VANHANEN LEVOLLINEN

Eräs työvaliokunnan kokoukseen osallistunut kertoi, että Vanhanen oli harmissaan uusimmasta kohujulkisuudesta, mutta tuntui ottavan asian hyvin levollisesti.

Karpelalla mitta on omien sanojensa mukaan sen sijaan alkanut täyttyä.

- Olen lopullisen väsynyt. En kerta kaikkiaan jaksa enää tällaista. Olen aivan loppu, hän tuskaili Iltalehdelle.
187990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Miehet ovat tietenkin vähän harmissaan joskus jostakin, mutta kukaan ei oikein tiedä mistä he ovat harmissaan.

Sehän on ihan normaalia, joten harmistuminen on aina pikkuisen paikallaan. Matti Vanhasen tapauksessa hän ei EHDI harmistua liikaa, koska on erilaisia tehtäviä.

Äänestä

Taitaa olla uutisaiheet vähissä...Eli jätetään yksityisasiat rauhaan..Ollaan kohta kuin USAssa kerätään vaan sensaatioita..

Äänestä
  • Nyt lienevät kysymyksessä toisten puolueiden kateelliset ja kaunaiset ihmiset, jotka mustamaalaavat median tulemana keskustalaisia ministereitämme. Älyäisivätpä lopettaa homman!

    Äänestä

  • Ujo kirjoitti:

    Nyt lienevät kysymyksessä toisten puolueiden kateelliset ja kaunaiset ihmiset, jotka mustamaalaavat median tulemana keskustalaisia ministereitämme. Älyäisivätpä lopettaa homman!

    Ei voida eikä saa jättää rauhaan,mitäs on ruvenna politikoksi.ei Karpelan tilanne tästä huonone eikä parane.Onhan siellä kaiken näköistä seiväshyppääjää ja aituria vielä jäljellä, monta kymmentä kova kuntoisia miehiä?Kauniin naisen epäonnea vain politiikan haarukoissa.

    Äänestä

  • rauha kirjoitti:

    Ei voida eikä saa jättää rauhaan,mitäs on ruvenna politikoksi.ei Karpelan tilanne tästä huonone eikä parane.Onhan siellä kaiken näköistä seiväshyppääjää ja aituria vielä jäljellä, monta kymmentä kova kuntoisia miehiä?Kauniin naisen epäonnea vain politiikan haarukoissa.

    Kyllä Karpela vielä huipulle pääsee naisen avuin....

    Presidentin puolisona ehkä....

    Äänestä

Kovin on Suomen kansalla vähän tekemistä omien asioittensa kanssa, kun tämmöinen juorukerho täälä elämöi. Järkikö lie hukassa? Ja onko sitä järkeä koskaan ollutkaan... Jatkakaa, hyvät ihmiset: jollakinhan se pää pitää täyttää, jos se noin tyhjä on.

Äänestä
  • Eihän tässä mitään uutta. Kepu pettää aina, keskenään tai erikseen...

    Äänestä

  • Iltasanomat keksi tällaisen otsikon päivän lehteen. Kuka oli M. Vanhanen v 1999. Oliko edes kansanedustaja? Kuka oli T. Karpela sinä vuonna. Oliko vielä yksissä herra Karpelan kanssa.
    Tuollainen etusivun otsikko keksitään, että saadaan lehteä myydyksi joka kioskissa ja maitokaupassa. Ja kansa meni helppoon. Onneksi luin netistä juttua sen verran, että näin milloin tuo muka on tapahtunut. On siinä ollut IS:n valokuvaajalla hauskaa, kun om käynyt yöllä kuvaamassa Tampereella Hotellin ulkoseinää, että täällä se tapahtui!
    Ainut hyvä puoli tässä Vanhasen ajojahdissa on, että nyt ei ole tarvinnut lukea väkisinkeksittyjä juttuja Matti Nykäsestä !

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    Iltasanomat keksi tällaisen otsikon päivän lehteen. Kuka oli M. Vanhanen v 1999. Oliko edes kansanedustaja? Kuka oli T. Karpela sinä vuonna. Oliko vielä yksissä herra Karpelan kanssa.
    Tuollainen etusivun otsikko keksitään, että saadaan lehteä myydyksi joka kioskissa ja maitokaupassa. Ja kansa meni helppoon. Onneksi luin netistä juttua sen verran, että näin milloin tuo muka on tapahtunut. On siinä ollut IS:n valokuvaajalla hauskaa, kun om käynyt yöllä kuvaamassa Tampereella Hotellin ulkoseinää, että täällä se tapahtui!
    Ainut hyvä puoli tässä Vanhasen ajojahdissa on, että nyt ei ole tarvinnut lukea väkisinkeksittyjä juttuja Matti Nykäsestä !

    ...lehtijutut "juttuina"! Juoruilijoitahan on maailma täynnä, kun se oma elämä ei ole tarpeeksi kiinnostavaa, on siiten keksittävä soopaa jota myydään lehdille je niin edelleen.

    Äänestä

  • pettää aina kirjoitti:

    Eihän tässä mitään uutta. Kepu pettää aina, keskenään tai erikseen...

    alkaako tuntua jo veren maku suussa.
    Lapsiin tehoaa kun jotain asiaa toistetaan jankuttamalla. Se alkaa tuntua todelta. Toimiiko aikuisten psykologia samoin ei tarvitse kuin yrittää toistaa samaa lausetta niin siinä se vaalityö. Ei tarvitse osata keskustella päivän politiikasta ja talouselämästä. Sanoo vaan riittävän monta kertaa: sokea Reetakin sen tietää että kepu pettää aina. Näyttää vaan siltä, että ei enää mene läpi.

