Olen asunut Yhdysvalloissa parisen vuotta keskilännessä ja nyt muuttanut takaisin Suomeen.
Huomasin nopeasti sen että työttömät ja muuten vähäosaiset ovat täällä paljon tyytyväisempiä ja se tuntuu myös näkyvän rikostilastoissa..
Yhdysvalloissa ollessani saattoi jutustelu mennä tähän tapaan "Eipä ole pitkään aikaan ollut ammuskeluja. juu. mukavia aikoja... "
Rikos on siellä aina alitajunnassa, eikä siellä voi ajatella "Meidän omassa lintukodossa tapahtuu tämmöistä, voi kauheaa". Paitsi tietenkin rikkaiden "territorioissa".
Me emme halua samaa tänne, uskokaa pois.
Huomasin nopeasti sen että työttömät ja muuten vähäosaiset ovat täällä paljon tyytyväisempiä ja se tuntuu myös näkyvän rikostilastoissa..
Yhdysvalloissa ollessani saattoi jutustelu mennä tähän tapaan "Eipä ole pitkään aikaan ollut ammuskeluja. juu. mukavia aikoja... "
Rikos on siellä aina alitajunnassa, eikä siellä voi ajatella "Meidän omassa lintukodossa tapahtuu tämmöistä, voi kauheaa". Paitsi tietenkin rikkaiden "territorioissa".
Me emme halua samaa tänne, uskokaa pois.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos olet asunut "Jenkeissä" kaksi vuotta, pitäisi tietää sen maan asekulttuuri ja rikokoksellisuus. Turha sotkea sitä Suomen työllisyyteen. Suomessa on hyvä sote järjestelmä, josta Amerikan Yhdysvalloissa ei ole tietoakaan. Kerropa mikä on "jenkkien" Kela?
Aivan, Suomalaisen asiantuntijan mielipidettä, tässä taas kaivattiinkin. Jenkeissä ei ole mitään hyvää kela systeemiä, saat rahaa vain hetken ja erittäin kovilla ehdoilla ja sitten on tehtävä rikoksia, jos aikoo elää.
Terveyden huollon tärkeys tulee esiin mm. nyt koronan aikana. Tuon sosiaalijärjestelmän heikkouden ja terveydenhuollon maksullisuuden johdosta uhriluvut on kovia USA:ssa. Lääkäriin ei pääse ilman rahaa. Vakuutus on oltava, mutta jos on varaton on heikossa asemassa. Työssä käydään vajaakuntoisena ja tartunta riski on sitten suuri. Pois ei jäädä kun heti napsahtaa palkasta pois. Suomessa meillä on hyvin tuossa suhteessa ja tämän järjestelmäntoiset haluaisivat sitten purkaa, Kokoomuslaiset etunenässä.
Meillä on ymmärretty toimeentulon turvan tärkeys niin yhteiskuntarauhan ja turvallisuuden säilyttämisen tärkeyden kannalta, että kansanterveydelliseltä kantilta. En voi suoraan sanoen käsittää sitä kiimaa millä näitä luotuja turvaverkon järjestelmiä on halu joillain purkaa. Nuo eläkeputket ja työttömyysturvat ovat kiinteä osa suurta kokonaisuutta jolla turvataan kansakuntamme hyvinvointi ja luodaan ihmisille toimeentulomahdollisuudet.
Niinhän ne ovat, eikä kukaan ole lyhytaikaisia tukia purkamassa. Vuosi tai kaksi on ok, mutta peruskoulusta hautaan ei vastikkeettomia pidä maksaa. Sitten sen esimerkiksi kahden vuoden jälkeen työvelvoite. Kyllä leikattavaa nurmikkoa kesäisin ja (joskus) talvisin luotavaa lunta maassamme riittää, tupakan tumpeja olisi hyvä kerätä ojien pohjilta, kauppaostokset voisi hoitaa seniorikansalaisten puolesta. Eli tuet säilyisivät nykyisellään, mutta niiden saamiseksi pitäisi tehdä palkatonta työtä.
Alkaisi muuten oikea palkkatyö maistumaan!!!
Eivät ne eläkeputket mitään välttämättömyyksiä ole. Muutkin elävät ilman vuodesta toiseen jatkuvaa ansiosidonnaista.
Työ tukien vastineeksi on nimenomaan väärä suunta siksi, että tukien tehtävä on suojella kansaa sellaisessa tilanteessa, että markkinoilla ei jotkin valtaryhmät (ay/EK) suostu sopimaan siten että palkkatyöpaikkoja olisi riittävän monelle.
