Martina kertoi hänellä olevan tärkeitä uutisia instalivessä tänään klo 16. Samalla kellonlyömällä kuin Jan Vapaavuori piti tiedotustilaisuuden koskien Helsingin koronatilannetta. Tietääkö joku, mitä Martinan tiedotustilaisuudessa on kerrottu? Aikooko Martina ryhtyä viimeinkin noudattamaan koronaohjeistuksia, ja luopua mm. humpuukimatkoistaan?
Martinan tiedotustilaisuus klo 16
Anonyymi
2061454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 206
Vanhimmat
Hyvä oli IG live taas ja Martina on tosi hyvä.
Ei Martinaa koske mitkään korona suositukset. Martinalla on omat lait omissa käsissä 💪
Minusta ei ollut hyvä oli puuduttava.
Palauttaako se hiukset takaisin Intiaan sille pienelle tytölle joka luopui hiuksistaan parin kolikon takia jolla perhettään auttoi, että länsimaalainen nainen sai tuuheutta hiuksiinsa vaaleaksi värjättynä. Vai lähettääkö hän varakkaana ihmisenä tälle tytölle rahaa, että perhe pärjää muutaman päivän nälän kourissa.
Minullakin on pidennykset ja euroopalaiset. Ei Suomalaiseen hiukseen sovi muu hius kun Euroopalainen ja on kallimpaa. Typerä kommentti, kun vapaaehtoisesti ihmiset myy hiuksia ja kukaan ei pakolla leikkaa. Aina kasvaa takaisin.
Miksi Martinalle ei sitten kasva omat hiukset päähän? Onko kyse huonosta ruokavaliosta vai heikosta terveydentilasta?
Mä olen 55-v ja mulla on pidemmät ja tuuheammat, kiiltävän kullanruskeat hiukset. Ei harmaita vielä, ei värjäyksiäkään. Martina on paljon nuorempi ja tarvitsee liimattavia irtohiuksia.
Sinulla voi ja saa olla mitä vaan, mutta luuletko, että Martina piittaa sinun valinnoistai. Jo on suuret luulot!
Martina ostaa intialaislapsen vaikka kaljuksi, eikä sinulla ole siihen mitään koputtamista. Takaisin ne kasvavat muutamassa vuodessa, ja taas saa tyttö muutaman kolikon.
Pidennykset on niin out, sori ☺️
Niin, intialaisen tytön hiukset kasvaa tosiaan takaisin. Mutta Martinan hiukset ohenee eikä ne siitä tuuhene.
On se naisen elämä yleisesti vaikeaa. Yläkertaan intialasta tuuhennusta ja alakertaan brasialaista eli tukkaa pois.
Ne nuoret tytöt siellä luopuvat hiuksista uskonnollisista syistä. He luulevat tekevänsä hyvän asian. He eivät saa siitä rahaa. Rahat pitävät papit hyvä bisnes heille. Ne todellakin myydään värjättynä eurooppalaisiin maihin.
Halpa työvoima värjää ne huonoissa oloissa kovilla kemikaaleilla. Ja papit kiittää.
Sinulle on jäänyt kysely päälle. En minä tiedä onko Martinalla omat vai kenen hiukset.
Martina tarvitsee paljon muutakin 😆
Olipa kommentti, vähän ottaa päästä. Minä Marttinaa 7 v. nuorempi ja sinua vielä enemmän. Minulla ei kasva yhtään hiusta päässä. Aina ei nämä kortit mene tasan
😔
Teitkö sä mitään näiden köyhien eteen ?
Toisilla on ihan luonnostaan ohuet hiukset , ihanaa että saa tuuheutta niihin irto hiuksilla,
Eat like Martina, loose your Hair!
Tämä valmennus tulossa pian myyntiin 99,95 e tarjouksessa!
Voi j******a päivän paras.... Eat like Martina loose...... hahhhahhaaa
Voi kun Martina rakas saisi tietää, miten sekaisin hän saa lopullisesti nää kahjot täällä palstalla.Olet kymppi ja tulet aina olemaankin meidän kaikkien silmissä.
Minä voisin lahjoittaa alapääni karvat näille julkkis naisille, ovat nimittäin vahvat ja pitkät.
Nyt tilaamaan ja kovaa vauhtia, niin et sormista savu nousee.Nyt kaikkien täytyy ostaa näin edullinen valmennus ja heti.🏋️
Väärän väriset hiukset. Ja väärä mainostaja ja väärä vaatehuone ja etc.
Paitsi että kirjoittaisi senkin Eat like me, luus yoor head!
Niin ja varmasti hyvät rahat saavat hiuksistaan. Ei ole ilmaiseksi päästä revitty..
Kertoi olevansa raskaana. Tai perui sitten sanansa.
Varmaan kertonut, että on eronnut olemattomasta miehestä.
Se oli kyllä vitsi.
Ööööm hm olen raskaana, tai tavallaan en mä ooo raskaana, mut en vaan osaa selittää hm öööm
joo tavallaan mä oon....
Ei uskalla osallistua kisaan, kun ei kestä häviötään muille.
Varmaan koronaa syyttää, ettei matkustakaan ja saa faneilta sädekehän päänsä ympärille. Oikein orjantappuraseppeleen.
Mautonta läppää onko mä kihloissa oonko raskaana jopa pissattaa tytärtään tällä raskaudella , alkaa oleen sellaista saissia et hirvittää , vai onko takaraivossa pelko , et soffi ja Stefan kerkiävät tälläisiä tekemään
Missä takaraivossa?
Jos Martinalla ei ennenkään ole juuri ollut itsekontrollia, niin nyt se vähäkin rakoilee pahemman kerran.
Kertoiko Martina, että lopettaa ne feikkivalmennuksensa?