    Äänestä

Näinhän se on SEN MINKÄ TAAKSESI JÄTÄT SEN EDESTÄSI LÖYDÄT. Tämä toteutuu aina ennemmin tai myöhemmin , hyvin harvoin ei koskaan, mutta silloinkin olet itse jo muilla mailla.
Eri on asia onko tällaisten asioiden käsittely julkisessa lehdistössä oikein. Toisaalta näyttää joillekin edustajille hämärtyneen käsite KANSANEDUSTAJA. He nimenomaan ovat asemassa viestittämään kansalle mikä on oikein ja väärin. Kansanedustajat nauttivat kansan maksamaa palkkaa, niin on oikein odottaa heiltä , että noudattavat tekemisissään "EI SAA JÄÄDÄ KIINNI" .periaatetta. Kun kiinni jää, kansan tuomio on armoton ja siitä ei voi valittaa. On törkeää kansalaisten aliarvioimista tehdä edustaja tehdä mitä tahansa ja kiinni jäätyään jatkaa tehtävässään kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Lopputili on silloin paikallaan.

Äänestä

Mitä se kellekkään kuuluu kenen kans heilastellee.on media suomen maassa jotenkin kakaroiden asteella kun tuollasia asioita juoruilee.Ei tuohon juttuun pitäs politiikkaa sekottaa,niinkun tässäkin keskustelussa jotkut vajaat on näköjään kirjotellu.

Äänestä
  • tiiätkö mä oon aivan samaa mieltä sun kanssas, sama kakaramaisuus näkyy esim,kun kimi on melkein joka juorulehden kannessa,eiköhän se oo kimin oma asia et juoko vai eikö.

    Äänestä

antakaa jo asian olla on nekin vaan tavalisia ihmisiä ajatelkaa ittes kannalta

Äänestä
  • Juonittelijoita ne on, kansa on tyhmää

    Äänestä

Eikös tää nyt ala vihdoin selvitä kaikille:
karpela on parantumaton pyrkyri, joka käyttää hyväkseen kaikki miehet päästäkseen eteenpäin urallaan. Hakeutuu julkkisseuraan;
- eksoottinen tanssiope, miljonääri-Nygård, urheilijoita, muusikkoja (hah.. pettyi pahasti kun selvisi, että Scott Crago ei ole Eaglesin oikea jäsen vaan ainoastaan kiertuerumpali...),
poliisi-Totti, Niinistö, Vanhanen ja TIES KUINKA MONTA MUUTA MISTÄ EMME TIEDÄ.......

Äänestä

Tämähän on selvästi demareitten masinoima homma kuten oli Jäättenmäen jupakkakin. Johtava media on demareitten talutusnuorassa. Tällaisilla kohujutuilla yritetään sotkea kepun ja kokoomuksen pressakuviot ja tasoittaa tietä Haloselle. Lipponen ja Heinäluoma nauraa partaansa ja Tarja myhäilee taustalla. Toimittajat joita suojaa lähdesuoja tekevät likaisen työn. Ja sitten nää lakot, vappu tulee ja pitää duunareitten saada Virosta vappuviinat, eikä mene lomapäiviä!

Äänestä
  • Eeei, syy on huomattavasti yksinkertaisempi. Tanja on siloittanut tietänsä eduskunnassa, ja käyttänyt ketä milloinkin omien pyrkimystensä ja vallanjanonsa tyydyttämiseen.

    Sinällänsä hassua, että Tanja kovin kielteisesti suhtautuu mm. prostituutioon ja pyrkii ajamaan kieltolakia seksin ostamisen osalta. Toisaalta jos transaktiona ei ole raha, vaan valta, näyttää se saavan Tanjalta hiljaisen hyväksynnän oma lehmä ojassa -periaatteella.

    Marjo Sjöroos kovin osanottavaisena puhui jälleen suomalaisten kateudesta Karpelan osalta, kun hän on niin kovin hyvin menestynyt jätettyään missielämän. Kuka tahansa pystyy hokemaan samaa mantraa kuin Karpela, ja voidaanko nyt aivan tosissaan ottaa ketään eduskuntalaitokseen äänestettyjä, että he olisivat aivan oikeasti äänestetty poliittisten tai älyllisten ominaisuuksiensa puolesta. Vain todella harvat ovat oikealla paikalla, muut ovat katsoneet vaikuttimeksi mieluiten liike-elämän.

    Karpela on tehnyt sen minkä parhaiten taitaa, ja hyvät eväät on antanut luonnollisesti malli-ja mainosmaailma. Ja senhän me tunnemme nimenomaan hyväksikäytöstä, jossa seksi ei todellakaan näyttele sitä pienintä osaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


KARPELAN MITTA TÄYNNÄ kirjoitti:

Eräs työvaliokunnan kokoukseen osallistunut kertoi, että Vanhanen oli harmissaan uusimmasta kohujulkisuudesta, mutta tuntui ottavan asian hyvin levollisesti.

Karpelalla mitta on omien sanojensa mukaan sen sijaan alkanut täyttyä.

- Olen lopullisen väsynyt. En kerta kaikkiaan jaksa enää tällaista. Olen aivan loppu, hän tuskaili Iltalehdelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu