Kuusamon Kelomaja 2 ja epäonnistunut talviloma

Vuokrattiin moderni ja saunaosasto täysin uudistettu kelomökki 2 Kuusamosta . Kuinkas ollakaan eka ilta saunottiin ja sitten hajosi sähkökiuas . Isännälle kun ilmoitettiin tuli painokelvotonta huutoa ja haukkua sekä tieto että 3 päivän päästä tulee uusi kiuas. Vaadin korvausta koska uusitussa saunaosastossa lämpötila tippui 10 asteeseen ja peseytyminen ei mukavaa .Isäntä huusi että vie vaikka käräjäoikeuteen mutta ei anna hyvitystä. Kiuas muuten tuli 4 päivän päästä .Ei kiva talviloma lastenlasten kanssa tällaisessa mökissä korona aikana. Olen ilmoittanut Kuluttajaneuvontaan sekä teen reklamaation vuokralaiset .fi sivulle. Reklamaatio tietysti tehty kirjallisesti isännälle joka ei ole antanut vastausta. Harmi että näin huonosti asioita hoitavia vuokraisäntiä löytyy. Asia olisi saanut mukavan lopun jos isäntä olisi sutjakasti vaihdattanut kiukaan ja edes pahoitellut. Yli puolet viikon lomasta emme saaneet saunoa koska ei ollut toimivaa kiuasta .
1839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei.
Täällä Kangasniemen Siirtolapuutarhalla kaikki ongelmat hoidetaan samana päivänä, vuokralaisten hyvinvointi on minulle ykkös asia. Tule tutustumaa, täällä on ihana porukka ja joku mökki vielä vapaana ( viikko, kk, kesä, vuosiksi ) ihan tosi. T. Timo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vuokrattiin moderni ja saunaosasto täysin uudistettu kelomökki 2 Kuusamosta . Kuinkas ollakaan eka ilta saunottiin ja sitten hajosi sähkökiuas . Isännälle kun ilmoitettiin tuli painokelvotonta huutoa ja haukkua sekä tieto että 3 päivän päästä tulee uusi kiuas. Vaadin korvausta koska uusitussa saunaosastossa lämpötila tippui 10 asteeseen ja peseytyminen ei mukavaa .Isäntä huusi että vie vaikka käräjäoikeuteen mutta ei anna hyvitystä. Kiuas muuten tuli 4 päivän päästä .Ei kiva talviloma lastenlasten kanssa tällaisessa mökissä korona aikana. Olen ilmoittanut Kuluttajaneuvontaan sekä teen reklamaation vuokralaiset .fi sivulle. Reklamaatio tietysti tehty kirjallisesti isännälle joka ei ole antanut vastausta. Harmi että näin huonosti asioita hoitavia vuokraisäntiä löytyy. Asia olisi saanut mukavan lopun jos isäntä olisi sutjakasti vaihdattanut kiukaan ja edes pahoitellut. Yli puolet viikon lomasta emme saaneet saunoa koska ei ollut toimivaa kiuasta .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu