Trump toisteli vanhoja valeitaan!

Trumpin paljon mainostettu esiintyminen oli säälittävä todiste hänen juuttumisestaan vanhojen valeidensa toisteluun.

Hänhän hävisi jo 2016 vaalit 2,8 miljoonalla äänellä ja nyt noin seitsemällä ja myös valitsijamiehet selvästi.
Mitään vilppiä ei ole todistettu.Päin vastoin.

Republikaanit ovat säälittävällä tavallaTrumpin valeiden vankeina.
Lasku tulee olemaan hirveä,kuten tulevissa vaaleissa nähdään.
751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onhan tuo sentään joku saavutus kun on saanut kaksi kertaa paljon vähemmän ääniä kuin vastustaja ja silti oli edes yhden kauden pressanpallilla. Kansa sentään viisastui tässä välillä ettei toista kertaa tullut ja neljän vuoden kuluttua hänet on jo unohdettu kuriositeetiksi.

Äänestä
  • Veikkaan,että Trump vielä nähdään pyrkimässä pressaksi.
    Onko etunimi Donald,on sitten toinen juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Veikkaan,että Trump vielä nähdään pyrkimässä pressaksi.
    Onko etunimi Donald,on sitten toinen juttu.

    Voihan hän olla Donald Jr. joka pressaksi pyrkii.

    Äänestä

Samaa rosvosakkia koko perhe ! Linnaan tuollaiset eikä vallan kahvoihin !

Krasnaja

Äänestä

Eikö aloittaja vieläkään saa nukuttua rauhassa öitään vaan näkee edlleen hirveitä painajaisiaan Trumpista. Käänny heti lääkärin puoleen ja pyydä häntä päivittämään mielialalääkityksesi.

Äänestä
  • Trumpin puheet kaikkine valeineen ja pakkoliikkeineen sekä äärimmäisen narsistisine ilmaisuineen ovat tv:n parasta viihdeohjelmaa.
    Siinä suhteessa viimeisin esiintyminen täytti paikkansa.
    Kaikki paksuimmatkin valeet ja naurettavat kliseet uppoavat Trumpia kannattaviin idiootteihin.

    Muutamia on Suomessakin.

    Äänestä

Poor Donald , best before days passed :D Melania take her love to town ;-D

Ruby

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Trumpin paljon mainostettu esiintyminen oli säälittävä todiste hänen juuttumisestaan vanhojen valeidensa toisteluun.

Hänhän hävisi jo 2016 vaalit 2,8 miljoonalla äänellä ja nyt noin seitsemällä ja myös valitsijamiehet selvästi.
Mitään vilppiä ei ole todistettu.Päin vastoin.

Republikaanit ovat säälittävällä tavallaTrumpin valeiden vankeina.
Lasku tulee olemaan hirveä,kuten tulevissa vaaleissa nähdään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu