Kapi on hyödyllinen

Ylläpidon tulisi ajatella, että kapista on suunnattomasti terapeuttista hyötyä tällä palstalla usealle mielenterveydellisistä ongelmista kärsiville kuten esimerkiksi itselleni. Hän on täyttänyt tyhjän kohdan elämässäni kun olen ollut tilaisuudessa seurata häntä.
11188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tosi on

Äänestä

Näin on näreet. Kyllä on helpottanut kun on saanut ihailla tuota suurmiestä, kapteeni ja isännöitsijä, kaikkien koulujensa priimus, äidinkielen suurmestari, historian suvereeni tietäjä ja kaikkea vielä sen lisäksi. Niin ja se RUK, vain 9 vuoden sotilaskokemuksella RUK kurssinsa ykkönen, joku krh mies parempi, mutta heitinmiehiä ei tervitse ottaa lukuun.

Äänestä

Kapi on taitava myös terapeuttina ja psykologina. Elämän tuomaa karismaa ja saa meidän heikommat uskomaan elämään.

Äänestä

Minä tässä olen miettinyt olenko sittenkään ollut oikea sotilas. Korkeintaan oikeahko.

Äänestä
  • Älä nyt vaan masennu, ole vaikka snadisti sotilas, tai sotilasta muistuttava. Tee vaikka Karhu III tölkistä kokardi itsellesi, niin avot, olet kuin ehta sotilas.

    Äänestä

Keskustalla mielenkiintoisimmat kylähullutkin HO HOO.

Äänestä

Palstalla+on+yksi+multinikki,+mutta+hän+on+kaiken+avun+tavoittamattomissa,+elää+100%+Kapi-maailmassa+ja+ihan+yksin.

Äänestä

Mutta kun kapi kuiskailee öisin korvaani. Lääkitys auttaa jonkin verran. Ettekö te ymmärrä, että teen tätä saadakseni apua.

Äänestä

Ei kapi pysty piiloutumaan minulta. Minä haistan kapin aina. Sniiiiffff. Kapi on täällä selvästi.

Äänestä

Minulle+on+kapista+ollut+hyötyä.+Omaishoitajana+ei+oikeastaan+ole+mitään+tekemistä+niin+kapi+antaa+elämälleni+sisältöä.+Olen+kirjoittanut+hänestä+10v+aikana+n.100000+kertaa+ja+99%+niistä+on+poistettu.+Miksi?+Tunnen+tehneeni+turhaa+työtä.

Äänestä

No niinpä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SOTlLAS kirjoitti:

Ylläpidon tulisi ajatella, että kapista on suunnattomasti terapeuttista hyötyä tällä palstalla usealle mielenterveydellisistä ongelmista kärsiville kuten esimerkiksi itselleni. Hän on täyttänyt tyhjän kohdan elämässäni kun olen ollut tilaisuudessa seurata häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu