajoo :/
Oulussa on kylmää
Euroviisuihin mennään kuitenkin 🎶🎵🙂
Lumet sulaa ja kevät tulee...
Nytkö palaamme paikkaan samaan, tuskin menet huonoon jamaan. Paikka ei nyt osu, kyseessä joku toinen v*su. Selkeä luulisi olevan missä menen, ehkä lounas muuten koronaa välttelen. Voimia kohtaamiseen mies, onnistunut suunnitelma kenties?
Laita vähän vinkkiä kenelle kirjoitat.
Palasin vanhaan aloitukseen,
haikaillen myös menneeseen.
Kun kaikki tuntui suurelta,
hymy, katse, ääni pehmeältä.
Vielä hän sydämeen kolahtaa,
lähellä miehen mielen sulattaa,
ja hymyn kasvoille nostaa.
Olen hänen edelleen.
Nainen tuo maaginen,
on nainen pohjoisen.
Luota tuulten kylmien,
valkoisten hankien ja
hiekkarannan kesäisen.
Nainen kuin tarina on,
vaikka kovin ajaton.
Vanamo pohjoinen,
kukka kaunoinen.
Sellainen hän on.
-11°C, puolipilvistä
Kirjoitat kauniisti 😊
Tunnen samoin eräästä miehestä. Hän saa mut hymyilemään ja hänellä on jokin aivan oma paikkansa sydämessäni, jossa kaikki sulaa. Joskus se oli niin hankalaa että joku saa niin voimakkaita tunteita aikaan mutta oon kyllä nyt hyväksynyt ne täysin. Itseasiassa ehkä oikeasti jollain tasolla oon antautunut niille tunteille parhaiten vasta nyt. Koska hyväksyn ne nyt täysin enkä yritä taistella niitä vastaan. Ja on hyvä olo tuntea niin. Se tuntuu hyvältä että maailmassa on joku ihminen joka olemassaolollaan saa oman sydämeni niin eläväksi, punaiseksi. Tuntuu niin hyvältä se että hän on olemassa enkä osaa edes selittää miten monella tavalla. Maailma on oikein kun hän on siinä. Mietin usein sitä että miten kiitollinen oon siitä että hänet kohtasin. En halua edes miettiä millainen ihminen olisin ollut ilman sitä. Se vaikutti paljon. Ja oikealla hetkellä. Mut en silti kyllä jaksaisi koko menneisyyttä elää uudelleen, onneksi ollaan tässä pisteessä missä ollaan 😊 Vaikka kaikki onkin sekaisin. Oon varmaan ikuinen optimisti, kun oon iloinen että ollaan tässä pisteessä. Joku muu voisi nähdä asian eri tavalla. Mutta oon vaan niin iloinen siitä pienestä yhteydestä joka on. Ja että tunteet on ehkä sen verran vakaammin ettei sotketa toisiamme. Kai saan olla niistä iloinen ja onnellinen huolimatta siitä miltä ulkoiset seikat näyttää. Oon kuitenkin, saan tai en 😊
Minkälainen on pieni yhteytenne?
Palsta 😂
Runoilu ei ole vaikeaa,
sitä joskus harrastaa,
naisesta haaveilla saa.
Tunnetta hehkutella,
sydäntään kiusata,
yksinään tunteilla.
Hänelle nämä sanoa pitäisi,
silmästä silmään lähettäisi,
jos siihen tilaisuuden saisi.
Lähelle tunkea en halua,
näkee minut jo ilmankin,
päässä käsivarren seisojan.
Niin lähellä, mutta kaukana
lasiseinän takana touhuaa.
Rikonko lasin vasaralla,
vai kauniilla sanoilla,
kunhan este pois häviää,
vapaasti taas jutellaan.
-5°C, ilta pilvinen puhtaiden hankien
Runoilu ja sanailu on kyllä taitolaji. Jonka selvästi osaat 😊
Mutta voi että tuo ajatus että jotenkin muka tunkisi jos lähestyisi toista. Pois se ajatus sinusta, ja minustakin. Se ei oo tunkemista nähnytkään kun on molemminpuolista halua toisen lähelle. Susta on hyvin vaikea muutenkaan saada sellaista mielikuvaa että tunkisit epätoivotusti. Oot niin huomioiva ja kuuntelet tunteita. Tulee ihan rauhallinen ja hyvä olo lähelläsi. Varmasti sillä sun hänellä on sama olo että voi tuntea kuten tuntee ja avautua niistä sulle. Todennäköisesti just niin päin että oot liian kaukana.
Ja muutenkin jokaisella on ehkä joku henkilö jonka kohdalla olisi ihan toivottuakin se, että tunkisi omaan elämään. Mä ainakin toivoisin mun hänen kohdalla lähentymistä eikä missään nimessä etääntymistä. Ellei hän siis halua. Jos hän haluaisi etääntyä niin tottakai kunnioittaisin hänen toiveitaan.
Mutta mä haluan kyllä oikeasti lähemmäs. Eikä sillä väliä miten. Jos rikkoo lasin niin kyllä mä otan kiinni kädestä. Ei sillä varmaan siinä vaiheessa enää niin väliä miten se lasi rikkoontui. Vaan että pääsee siitä lasista jotenkin. Mikä siihen auttaa? En tiedä. Mutta mitään tunkemista tai epätoivottua siinä ei ole. Haluan että hän tulee lähemmäs minua ja haluan itse lähemmäs häntä.
Hyvää yötä ja kauniita unia 😊😘
Täytyy lähestyä varovasti, ettei hänen tarvitse kavahtaa kauemmas. Monta muuttujaa on kuviossa, en siksi voi yksin vyöryttää kaikkea hänelle. Pala kerrallaan se elefanttikin syödään.
Hyvää yötä sinulle, joka näihin jaksat kommentoida.
Kauniita unia myös. 😊
Yritän vaan muistutella sua siitä millainen naisen näkökulma mahdollisesti voisi olla, ja luen sun juttuja jotta tietäisin miten mies saattaa ajatella 😊 Jokainen tarvitsee joskus hieman muistuttelua, jotta turhat ajatukset ja pelot saa päästään ulos.
Eikä se haittaa että asiat on vaikeita ja on paljon muuttujia, kun tuntee sen syvällä sydämessään että luottaa toiseen. Tietää että voi kertoa omat ajatuksensa ja toinen voi kertoa omansa. Tai ehkä se on tieto siitä että on selvitty niin paljosta että on luottoa, että selvitään kaikesta muustakin.
Olen varma ettei sun hänen tarvitse kavahtaa kauemmaksi. Osaat kyllä selvästi nämä asiat. Ja syödä elefantin 😄 Jään nyt huvittumaan tuosta elämänohjeesta, joka on hyvä koska tuskin pääsee silloin unohtumaan.
Ehkä te olette kaikesta huolimatta sellaisessa tilanteessa että se on aika vapaasti auki sulle että miten haluat lähestyä. Koska jos on luottamusta se on niin. Ei tunnu huonolta ja tunteet on jotenkin hyvin. Välillä voimakkaat tunteet on saattaneet pelottaa mutta kyllä ajan kanssa jokainen saa niitä järjestykseen. Ehkäpä tekin olette saaneet. Ja kyllä silloin kaiken kommunikaation alla on se tunne että mistä ikinä toisen kanssa jutteleekin niin oikeasti haluaisi vaan syliin. Ja ehkä se on ihan hyvä pohjavirtaus kaikelle kommunikoimiselle. 😊
Ajattelin kysyä häneltä sopiiko lähettää yksi valmiiksi kirjoittamani meili, johon olen ajatuksella ja neutraalisti koonnut mietteitäni. Ihan vaan pohjaksi keskustelulle vaikka teekupin ääressä. Se ei ole mikään ylitsepursuavan tunteellinen rakkauskirje, vaan jotain itseanalyysin ja varovaisen tunteiden osoittamisen väliltä. Itse koen siitä välittyvän viestin: Sinä olet minulle tärkeä, ihan omana itsenäsi, ilman suurempia toimenpiteitä. Kunhan vain uskallat avautua ja luottaa minuun. Olen tässä jos tarvitset minua.
Menikö liian imeläksi kuitenkin?
-5°C, edelleen.
Kannustan sinua lähettämään mailini. Ansaitsette keskustelunne. ♥️ Silloin kun tilanne on mitä kuvaat, tulee katumaan pitkän aikaa jopa loppuelämän, jos ei uskalla avata keskustelua. Toivotan rohkeutta! 👍
Tuo on kaunis ajatus ja ihan varmasti se on sopivaa. Sellaisesta tulisi sydämeen syvä onnen ja ilon tunne. Että on joku sellainen ihminen olemassa eikä tarvitse tuntea yksin kaikkea. Ilo siitä että toinen on siinä 😊 Ei oo yksin maailmassa omien tunteiden kanssa.