Ihminen, joka urheilee, ei ole kuitenkaan sen kummempi valmentaja muille. Ei itse urheilemalla saavuteta sitä tietoa, mikä tarvitaan muiden valmentamiseen. On ihan eri asia tavata pt henkilökohtaisesti, jolloin tämä näkee valmennettavansa lähtötilanteen livenä ja pystyy suunnittelemaan sen mukaiset turvalliset ja tehokkaat ohjeet valmennettavalleen. Tuollaiset nettivalmennukset on oikeastaan aika vaarallisia, ne kun annetaan kaikille, vaikka lähtötaso, paino, aiempi urheilutausta, ikä ym. on meillä kaikilla erilaisia. Yksi ja sama valmennus vaan kaikille ja hyvä tulee? No ei todellakaan näin. Tuollaisessa voi moni jopa rikkoa itsensä, kun tekee väärin, tai liikaa ensi alkuun. Sama pätee näiden ruokavalioiden myymisessä. Eat like me on naurettavaa humpuukia. Pitäisi olla ravitsemusterapeutin opinnot taustalla ja ihan vähintäänkin valmennettavan päivittäinen kaloritarve edes tiedossa, jotta tuollaisia voisi muille rahaa vastaan antaa.
Valitettavasti näitä löytyy, jotka tuollaisia ylimalkaisia ohjeita liikkumiseen ja syömiseen ostavat, vaikka valmentaja ei ole näissä lajeissa hyväksyttyä tutkintoa suorittanut.
Tämä on taas tätä röyhkeätä "rahat pois" -meininkiä. Eli hullu ei ole se, joka myy, vaan se joka maksaa. Laumakaupalla löytyy noita tyhmiä, jotka luulevat jonkun julkkiksen olevan se ainutkertainen osaaja. Siis kaikki julkkikset ovat rikkaita, viisaita ja mestareita, joo... Martina narsistina on osannut manipuloida nuo aasit tuhlaamaan rahansa feikkivalmennuksiin, jotka rahoittavat Martinan elämää. Asiakkaiden arvostuksesta kertoo paljon se, ette Martina ja Nanna maksaneet peruuntuneen jumppaleirin varausmaksuja asiakkaille takaisin. Ja nämä silti pysyvät uskollisina Martinalle. Ei voi kuin pudistella päätä.
Älä puhu pas.. Se leiri juttu on hoidettu jo viime kesänä ja sinä jaksat jauhaa.
Luuletko että asiantuntijat eivät ole mukana tässä? Tutkippa tarkemmin!
Miksi Martina ei palauttanut rahoja heti ?
Parasta mitä netistä löytää on nää valmenuksia tarjoavat , Martina heistä yksi, olen käyttänyt ja on todella asiantuntija ja aina tarvittaessa vastaa kaikkiin kysymyksiin jos on ongelmia.Turha yrittää mustamaalata ketään juorupalstoilla, meitä on tuhansia tyytyväisiä ja nyt kuntosalit suljettiin lisää tulee valmenettaiavia koko ajan.
Olet todella kade henkilö Martinal, ei pidä noin katkeraa mielipidettä kertoa, teet vaan itsesi vielä enemmän naurettavaksi kuin oletkaan.Jos on jollakin henkilöllä jotain valitettavaa jonkun valmenuksista, on tehtävä valitus omalla nimellä ja otettava vastuu puheistaa kokonaan.
Totta, halutessasi pysyviä tuloksia kannattaa mennä kuntosaliin siellä saa samaan rahaan: ruokavalion, mitataan rasvaprosentit ja koulutetun pt:n tekemät liikuntaohjelmat. Samalla tapaat toisia ihmisiä. Kuntosaleilla saa viellä alea jos ottaa vaikkapa vuoden kortin.
Jauhetaan täällä muutakin vuosien takasii asioita.
Ilmoitettu ylläpidolle noista leirimaksuista, miksi täällä saa valheita syytää jatkuvasti, vaikka asia on selvitetty? Mielestäni ko. henkilöltä voidaan vaatia liiketoimintaa loukkaavasta ja vahingoittavasta kirjoittelusta korvauksia, kun todetaan valheeksi. Onko joku instanssi minne voisi ilmoittaa, että asia tulisi tutkintaan?
Feikki? oletkos kokeillut , suosittelen , on tehokkaita ja toimivia
Jonkun kannattaisi ruveta myymään oikeinkirjoituksen nettikurssejakin.
Asianomistaja voi haastaa käräjäoikeuteen.
Martina niitä myy oikein mielellään......hahahaaaa
Ei elämä, Martinan tiedotustilaisuus! 😂
Todellakin 😂
Naurettavaa, " Martinan tiedotustilaisuus " onko oikein kutsuttu toimittajat paikalle ????
On hän vaan niin säälittävä, joko alkoivat valmennukset sakata ja kauppa ei käy , kun pitää taas päästä otsikoihin, varsinainen pelle !
Ei kai Martinalla hiustenpidennyksiä ole? Luulin, että olisivat omat.
Omat on, ihan kuin silikonit ja mesolangatkin on omat.
On sillä pidennykset. Välillä, kun muuttaa tyyliään (vaalentaa/värjää), niin hius saattaa kampaamokäynnin jälkeen olla yhtäkkiä huomattavasti pidempi. On sanonut itseään tukkajumalaksi joskus. Sinällään tuollainen titteli kuuluu mielestäni oikeasti tuuheatukkaiselle naiselle, ei pidennyksiä käyttävälle.
No niin on ohut ponihäntä sillä että ei siinä mitään lisää voi olla. Sofia on marokkolainen ja luonnostaan paksut hiukset. Ne geenit...
Jospa ne ovat lainassa, kun olen lukenut, että on kova pummaamaan. Jonkun vanhat, käytetyt lisukkeet.
