Pätkäpaasto edistää terveyttä

Anonyymi

Onko joku syönyt pätkäpaastoamalla? Tai paastonnut muuten? Pätkäpaasto on sitä että ajoittamalla syömisensä niin että tulee joko aamu tai iltapaasto, vaikka 12/12 tai 8/16. Idea siis se että elimistö ja varsinkin suolisto saa levätä kunnolla. Tämän voisi hyvin toteuttaa myös vhh:llä, helpompaakin kuin muille jos on tottunut jo vhh:lle. Elimistö käyttää paaston aikana mm jäännösproteiinia ja putsaa itseään, ja prosessi nimeltää autophagy mm vähentää tulehdusta. Artikkelia tiedelehdissä asiasta löytyy. Ihan järkeenkin käypää.

Ravitsemusprofessorit ja lääkärit on nauraneet meillä paastopuheille niin kauan kuin muistan. Vaikka paaston myönteisiä vaikutuksia omaan itseen on vuosikymmeniä ihmiset kertoneet huomanneensa. Ravitsemusproffat on nauraneet makeasti moisille uskomuksille ja vähätelleet että mitään paastoa ei tarvi, koska munuaiset ja maksa hoitaa jo roskat pois elimistöstä. Kyllä he tietää, eli kansalainen voi ajattelemisen voi jättää täysin huoletta ja uskoa vaan mitä Ravitsemusproffat sanoo. Paastoajia on pidetty vaan hurahtaneina huuhailijoina. Jotka luulottelee hyvinvoinnin kokemuksensa. Kuten hyvät unet, vireyden, terveyden, ihon parantuminen, kipujen hellittäminen, masennuksen parantuminen, verensokerin normalisoituminen, suoliston rauhoittuminen jne jne. Sitten tulee vuosi 2016 ja tiedemies Yoshinori Ohsumi ja saa tästä paastohomman toiminnan selittämisestä Nobelin. Koska suolisto on kokonaisterveyden kannalta niin tärkeä, tärkeämpi kuin ollaan ymmärretty voi tällä olla merkitystä vakavien sairauksien synnyssä ja hoidossa.

Jokos tämä autofagiatieto on saavuttanut suomalaiset ravitsemustieteilijät?

20

1352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen miettinyt vähän samaa asiaa. Nimittäin ennen nykyaikaista lääketiedettä tiedettiin luontaisesti, millaiset asiat tukevat toipumista. Potilaat paastosivat ja/tai olivat kevyehköllä kasvisruokadieetillä. Eli asia on tiedetty luontaisesti jo kauan!

      Itselläni on ollut aina vatsaongelmia. Ruuan suhteen välillä haksahdin siihen, että pitää syödä pieniä aterioita ja usein. Kyllähän se heti alkuun tuntuikin hyvältä, ja jopa paino putosi siinä vaiheessa, kun olin jättänyt lisätyt sokerit. Itselleni kuitenkin sopii suhteellisen pitkät ruokailuvälit. Ja mitä enemmän asiaan tottuu, sitä pidemmällä vuorokausipaastolla pärjää. Pieni mahan murina ei haittaa.

      Eli syön 2 - 4 kertaa päivässä. Olen kehittänyt itselleni mieleisen aamiaisen, jolla jaksan pitkälle. Eli pääpaino ravitsemuksessani on aamupalalla. Jos saan syödä mieleiseni aamiaisen (yleensä klo 9 - 10), niin seuraavat ateriat ovat huomattavasti niukempia. Olen syömättä yleensä klo 18 jälkeen. Joskus syön viimeisen aterian klo 15. Satunnaisesti olen pitänyt jopa 24 (ja pidempiäkin) paastoja, mutta pitkä yöpaasto melkein tuntuisi riittävän. En ole ehdoton, satunnaisesti voin syödä myöhempään tai syödä aamiaisen aikaisemmin.