Ei ole millään tavoin imelää. Miksi ajattelet että olisi? En tajua miten se edes olisi imelää, ja olisiko sillä kauheasti väliäkään vaikka olisi. Tuo ajatus on tosi kaunis ja rauhoittava. Siitä tulee myös olo että sen sanojan tunteet on hyvin käsiteltyjä ja itselleen ymmärrettyjä, ja se herättää luottamusta. Varmaankin yksi selvimmistä tunteista joita mulle tuosta heräsi on luottamus. Juuri se että tuntuisi hyvältä avautua toiselle ja jutella kasvotusten. Ja kertoa se, että tuntee tarvitsevansa toista. Sen lisäksi tietysti että varmasti herää muitakin positiivisia tunteita mitä nyt ylipäänsä herää aina kun jollain tavoin on tekemisissä henkilön kanssa josta pitää paljon.
Uskon että kaikki on teidän tapauksessa ihan hyvin koska voitte hiljalleen lähentyä toisianne ja pohja on vahvaksi rakennettu jo. Se ei sieltä mihinkään enää sorru.
Tiedä siitä vahvasta pohjasta muualla kuin päässäni. On meillä tietty side ja luottamus, jota olen tosin omilla toimillani koetellut ihan liikaa. Jos lupaa jotain, siitä tulee pitää kiinni, vaikka se tuntuisi silloin pahalta.
Olen pyytänyt rikkeitäni anteeksi face-to-face, mutta vielä täytyy selvittää motiivini hänelle luottamuksen parantamiseksi. Ei hän muuten uskalla rentoutua seurassani, ja olla se hehkeä itsensä, johon kerran niin helposti ihastuin.
Sellaisen puhumattomuuden lasiseinän takana on vain ikkunaprinsessa, etäinen hiljainen hahmo. Hänet haluan lähelleni, alkuun vaikka käsivarren mitan päähän. Tuplamitan päähänkin käy, näin epidemian jyllätessä. Kunhan on välittömästi tavoitettavissa ja sanavalmiina. Ajatteleva nainen ei saa piiloutua hiljaisuuden muurin taakse.
-9°C, puolipilvistä edelleen. Aivan kuin päässäni.
Kyllähän sekin sitä vahvaa pohjaa rakentaa jos sitä on koeteltu. Tietää ettei se siitä mihinkään räjähdä. Sekin tavallaan tuo jotain olennaista esiin, jota ei välttämättä olisi ymmärtänyt ilman. Että se vaan pysyy. Tää nyt on ehkä jokin yltiöoptimistin näkökulma, mutta kyllä mun mielestä räjähdys tuntuu sen jälkeen ihan hyvältä kun siitä on vaan selvinnyt. Koska näkee mitä jäi jäljelle. Se lisää todellista tietoa siitä että mikä on niin vahvaa että kesti. Sitten osaa antaa oikean arvonsa sille, mikä kestää räjähdyksenkin. Ehkä on tapahtunut jonkinlaista katharsista. Mikä ei lopulta ole niin huono asia.
Musta ainakin tuntuu omassa tilanteessa siltä että hän saa jollain kummalla tavalla kaivettua musta epäolennaista pois. Sellaista mikä pitääkin saada pois. Katharsistyyppisellä tavalla. Ja hän saa musta myös esiin hyviä puolia ihan eri tavalla kuin kukaan muu. Se vaikutus on jotain täysin omanlaista. Ja pidän siitä mitä hän saa aikaan. Oon ajatellut että se vaan on kolikon kaksi puolta että jos saa toisesta hyvää esiin niin siihen kuuluu sekin että repii irti sen turhan. Siksi koettelemus onkin saattanut olla oikeasti tarpeen. Jotta voi kasvaa.
En varmaan ihan ymmärrä kaikkia hänen tekemiään asioita että miksi on tehnyt niin, mutta tiedän että hän on ihana ihminen ja tunnen pelkkää lämpöä häntä kohtaan, niin tiedän että kaikki on hänen näkökulmastaan ihan ymmärrettävää. Ymmärrän etten ymmärrä. Eli tajuan kyllä sen että kaikki mitä hän on tehnyt on ollut hänelle siinä hetkessä järkevää tms. Tiedän kyllä sen että hänellä on sydän ja on ihana ihminen. Ja ehkä joskus joitain asioita tapahtuu kohtalonkin ohjaamana. Että niiden on vaan kuulunut mennä niin. Mä tiesin omassa tapauksessa ennen kuin jotain isompaa välirikkoa tuli että jotain on tulossa. Olin niin kuin ahdistunut eläin joka odotti tsunamia tai jotain. Ehkä se oli vaan se miten asioiden piti mennä silloin.
Kohtalo on muuten mielenkiintoinen juttu. Oon alkanut nähdä nyt koko ajan jotain tiettyä merkkiä. Tulkitsen sen niin että se tarkoittaa että me nähdään hänen kanssaan kasvotusten. Siihen merkkiin liittyy muutakin. Mutta on niin outoa nähdä sitä samaa asiaa koko ajan. Tuntuu selvältä merkiltä.
Miksi haluat pitää hänet noin kaukana? Kahden käsivarren mitan päässä? Miksi! 😄 Aika kylmää... 😄 Melkein jäätävää suoraan sanottuna. Tottakai saat pitää sen etäisyyden minkä haluat pitää mutta aika julmaa haluta tavata ja sit pitää noin kaukana 😭😄 Mä rakastaisin kaikkia koronia ja influenssojakin jos ne olisi saatu häneltä. Helpottaisi vähän kaipausta kun voisi maata sängyn pohjalla ja ajatella että ainakin mulla on tää korona vielä häneltä ☺ ja siis oikeastikin ajattelen niin että se tulee mitä tulee. Eli luotan Jumalaan. Sellainen yleinen kaiken pelko ja kuolemanpelko on ehkä jonkinlainen merkki uskon katoamisesta tai heikentymisestä. Kaikki tää kuitenkin on Jumalan kädessä ja jokaisen aika lähteä tulee silloin kun niin on määrätty. Vaikkei sitä aina ymmärräkään miksi. Mutta kaikella on tarkoitus vaikka ei sitä osaisi nähdä siinä hetkessä. Voisihan sitä pelätä että jääpuikko tipahtaa niskaan. Tai päinvastoin mitä niitä oli kaikkea että joku nainen tipahti lentokoneesta ja säilyi hengissä. Tai joku mies hyppäsi pilvenpiirtäjästä ja tuuli työnsi sen avonaisesta ikkunasta takaisin sisään. Pelkääminen lienee turhaa. Mutta se on kyllä hyvä keino hallita ihmismassoja.
Se on kyllä nyt tavoite että kaikki lasit menee säpäleiksi. Ei enää vaan hiljaisuutta.
Mä nyt taas aamufloodaan sun ketjua, mutta tuli vielä mieleen tuosta mitä sanoit jotenkin se, että sinne hiljaisuuden (tai kohtaamisten olosuhteiden aikaansaaman) muurin taakse on kyllä tavallaan piiloutunut itsekukin. Koska mistä minäkään olisin oikeasti voinut oikeassa elämässä päätellä miten mielenkiintoisia ajatuksia minun hänellä on. Vähän kyllä pystyin päättelemään, mutta niin kuin raotetusta ikkunasta. Ja silti sen kuitenkin näkee silmistä vaikkei sanoisi mitään. Että ehkä se hiljaisuus ei oo ollut teidänkään tilanteessa täysin tahallista vaan monimutkaiseksi mennyt tilanne. Mutta tää on varmaan se painolasti kyllä joka mun päällä on nyt ja ikuisesti että en oo puhunut tarpeeksi ja oon väistellyt sitä. Niin joudun sit vaan vähän enemmän vakuuttelemaan että oon mennyt paremmaksi. Mikä on ihan ok, voin varmaan kirjoitella nää sunkin ketjut täyteen aivopierujani ja silti edelleen oon ihan mystinen, hankala ja puhumaton 😄 kiitos huolella tekemäni pohjatyön.
Pohjatyö, se pohjatyö. Mistä sitä tietää vaikka itsekin olisit tehnyt niin hyvää pohjatyötä, että vaikka olisit oikeasti kuinka tahansa rauhallinen perheenisä niin mielikuva susta on aina jollain tasolla se että oot villi 25-vuotias. Ja suhtautuminen kaikkiin toimiisi hieman sen mukaista.. 😄 Ja tää oli siis ihan täydellä lämmöllä sanottu.
Tiedän katselevani maailmaa myös oman muurini tähystytasanteelta. Sieltä katsoessa ei aina näe, että myös sillä toisella on oma muuri tai haarniska, jonka vuoksi viestin läpimeno syvälle asti ei onnistu. Se vain kimpoaa kuoresta maahan aiheuttaen vain kolauksen panssariin. Klonk, sinne se kaunis punasulkainen nuoli vain kolahti ja tippui maahan.
Jotain elämästä jo oppineena tiedän, että paras keino läpäistä panssari, on lämmittää sitä hitaasti tietyn verran. Se päästää kovan kuoren pehmeäksi, jolloin teräväksi hiottu nuoli voi läpäistä panssarin. Voi läpäistä, jos vastaanottaja ei väistä sitä. Ymmärrät ehkä vertauksen?
Välillä tosiaan tunnen itseni 25- vuotiaaksi, sen verran hölmöjä tulee välillä tehtyä😄. Hyvässä ja lievästi myös pahassa. Mutta sydäntäni kuuntelen aina. Enkä siksi tahallisesti taktikoi ja pelaa kenenkään kanssa.
-20°C, kirkastuvaa tähtitaivasta näkyvissä
Ehti tulla jo ikävä sua! ❤ Mä kirjoitan kuitenkin niin pitkän vastauksen että näpyttelen sen sit aamulla. Hyvää yötä nyt, ehkä ollaan yhdessä hölmöjä 😊
Vanamo kaunoinen,
piikikäs ruusu välil' on.
Silti vuokseen parhaan,
teen ja yritän,
vaikk' sanaton on hän,
silmistä lämmön nään.
Tiedän etten ole helppo,
mies suora perus- Seppo.
Sydämellä häntä mietin,
ja apuakin tarjoilen.
Ilman taka- ajatusta,
vain huomiota,
välittämistä proota.
Monta syytä hänestä pitää,
vaikka itse sitä epäilee.
Pidän koska olen ammattilainen,
vastuussa ja inhimillinen.
Syy suurin silti on,
hänessä näen itseni,
puolikkaani puuttuvan,
maailmani mullistajan.
Saat räjäyttää maailmani,
jotta tunnen eläväni.
Yhdessä raunioilla,
tuulessa tarinoida,
lataus pois rakastella.
-23°C, kiristyvää pakkasta. Talvi.
Minkähän ikäinen on hän joka asuu kylmässä valtakunnassa?
Kolmenkymmenen nurkilla,
ikänsä on tuolla naisella.
Tiedän sen ihan tarkalleen,
mutta tällä kerrokaan en.
Kylmä Pohjan valtakunnassa on,
talvikeli aito rapsakka,
nenää kunnolla puraiseva.
Pidäthän sormesi lämpimänä?
-27°C, kireää narskuvaa pakkasta.
Tää oli ihana! ❤❤
Nyt mäkin oon herännyt vaikka onnistuin puoliunessa saamaan herätyskellon hiljaiseksi. Mut vain ulkoisen, ei sisäistä. Sisäinen herätti. Niin kai se menee elämässä muutenkin, että kyllä se oma sisin huolehtii itsen herättämisestä. Vaikka kuinka järkeilisi hölmöjä tai kylmiä tai pelkäisi niin sydän ottaa lopulta kopin.
Mun aivot on vielä ihan unessa, taidan tarvita aamukahvin että lähtee pyörimään ja saan kaikki ajatukset sanoiksi. Eli saan tukittua taas sun ketjun kilometrin pituisilla viesteillä jotka vois varmaan tiivistää jos osais, ja joissa ei lopulta sanottu paljon mitään. En tiedä miten ne aivoni saisi vielä vähän paremmin pyörimään, tarvisi varmaan keksiä 😄
Niinpä, ne muurit. Vaikeuttaa asioita mutta ihan totta että ehkä niiden kanssa oppii kokemuksen myötä hiljalleen toimimaan. Kyllä mustakin tuntuu että jotain opin. Muistan helpommin sen, että toisella on oma muurinsa kuten minullakin. Tajuan että se on luonnollista ettei kaikki heti mene läpi asti. Tarvitaan sitä aikaa ja pehmittämistä just kuten sanoit.
Ihmisillä on myös vähän erilailla välillä ne omat muurinsa. Ei oo ehkä ihan samanlaisia niin voi olla vaikea tunnistaa niitä. Sulla saattaa olla niin, että sun muurissa hyökkäysvarustelu ja se on aktiivisempi muuri. Ja mun muuri on ehkä sitten sellainen linnanpiha-tyyppinen että oon vaan sijoittanut sen kauas ja hylkään koko muurin jos se vaaraantuu ja lähden pois ilman taistelua ennen kuin se sortuu. Vaikea ehkä ymmärtää toisia välillä, mutta luulen että ehkä siitä on hyötyäkin jos muurit on erilaisia. Ainakaan ei saa enää vahingossa sotaa aikaan näin, toivottavasti 😅 ei kun oikeasti. Kun reaktiot on erilaisia niin jää aikaa miettiä mitä tekee. Mä selviän siitä jos tulee vähän tykinkuulia koska se mun muuri on tarkoitettu maalitauluksi, sehän sen tehtävä on. On aikaa miettiä luotisateessa mitä tekee. Ja ehkä sulle on hyvä se ettei tule takaisin tulitusta. Ehdit myös miettiä sitä että miksi ammut. Ei tuu niin pahaa jälkeä ja molemmat tajuaa kyllä että muurit saa aikaan sellaista ja pysähtyy. Jokainen huonokin hetki lisää aina ymmärrystä ja se on hyvä. Ei oo mitään vikaa siinä. Hyvä vaan että voi oppia.
Tiedän tosi hyvin sen olon että alkaa pelätä, että kaikki on omaa harhaa oman pään sisällä. On olevinaan jotenkin järkevä siinä pelossa mutta lahjakkaasti kyllä unohtaa monta viitettä todellisuudesta. Tiedän ihan täysin sen pelon ja se on kuristava. Joten ymmärrän kyllä miltä se tuntuu. Kun se tulee pitää vaan sietää se ja antaa sen mennä ohi. Se tulee kun ottaa askelia. Mullekin tuli. Mutta annoin sen olla ja se meni ohi. Siihen voi aina luottaa kuitenkin että kun tekee asiat omasta sydämestään niin ei tarvitse katua niitä. Yritän itse ajatella niin. En kadu mitään minkä oon tehnyt sydämestäni. Vaikka ne on myös niitä jotka on aiheuttaneet hetkellistä ahdistusta. Mutta se on vain hetkellistä ja pitkällä aikavälillä niistä sydämestään tehdyistä asioista voi olla tyytyväinen.
Eiköhän kaikki mene ihan hyvin. Ja selvästi panssarien lämmitys tehoaa 😊 koska tuntuu lämpöisemmältä nyt. Hyvin kyllä löydetty vilukissan akilleen kantapää 😄 ihana lämmin panssarini.. viuh! 🎯 No mut onneks näin päin eikä halkaisu jäädyttämällä.
Mutta siis vastaanottaja tuskin on väistämässä. Se tuntuu pienen pelon lisäksi oudosti ihanalta kun tietää että lämpenee ja on kohta niin suojaton että nuoli uppoaa syvälle. Vai onko se väsytystaistelun tulosta, en tiedä. Mutta voisin kuvitella että peura tuntee helpotusta sillä hetkellä kun tajuaa ettei juokse enää, jäi kiinni ja antaa leijonan hampaiden upota. Juokseminen on stressaavaa, oman kohtalonsa hyväksyminen rauhoittavaa. Ihanan rauhoittavaa. Vertasinko sua nyt leijonaan joka syö aamupalaansa? Ehkä. Se on se lataus. Peura haluaa jäädä kiinni. Ei kukaan jaksa juosta ikuisesti.
Tää sama jumitusketju johon oon jo joskus vastannut viis kertaa jumittaa taas 😄
Onko ikäeroa
Vai samanikäisiä olette?
Valtakunnista herätessä
Vaan saman taivaan näette?
Pukeutuminen
Estää kyllä jäätymisen
Sormet vielä tallella
Vaikka palstalla näpyttelen
Ikäeroa reilu kymppi on,
ei se ole mahdoton.
Herätessä taivaan saman näämme,
pakkaskelit samat aina siedämme.
Lauhempaa säätä meille toivon,
ettei nenä tai sormet jäädy,
ja neidon lekuriin täydy,
voisin hoitaa lähellä,
viltin alla lämmitellä.
-10°C, aurinkoista. Kevätkelejä😊
Mä valvoin koko yön.
Nyt sittän nukun.
Onko naisella kiva nenä?
Noniiin nenä paleltu kun et ollut pussailemassa sen suojana.. :(
Ei tarvinnut yrittää olla mitään kun ei nähty. Nenä kyllä paleltui ja jokin muukin ruumiinosa.
Aamulla varhain kävin nukkumaan siinä seittemältä ja nukuin autuaasti kuuteen. Mietin pitäisikö runksutella mehut ulos ennen aamukahvia.