Leikkaa Martina lyhkäsen lyhyt polkkatukka niin pöyhentyy hiukset kun kasvaa uudet.. Luulisi aikuisen naisen tietävän että hiuksia pitää väliin leikata ja lyhentää rajusti niin kasvaa uusi vahva hius / -kset tilalle.
Ei ne hiusten juuret tiedä, onko latvoista leikattu vai ei... Ihan samalla tavalla kasvaa.
Olet täysin väärässä , hiusten leikkaaminen ei kasvata hiusta eikä tuuheuta!!!
Ei kait sitä vähää mitä on päässä uskalla pois leikata, kun muutenkin hiukset harvenee. Ei se mikään päivänselvä juttu ole, että hiukset kasvaa takaisin ei ainakaan tuuheampana? On sellainen tosiasia kuin ikääntyminen, mihin perinteisesti kuuluu hiusten ohentuminen tai kokonaan kaljuuntuminen, ainakin tuo viimeinen yleensä miehillä ja niillä naisilla, jotka sekoilevat näillä dopingaineilla ja mieshormooneilla ja Martinahan on hyvin miehekäs, niin habitukseltaan, kuin henkiseltä olemukseltaankin?
Miksi sinulle on sydämenasia onko Martina miehekäs vai ei. Kovasti vuosikaudet vannotat että Martina on miehekäs. Miksi? Et kai nyt sentään naisena katso naisia sillä silmällä.
Ai nyt vasta tajusin kun tarkemmin luin. Sofian valmentajapariskunta on syytteessä dopingaineista vuosilta 2013 - 2016, ja sinä jo varmuuden vuoksi yrität että mutku Martina.
Koko Helsinki varmaan odotti mitä sanottavaa Martinalla oli ......melkein tärkeämpi henkilö kuin pormestari Vapaavuori.
Oliko Martinalla hius vai naama hoito tänään......
😆😂😂😂😂😂
Martina lähtee hakemaan voittoa Dubaista. Unohti vaan harjoitella ja aloitti vasta tällä viikolla 😆
Jälleen myöhään aloitti. Voi vedota tähän 🤣🤣🤣
Kertoo kyllä aika paljon Martinasta ja hänen asenteesta yleensä kun tämä typerä ihminen laittaa jonkun some tiedotustilaisuuden juuri samaan aikaan kun uusista koronamääräyksistä kerrotaan. Ja mitä tämä uutinen sitten koski joku ihmettelee. Nå tottakai todella tärkeää tietoa uudesta apista , eli mainosta vain Martinan tekemistä ohjelmista ja fitfarmin sovelluksesta.
Siellä hän laittautuneena selitti tästä että on menossa ulos illalla, varmaan ravintolaan ilman maskia niin kuin yleensä. Tottakai taas kiitollisena ja onnellisena "levittämässä hyvää oloa" kaikille?
En ymmärrä miten ihminen jotka käyttäytyy näin itsekkäästi ja vähät välittää muista voi tituleerata itseään hyvänolonedistäjäksi tai vastaavaksi.
Martinalle merkkaa raha,raha ja vielä kerran raha ja sitten tosiaan tämä "treenaminen". Hänhän on myös "urheilija" ainakin omasta mielestään.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä!
No sinä et tietenkään katsonut sitä Martinan instaliveä vaan sitä ohjelmaa niistä uusista koronamääräyksistä. Mikä siis on ongelmasi? Toki nykyään ei mene niin että jos joku tulee suorana niin senjälkeen sitä ei enää näe mistään.
Mites tää miljonääri Stefan, ei ole ostanut yhtään omistusasuntoa yksin, vaan ainoastaan virmansa piikkiin.Nytkin on asunoton, ja asuvat sit kai jossain halvassa hotlassa.
Raha on minullekin tärkeä asia tienata, koska en halua elää yhteiskunnan elättinä
"Hyvinvointivalmentaja"
MY ASS!
asuu vuokralla ,ajaa liisattua autoa ,pummaa kaikki huonekaluista lähtien ,myös lomaasunnot pummaa ,missä mättää
Juurikin näin. Vaikka kuinka hänellä on isot vuositulot keskiansaitsevaan verrattuna, ei hänelle ole jäänyt yhtikäs mitään taskun pohjalle. Hän ei ole saanut hankituksi yhtään mitään pysyvää omaisuutta. Luulen, että hän nytkin keikkuu jossain toimeentulon rajamailla ja pitää taloutensa edes siinä pisteessä, ettei toistaiseksi ole mennyt laskuja ulosottoon.
Näitä kirjoituksia kun lukee, ymmärtää paremmin miksi näitä Koskelan tapauksia tapahtuu. Kai näitä solvauksia on joku täysi-ikäinenkin tänne rustailemassa, ei tämä ilkeilyä voi kaikki teineillä olla peräisin? Mikä teitä riivaa, kun jotain ihmistä pitää noin haukkua, oli kyse Martta tai Sohvi, kertokaa joku miksi..? 😥😥
Oikein " tärkeä uutinen " ei sitten Tv1 uutislähetys ottanut julkaistavaksi, voi pyhä yksinkertaisuus, jonkun tyrkky julkkiksen tärkeä uutinen...hahahaaa
Kaupallinen puhe, Dubain reissu lähestyy, asiakkaita haalii. Matkii Sofiaa näillä live jutuilla. Jep jep
Joopa joo. Matkii Sofiaa vaikka on tehnyt vuosikaudet jo tuota työtä. Sofia vasta muutaman vlogin tehnyt ja kovin usein puhuu muunneltua totuutta kun ei muista mitä on aikaisemmin samasta asiasta sanonut. Ja tiedoksi, Martina aloitti hiusten vaalentamisen puolitoista vuotta sitten.
Kauan kestää intialaisten hiuslisäkkeiden vaalennus, oikein puolitoista vuotta ???? hahhaaa
Uskokoon kuka tahtoo.
Martinalla on ihan oma totuus, joka lennosta vaihtuu tilanteen mukaan itselle edulliseksi.
Moikkelis, Martinalla on hyvä bisnevainu ja hän ymmärtää markkinoinnin merkityksen liiketoiminnalle. Julkkiksena Martina saa toimittajat liikkeelle ja voi näin kertoa laajasti visioistaan. Se kiukuttaa äityleitä ja muota siiderivalaita mutta mitään ette voi kun Martina menestyy ja porskuttaa. Oikein naurattaa vähä-älyiset arvostelevat kirjoitukset, joissa ei ole totuutta ollenkaan.
Ohuella jäällä on tämän Ihmisen menestys.
Miten noin kyvykäs ja hyvin ansaitseva ihminen voikaan olla niin köyhä? Hänellä ei ole lainkaan omaisuutta.
Niin, hänhän mielellään omistaa kaikenlaista ja on kiiltävän perään kuten harakat yleensäkin. Oli MEIDÄN Eira, Espanjan villa, Levin huvila, Hangon tilukset. Lopuksi Stefun siskon hevonenkin oli Martinan. Kas "minun" omaisuuttani ei ole enää, ei asuntoakaan, kuin vuokrasellainen. Eikä uutta omaisuutta ole ilmaantunut...
Martinan uusi asunto on Kaartinkaupungissa, arvoalueella. Jokainen ei noille kulmille pystykään muuttamaan.
Toimistokin hävinnyt viikossa. Makuuhuoneessa tiedotus ym toiminta. Näin menestyvä yrittäjä.
Se on vuokra-asunto. Martina ei tähän mennessä ole pystynyt pitämään vuokra-asuntoa halvemmillakaan alueilla, kun vuokrat ovat jääneet maksamatta. Ihme, että joku hänelle sieltä vuokrasi asunnon.
Jokainen Doris ei pysty maksamaan asuntolainaa. Tai miten sitä voikaan maksaa, jos pankki ei myönnä lainaa.
Sara Sieppi ja Tuure Borelius pystyivät ostamaan asunnon. Pikkuhiljaa se omaisuus kertyy.
Ei käy kuin entiselle miehelle : irtainta omaisuutta lippalakki ja kiinteää omaisuutta mu**t.
Martina ei saanut asuntolainaa piti jatkaa vuokralla asumista.
Fiksu lyhentää omaa lainaa kuin maksaa vuokraa toiselle. Joskus sitä pääomaa voi tarvita, kun tulot tyrehtyy.
Jos ei ole rahaa luksukseen, niin jättää vuokrat maksamatta.
Asui ilmaiseksi Eiranrannassakin ja Hangossa.
Eskon kanssa jättivät myös vuokrat maksamatta😆
Erosivat tammikuussa. Stefan maksoi vuokrat, kun ilmeni, että maksamatta. Kylmästi maksamatta. Sittemmin on omaa kohtaloa itketty. Kurjaa on ollut.
Stefan oli vuokrannut asunnon ja lupasi pitää perheestään huolta, oli kosinutkin aiemmin. Todella mies, jättää kylmästi perheensä vuokrat maksamatta. Keneltä niitä karhuttiin ulosoton kautta, kuka oli tehnyt vuokrasopimuksen.? Miksi valehtelette täällä?
Stefanilta on karhuttu uloston kautta myös Sofian limusiinikyytejä, spa-maksuja, takseja, kyllä mies tiedettään, mikä on miehiään.
Ilmeni et maksamatta 🤣 isännöitsijä kertoi et joka kuukausi lähetti kirjeen vuokrista ja Stefan ei vastanut kirjeisiin eikä viesteihin kertaakaan.
Sanokaas muuta, mitään ei omista, kuin kasan rättejä ja niin helvetin rikas, ettei toista löydy Kaartinkaupungin osasta. Heikoilla jäillä kulkee tämä sometyöntekijä tai mikä lie.
Ei nyt mitenkään erityisen kallis ole tämä Martinan asunto, ei lähimainkaan. Aika moni parempi tuloinen asuu paljon suuremmassa omistusasunnossa sillä alueella.
Ruoholahdessa asuessaan Eerikäisen kanssa , kaikki vuokrat jäivät maksamatta ja ulosotto oli oven takana.
Kuka asusteli siellä leveästi? Eronnut jo, eikait Stefanin velvollisuus maksaa.
Oikein kosinut, tuskin, se on hyvä täällä huudella moisia valheita. Jos olisi Martinan halunnut niin YES MY FRIENDS YES.... miksei silloin ?????? Jopa siinä kuvassa kyseinen
" morsian " kuvassa yksin !
Sehän on sitten ihan elämäntapa tuokin.
Lainaus IL:stä suoraan sinulle 10:06 joka valehtelet, Stefan saanut monta muistutusta!
"Kesäkuun alussa Helsingin käräjäoikeuteen vireille tulleen haastehakemuksen mukaan liikemies Stefan Thermanilta karhutaan vuokrasaatavia yli 33 000 euron edestä."
Vuokranantajan mukaan STEFAN on kuitenkin reagoinut maksukehotuksiin pitkin kevättä LUPAAMALLA maksaa vuokrat, mutta katteettomiin lupauksiin tympääntynyt vuokranantaja päätti hakea omansa takaisin oikeusteitse."
Mies, joka lupaa pitää perheestään huolta, ei toimi noin.
Näin täällä nämä katkerat saavat valehdella kaikista asioista ilman minkäänlaista vastuuta,
Miksi ihmeessä Stefanin olisi pitänyt maksaa vuokraa asunnosta , jossa ei edes asunut?
Hangossahan hän oli kirjoilla.
Martina tässä on vuokrat jättänut maksamatta, kun kuvitteli, että voi heittäytyä elätiksi, vaikka suhde oli niin kuralla, ettei pari mahtunut edes samaan asuntoon.