      Yllättäen nukun todella hyvin, vaikka edellinen ateria on syöty varsin aikaisin. Täysi vatsa haittaa unta paljon enemmän kuin illalla vähän murraava maha. Painoon aterioiden rytmitys ei tunnu isommin vaikuttavan, varmaan koska olen ollut kohtuullinen ja normaalipainoinen muutenkin. Itse koen myös psykologisesti palkitsevaksi sen, että ei ole ruuan orja. Eli voi viettää iltansa miten haluaa ja missä haluaa, eikä tarvitse miettiä, että mistä saisin mieluista safkaa. Tietää, että pärjää ihan hyvin aamuun tai myöhemmällekin. Sikäli käytännöllistä myös, jos on ruokarajoitteita. Ei tarvitse pelätä kuolevansa heti nälkään, jos ei saa jotain 2 tunnin välein suuhunsa. Suurin osa ihmisistähän mässyttää ihan koko ajan. Aikuisen ihmisen ei oikeasti tarvitse. Kun aineenvaihdunta toimii normaalisti, niin pärjää osan vuorokautta paastoten mainiosti.

      • Anonyymi

        "Ei tarvitse pelätä kuolevansa heti nälkään, jos ei saa jotain 2 tunnin välein suuhunsa. Suurin osa ihmisistähän mässyttää ihan koko ajan. Aikuisen ihmisen ei oikeasti tarvitse. Kun aineenvaihdunta toimii normaalisti, niin pärjää osan vuorokautta paastoten mainiosti."

        Tämä. Itsekin oivalsin tämän että hyvin pärjää. En ole juurikaan koskaan ollut ilman aamiaista (kuin leikkaukseen ja veritutkimuksiin mennessä), joten ajatus tuntui aluksi hankalalta. Mutta ei mennyt kuin pari aamua ja asia luisti, kahvi tietenkin auttaa. Esim matkustus sujui paremmin kuin hyvin kun ei tarvinnut miettiä syömisiä lainkaan ennen kuin perillä. Silti oli varmuudeksi suolamantelia ja pähkinöitä mukana mutta niitä ei tarvinnut. Vesi, kahvi ja elektrolyytti riitti perille saakka.

        T kn

    • Anonyymi

      Jollain tapaa vhh liukuu helposti pätkäpaastoiluksi, kun ruokailuvälit on luonnostaan aika pitkiä. Sitähän voi kokeilla vielä pidentää yöpaastoa.

      Laskin vähän tästä kiinnostuneena oman pisimmän aterioiden välin juuri tuosta illasta aamuun - välin. Mulla tulee tuo 12-13h luonnostaan. Harvemmin tulee syötyä enää illalla myöhään. Lauantai poikkeus. Ehkä en luontaisesti tuon pidemmäksi osaa venyttää. Jos kaventaisi tuota "ikkunaa" niin joutuisi syömään paljon enemmän lyhyessä ajassa enkä pysty niin paljon ahtamaan ruokaa itseeni.

      T kn

    • Anonyymi

      "8/16-paastoa on kokeillut myös bakteeriopin professori Pentti Huovinen. Huovinen hämmästyi dieetin vaikutuksia. Hän tunsi suolistonsa rauhoittuneen, unen parantuneen ja painon asettuneen.

      Kun Turun yliopiston bakteeri­opin professori Pentti Huovinen luki amerikkalaista tutkimusraporttia vuonna 2004, hän oli pudota tuoliltaan. Siis mitä!
      Hiirillä tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että suolistomikrobistolla on ratkaiseva merkitys rasva-aineenvaihdunnalle. Suoliston bakteerit siis ohjailivat lihavuutta ja laihuutta enemmän kuin se, paljonko hiiri söi."

      Niinhän se on, että pitää olla jonkun sortin professori Suomessa, kenen tarvii pudota tuolilta ja hämmästyä. :)) Sitä ennen vastustetaan toki kaikkea uutta tietoa.

      T kn

      • Anonyymi

        ” Sitä ennen vastustetaan toki kaikkea uutta tietoa.”

        No ketonoviisi itse toimii aina pitkälti intuitiopohjalta vastustaen tutkimustietoa.

        Mitä sanotte seuraavasta tutkimuksesta ”A randomized controlled trial to isolate the effects of fasting and energy restriction on weight loss and metabolic health in lean adults” https://stm.sciencemag.org/content/13/598/eabd8034 ?

        Tutkimuksessa ei havaittu pätkäpaastolla mitään metabolista hyötyä verrattuna tavalliseen syömiseen.

        Reijo Laatikainen: ”Itse asiassa tavanomainen kalorirajoitus vähensi enemmän rasvamassaa kuin pätkäpaastoilulla luotu viikottainen kalorirajoitus. Pääasiallinen selitys: pätkäpaastoilu johtaa spontaaniin aktiivisuuden vähenemiseen jolloin enegiankulutus vähenee vs tavanomainen kalorirajoitus.”

        Konekäännös: Ajoittainen paasto voi tuottaa energiataseesta riippumattomia metabolisia hyötyjä käynnistämällä paastovälitteisiä mekanismeja. Tässä satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa tutkittiin 24 tunnin paastoa ja 150% energiansaantia vaihtoehtoina päivinä 3 viikon ajan vähärasvaisilla, terveillä henkilöillä (0:150; n = 12). Kontrolliryhmiin kuului yhtäjaksoisesti ilman paastoa sovellettu energiarajoite (75% energiansaanti päivittäin; 75:75; n = 12) tai yhteensovitettu paasto ilman nettorajoitusta (200% energiansaanti vaihtoehtoina päivinä; 0:200; n = 12). Ensisijaisia tuloksia olivat kehon koostumus, energiatasapainon komponentit ja aterianjälkeinen aineenvaihdunta. Päivittäinen energiarajoitus (75:75) vähensi painoindeksi (−1,91 ± 0,99 kilogrammaa) lähes kokonaan rasvanmenetyksen (−1,75 ± 0,79 kilogrammaa) vuoksi. Paaston kautta tapahtuvan energiansaannin rajoittaminen (0:150) vähensi myös painoindeksi (−1,60 ± 1,06 kilogrammaa; P = 0,46 vs 75:75), mutta kehon rasvan väheneminen (−0,74 ± 1,32 kg; P = 0,01 vs 75:75), kun taas paasto ilman energiarajoitusta (0:200) ei vähentänyt merkittävästi kumpaakaan painoinmassaa (−0,52 ± 1,09 kilogrammaa; P ≤ 0,04 vs 75:75 ja 0:150) tai rasvamassa (−0,12 ± 0,68 kilogrammaa; P ≤ 0,05 vs. 75:75 ja 0:150) Postprandial indikaattorit kardiometabolinen terveys ja suolistohormonit, sekä ilmentymä avaingeenien ihonalaisen rasvakudoksen, ei ollut tilastollisesti erilainen ryhmien välillä (P > 0,05). Vaihtoehtoisen päivän paasto vähentää vähemmän tehokkaasti kehon rasvamassaa kuin sovitettu päivittäinen energiarajoitus ja ilman todisteita paastokohtaisista vaikutuksista aineenvaihduntaan tai sydän- ja verisuonitauteihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tutkimuksessa ei havaittu pätkäpaastolla mitään metabolista hyötyä verrattuna tavalliseen syömiseen."

        Tuo tutkimus ei mitenkään liity AP:n kysymykseen eikä hänen perättömään väitteeseensä "edistetystä terveydestä" eikä hänen "elimistön lepäily" -harhaideaan.

        Haista v. Tuo tutkimus aloituksen otsikkoon. Siinä olet kuitenkin oikeassa että oikeampi palsta tälle ketjulle olisi Suomi24 / Keskustelu / Painonhallinta / Paastot / Pätkäpaastot .

        "Tuo tutkimus aloituksen otsikkoon"

        Tutkimus ei voi liittyä tämän viestiketjun otsikkoon koska otsikossa mainittu ajatussykerö on olemassa ainoastaan avaajan mielikuvituksessa. Ei ole olemassa terveyden edistämistä. Terveys on, ja kun se rapautuu/menetetään on sairaus. Terveyttä voi ylläpitää, huolehtimalla siitä että saa proteiinit ja kaikki muutkin suojaravintoaineet oikeamääräräisesti ja oikea-aikaisesti.

        Terveyden edistäminen on määritelty mm. terveydenhuoltolain 1 luvun 3 § 1 mom 1 kohdassa sanoin ”[Tässä laissa tarkoitetaan] terveyden edistämisellä yksilöön, väestöön, yhteisöihin ja elinympäristöön kohdistuvaa toimintaa, jonka tavoitteena on terveyden, työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen sekä terveyden taustatekijöihin vaikuttaminen, sairauksien, tapaturmien ja muiden terveysongelmien ehkäiseminen ja mielenterveyden vahvistaminen sekä väestöryhmien välisten terveyserojen kaventaminen sekä suunnitelmallista voimavarojen kohdentamista terveyttä edistävällä tavalla;”

        WHO:n 2005 Bangkok Charter for Health Promotion in a Globalized World taas lausuu seuraavaa:

        ”The United Nations recognizes that the enjoyment of the highest attainable standard of health is one of the fundamental rights of every human being without discrimination.

        Health promotion is based on this critical human right and offers a positive and inclusive concept of health as a determinant of the quality of life and encompassing mental and spiritual well-being.

        Health promotion is the process of enabling people to increase control over their health and its determinants, and thereby improve their health. It is a core function of public health and contributes to the work of tackling communicable and noncommunicable diseases and other threats to health.”

        "Terveyden edistäminen on määritelty mm. terveydenhuoltolain 1 luvun 3 § 1 mom 1 kohdassa"

        Lakiin on päässyt puikahtamaan helppoheikkien myynninedistämishöpötystä. Se voi olla esim. tahaton käännösvirhe ammattikääntäjältä joka ei tunne aihe-aluetta, tai kääntäjänä on toiminut helppoheikki, tai se kuullostaa tekstin jostain kopioineiden virkamiesten korvissa hienolta (koska se on helppoheikkien toitotuksista niin tuttu). Höpökäsite "terveyden edistäminen" on ns. taivaanlahja kaikille ravitsemuksen, uskomushoitojen, uskomusvalmisteiden yms. aloilla, joten on erittän todennäköistä että helppoheikit ovat olleet lobbaamassa tuota höpökäsitettä suomen lakiinkin.

        Kun terve henkilö ryhtyy "edistämään terveyttään" (mitä se sitten tapahtuneekaan) niin mikä on tulos? Tuleekö hänestä superterve, hyperterve, vai mikä?

        Kun sairas henkilö ryhtyy ruokailemaan terveeellisesti, niin hän paranee sairaudestaan, mikäli sairauden aiheutti epäterveellisen ruokavalion aiheuttama suojaravintoainepuutos tai energian yliahmiminen. Tässä tapauksessa terveys ei kuitenkaan edisty vaan sairaus paranee, hän saavuttaa terveen statuksen.

        Mikä sitten olisi mielestäsi parempi suomennos ilmaukselle ”health promotion”?

        Siinä oli vastenmielinen kirjoitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä oli vastenmielinen kirjoitus.

        ''Siinä oli vastenmielinen kirjoitus.''

        Miksi se mielestäsi on vastenmielinen kirjoitus?

    • Anonyymi

      Otsikko ei ole järjellinen, mitään "edistettyä terveyttä" ei ole olemassa. Ihminen on terve kunnes alkaa potemaan jotain vaivaa jolloin ihminen on kipeä/sairas. Ei ole mitään super-terveyttä t.m.s. johon terveyttä voisi edistellä.

      "Idea siis se että elimistö ja varsinkin suolisto saa levätä kunnolla"

      Tuo idea ei kuulu tämän palstan -- Keskustelu24 / Terveys / Painonhallinta / Laihdutus / Vähähiilihydraattiset dieetit -- aihepiiriin.

      • Anonyymi

        Kana: lopeta tuo pelleily! Tee mieluummin joku taulukko.

    • Anonyymi

      "Idea siis se että elimistö ja varsinkin suolisto saa levätä kunnolla"

      Elimistö ja suolisto lepäävät sitten kun sydän lepää. Ja ne kaikki lepäävätkin sitten kunnolla, ihan viimeisen päälle.

    • Anonyymi

      Löytyihän pätkäpaastosta juttua ja näyn itsekin kirjoittaneeni tästä aiemminkin.

      Pätkäpaasto on tosi helppo jos on jo vhh- tai ketoruokavaliolla. Professorin mainitsema suoliston rauhoittuminen ja hyvät yöunet, mielenrauha, on varmaan kaikkien yhteinen kokemus. Pätkäpaasto on luontainen ja esim lähisukulaiseni joka on aina jättänyt aamiaisen väliin on ollut ikänsä ja keski-ikäisenäkin hoikka, toisin kuin minä. Aterialla saa syödä mahan täyteen. Itse ajattelen ruokaa näin aamupäivällä kun nälkä alkaa pikku hiljaa kurnia.