Miks mä heräsin lukee näitä.
Nyt jäi vaivaa mitä etiäisiä olet taas nähnyt meistä?!
Heräsin kylmäävään valveuneen pitkästä aikaa (viimeksi 4- 5 vuotta sitten). Näin unta, että joku tuli asuntoon. Kuulin selvästi oven avauksen ja näin kuinka kännykästä näytettiin valoa. Aloin huutaa ääneen apua, useita kertoja. En aluksi saanut ääntä ja tajusin että silmäni ovat auki ja tuijotan pimeyteen. Heräsin tähän ja olin nopeasti irl, koska oli sen verran pelottava tunne.olin kauhuissani.
Voi kun olisit vieressäni, turvanani!
Nyt laitoin pari viestiä, joista toiseen vastasi hereillä oleva. Sai vakuuttuneeksi että olen turvassa.
Olipahan taas usvainen vastaus itseltä itsellesi, eskimoesa (AP)
Ei ollut edelliset valveunen näkijän ( klo 03:06) kirjoituksia.
No senhän tämä aikamitoitus toki todentaa👍🙈
No en tajunnut mitä harhaisessa päässäsi kuvittelit. Jos herää yöllä uniinsa ja ei saa unta kurkkaa joskus ajankuluksi tänne.
Mitä väliä ikäerolla oikeasti on? Haluaisin tietää koska en itse tajua. Siis silloin kun molemmat on kuitenkin aikuisia. Oon yrittänyt miettiä tätä asiaa mutten oikeen tajua. Onko elämäntilanteet jotenkin todella erilaiset? Ei minusta. Luulen että ne on aika samanlaiset. Eihän se ikäero näy edes mistään ellei nyt ala syntymävuosiaan mainostaa. Ja onko sillä silloinkaan jotain väliä? Minulle ei ainakaan ole. Tuntuu että oon tykännyt hänestä pienen ikuisuuden joten oon aina tykännyt itseäni vanhemmasta miehestä. Se ei oo mikään uusi asia tässä. Ainahan se on ollut niin. Eikä hän siis mikään vanha ole vaan mies parhaassa iässä. Mä en oikeasti ymmärrä näitä ikäasioita nyt. Ilmeisesti oon vähän tyhmä ja mulle pitäisi vääntää rautalangasta mikä se ongelma on?
En vaan tajua. Omassa tilanteessa on vielä niinkin että itse oon aina ollut aika rauhallinen ja hän se villimpi. Niin parempi että just hän saa sitä iän tuomaa rauhallisuutta 😄 itse en niin paljon tarvitse. Ja sitäpaitsi se ikäerohan on 'oikeinpäin' näin. Oon nähnyt kuvan ja hän näyttää edelleen ihan itseltään ja ihanalta ja komealta. Ei ollenkaan vanhalta. Onko nää vaan jotain outoja päänsisäisiä pelkoja vai onko niillä joku pointti jota en ymmärrä?
Ei sillä ikäerolla ole väliä. Ei varsinkaan kun mies on sen kympin verran kypsempi. Niin olen minäkin, mutta olenko muka kypsempi🤔. Epäillä tuota sopii. Elämäntilanne on vain kulissia, ei muuta. Työ- ja taloudelliset asemat, harrasteet ja tuttavapiirit on kaikki vain kulissia sen oman minän ympärillä. Minä en niille anna paljoa arvoa. Olenko siis keskenkasvuinen aikuinen? Ikiteini keski- ikäistyvän miehen sisällä? Pilke on silmäkulmassa, ei onneksi vielä klapi, kuten vanhemmilla herroilla tuppaa käymään😂.
-11°C
Eli ei ole mitään väliä sillä ikäerolla, sitähän minäkin 😊 ikäeroasia on siis nyt loppuunkäsitelty ja joka sitä vielä muistelee, sitä tikulla pilkkivään silmään. Jos et oo mielestäsi kypsempi niin voit sitten olla fiksumpi. Saat valita kumman viitan kannat. Todennäköisesti molemmat koska kymmenen vuoden etulyöntiasema 😊
Minkä sille voi jos epäolennaiset asiat tuntuu kulissilta. Sitähän ne on ja niin ne tuntuu minustakin. Kyllä sen näkee elämänsä aikana että mikä on oleellista ja mikä ei. Tai ehkä se vaatii sen että on tuntenut jotain suurta ja saanut sitä kautta kaiken suhteutettua. Rakkaus sellaiseen ihmiseen jota todella rakastaa kyllä suhteuttaa kaiken elämässä. Näkee selvemmin että mikä vaan voi mennä muttei se rakkaus. Jotkut varmaan pitää sitä ajatusta keskenkasvuisena mutta pitää kyllä kokea aika paljon sen tajutakseen.
Niin ja muuten jos on tuntenut toisen kauan niin ei siitä mielikuvasta ikinä pääse millainen toinen oli nuorempana. Se on varmaan aina kiinni minussa ja niin se on hänessäkin. Vaikka ikää tulee kuinka paljon tahansa. Ja rakastin sitä poikaa. Se on hyvä mielikuva olla kiinni itsessä 😊
Hyvä että on pilkettä silmäkulmassa, tosin aiheuttaa aika latautuneen tunnelman kyllä 😘
Koska oot vanhempi ja fiksumpi, ja oon selittänyt sulle oman tilanteeni aika läpikotaisin niin voisit nyt neuvoa mua että mitä teen. Tiedän siis tunteeni ihan hyvin, rakastan häntä ja kaipaan häntä niin paljon että sattuu. Haluan lähelleen. Mutta me ollaan aina jotenkin jumissa tilanteessa. En tajua miksi. Ei osata lähestyä toisiamme? En usko että edes mitkään elämäntilanteet lopulta vaikuttaa siihen vaan se on meidän kahden välinen ongelma joka on ollut aina. Että lähestyminen on vaikeaa. Miksi se on, en edes tajua sitä. Kun halusta se ei oo kiinni. Haluan enemmän kuin mitään. En tajua edes itseäni saati toista, että miksi se on aina näin hankalaa. Hyvät neuvot olisi tarpeen.
Onko teidän välillä oikeasti kommunikaatio- ongelma, vai etkö vain uskalla avautua hänelle tunteistasi?
Kommunikaatio- ongelmassa toinen puhuu, mutta toinen ei vastaa mitään. Joko hän ei ymmärrä, osaa sanoa tai ei halua sanoa. Jos kyse on omasta uskalluksen puutteesta, aloita keskustelu hänen kanssaan jostain lähelle osuvasta fiilisasiasta ja vie puhe tunnetasolle, jolloin olet enää matalan kynnyksen päässä maalista. Ei toimi, jos ette ole muutenkin helpoissa puheväleissä. Sen se vaatii pohjalle.
En ole paras neuvomaan näissä, on tullut tyrittyä ihan riittämiin. Nyt toivon enää saavani tilaisuuden selvittää kaikki hänen kanssa, jotta hän voisi tajuta kuinka paljon olen häntä ajatellut ja tuntojani punninnut. Ellei mitään voi koskaan tulla, voinko pyytää sydämeni vihdoin takaisin? Annoin sen kerran hänelle, eräänlaisen avaimen muodossa. Hän muistaa, jos tämän sattuu lukemaan.
-8°C, pilvistyvää. Let it snow, again.
En tiedä. Luulen että vähän molempia. Mä varmaan pelkään häiritä häntä. Ehkä se on vähän irrationaalinen pelko. Koska ei ketään häiritse yhteydenotot niin paljon että pitäisi näin paljon pohtia sitä. Toisaalta mietin että jos hän haluaisi olla yhteydessä ehkä olisi jo keksinyt jonkin keinon. Jos se on signaali ettei halua. Vähän sekavaa ajatusta täynnä oma pääni kun mietin häntä. En oikeen ymmärrä häntä. Tai mitään tästä.
On ollut sitä kommunikaatio-ongelmaa joskus. Siis ettei hän vastaa. Tiedän kyllä toisaalta etten ehkä oo tehnyt ikinä sitä kommunikaatiota kovin helpoksi hänelle. Oon saattanut olettaa jo valmiiksi että vastausta ei tuu ja oon vähän niin kuin vaan heittänyt kaiken hänelle ilman tunnetta että kyseessä olisi vastavuoroinen kommunikaatio. Tunnistan kyllä omankin ongelmani. Se on tuo että heitän kaiken ulos ja oon jotenkin valmis poistumaan heti. Oon siis myös itse tehnyt vaikeaksi sen kommunikaation. Kun kaikki tuli kylmiltään ja vähän monologityyppisesti. Mutta hänkin on kyllä hankaloittanut sitä vastaamattomuudella. Mulla on koko ajan se olo ettei vastaisi kuitenkaan nytkään, vaikka yrittäisin vähän vastavuoroisemmin ja helpommin, ja hakkaisin vaan päätäni turhaan taas seinään.
Uskallan kyllä kertoa hänelle miltä tuntuu. Ja tuntuu että voisin avautua ja luotankin häneen. Tottakai se vaatii vähän sellaista rauhallisempaa alkua ja juttelua ehkä jostain aiheen vierestä ensin kuten sanoit. Hänelle on helppo kuitenkin puhua. Ja nautin hänen seurastaan, puhuen tai ei. Mulla on hyvä olo hänen lähellään. Joten kai kaikenlaiset avautumiset soljuisi vähän kuin itsekseen. Koska on hyvä olla toisen kanssa.
Tuo mainittu face to face on kyllä totta. Ja mä lähtisin kyllä hänen kanssaan kahdestaan tai miten vaan mihin vaan. Ei mitään väliä sillä missä ja miten kohdattaisi kunhan vaan kohdattaisi. Ei tarvisi edes miettiä asiaa, vastaus olisi kyllä ja vihdoinkin! Mutta tiedän kyllä ettei hän kysy koska tää tilanne on vaikea. En odota tai oleta että kysyisi. Vaikka tottakai olisin niin iloinen jos kysyisi. Tajuan kyllä että seinää on välissä koska irl puhevälejä ei ole muodostunut. Sama itselläni, tuntuu liian vaikealta aloittaa eli häiritä häntä jollain yhteydenotolla.
Oikeasti ei pitäisi tehdä tästä näin monimutkaista vaan löytää ratkaisu. Ei sen ratkaisun löytämisen pitäisi edes olla vaikeaa koska ei mulla ainakaan ole mitään vaatimuksia tai odotuksia asian suhteen. Olisin iloinen jos voisin istua hänen vieressään vaikka katukivetyksellä. Eli ei oo mitään väliä millään muulla kuin sillä että hän olisi siinä. Aivan se ja sama mitä reittiä siihen päädyttäisi. Huonot ja hölmöt reitit käy ja mikä vaan tilanne käy myös. Vaikka se katukivetyksellä istuminen. Mutta jostain syystä me ei vaan ikinä näytetä päätyvän siihen tilanteeseen. Ja siis jos se jotenkin ketään mietityttää niin tunnen oloni ihan täysin hyväksi, turvalliseksi ja luonnolliseksi olla suoraan täysin kahdestaan sen miehen kanssa. Jos se nyt on sellainen asia joka naisten yleisestiottaen pitää selventää. Ei siis tarvitse tavata torilla, en pelkää tai karttele häntä millään tavalla. Enemmänkin haluaisin että joku lukitsisi meidät jonnekin kahdestaan ja heittäisi avaimen menemään.
Ja ei tarvitse pitää kahden metrin etäisyyttä, en pelkää flunssaa tai yhtään mitään muutakaan asiaa mitä nyt voi keksiäkään. Luulen että sen pitäisi kyllä olla selvää. Siis ettei ole mitään syytä joka muuttaisi mun tunteita tästä asiasta. Jos hänellä olisi spitaali ja haluaisi nähdä mut niin voisi edelleen pyytää ja tulisin. Ja nää asiat hänen pitäisi kyllä jossain sydämensä sopukoissa myös tietää. Ettei millään muulla ole oikeasti mitään muuta väliä kuin hänellä. Kaikki muu on jokseenkin toissijaista.
Mikä sulla on se ongelma omassa tilanteessasi? Siis tuon tapaamisen suhteen? Miksette ole jo tavanneet ja jutelleet? Mistä se on kiinni?
Emme ole tavanneet kahdestaan, koska en ole sitä vielä kehdannut kysyä. Oma aiempi toimintani on sotkenut yhteyden meidän väliltä. Jos sitä aidosti olikaan, vain hän voi sen kertoa. Se selviää vain kun saan tilaisuuden ja aikaa hänen kanssaan. Kaikki muu on vain oman pääni sisäistä haaveilua, kunnes kuulen totuuden häneltä.
-9°C
No mutta silloinhan se tilanne on ihan hyvä 😊 Kysyt sitten kun oot valmis siihen ja siihen asti voit käsitellä ja pyöritellä ajatuksia muuten vaan, eikö? Kaikkihan on siis ihan hyvin silloin. Eli hyvä tilanne, ja otat sen ajan jonka tarvitset. Ainahan se on hyvä että käsittelee omia tunteitaan ja ottaa askeleita sitten kun itsestä tuntuu siltä. Mun mielestä se kuulostaa hyvältä. Ja sano sitten jos kaipaat joskus jotain rohkaisevia sanoja tai muuten vaan henkistä tukea niin voin yrittää lohduttaa että se tuntuu vaan hetken pahalta mutta menee paremmaksi heti kun hän vastaa ja pääsette lähemmäs sitä kahdestaan juttelua jne.
Mulle tuli vielä tuosta toisen lähestymisestä mieleen, että itseäni on auttanut se ajatus, että ei kukaan ihminen ota sitä loukkauksena jos niille kertoo että ei ole unohtanut niitä. Sehän on kaunis ja positiivinen asia kertoa. Eikä sellaisen sanoja ole mikään outo friikki, vaan ihminen jolla on sydän. Ja mitä kylmemmäksi maailma menee, sitä arvokkaampaa on olla ihminen jolla on sydän. Siinä ei ole yhtään mitään negatiivista. Sillä ei aseta itseään huonoon valoon. Noin itse oon yrittänyt ajatella aina asiaa. En sitten tiedä onko se helpottanut siinä pelon kynnyksellä kauheasti mutta ainakin on ollut jokin ajatus jolla siedättää itseään siihen. Mulla on ehkä auttanut kuitenkin eniten se että siedän omaa epämukavuuttani koska yritän järkeistää sitä. Mutta ihmiset on erilaisia ja jokaisella omat tapansa.
Pitää siis hyväksyä itsensä ja sitten tuntuu vähän helpommalta ehkä. Varmasti tiedät ja tajuat tän kaiken. Mutta sanoinpa kuitenkin 😊
Ja tuli nyt tuosta mieleen sekin, että itsensä kanssa saa kyllä tehdä töitä niin paljon kun jaksaa, koska rakkaudenkin vastaanottaminen on vaikeaa silloin kun se on oikeasti todella voimakasta ja kaikki alitajunnankin tasot läpäisevää. Oon miettinyt sitä että normaalistihan ihmiset vastaanottaa rakkautta esim. vaikka puheen kautta. Toiselle voi kertoa sanoilla kuinka paljon tykkää siitä. Mutta silloin se vastaanottaja on vielä ehkä enemmän sen ihmisen ego. Ja järkeistävä puoli eikä sitä välttämättä vastaanota kovin syvälle. Sillä tavalla sielun syvyyksiin asti. Eli se on tavallaan helppoa koska se on pinnassa. Ei tarvitse rakastaa itseään eikä edes hyväksyä itseään, jotta ego voi vastaanottaa lämpöä.
Mutta sitten jos on olemassa syvä yhteys toiseen, se menee paljon vaikeammaksi. Oon huomannut sen. Musta on tuntunut monesti siltä että just sillä hetkellä kun oon jotenkin uponnut ajatuksiini ja hän on saanut vietyä jokaikisen tietoisen ja tiedostamattoman ajatuksen itseensä niin että näen hänet mielessäni liian elävästi ja olen miettinyt miten paljon kaipaan jokaikistä piirrettä hänessä ja miten voisin vaan katsella häntä tuntikausia. Ja kuinka tuntuisi edelleen samalta vaikka kasikymppisenäkin. Niin hän on just samalla hetkellä alkanut miettiä jotain järjettömiä pelkoja esim. ikää.
Koska se oma tunne ja rakkaus on niin voimakas niin se varmasti läpäisee alitajunnan tai jotain ja välittyy toiselle. Ei tietoiseen mieleen asti ehkä, mutta sinne syvälle sydämen sopukoihin. Ja siellä siinä on sitten oikeasti kyse siitä että pystyykö vastaanottamaan sitä rakkautta vai ei. Voiko hyväksyä siellä syvällä tiedostamattomassa mielessään että on voimakkaan rakkauden arvoinen. Jos ei pysty rakastamaan itseään niin paljon että voisi sen vastaanottaa, se herättää kaikki pelot. Ja se tapahtuu tiedostamatta mitä edes tapahtuu. Luulen että tätä tapahtuu meille molemmille.
