Koronarokotukset kessoten alueella asuville.

Anonyymi

Huonoa tiedottamista tiedotteessa, joka julkaistiin lehdissä, mistä ei normaali ihminen hevillä selvää saa, se on kuin jonkun poliitikon tai puolueen laatima ohjelmajulistus. Miksi ei yksinkertaisesti valita riskiryhmät mitkä rokotetaan ensin ja panna ne numerojärjestykseen, millä voi varata ajan rokotukseen, ja sen jälkeen muut ihmiset syntymävuoden perusteella. Esimerkiksi vuonna 50-55 syntyneet sitten 56-60 syntyneet ja niin edelleen, sen jokainen varmaan ymmärtäisi kertalukemalla, eikä tarvitsisi tehdä turhia tiedustelusoittoja koska on oma vuoro rokotukseen.

17

973

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tai sitten sulla luetun ymmärtämisessä ongelmia?

      • Anonyymi

        Lukihäiriö voi olla kenellä tahansa, jopa Ruotsin kuningasperheellä. Siksi onkin tärkeää että tiedotetaan mahdollisimman selkeästi. Rauman telakallakin on mahdollisesti ollut huonoa tiedottamista kun virus on noinkin paljon päässyt leviämään. Samoin Eurajoella on tainnut maskit ja käsihygienia unohtua kun koronasaldo on jo 32 ja käyrä noususuunnassa kuin pörssikursseilla.


    • Anonyymi

      Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä, esimerkiksi Lapinlahdella ihmiset kutsutaan määrätyssä järjestyksessä sen mukaan kun rokotteita on saatu koronarokotukseen. Se säästää turhilta puhelutiedusteluilta joista vastauksena saa "ei oota", miksi näin ei voida tehdä Kessoten alueella ? ihmettelen suuresti.

      • Anonyymi

        Ajanvaraus maanantaisin alkaen klo 7:30. Klo 7:31 kaikki ajat olivat jo menneet. Mihin?
        Ei kai vaan kunnantalon kepuketkuille ja näitten sukulaisille sekä tukijussien emännille? Hmmmm.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajanvaraus maanantaisin alkaen klo 7:30. Klo 7:31 kaikki ajat olivat jo menneet. Mihin?
        Ei kai vaan kunnantalon kepuketkuille ja näitten sukulaisille sekä tukijussien emännille? Hmmmm.

        Koronarokotteen saajia on sairastunut korkeaan 40 asteen kuumeeseen heti rokotuksen jälkeen. Kestääkö sinun terveytesi monen päivän, mahdollisesti viikon, korkeaa kuumetta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronarokotteen saajia on sairastunut korkeaan 40 asteen kuumeeseen heti rokotuksen jälkeen. Kestääkö sinun terveytesi monen päivän, mahdollisesti viikon, korkeaa kuumetta?

        Joskus on ihmisiä pudonnut kaivoonkin ja kokoomuslaisessa maailmankuvassa mustakin muuttuu valkoiseksi......


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus on ihmisiä pudonnut kaivoonkin ja kokoomuslaisessa maailmankuvassa mustakin muuttuu valkoiseksi......

        Porvari pystyy valehtelemaan kirkkain silmin mitä vaan. Hävitty sotakin muuttui "torjuntavoitoksi"jollaista ilmaisua ei tunneta missään muualla maailmassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajanvaraus maanantaisin alkaen klo 7:30. Klo 7:31 kaikki ajat olivat jo menneet. Mihin?
        Ei kai vaan kunnantalon kepuketkuille ja näitten sukulaisille sekä tukijussien emännille? Hmmmm.

        Netissä ei aikoja voi Eurajoella varata. Pitää soittaa ja sitten kepulainen tanttalauma priorisoi suuressa armossaan, kuka rokotetaan ja kuka ei.
        Luojan kiitos vaalit on ovella!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Netissä ei aikoja voi Eurajoella varata. Pitää soittaa ja sitten kepulainen tanttalauma priorisoi suuressa armossaan, kuka rokotetaan ja kuka ei.
        Luojan kiitos vaalit on ovella!

        Kepumafia ulos!


    • Anonyymi

      Monella paikkakunnalla päästään helpolla, on rokotusjärjestys mistä pidetään kiinni ja sitten vain soitetaan asiakkaalle koska sopii tulla.

      • Anonyymi

        Niillä paikkakunnilla kepu onkin poistettu ihmisten silmistä.


    • Anonyymi

      Mistä voikaan johtua koronarokotusten hitaus Eurajoella/Luvialla. Porissa aloitetaan jo vuonna 1946 syntyneiden rokotus. Meillä tuherretaan vielä 80 kymppisten ja riskiryhmien kanssa. Ei näytä Kepulaiset saavan mitään aikaiseksi. Kokoomuslaiset varmaan toivovatkin tilanteen pahenevan, kuolee köyhät pois ja saa hautausurakoitsija tuottavaa työtä ja pappi siunattavaa, vaikka ei kaikki körttiläisiä olisikaan.

      • Anonyymi

        Tottakai toivovat. Mahdollisimman paljon mummuja monttuun ennen vaaleja.


      • Anonyymi

        Jaa, että mistäkö johtuu? KEPUSTA.


    • Anonyymi

      Onko Eurajoelta kuuluvat huhut koululaisten pakkorokottamisesta totta?

      • Anonyymi

        Eivät ole, sillä Suomessa ei pakkorokoteta.


    • Anonyymi

      Se ei ole rokote. Ja otat sen omalla vastuulla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      300
      4856
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      138
      3099
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      60
      3060
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      33
      1590
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1272
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1219
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      15
      1058
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1041
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      1019
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      1011
    Aihe