Erohan siitä tuli, kun muija roudasi romppeensa Hankoon ja asettui ”koronaevakkoon”.
Sori toi suora lainaus nyt olikin Seiskasta, mutta ollut myös mtv-uutisia myöten asiasta.
Oliko toimisto poksahtanut taivaan tuuliin, taisit käydä väärän rakennuksen ympärillä vainoamassa Martinaa.👀Siellähän toi töitä paiskii meidän muidenkin edestä.
Oliko jo Sofia kiikarissa koska Rane joutui vankilaan ja päätti ettei maksa vuokria. Jospa se olikin totta että jo elokuusta 2019 lähtien (heti kun Sofia vapautui vankilasta ja Ranesta) päätti että omasta perheestä on nyt päästävä eroon. Aivan itse kertoi seiskalle että jätti vuokrat maksamatta koska halusi puolisonsa lapsineen ulos asunnosta. Siksi ei myöskään kertonut kenellekään ja kaikille tuli yllätyksenä että vuokrat olivat koko ajan maksamatta.
Siis ymmärryksesi ei edelleenkään riitä, säälin sinua. Kuka teki vuokrasopimuksen? Oli ilmoittanut neljä henkeä ja neljästä piti maksaa vesimaksukin. Kirjoilla voi olla missä vaan, eri asia missä asuu, siksihän sitä vesimaksuakin piti maksaa neljästä. Sieltähän Eiranrannasta oli romanttista kuvaakin, kun ovat yhdessä, oikein trubaduuri esiintyi . Miksi totuus tekee sinulle noin kipeää? Stefan jätti vuokrat maksamatta, ei Martina.
Ei paiski. Asun ieressä ja pimeänä on ollut koko viikon. Omistaja iloisena hahmona myös pidetty, ei ole näkynyt.
Eihän asuntoa olisi edes voinut vuokrata sellainen henkilö, jolla ei ole luottotiedot kunnossa...
Vuosia jo pysynyt pinnalla ! joten
Ja vuosilukuhan oli ??
Ai se onkin ilmaista ?? hoitaa kotia, hoitaa lapsia, tekee työtä ,,,,, pitää miehestään huolta, herrahan halusi kotivaimon
Asu sinä ieressä minä asun yläkerrassa, et olaankohan me tuttuja ?
Ethän sä tiedä miten toi meni ?? eikös tuon miehen asuinpaikka juurikin ollut tuolla ? ja Lapset äitin kanssa maalla
Asui Martinan kans kokoajan, verotuksen takia oli kirjoilla Hangossa.
Hulluilla on taas halvat huvit todella !!!!!
Martinan röyhkeydellä ei ole mitään rajaa !!!!!!!!!
Mitä? Miten sä siellä voit asua? Kantakaupungissahan asuu vaan rikkaat ja menestyneet, kuten vuokraloinen Martina ja poikakaverinsa siivellä istuva Moikkelis?
Tällä palstallahan on vaan maalaisia ja lähiön röllömahaisia siiderivalaita, kaikki me ollaan köyhiä ja kateellisia.
BISNEvainu ja MUOTA, no just joo .Moikjelis😂
Ei ole ollut kukaan toimistolla, avain oveen sillä, kenelle se kuuluu. Ei ole Martta.
Verotuksen takia kirjoilla Hangossa. Häh, mitä horiset? Verotuksen takia ollaan kirjoilla stadissa, Kauniaisissa, Monacossa ja Caymanilla. Ei Hangossa!!!!!
Miksi Martina loisi kämpässä maksamatta mitään vaikka on muka niin rikas? Itse kehunut ettei maksanut mitään koko 9 v aikana 🤦
Tanssipoika ei siis maksanut edes oman muksunsa vesimaksua, tosi hyvä että joutuu nykyään elättämään oman rakkaudenhedelmänsä eikä Thermanit 👍
Heillä oli koko ajan 6-7 työntekijää, mm lastenhoitaja joten Mara ei ole pitänyt huolta tasan mistään. Röyhkeä nainen.
Vuokra-asunto, josta pian häätö kun vuokranmaksu ei ole ihan Martinan ykkösasioita. Kolkon näköinen kämppä muutenkin, sieluton.
Varokaa Martina oikein " paiskii " töitä .....
Juuri näin, verotuksen takia Hangossa, keski nyt helvetti parempaa.
Tanssipoeka on aika röyhkeä, ja hyvin kelpasi Thermanin ylläpito hänelle ja lapselleen.
Office, Katajanokankatu 4 A, ihan pimeänä näkyy olevan !!!
Halusi+maksaa+enemmän+veroja,+vai?+Et+taida+olla+mikään+älyn+jättiläinen.+Selvästi+et+itse+ole+ainakaan+veronmaksaja+LOL
Hangon+veroäyri:+21,75+%
Mitähän nämä sun kirjoitukset siiderivalaista edustaa??
Jotkut omistavat siltä alueelta miljoona-asunnon, eikä tarvitse asua vuokralla.
Martina leikkii mielellään rikasta ja ajaa leasing Mersulla, kun halvempi auto ei kelpaa ja asuu vuokralla, kun ei mitään omista. Nainen jo kohta 40 v eikä mitään ole jäänyt säästöön.
Sieppi ja Borelius on vielä nuoria ja viisaasti lyhentää mielummin omaa asuntolainaa kuin maksaa vuokraa toiselle.
Kuka asui ilmaiseksi ? Olisiko tämä kuuluisa lokki, 9 v ilmaiseksi on jo lokkien diplomityö !
Ei verotuksella ole mitään tekemistä eron kanssa 😆
Erosivatko he myös verotuksen takia??😂
Olen hoitanut noita häätöjä paljon ja vuokralaisia on monestikin vaikea saada kammettua ulos. Martina ei suostunut lähtemään asunnosta, joka tosin oli Stefun nimillä. Jos maksamattomien vuokrien oikeudenkäynti häätömääräyksineen olisi toteutunut, olisi Martina kaikkien tavaroiden kanssa nostettu kadulle. Tämä oli Stefanin taktinen veto vastahankaisen ex-avokin muuttamiselle. Poliisit vihdoin ottivat Martinalta avaimet pois.
Eskon kanssa Martina ei maksanut ollenkaan vuokriaan. Taitaa olla sama juttu Kalasataman vuokra-asunnon kanssa. Perintäfirman kautta maksettaessa ei velka näy ulosottorekisterissä.
Martina ei voi saada asuntolainaa, koska hänellä ei ole omarahoitusosuutta., kun ei ole mitään rahanarvoista omaisuutta eikä muutakaan omaisuutta. Millä hän lainoista suoriutuisi, kun ei vuokristakaan selviä. Kaartinkaupunki ei taida Martinalle olla kovin pitkäaikainen asuinpaikka.
Henkilö ei saa vuokraasuntoa, jos ei ole luottotiedot kunnossa hänellä.Takuuvuokra on myös 2-3 kuukauteen maksettava heti asuntoon muuttaessaan.
Olet tainnut olla elementissäsi jos olet saanut häätöjä järjestää ja ihmisiä kammeta ulos. Toivottavasti et ole sellaisessa asemassa ollut että olisit päässyt vääristelemään ja valehtelemaan ihmisten asioista. Se kun tuntuu olevan sinulla verissä.
Stefu toiminut ikänsä kiinteistöhommissa. Tiesi mitä teki. Ei ollut vahinko tai unohdus.
Stefu on cool 👍
Hoiditko unissas myös Stefanin asunnostaan? 🤣
Kerrankin jykevää totuutta henkilöstä nimeltä Martina Aitolehti ja asumisestaan Eiranrannassa oikein viranomaisten piti ottaa avaimet pois.
Kansalainen, jolla on luottohäiriötä, ei saa kotivakuutustakaan. Kotivakuutus on ns vapaaehtoinen vakuutus, jota vakuutusyhtiöt eivät myönnä, jos on luottohäiriöitä. Vuokranantajat vaativat voimassaolevan kotivakuutuksen siinä olevan vastuuvakuutuksen vuoksi.
Jos nyt joku ihmettelee sanontaa vapaaehtoinen vakuutus, yhtiö myöntää sen tai on myöntämättä. Liikennevakuutus on lakisääteinen ja se on myönnettävä, vaikka luottotiedot ovat kuralla. Yhtiöillä on oikeus periä vuoden maksu etukäteen.
On henkilöitä, joiden työhön kuuluu valitettavasti myös häätöasiat. Vuokranantaja ei voi itse häätää vuokralaista asunnosta, vaan häätöön tarvitaan aina käräjäoikeuden antama tuomio. Häädön toimittaa aina ulosottoviranomainen. Häätöön ja vuokrasuhteen päättämiseen täytyy olla LAIN mukaiset perusteet. Peruste ei ole valhe tai vääristely.
On kyllä hupaisa täti tämä Martta 🙂
Röyhkeä on ja sanomattoman ahne !!!! En yhtään ihmettele, että ihmiset karttaa eikä kukaan halua häntä lähelleen. Kuvottava nainen.
Toimisto suljettu, auton lainaus loppunut ja sitten puuttuu enää häätö asunnosta. Voi surkeus.
Joko asuu kadulla, niinkuin Sofi mistä Stefan hänet säälistä korjasi pois ?
Niinpä. Erikoista, että Martta väitti maksaneensa varausmaksun asunnosta rakenteilla olevasta talosta. Mitä tälle tapahtui, vai valehteliko se?
Jos olisi ostamassa oman, niin miksi nyt välissä Kalasatamasta Kaartinkaupunkiin?
Oliko pedannut sen varaan, että äiti takaa lainan ja se ei riittänytkään pankille vakuudeksi?
Kohta neljäkymppinen ja tosiaan ei mitään omaa, vaikka tulot niin kovat.
Taitaa olla ns. syömäköyhä tapaus, kun ei osaa säästää.
On ollu alunperin omamotitaloa jne.
Missä Martina kertoi, et on maksanut käsirahan asunnosta.Voitko kertoa sen, et me muutkin luemme sen. ?
Ei hänen äidilläänkään ole omaisuutta, joka voisi olla takauskelpoista. En millään muotoa halua mollata kunnollisia, yksityisiä tai vuokratalojen vuokra-asujia, koska suurin osa ovat oikein kunnollisia, mutta Martina on sellainen, keitä virastossa kutsutaan "kaupungin vuokra-asuntolaisiksi". Eli voisi kustantaa asumisensa itsekin, mutta toisen luokan tyyppinä se ei onnistu.
Kertoi omassa instassaan aika pian Kalasatamaan muuton jälkeen, että on maksanut varausmaksun Kruunuvuorenselän uudisalueelle valmistuvasta omistusasunnosta.
Älä minulle kiukuttele, jos et ole instaa seurannut, tälläkin palstalla on aiheesta ollut keskusteluja.
Tuo oli aikaa, jolloin vaati Stefulta 200K erorahaa, taisipa asuntokauppa kaatua siihen, ettei Stefu antanut Martan kuvittelemia rahoja.
Saikohan varausmaksunsa takaisin?
Sanoi että varasin asunnon. Ei puhunut varausmaksusta. Ei sanonut mistä varasi. Näytti kiinteistövälittäjän esitettä. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. On löytänyt uuden rakkaudenkin. Stefu ei päätä saako Martina lakisääteisen erorahan ja kuinka paljon, jos ehdot täyttyy. Tuosta on turha puhua.
Jos sinulla jäänyt näkemättä nuo edellä olevat tiedot, ei se asiaa muuta. Martta itse kertonut em. asiat instassaan. Ihan sattumalta vaan keskustelupalstoilla tiedetään Kruunuvuorenselät, varausmaksut ja muut, koska ne on Martan omasta suusta tulleita juttuja.
Löytänyt uuden rakkauden?
No hyvä niin, koska se vanha rakkaus ei häntä enää huoli takaisin. On helpottunut, kun pääsi vihdoin huonosta suhteesta pois.
Onko uusi rakkaus palopoika Kris? Ai niin, sehän heivasi Maran jo parien treffien jälkeen.
Onko uusi rakas tämä tauluvaras, konetuliaseella museoita ryöstelevä ammattirikollinen? Ai mutta sehän on naimisissa, ei se voi tavata Maraa kuin kerran kuussa Dubaissa. Mitenköhän suhde etenee ruotsia puhuvan sulhon kanssa? Varmasti loistavasti, Martinahan on kielellisesti hyvin lahjakas. Englanti, Ruotsi ja oma äidinkielikin taipuu loistavasti tältä kosmopoliitilta.
Lakisääteinen eroraha on iso vitsi, ei tule sitä saamaan, koska Stefu elättänyt Maraa ja Eskon lasta kaikki nämä vuodet.
Oletko jo tutkinut Martinan äidin omaisuudekin , vai mistä tiedät paljonko hänellä on eri osakkeita, niitä ei pitäisi kyllä pankin antaa kellekään tietoja.
Elä huolehdi Martinan rakkaasta, sillä hänellä on kaikki hyvin.Nuku vaan yösi hyvin ja unohda nää huolesi kokonaan.
Martina valehtelee aina, siinä on oikein mestari !
Omassa instassaan !!!
Ahaa, siis Martina luuli saavansa oikein erorahaa ja siihen luottaen varasi omistusasunnon !!
Tässä totuus taas kerran kaikkien luettavaksi. On Martina vaan niin nolo !
No kuule Martinan mutsilla ei ole kuin omat rätit ja muutama heteka !!!!!
Miten voi rutiköyhä äiti taata lainan , jos ei saa itsekään lainaa😆
Onko joku päässyt jostain hoidosta pois vai kuka täällä häärää.
Sinähän sen tiedät, kun täällä hääräät.
Voihan olla, että Martina on ostanut asuntonsa sijoitusasunnoksi ja asuu itse tredikkäästi vuokralla Kaartinkaupungin luxusalueella.
Heh he! Martinan luonteella Mersusta olisi ig:ssä ollut kuva jopa Mersunkin kauppakirjasta, jos olisi pystynyt sellaisen oikein ostamaan, asunnosta nyt puhumattakaan :D Isoista tuloista huolimatta, hän on rahaton ja köyhä >:-)
On teillä jutut, oikein sijoitusasunto Martinalla, älä nyt viitsi, menisit jo lepäämään, kun jutut alkaa olla nolla tasolla.
Jospa Martinan mies on varannut sen asunnon ja ostanut, sit muuttavat sinne yhdessä asumaan.VOE JUKU 😲 SENTÄÄN 👏
Ei ole toimistoa, ei autoa, ei miestä jne.
Sovitaan ettei ole niin saat nukutuksi.
Juu ei oo mittää ja nyt on kaikki hyvin ja rauha hänen sielussa on pysyvästi.
Ei ole isoja tuloja ja nekin tulot mitä tuli ne myös meni. Nykyään kauppaa mitä vaan.
Joo ei joo mittää kaupattavaa ja nyt vielä parep on ol.
Kaikki sakkaa ja pahemman kerran, toivottavasti tauluvaras auttaa taloudellisesti, voivat harjoittaa " rahanpesua " niin edes hetkeksi helpottaa.
Kun en seuraa ja sitä myöten rahoita kenenkään instaa niin voittehan te köyhälle kuitenkin kertoa mitkä oli ne tärkeät uutiset?
Miksi Martina ei vastaa näihin köyhyysasioihin? Uuu, kun ei ole mitään sanomista Martinan kaltaisilla uusköyhillä. Ei se sitä tarkoita, että olet lehtien palstoilla, että olet varakas. Eiköhän Radio Novankin palkanlaskija tilitä Eskon tilistä joka kuukausi kolmannesosan. Joko on vuokravelat tulleet perityiksi?
Kiva kun on mukavaa !!¡!!!!!!!!!¡!!
Ei Moikkeliskaan ota kantaa tähän köyhyysongelmaan... Voi voi... Olisi ollut niin kiva nähdä Martinan OMISTUSASUNTO, josta oli jo tehnyt varauksen, mutta missä se maksu eli silkka raha?
Toi oli paras, Eskokin pullistellee ja uhoaa, toivottavasti on ulosotot maksettu !!!
Kun piti " varatusta asunnosta " maksueriä suorittamaan, niin taisi Martta täti tulla katumapäälle, varsinkin jos jäi erorahat Thermanilta saamatta.
Anne ei nyt jouda esittämään teatreelista hahmoaan. Antaa kyllä kommentin kun lastenhoidolta ehtii.
Aivan kuin kuuluisit johonkin "sisäpiiriin" ja sinulla olisi katkeruutta tätä Annea kohtaan.
Martinan mersussa on 280 hevosvoimaa. Turvallinen ja tehokas auto sopii urheilulliselle julkkikselle.
Sama leasing auto näyttää olevan vehon pihalla.
Ja leasing sopii sille, jolla ei ole varaa ostaa sitä hienoa autoa :D Hyvä jos pystyy maksamaan liisausmaksut.
Auton arvo alenee nopeasti. Vertailu oma auto velaksi tai liisattu. Samat kuukausierät. Toinen maksaa velkaa ja toinen leasing-maksua. Neljän vuoden jälkeen auton arvosta jää itselle velan ja arvonalenemisen jälkeen 400 euroa. Liisatessa itselle jää 0 euroa. Ja eikun uusi autoa alle. 400 euroa takkiin neljässä vuodessa ei paha.
Tuossa esimerkissä oli velan lyhennys tai leasing-maksu 199 euroa/kk.
Ne ostavat oman asunnon ja auton, joilla on varaa sellaiseen . Martinalla on vain näyttämisen paikka, sata euroa sinne ja tänne vuokraa, kun ei ole varallisuutta. On olevinaan asunto kanta-Helsingissä ja uusi Mersu. Mutta eivät omistussellaisia. Se ihminen ei ole saanut mitään aikaiseksi ja Stefustakin puhui, että tämä turvaa hänen lastensa tulevaisuuden varallisuudellaan. No Isabellan toki, mutta Esko turvaa Victoriaa ja ei kovin hääppöiseltä näytä.
Yli 200 donaa vuodessa tienaavalla neljäkymppisellä naisella pitäisi jo olla jotain omaakin taskun pohjalla. Mutta ei, hän vain hakee sitä varakasta miestä??? Siinä on sitä onnellista ja siunattua.
On mennyt ansaitut rahat sen mukaan kun on saanut. Hyvä jos velkojaan makselee. Nyt mainostaa mitä vain saadakseen taskurahaa. Maaliskuun lopussahan ilmoitetaan sitten vuoden ensimmäisen neljänneksen liikevaihto, katsotaan sitten miten on mennyt.
Eipä nuo hyvät tienistit ole hänellä juuri näkynyt. En ymmärrä tuota "hyvä, kun on velkansa maksanut". Kai nyt jokainen järkevä velkansa maksaa, eikä sitä miksikään ansioksi voi laskea. Minulla perheineni tuossa Martinan iässä oli ollut oma rivariasunto jo viisitoista vuotta, auto on ollut aina omilla maksettu, lapset koulutettu jne. Aivan tavallisessa työssä hankituilla rahoilla. Toki asuntoa varten piti ottaa lainaa ja tehdä toistakin työtä jonkun vuoden. Ja tämä on Espoossa, missä asunnot eivät ole halvimmasta päästä.
Leasingyhtiön auto. Ei Martinan. Hänellä on vain hallintaoikeus.
Mitä, vaan 280 HV vähintään 400 HV pitäisi olla..... hahaaaa naurettavaa
IS on juttu "Useat somevaikuttavat mainostavat nyt ruotsalaista luotonantajaa".
Kyseessä on Anyfin korkeakorkoinen kulutusluotto. Anyfin myöntää järjestelylainoja, joilla useampi laina maksetaan pois.
Mainoskasvona on myös Martina, joka ei kommentoinut IS asiaa.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto katsoo järjestelylainojen olevan yhtä lailla kulutusluottoja kuin pikavipit.
Sillä lailla. Onneksi kuulun siihen naisryhmään, joka saa omasta pankista lainaa, jos tarvitsen.
Eihän Martina kommentoi mitään, kun ei osaa kommentoida eikä ymmärrä asioista mitään.
Kun on hiljaa, niin tyhmyys ei paista läpi.
Juuri niin, tyhmä kun on, mitä hän nyt osaisi kommentoida, korkeintaan, hiuslisäkkeitä, mesolankojen asennusta ym. niistä osaa jotain sanoa, muu on sitten täyttä tyhjyyttä.
Martina on yksi niistä lehtien viihdesivuilla paistattelevista, jota elävät jatkumoilla velan päällä. Siksi hän ei ole saanut hankituksi itselleen ja lapsilleen yhtään mitään. Jos Victoria joskus jatkaa toisen tai jopa kolmannen asteen koulutukseen, rahoittaja lienee Esko, Martinalta ei kauneushoitojensa j ja miehenmetsästysreissujensa jälkeen lapsille jää mitään. Vaikka Esko taitaa raha-asioissa olla yhtä onneton.
Kun puhutaan koulukiusaamisesta niin sanotaan että kiusaaminen on lapsilla ja nuorilla siirtynyt paljon sosiaaliseen mediaan. Kun katsoo tuotakin kirjoitusta niin ei voi kuin ihmetellä että aikuinen nainen voi surutta päästellä suustaan tuollaisia asioita joistain muista ihmisistä. Toki aikuisilla saattaa se nettikiusaaminen liittyä myös mielenterveysongelmiin tai sitten on vain niin älyttömän pirullinen luonne.
Oikeassa olet ainoastaan yhdestä asiasta, Martinalla on pirullinen luonne.
Ehkä silloin ei kannattaisi mainostaakaan?
Olen kylläkin mies... Minulla ei ole mielenterveysongelmia, eikä kirjoitukseni ole kiusaamista vaan aivan totta.
Sitten jää jäljelle se pirullinen luonne.
Stefun kaveripiiriä siis? Puhut henkilöstä jolla on sadantuhannen tulot ja menestyvä firma. Sofiallakaan ei ole mitään kun tuosta joutuu lähtemään. Koska kaikki rahat ja isompi omaisuus pyörii Stefun firman kautta. Koskaan ei saisi lähteä tuollaiseen suhteeseen jossa ei ole mahdollisuutta kerätä esim. kiinteistöomaisuutta, kuten tavalliset parit tekevät. Yhteinen asunto ja yhteinen laina, josta eron tullessa omistaa edes sen toisen puolen. Voi tosin olla että Stefu on niin sekaisin, kuten nyt näyttää, että vie Sofian vihille ilman avioehtoa.
Varmaankin, koska en ylistä Martinaa.
Feikkilehdet puhuu mielellään muunneltua totuutta oli sitten kyse mistä tahansa.
Molemmat vailla mitään omaisuutta.
Eikä mitään kunnon koulutusta ole kummallakaan.