      Arvostelijat tässä ketjussa on sikäli ihan oikeassa siinä, että jos palaa siihen entiseen, hyödytkin päättyy ja vaivat palaa. En ole tietoinen kuinka hyvin sujuu niillä jotka syö esim viljoja ja sokeria, valmisruokia jne ja pätkäpaastoilevat. Pätkäpaastoahan voi noudattaa millä ruokavaliolla hyvänsä. Mutta onnistuuko se hyvin niiltä jotka syö verensokeria rajusti nostattavia, korkean GI: n elintarvikkeita?

      Muistan että hedelmätoffeehiihtäjä on kokeillut tätäkin, eli söi yhdellä aterialla vai muistanko väärin? Eikä se sitten ole pätkäpaastoa jos syö "kunnollista ruokaa" kerran ja karkkia ja keksejä pitkin päivää. Ateria / syömiskerta on aina se, kun jotain energiaa laitetaan jotain suuhun ja nielaistaan.

      T kn

    • Anonyymi

      "Jotka luulottelee hyvinvoinnin kokemuksensa. Kuten hyvät unet, vireyden, terveyden, ihon parantuminen, kipujen hellittäminen, masennuksen parantuminen, verensokerin normalisoituminen, suoliston rauhoittuminen jne jne. "

      Nämä kaikki on olleet myös oma kokemukseni näinä muutamana viikkona. Sitä on fiilis että tämä rytmi on ihan luontainen koska unet on niin katkeamattomat ja syvät, palautuminen on ihan täydellistä. Herää luonnostaan ja esim tänä aamuna heräsin suht myöhään siihen tunteeseen että on vessahätä. 8 h katkeamattomat unet. Menin myöhempään nukkumaankin kuin arkena.

      Lisäksi öisten kramppien katoaminen, stressioireiden häviäminen, vatsan toiminnan säännöllistyminen, laihtuminen. Esim kortisolitasot laskee paastolla ja varsinkin ketolla. Veriarvot mulla on olleet viitearvoissa ihan kaikki tähänkin saakka, että olis ihan mielenkiintoista kyllä tutkituttaa miten ne on muuttuneet. Kolesterolitasot on saattaneet nousta, mutta mullahan kolesterolitasot ja -suhde on loistavat muutenkin, että liikkumavaraa on.

      Mulla ei ole kyllä aikomusta muuttaa tätä systeemiä, millä voi hyvin. Jaksaa taas liikkua ja touhuta ilman stressiä. Valmennus oli hyvä, mutta tärkeintä on löytää hyvät reseptit arkeen ja juhlaan. Onneksi kaikkea on jo kaupoissa saatavissa.

      Nyt löytyi kotimainen viljattoman ketoleivän valmistaja! Menee kokeiluun tämä Ketoinen ja heidän tuotteet. Itsekin voi leipoa edullisesti pikatee -tai peltileipää kananmuna, pofiber, psyllium-jne jauhosta. Mukaan voi laittaa mitä vain muuta jauhoa jos tykkää kokeilla. Itse löysin pitkästä aikaa soijajauhoa, jota lisäsin hieman. Kookosjauhoa en tykkää laittaa leipään, se kuuluu makeaan leivontaan omaan makuun. Kookoksen maku on kuitenkin ok intialaisessa ruuassa inkiväärin tms kanssa. Kikhernejauho sopii myös leivontaan vaikka aluksi ei ketoilussa suositella palkokasveja, myöhemmin niitäkin voi ottaa mukaan. Varsinkin jos noudattaa edelleen pätkäpaastoa.

      T kn

    • Anonyymi

      Pätkäpaaston ja paaston terveysvaikutuksista on runsaasti tutkimustietoa ja liittyy kyllä paljon muuhun kuin laihtumiseen tai laihdutukseen. Solujen uusiutumiseen lähinnä jne.

      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC10509423/

      You Tubessa on paljon lääkärikuntaa esitelmöimässä ja elämöimässä asian tiimoilta. Laita hakuun autophagy ja fasting niin kyllä lähtee... Jos puhe enkuksi liika nopeaa, laita tekstitys päälle.

      T kn

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      452
      4901
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1742
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1478
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1369
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1357
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1248
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1085
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1010
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      905
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      894
    Aihe