Se on vähän hankalaa, mutta siihen on toisaalta ehkä jo vähän totuttukin. Pelkoja herää tasan niin kauan kunnes pystyy rakastamaan itseään tarpeeksi. En oikein tiedä miten siinä pääsisi eteenpäin. Sivuutan itse mielelläni koko tän alueen päästäni mutta ei pitäisi sivuuttaa. Luulen että sun pitää myös yrittää parantaa tuota osaa itsessäsi. Ainakin siinä on se hyvä puoli että jos jokin todella voi puhdistaa, niin se on nimenomaan se syvä rakkaus, koska se tekee noin. Kaivaa ne syvimmätkin pelot esiin. Pitäisi vaan sit muistaa tehdä se työ itsensä kanssa, että tarttuu niihin ja yrittää päästä niistä eroon. Se on puhdistumista sitten ihan oikeasti.
Tässä viime päivinä on jo kylmä totuus hiipinyt niskaan: Miksi edes yritän miettiä mitä sanon tai kerron hänelle, kun emme pysty arjessakaan puhumaan mitään muuta kuin pari pakollista sanaa? Tai minä voin ja hän vastaa tuskin mihinkään ja selvästi välttelee minua. Eiköhän viesti ole jo selvä: anna mun olla. Käsitän sen kyllä, ja taidan myöntyäkin jo siihen. Ole vaan. Möllistellään sitten molemmat.😕
-4°C, pilvistä, kuten maailmassani muutenkin.
Älä nyt masentele ja mökötä siellä! Ei varmasti oo noin. Miksi sun olo meni huonommaksi? Se on ihan normaalia että se aaltoilee. Sitten se taas paranee vähän vahvempana toivottavasti. Ylöspäin sieltä pohjalta. Kaikki vuoristoradat käy siellä ja sit ylös. Ei kai se oo niin vakavaa? Tuskinpa voitte jättää asiaa kesken. Sit ootte taas sen saman asian kanssa ens vuonna ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana. Parempi hoitaa se nyt maaliin. Mitä ikinä siellä maalissa tapahtuukin. En usko hetkeäkään että kukaan haluaa vältellä sua, ehkä oot kuule itse se välttelijä 🤔
Mikä sun olon tekee huonoksi? En oikeasti usko ollenkaan että hän haluaisi vältellä sua. Ehkä oot hänen ajatuksissa 24/7 ja miettii miten saa mitään tehtyä kun ajattelee vain sua. Mulla ainakin menee niin. Kuuntelen vaan kappaleita mitkä muistuttaa hänestä ja oon niin omissa ajatuksissani etten osaa keskittyä enää oikein mihinkään. Pitäisi yrittää vähän saada itseäni järjestykseen mutten palaakaan sydämestäni tai haluistani hänen suhteensa aio hukata. Haluan edelleen hänen lähelleen. En tiedä mitä teen jos ei selvitetä tätä. Pitää selvittää kasvotusten. En muuta mielipidettäni siitä.
En ole ollut viime päivinä ihan oma itseni. Välillä kiristelen hampaita ja hermostun pienestä. Välillä taas olen leppoisa ja yritän jutella mukavia myös hänelle. Syynä aaltoiluun on ollut yleinen kuormitus.
Tuo mukavien juttelu hänelle kuin muurille lirkuttelua. Enemmän saan muualta vastakaikua hymylle tai lämpöiselle äänensävylle. Onneksi jostakin, ettei ihan hukkaan mene se pieni positiivinen fiilis kaiken liiallisen negan keskellä.
On totta, että meidän pitäisi puhua nämä selväksi. En osaa muuten normalisoida meidän välejä. Nyt mennään jo melkoisessa lukossa, jonka tiedän kuormittavan myös häntä. Hän, kun ei voi vältellä minua pahemmin, ja joutuu tietoisesti sekä alitajuisesti miettimään mitä seuraavaksi teen. Pimahdanko, yritänkö lähentyä sanallisesti vai kirjoitanko jotain hölmöä tänne palstalle.
-4°C
Se on hyvä että pystyt purkamaan ajatuksiasi. Kaikki on ihan hyvin silloin kun sitä voi kuitenkin käsitellä. Ja kaikki tuo on ihan ymmärrettävää. Ymmärrän kyllä sen että olo aaltoilee ja tuntuu tuolta. Onhan kaikessa aika paljon käsiteltävää. Eikä kaikki tunteet oo helppoja.
Mä oon viime aikoina miettinyt paljon sitä että mulle on aina ollut vähän vaikeaa se että hän on saanut niin voimakkaita tunteita aikaan mussa. Kun oon tottunut pitämään omat tunteeni omassa kontrollissani mutta ne ei todellakaan ole kontrollissa hänen suhteensa. Jostain häivähtävästä häneen liittyvästä ajatuksesta saattaa nousta kyyneleet silmiin missä vaan niin että nieleskelen niitä seuraavat puoli tuntia. Tai hymyilen tai nauran niin että on pakko haudata pää polviin sitä peitelläkseni ja vaikutan varmaan ihan sekavalta. Ja se on vaikeaa että on niin suuri tarve hänen lähelleen fyysisesti etten todellakaan hallitse enää vartaloani. On jatkuvasti ihan ylivirittynyt olotila eikä siihen auta mikään muu kuin hän eikä edes kiinnosta mikään muu. Mun on ollut vähän vaikea hyväksyä sitä ettei edes oma kehoni ole omassa kontrollissani. Makasin tänään esim. keittiön lattialla koska tuntui että menee ihan yli kaikki keholliset tunteet ja on pakko vaan hengittää ja antaa niiden mennä läpi. Ihan päätöntä oikeasti. Mutta kai se on pakko hyväksyä. Hyvä asiahan se myös on. Mutta välttelen häntä vähän siltä osin ettei hän pahenna sitä, koska se menee tukalaksi ja en oo varma aikooko korjata sitä vai ei. Joskus tuntuu että meen hulluksi kohta. Ne tunteet oikeesti on aika paljon. Mulla on joo oma kuoreni jonka alla pidän kaiken parhaani mukaan mutta polttaa jo paljon. Paljon.
Kuormittaa kyllä se tunteiden voimakkuus ja kaikki epäselvyys. Se toisen vuoristoratamaisuus on jotenkin tuttua ja osaan kyllä olla sen kanssa, tai antaa sen olla niin kuin se on. Se on ihan ok. Haluaisin kyllä löytää ratkaisun ja suunnan tähän limboon. Näin tuskin voi elää ikuisesti että ajattelee toista jatkuvasti ja kaikki on ihan sekaisin.
Pitäisi vaan päättää jokin suunnitelma että miten sanallinen lähestyminen tapahtuu ja sitten mennä sen mukaan. Ja ainahan se on molempien vastuulla. Ei oo helppoa yksin joten parempi yhdessä miettiä miten se sujuisi parhaiten. Miten haluat sen lähestymisen itse? Mitä tarvitset että tuntuisi paremmalta? Ei varmasti oo mitään väliä sillä miten kunhan vaan saa sen yhteyden luotua jotenkin. Sehän on vaan keino päästä siihen kasvotusten-tilanteeseen. Parempi selvittää nyt kerran kunnolla kuin junnata vuosi toisensa jälkeen samassa.
Asioista pitää puhua face to face, vaikka se olisikin vaikeaa.
Oletko ap opettaja
En. Vaikka pidänkin luennoida toisille aiheesta, josta tiedän jotain. Koulupohjaa riittäisi kyllä vaikka opettajaksi asti. Ei ehkä koululuokan, mutta muualle.
-9°C
Kevät auringon paistaessa hän näytti entistä kauniimmalta. Katselin hänen kasvojaan, vaivihkaa ja hieman myös tieten. Katselin hänen vartaloaan, nähden sen tilanteesta johtuen erilaisissa asennoissa eri kulmista. Mietin vain miltä hän näyttäisi ilman noita työvaatteita, alasti, takkatulen loimussa, illan hämärässä. Ajatukseni ja aikani pysähtyi sen mielikuvan edessä.
Sitten vain huokasin syvään todeten ettei sitä päivää taida tulla koskaan. Ei, koska minä olen minä. Se väärä tyyppi väärässä paikassa, väärään aikaan ja väärillä motiiveilla. En osannut enää edes masentua tuosta. Miksi, koska se on totuus. Saa haluta ja kaivata mutta pitää pystyä myöntämään kun totuus seisoo edessä.
-2°C, mustaa jäätä. Varokaa.
Oletko varma ettei hänen motiivinsa ole samat?
Liukasta ja vaarallista.
Ainakin mummolleni.
Iho näyttää kauniilta takkatulen loimussa. Ja vedessä. Se vielä jotenkin lisää sitä niiden elementtien lumoavuutta. Tosin jossain mielikuvissa ei kyllä tarvisi yhtään lisää tunteita, kun tunnetta ne on jo täynnä valmiiksi. Se miten täynnä ne on tunteita aiheuttaa ihan päättömiä asioita..
Ei niistä sen enempää.