Mitä enemmän tämmöistä "vastikkeellisuus"ajattelua, sitä syvemmälle suohon Suomen talousasiat ajetaan.
Syy on hyvin ilmeinen, mitä enemmän pääomavarakkaat luulee että Suomessa olisi pakkotyö ja ilmaistyö laillista, sitä vähemmän he investoivat (työn kysyntä).
Suunta pitää olla kokonaan toinen. Työttömyys ei ole syy mihinkään, vaan se on pikemminkin seuraus siitä että investointeja ja suomalaisen työn kysyntää ei ole hoidettu kuntoon. Se on looginen lopputulos siitä, että ay-liike vuosi toisensa jälkeen indeksikorottaa, elinkeinoelämä puolestaan tehostaa ja verosuunnittelee, ja näiden molempien riitapukarien "yhteistoiminnan" seurauksena aina vain suurempi osa suomalaisista päätyy tulottomaksi. Tämä on ehdottomasti asia mikä pitää kyetä estämään ja se tehtävä kuuluu eduskunnalle/maan hallitukselle.
Markkinoiden sopimisesta on kyse, sosiaaliturvan tehtävä on suojata myös markkinoiden toimintaa, eli työstä on aina maksettava koska kansalaisella pidetään aina oikeus tulonsiirtoihin jos maksuhaluja ei löydy.
Jenkkilästä voit katsella malleja miten käy kun tulonsiirrot jätetään hoitamatta, siellä valtaisa osa kansasta laitetaan vankilaan sen seurauksena, ja markkinat jenkeissä kyseenalaisessa tilassa jos vain pääomavarakkaiden etuja ajetaan.
Suomessa eduskunnalla on lakiin perustuva velvollisuus kansan työn erityiselle suojelulle, ja olisihan harvinaisen huonosti hoidettu asia jos esim. työn kysyntä jätetään ensin hoitamatta ja sen oheen tarjottaisiin vielä sosiaaliturvakiristyksiin perustuvaa kansan ajamista nurkkaan, joka johtaisi melko nopeasti siihen että kansa alkaa hakemaan elantonsa keinolla millä hyvänsä -> rikosten määrät kasvaa.
Eli näin tehdään kansasta rikollisia kun johtajat ei suostu tekemään heille kuuluvia töitä.
"Keinolla millä hyvänsä"
Työtähän tähän on turha tarjota, koska työtä ei ole, palkkatyötä siis. Kyllä sen lopputulos johtaa väistämättä siihen että raha haetaan sitten jollain muulla keinolla.
Lopulta kyse on vain siitä, löytyykö raha palkkatyösopimuksiin vai ei. Jos raha löytyy, voi saada aikaan palkkatöitä sen rahan edestä.
Jos rahaa ei löydy, talkootyöt ja kansan simputtaminen ei ainakaan tilannetta paremmaksi muuta vaan pikemminkin yhteiskuntaan tulee entistä enemmän väkivaltaa.
Fakta on että Suomessa on työvoimapula ja maamme tarvitsee työvoimaa ulkomailta. Taidat elää aikamoisessa uutis-kuplassa. Töitä kyllä on tarjolla.
Eläkeläiset ne täällä valittavat tuista
Valitukset on usein aiheellisia
Suomalaiset ovat rauhallisia, eivät mellakoi kuten esim. euroopassa (jossa on myös hyvä sosiaaliturva) yleisesti tehdään.
Ollaan rauhassa ja ei vapauteta aseita niitä pois idiooteilta ja yksi pitäis riittää per asukas olisi ok suunta.
Työstä maksetaan sen verran että saa syödä ja asunnonmaksuun mutta työllähän ei rikastu paitsi yrittäjä, joka uskaltaa laittaa työstään kipeä laskua kuten vaikka konekorjaamo alalla eräskin heppu kertoi kuinka kaksi serkkuaan on alalla toinen suurella firmalla asennustöissä ja sen 20 euroa tunti 30 vuoden kokemuksella,
mutta tämän veli samaa kokemusta ja osaamistakin jonkinverran laittoikin muutaman työntekijän firman jolla tekee samoja, täsmälleen samoja töitä, mutta tämä firman tuloksella voi ostaa vaikka Fuengirolastakin mökin Saimaan mökin rinnalle ja kaikkea kivaa ,,,siis sama työtä ja määrää muuta palkansaaja nihkeä palkka.
Yrittäjällä "riski" ja useammansadantuhannen tulos muutamalla tuloksentekijällä kun vaan voi saa laskuttaa aika kohtuuttomalla kädellä , vai olenko väärässä ?
Miksi?