Unelma spa Tampere

Anonyymi

En ole tyytyväinen. Mulle myytiin Elämyslahjojen kautta lahjakortti suklaahoitoon. Kun varasin suklaajuttuun aikaa mulle ei korjattu et sellasta ei ole olemassakaan. Kun saavuin paikalle se olikin yrttihoito. Olin pettynyt. Kotona kaverit kysy millanen se suklaajuttu oli. Vastasin, siellä ei ollut mitään suklaata. He olivat et siis mitä???

Stailatussa kuvauksessa maksoin n. 360 euroa siitä että en saanut haluamaani kuvaa. Sain toisen kuvan. Olen erittäin pettynyt. Mut myös, mallimimmi, jötettiin yksin ventovieraan miehen kanssa kellariin vaikka mulle oli luvattu että mun kanssa ollaan koko ajan kuvauksissa, kysyin sitä vielä monta kertaa ja mulle luvattiin et mun kanssa ollaan siellä koko ajan. Mua ei jätetä. Todellisuus, se oli kylmä. Mut jätettiin ja minä endosairas heikkokuntoinen jouduin käveleen omalle pysäkilleni ison matkalaukun kanssa pitkän matkan. Minä olin kuvitellut että mut heitettäis takaisin valikuvausstudioilta kellarin uumenista Unelma spahan josta olisi ollut lyhyt matka mun pysäkille. Mutta ei heitetty. Olin tosi heikos kunnos, 12 kg laihtunut koska sairastuin endometrioomaan. Kärsin kovista poltoista. Vieläkään en jaksa kunnolla kävellä.

Mun kulmakarvat nypittiin tyngiksi multa kysymättä.

Hot stonessa mun päälle ei laitettu kiviä.

Geelilakassa timantit lähti irti vuorokaudessa, ei hyvä.

Kaikki työntekijät olivat tosi kivoja mutta en voi käsittää näitä epäkohtia en sitten millään. Itse en pystyisi myymään lahjakorttia hoitoon jota ei ole valikoimissa. Se tuntui tosi käsittämättömältä. Se on vastoin mun moraalikäsitystä. Ei niin vaan tehdä.

Tein kuluttajasuojaan ilmoituksen mutta he vastas et ois pitänyt heti valittaa siellä paikanpäällä. Mä ymmärrän sen mutta mä olin niin sairas, endometriooma, et ei voimia ollut, hyvä et bussilla pääsin sinne spahan ja siksi siellä kävinkin että mun olo olis piristynyt. Yrttihoito oli kiva mutta pettynyt mä silti olin koska mä odotin suklaahoitoa. Olin tosi alavireinen ja pettynyt kotona ja kaverin kanssa mietittiin miksi se hoito olikin ihan eri ku piti.

Olen somemalli ja 123 firman kanssa on yhteistyö onnistunut. Tämän firman kanssa ei onnistunut, ei vaan pitäneet sovitusta kiinni.

Ja kun ei sovitusta pidetty kiinni, en minäkään sitten välitä vaan minä kirjoitan nyt kaikki epäkohdat tänne että kaikki saavat lukea täältä. Kiitos.

Työntekijät, 5 tähteä, epäkohdat, 0 tähteä.

Valokuvaajamirs oli myös hyvin mukava. Mutta minä en vaan tykännyt kun mut jätettiin yksin sinne vaikka monta kertaa oli luvattu et mua ei sitten jätetä yksin. Täytyy pitää sovitusta kiinni. Jos ri pidä, lopputuloksena on tämä. Kirjoitus nettiin näistä epäkohdista.

0

1599

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Moikka rakas

        Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
        Ikävä
        21
        6665
      2. Malmin tapaus on järkyttävä

        Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
        Maahanmuutto
        556
        2285
      3. Mitä haluaisit kysyä

        Kaivatultasi?
        Ikävä
        147
        1867
      4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

        Tällä hetkellä parasta?
        Ikävä
        85
        1261
      5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

        https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
        Maailman menoa
        97
        1042
      6. Mitä haluaisit nähdä

        Kaivatullasi päällä?
        Ikävä
        72
        970
      7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

        Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
        Maailman menoa
        87
        942
      8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

        Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
        Ikävä
        10
        843
      9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

        Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
        Haapavesi
        32
        840
      10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

        Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
        Maailman menoa
        147
        767
      Aihe