Aika ja ajatukset pysähtyy on kyllä hyvin kuvailtu. Mulle käy samoin kun ajattelen häntä. Jään kiinni ajatuksiini ja ne hidastuu eikä liiku eteenpäin, koska en saa tarpeeksi niistä. Voisin vaan ajatella häntä kuinka kauan tahansa, eikä siltikään tunnu siltä että olisi kaipaus lievittynyt. Varmaankin se lähinnä pahenee. Siinä on jotain ihan järjetöntä. Tarvetta olla niin lähellä toista kun ikinä vain voi.
Miksi sitä päivää ei tulisi? Johtuuko se siitä, mitä kirjoitit jo aiemmin että sulla on oma elämäsi, joka on sulle tärkeää, etkä ole sellainen ihminen että tilanteessasi tekisit jotain vain seksuaalisen halun vuoksi. En nyt muista mikä ketju se oli, mutta pohdit siinä, että tunteesi sitä ihastustasi kohtaan on ehkä vain fyysistä vetoa eikä juuri muuta. Pidät siitä että hän pitää sinusta ja palvoo maata jalkojesi alla. Mutta oikea elämäsi on arvokkaampaa. Jotain tällaista muistan lukeneeni. Mikä siis tilanteessa on varmaan ihan hyvä aina tuoda esiin.
Olet normaali mies, varmasti pidät siitä että joku haluaa sua ja sun kosketusta niin paljon, että tuntuu ettei voi olla ilman sitä. Ja se kosketus kyllä veisi tajunnan ihan uusille reiteille. Kun jo pelkät ajatuksetkin vie. Se on outoa, että just tällainen kuitenkin fyysinen aspekti tästä saa maailman tuntumaan siltä, että tää on jotain niin paljon enemmän kuin fyysinen todellisuus. Jotain henkistä ja tuntuu että pääsee lähemmäs sitä, pois todellisuudesta.
Ja seuraavaksi varmaan vaan sekoan. Tai oon jo tarpeeksi sekaisin? 😊
Väärät motiivit tarkoittanee...
Aidot tunteet lienee oikea motiivi?
Ihanaa että taas kirjoitit, olen niin koukussa näihin kirjoituksiisi ja haluan tietää kuinka teidän käy! Joko olette yhtään keskustelleet syvällisempiä ajatuksistasi häntä kohtaan, joko hän on jälleen hehkeä kuten tuolla ylempänä häntä kuvailit?
Epäilen että olisi. Mitään sellaista vihjettä en ole saanut.
Haaveissani vain sellaisia joskus luulen kuvittelen.
Tunteet on aina aitoja,
mutta sekavia ja vaikeita.
Haluan lähelle ja etäisyyttä,
Kaipaan ja välttelen,
Kun en muuta voi,
vaikka sisällä salamoi.
Tulisi kerran lähelle,
Sanoisi mitä ajattelee,
kaunista ja somaa,
tai tylyä ja kovaa.
Kunhan pääsisin karsinasta,
hölmö sonni aitauksesta.
-0°C, kuin sydämessä seilailee
Fyysisen vedon lisäksi olen aina tuntenut häneen erityistä luottamusta, jolle en tiedä järjellistä syytä. Ei hän epäluotettava ole, mutta miksi hän heti alustapitäen sai minut riisumaan kaikki aseeni, ihan vapaaehtoisesti? Tottakai haluaisin, että hän pitäisi ja ehkä hiukan palvoisikin minua. Saisi tuntemaan itseni halutuksi, energisemmäksi sekä hiukan nuoremmaksi. Se on totta, mutta se todellinen veto on jotain noiden ja järjellä selittämättömän siteen väliltä. Terapeutilla voisi olla tähän jokin pätevä vastaus🤔😆
Hyvää yötä, hölmö fiksu sonni 😊 Mä yritän lievittää kaipaustani nukahtamalla kohta johonkin kauniiseen uneen. Tai ei sen unen tarvitse edes olla kaunis kunhan hän vain on siinä. Tekemässä ihan mitä vain. Niin vähän edes lievittäisi kaipuuta, tai olisi ainakin kivempi herätä. Kauniita unia 😘
Hyvää yötä, seuraajani.
Vehreiden niittyjen kuvia😉
-Sonninmulkero-
Toi nimimerkki on paras 😂😘
Tiedän tuon luottamuksen tunteen. Tajusin sen jo joskus kauan aikaa sitten, kun näin sellaisia unia hänestä jossa oltiin jossain samassa paikassa ja mulla oli vaikeuksia omien vahvojen tunteideni kanssa niissä unissa, en pystynyt kohtaamaan häntä. Ja sitten tapahtui jotain hullua niin kuin maanjäristys ja kaikki alkoi mennä ihan sekaisin, niin täysin vaistomaisesti niissä unissa käännyin ja juoksin just hänen luokseen. Vaikka oli niissä muitakin ihmisiä. Tajusin niistä jo silloin että sisimmässäni luotan häneen. Ja paljon. Saatoin nähdä tuollaisia unia myös silloin kun välimme oli huonosti. Ehkä muistuttaakseni itseäni totuudesta.
Hyvä että vastausta etsis kuitenkin terapeutilta eikä psykiatrilta, koska niiden vastaus olisi että en tiedä, mutta kyllä se tällä pillerillä lähtee. Ja terveydenhoitajan mielestä hiilitabletilla. Maanviljelijän mielestä kuuluu luonnon kiertokulkuun että se kasvaa uudestaan ja uudestaan, mutta vähän erikoista kun ei satoa kerätä. Taksikuski taas on todennäköisesti illan hämärässä kuullut samoja tarinoita useammin kuin se psykiatri. Keittäjän mielestä onpa soppa. Vastaus riippuu lähinnä siitä keltä kysyy. Mä oon jostain syystä saanut täysin pyytämättä viime aikoina niin huonoja ihmissuhdeneuvoja että tuntuu välillä että maailmassa on erilaisia todellisuuden tasoja. On jokin sellainen täysin järkeistävä ja kyyninen arkitodellisuuden taso, jossa ihmisten tajuntaan ei edes mahdu se mitä syvä rakkaus on. Se on kuulemma lasten naiivia höpöhöpöä, koska ne ei vielä ole kehittyneet aivoista aikuisiksi. Oikeesti kuulin tän elämänohjeen ihan pyytämättä vähän aikaa sitten. En edes tiedä miksi, ehkä näytin rakastuneelta.
Että hyvä, jos on elämässä ihmisiä jotka osaa kertoa vähän kattavamman vastauksen. Mä oon lähinnä tottunut näihin maanpinnalle "tiputtajiin", heittomerkeissä siksi, että enhän mä mistään enää tipahda ja se jonka jalat on huterasti on se toinen koska kuvittelee että tipahtaisin. Eli todellisuuskäsityksessä olikin vikaa jossain muualla kuin minulla. Tietty ehkä ihan hyvä se, että yritetään aina horjutella, niin oppii pitämään lopulta oman paikkansa. Ja ylös kiipeäminenkin kannattaa, koska siellä on tilaa.
Sulla on siis hyvin kyllä hallussa omassa kirjoittelussasi terapiametodit. Siis juuri noinhan sitä asiaa käsiteltäisiin terapiassa. Terapeutti pyytäisi kuvailemaan miksi pidät hänestä. Ja sitä pyöritellessä asioiden pitäisi aueta itselle miksi tuntee kuten tuntee. Kirjoitat palstalle juuri niin kuin terapiassakin asiaa käsiteltäisi. Täällä vaan tulee useampia vastauksia. Ja vastaukset voi olla mitä vaan jolloin ne omat ajatukset ja tunteet voi järkeistyä itselle vielä paremmin. Monestihan oot sanonut että tää palstalle kirjoittelu on sulle vain terapiaa, jolla opit käsittelemään tunteesi niin ettei ne häiritse arkeasi. On kyllä ihan hyvä tapa varmasti. Kyllähän muutkin ihmiset kirjoittelevat keskustelupalstoille että ei siinä mitään outoa ole. Oli se sitten makaroonilaatikon ohjeesta tai henkisestä tuesta johonkin riitaan. Tai sit omien tunteiden käsittelyä kuten terapiassa. Tietoturvakin täällä samaa tasoa 😄
Minun hän on kyllä aina ollut sellainen Ihminen joka liikuttaa mua. Siis pistää palasia itsessäni liikkeelle. Herättää.
Ihminen jonka vaikutus omalle psyykeelle on hyväksi. Oon siitä hänelle myös todella kiitollinen. Kai se on luonnollistakin, että sitä kohti hakeutuu. Kun tietää että se on itselle hyväksi. Vaikka sähän et siis halua hakeutua sun häntä kohti oikeasti, vaan ainoastaan käsitellä tunteitasi. Mulla kyllä oikeastikin on halu hänen lähelleen.
Sekin on kummallista, kun en yleensä kauheasti ajattele sellaisia asioita että oonko onnellinen vai en. Oon vähän niin kuin joku koirarotu, jonka kuvauskin menee niin että sen voi lukita pimeään koppiin ja kun avaa oven aamulla se on ihan iloinen ja valmis uuteen päivään. Siis jotain sellaista piirrettä mussa on etten kauheasti jää vellomaan pieniin asioihin. Tai oon ylipäänsä onnellinen perusasioista kuten siitä että on ruokaa ja katto pään päällä. Mietin tätä eilen illalla kun mulle sanottiin että "sano vielä joku sana niin leikkaan sun kielen irti" joka siis on ihan höpöhöpöä eikä mitään todellista. Mutta mietin sitä ettei kyllä tunnu onnelliselta, mutta oon taas aamuun mennessä kuitenkin unohtanut koko asian, koska kuka muistaa jotain turhia sanoja. Ja taas herään aamulla ihan iloisena enkä muista mitään. Niin huono luonteenpiirre tää koiran iloisuus.
Tai hyvä, miten sen nyt ottaa. Mutta kuitenkin. Ja tää ei sit ollut mikään hätähuuto ettet ylitulkitse. Ei oo minkäänlaista hätää. Tarkoitin vaan pohtia sitä etten ehkä oo kovin onnellinen. Mun on vaan itseni hankala muistaa sitä tai jotain. Ehkä ollut itsenikin ihan hyvä herätä siihen. Ja menipä nyt heti aamusta ihan tylsäksi, mutta unohtaisin kuitenkin koko asian jos en mieti sitä silloin kun muistan sen. Oonko siis iloinen, vai dementoitunut 😄
Mutta mä kyllä luotan siihen asioissa, että jos herättäjä on hän niin hyvä herätä. Tulee oloettä... merkit loppu!😂
Jälleen pääsi yllättämään referointitaitoni tuo 0 merkkiä. Mut en ennen ollut huomannut että hymiö vie 2 merkkiä. Ilmankos mun viesteille on niin vähän tilaa 😄 En muista enää mitä piti kirjoittaa joten jätän tän floodaamisen taas tähän, huomenta kuitenki 😊
Kun sydämessä jokin kilahtaa,
silloin outoja asioita tapahtuu,
silmissä loistaa kuu,
unessakin hymyilee suu.
Kun saa herätä aamuisin vailla ateismia tietenkin, alkaa päivä ihanin..
Tunnen itseni ihan riippuvaiseksi kun tuun aina sotkemaan sun ketjua. Ilman asiaakin. Enkä oikein keksi edes hyvää tekosyytä. Voisin tietty kyllä vedota siihen, että oon vaan hullu.. Peitelläkseni riippuvuutta ikäväpalstan ketjuun 😄 mutta kai sekin jo itsessään on hulluutta. Mutta hyvää yötä ja kauniita unia jokatapauksessa 😊
En voi kieltää sinua, kun välillä olet ainoa, koka näitä jaksaa kommentoida. Puuduttavaa tekstiä kenties? Vaikka yritän olla vaihteleva ja mielenkiintoinen. Nytkin Kaipaan häntä, kuva mielessä riiitti siihen....
Mitä puuduttavaa tekstiä? Sun tekstit ei oo mitenkään puuduttavia. Mikä viesti tästä ketjusta on poistettu, jos joku sun niin en ehtinyt lukea. Vai mitä tarkoitat? Eihän sun kirjoitukset ole mitenkään puuduttavia. Vaan mielenkiintoisia. Mun kirjoituksetko puuduttaa? Kieltäisit, jos olisi muitakin kommentoijia? Voit kyllä sanoa suoraan jos et enää jaksa lukea mun höpinöitä. Parempikin, että sanot suoraan jos ne häiritsee niin saat kirjoittaa rauhassa. En mä ota sitä mitenkään pahalla, parempi vaan että sanotaan kunnolla suoraan, jos siltä tuntuu. Musta tuntuu muutenkin _välillä_ siltä, että oon sekoittanut elämäni avaamalla nää palstat. Etääntynyt niin paljon läheisistä että ne on suuttunut ja sitten työntänyt kaikki muut tutut kauemmaksi peitelläkseni sitä että on jokin kriisinpoikanen päällä. Hyvin taas sisäisesti yksinäinen ihminen onnistunut tekemään elämästään vielä enemmän yksinäistä, hyvä minä. Yksinäisyys nähtävästi on jotain mitä en vaan millään saa karistettua. Etenkään jos itse aina aiheutan sen. Mun pitäisi varmaan yrittää jo tähän ikään mennessä tajuta jotain. Ainakin toistuvista käytösmalleista. Jota myös tuo sun viesti on, ja tää mun viesti.
Kirjoitin keskiöisen viestin hiukan miestä väkevämpää nauttineena. Näissä palstoissa olisi hyvä olla alkolukko...
Poistettu viesti ei ollut mun. Kirjoitin tähän juuri yhden kommentin, mutta palstanbotin mielestä olen botti, ja viesti meni poistoon. Kyllä botti botin tuntee, vai miten se meni?
Sinun kommenttisi eivät häiritse, vaikka ne melkoisia järkäleitä ovatkin. Ajattelet selvästi paljon, ja se näkyy niissä. Pelkään itsekin hiljalleen eristäytyväni muista ihmisistä, ainakin syvemmän kommunikaation tasolla. Pelkkä työ- ja perhearjen tiedonsiirto ei riitä, vaan tarvitaan muutakin, jotta tunnen olevani täällä kokonaisena elossa. Ontto tyhjä kuori soi kolkosti tuulessa...
Mun mielestä just toisinpäin olisi hyvä. Siis sellainen käänteisen alkolukon päivä, että palsta ei hyväksyisi kuin tukevassa humalassa kirjoitetut viestit. Nyt just en keksi hyvää nimeä sille, koska tillintallin-tiistai olis ehkä väärä viikonpäivä. Ne ois mielenkiintoisia viestejä lukea. Siis omat kirjoituksetkin. Mulla on liian vähän kokemusta omista känniviesteistä niin koko asia tuntuu ihan mysteeriltä.
Sekin oli muuten kai jo kehitetty. Siis että tekoäly tunnistaa puhelimen liikeantureiden perusteella onko sen kantaja humalassa. Vaikka olis vaan taskussa. Mikä on kyllä vähän huolestuttavaa. En pidä siitä että puhelin tietää jokaikisen mahdollisen asian. Mutta teoriassa toimisi jo nää palstan alkolukotkin. Paitsi pöytäkoneen käyttäjille? 🤔
Ajattelen ihan liikaa, tiedostettu. Toisaalta se sujuu sellaisella automaatiolla, että ei se varmaan kauheasti itseäni häiritse. Jokainenhan tottuu elämään itsensä kanssa. Toisaalta multa puuttuu kyllä se, että olisin oppinut kunnolla nollaamaan. Olis ehkä tarvinut vähän esimerkkiä oman reset-napin painamiseen. Tai että joku muu painaa sitä puolestani. Jäänyt vähän vähemmälle, mutta pidän kyllä ehkä eniten siitä kun saan ajatukset hetkeksi pois päältä ja kaikki vaan lähtee. Käsistäkin. Koska ei usein lähde. Se on se vastapaino liialle ajattelulle.
Mulla on kyllä jokin päänsisäinen ongelma sen eristäytymisen kanssa muutenkin varmaan. Ei siis vain tää nyt. Vaan ennenkin oon onnistunut aina tipauttamaan kaikki kaverini elämästäni. Enkä edes tiedä miksi. Ehkä ne oon vaan jotain muureja. En tiedä enkö sit vaan osaa päästää ihmisiä lähelle ilman fyysistä läheisyyttä vai mikä se ongelma siinä on. Mulla oli tositosi hyvä opiskelukaveri, joka on ihana. Ja toinenkin, ja tosi kiva työkaverikin. Mutta jotenkin vaan onnistun aina etääntymään ihmisistä. En oikein ymmärrä aina itseäni. Tai ymmärrän kyllä sen verran että ilmeisesti se fyysinen aspekti on se, johon selvästi pystyn tarttumaan irrottamatta, mutta muuten menee helposti vähän häilyväksi.
Vaikka eihän se siis vielä sitä tarkoita että syvät ajatukset tulisi esiin ja tuntuisi kokonaiselta. Mulla on varmaan sama ontto kuori, joka ei saa tarpeeksi polttoainetta omalle sielulleen niistä peruspuheenaiheista mitä nyt arjessa on. Näivettää jotain itsestä. Ja yleensähän se vielä tuntuu siltä että vika on itsessä, koska muut ihmiset kyllä ovat ihan ok niin. Eivät näivety. Vaikka varmaan se on vaan erilaisuutta. Eri tavalla rakentunut.