Uusavuttomat taudin tartunta lähteitä

Suurin osa Suomen tartunnoista on todettu Helsingissä. Neljässä viikossa tartuntatapaukset ovat melkein kaksinkertaistuneet, myös sairaalahoidon tarve on lisääntynyt.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan Suomessa on todettu perjantaina 720 uutta, varmistettua koronavirustartuntaa. Suurin tartuntojen kasvu on juuri Uudellamaalla, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.

8

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mistäköhän johtuisi arvon pölkkypää ?
      Johtuisiko siitä että alueella on enemmän väkeä kun böndetaajamissa yhteensä
      ja tihein asutus Suomessa.

      • Anonyymi

        Tyhmyys tiivistyy joukosssa. Siitä se johtuu. Antaneet ajattelun puoluelimille -vihreät pääosin.

    • Rakennustyömailla työskentelee paljon ulkomaista työvoimaa, jota on julkisuudessa erityisesti syytetty koronan leviämisestä. Asiaa on pitänyt esillä etenkin Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi, joka toteaa Talouselämän haastattelussa muun muassa, että ”ulkomaalaiset käyttäytyvät ikään kuin uhmalla, vallalla on sellainen ei koske meitä -ajattelu”.
      https://www.talouselama.fi/uutiset/kun-tulee-maarays-tai-ohjeistus-omaehtoiseen-karanteeniin-sille-suurelta-osin-naureskellaan-rakennusliiton-harjuniemi-tyomaille-on-pesiytynyt-alakulttuuri-joka-ei-piittaa-koronan-suosituksista/033110e4-8cc6-4cf3-8729-ed0dedcf2691

      Ministeri Pekonen sitten syyllistää työnantajat samasta asiasta:
      ”Kyse ei ole työntekijöiden kansallisuudesta vaan työnantajan vastuullisuudesta ja lain noudattamisesta. Jokaisella työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus varmistaa, että työ on tekijöilleen terveellistä ja turvallista. Vain sillä, että työnantaja ottaa työturvallisuuden vakavasti, työpaikalle voi syntyä vahva turvallisuuskulttuuri, jossa työntekijät noudattavat annettuja määräyksiä turvallisista työskentelytavoista sekä tarvittavien henkilösuojainten kuten kasvomaskien käytöstä”, Pekonen vastaa "

      kYSYNKIN RAADILTA KUMPAA USKOTTE, MOLEMMAT ON VASUREITA, ETTEI NYT USKOTTAVUUS VARMAANKAAN OLE NIIN KORKEALLA.
      Kyllä minä näkisin Harjuniemen tähän osaavammaksi, kun on paikan päällä seurannut, niin sanoi suoraan etteivätä ulkolaiset työntekijät välitä säännöistä.

      • Anonyymi

        Pekonen kovin yksisilmäinen, saisi ministeri nähdä laajemminkin.

        -Pekosen mukaan työpaikat, joilla tehdään lähitöitä, ovat todella kriittisissä vaiheissa. Onko muita lähityöaloja kuin telakat ja rakennustyömaat, joissa on iso riski koronan leviämiselle?

        ”Kaikissa töissä, joita ei voi tehdä etänä – asiakaspalvelusta hoitoalalle ja teollisuudesta maatalouteen – on tehtävä kaikki mahdolliset järjestelyt, joilla kontaktit minimoidaan ja työntekijät suojataan. Monilla työpaikoilla on jo viime keväästä lähtien esimerkiksi porrastettu tauot niin, että etäisyyksiä on voitu pitää ja kontakteja minimoida. Työnantajien on syytä järjestää työpaikoilla matalalla kynnyksellä massatestauksia, jotta myös oireettomat taudin kantajat löydetään nopeasti ja tartuntaketjut saadaan katkaistua. Työnantaja ei missään nimessä saa haitata jäljitystä esimerkiksi ohjeistamalla työntekijöitä valehtelemaan.”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hiljaista toveri vastaukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hiljaista toveri vastaukset.

        Onhan siinä toveri Pankkolängvitsi sikapainissa.

      • Anonyymi

        Mainitsemasi lisäksi turvallisuuskulttuuriin kuuluu, että kaikilla työntekijöillä - ei ainoastaan suomalaisilla - on työturvallisuuskortti. Veikkaan, että ulkomainen työvoima ei ole suorittanut työturvallisuuskorttia. Sen sijaan Suomessa valmistuneilta se vaaditaan jo perustutkinnon oppimäärässä.

        Luotan Harjuniemeen enemmän kuin Pekoseen.

        Harjuniemi puhuu ihan asiaa, Pekonen asian vierestä, kun ei tietoa niin ideologia tuli pintaan kuin MPP palstalla Arskan kanssa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      246
      3128
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      18
      1740
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      23
      1443
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      130
      1263
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1248
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      76
      1182
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1062
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1045
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      967
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      962
    Aihe