yksityistie ja kokouksen vaatiminen

Voiko yksityisen metsäautotien yksittäinen osakas vaatia
tiehoitokunnan kokousta koolle jos kyseessä on merkittävä asia
esimerkiksi tien leventäminen sekä johtokunnan jääviys aikaisemmin tehdyissä päätöksissä.
1209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi tietenkin vaatia, tuskin tiekunnan toimielin kuitenkaan myöntyy.
Alueen Ely- keskus voi hakemuksesta antaa osakkaalle valtuudet kutsua kokous koolle, jos hyväksi näkee. Nyt ollaan siirtämässä yksityisteitä yleisempään käyttöön ja vieras liikenne on elinkeinoelämän taholta ihan toivottua.
Ely- keskus keskustelee ensin toimielimen kanssa ja mahdollisesti kehottaa sitä kokouksen pitoon - tai sitten ei. Aikaa kuitenkin kuluu, kun viranomaisilla on paljon tekemistä.
" kyseessä on merkittävä asia" , korrekti kokouspyyntö tiekunnalle ja ellei auta, sitten hakemus Ely:lle.

Maanmittauslaitoksellakin on keinoja saada kokous pystyyn - kysely sinnekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Voiko yksityisen metsäautotien yksittäinen osakas vaatia
tiehoitokunnan kokousta koolle jos kyseessä on merkittävä asia
esimerkiksi tien leventäminen sekä johtokunnan jääviys aikaisemmin tehdyissä päätöksissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu