HS-otsikko: "Petteri Orpo vastaa väitteisiin, joiden mukaan hän ei ole puuttunut kokoomuslaisten ylilyönteihin: ”Käsittämätöntä”, hän sanoo vihreiden Iiris Suomelan syytöksestä"
..
Materiaalipuolue ottaa nuorten osalta aika-ajoin irtiottoja virallisista linjoista, herätellen näin ukkoontuneita tahoja näkemään ja kokemaan muuttuvaa maailmaa. Näin kävi muutama vuosi sitten, kun Kokoomus Nuorten tiukan evoluutiofilosofinen siipi heitti elämänohjeitaan ja näkemyksiään ”schupakkilaisuutena”. Miten puheenjohtaja Petteri Orpo vähäosaistenkin myötä eläjänä suhtautuu koviin luomakunnan elämänlakeihin?
…
Prototyyppi-kokoomus astui parrasvaloihin
[... yksinhuoltaja äiti odotti lapsilisäpäivää - piti saada kutistuneelle ydinperheelle ruokaa ja välttämättömyyksiä. Ilo lapsen teosta on hetkellinen, mutta vastuu pitkä - jopa 25 vuotta. Lapsilisällä tuetaan absoluuttisesti tasamäärällä niin rikasta kuin köyhää. Lapsilisän piti olla yksi kiihoke saada enemmän aitosuomalaisia näivettyvään kansakuntareviiriin... ]
Jokainen muistaa biologian tunnilta eläin- ja kasvikunnan menestyksen eväät; vahvuus, oveluus ja nopeus *] - siis tehokkaamman laki. Heikko syötiin ja tuurittoman biomassa otettiin muiden kasvuhyödyksi - biosfäärin "loputtomaan kiertoon".
Vahvuuden lait ylläpitävät lajikuntoisuutta, jossa heikolle ja vajaamittaiselle ei ole tilaa. Ihmiskunta kehitti sosiaalisen tulontasauksen ylläpitääkseen inhimillisyyttä lajilleen - synnyttäen maapallollisesti suhteettoman populaatiopaljouden. Nämähän ovat kaikkien tietämiä tosiasioita.
Onko Kokoomus kasvuhokemallinen näyttö- ja vertailutalouspuolue?
Espoo, Kokoomuksen helmi ja voimapesä kuluttaa Suomessa kuulemma eniten autonvahaa per asukas - Espoossa Audit, Mersut ja Bemarit kiiltävät osoittaen mieskuntoa näyttöfilosofiassaan.
Kokoomuksen helmi oli myös nuorten varapuheenjohtajan Saul Schubak´ in tarkoituksellinen/ tarkoitukseton heitto lapsilisien alkulähteestä, varakkaasta veronmaksajasta, joka elättää köyhien ja onnettomien "haaskojen" lapsia.
Lapsilisät pitäisi näin ollen kieltää ja antaa eläinkunnan vahvemman lain puhua?
..
HS-linkki ~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007832194.html -
HS-ingressi: "Kokoomuksen puheenjohtaja ei tunnista todeksi väitteitä, joiden mukaan hän ei olisi tukenut Kirsi Pihaa, vaan jättänyt puuttumatta kokoomuslaisten epäasialliseen käytökseen. HS kysyi myös vihreiden Iiris Suomelta täsmennystä tämän kokoomusjohtoa kohtaan esittämään syytökseen."
...
25283
..
Materiaalipuolue ottaa nuorten osalta aika-ajoin irtiottoja virallisista linjoista, herätellen näin ukkoontuneita tahoja näkemään ja kokemaan muuttuvaa maailmaa. Näin kävi muutama vuosi sitten, kun Kokoomus Nuorten tiukan evoluutiofilosofinen siipi heitti elämänohjeitaan ja näkemyksiään ”schupakkilaisuutena”. Miten puheenjohtaja Petteri Orpo vähäosaistenkin myötä eläjänä suhtautuu koviin luomakunnan elämänlakeihin?
…
Prototyyppi-kokoomus astui parrasvaloihin
[... yksinhuoltaja äiti odotti lapsilisäpäivää - piti saada kutistuneelle ydinperheelle ruokaa ja välttämättömyyksiä. Ilo lapsen teosta on hetkellinen, mutta vastuu pitkä - jopa 25 vuotta. Lapsilisällä tuetaan absoluuttisesti tasamäärällä niin rikasta kuin köyhää. Lapsilisän piti olla yksi kiihoke saada enemmän aitosuomalaisia näivettyvään kansakuntareviiriin... ]
Jokainen muistaa biologian tunnilta eläin- ja kasvikunnan menestyksen eväät; vahvuus, oveluus ja nopeus *] - siis tehokkaamman laki. Heikko syötiin ja tuurittoman biomassa otettiin muiden kasvuhyödyksi - biosfäärin "loputtomaan kiertoon".
Vahvuuden lait ylläpitävät lajikuntoisuutta, jossa heikolle ja vajaamittaiselle ei ole tilaa. Ihmiskunta kehitti sosiaalisen tulontasauksen ylläpitääkseen inhimillisyyttä lajilleen - synnyttäen maapallollisesti suhteettoman populaatiopaljouden. Nämähän ovat kaikkien tietämiä tosiasioita.
Onko Kokoomus kasvuhokemallinen näyttö- ja vertailutalouspuolue?
Espoo, Kokoomuksen helmi ja voimapesä kuluttaa Suomessa kuulemma eniten autonvahaa per asukas - Espoossa Audit, Mersut ja Bemarit kiiltävät osoittaen mieskuntoa näyttöfilosofiassaan.
Kokoomuksen helmi oli myös nuorten varapuheenjohtajan Saul Schubak´ in tarkoituksellinen/ tarkoitukseton heitto lapsilisien alkulähteestä, varakkaasta veronmaksajasta, joka elättää köyhien ja onnettomien "haaskojen" lapsia.
Lapsilisät pitäisi näin ollen kieltää ja antaa eläinkunnan vahvemman lain puhua?
..
HS-linkki ~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007832194.html -
HS-ingressi: "Kokoomuksen puheenjohtaja ei tunnista todeksi väitteitä, joiden mukaan hän ei olisi tukenut Kirsi Pihaa, vaan jättänyt puuttumatta kokoomuslaisten epäasialliseen käytökseen. HS kysyi myös vihreiden Iiris Suomelta täsmennystä tämän kokoomusjohtoa kohtaan esittämään syytökseen."
...
25283
Vastaukset 123
Vanhimmat
vihree viha kasvaa?
Kokoomuksessa on ollut jo pitkään vihreitä tuulahduksia - nykyisin meppinä oleva hämeenlinnalainen Sirpa Pietikäinen.
Unkarin kanta on: Pysäyttäkää maahanmuuttajat
Mikä luoman kanta?
On kysymys reviiripuolustuksesta.
Mistä 🤣🤣🤣🤣🤣
Voisitko häippäistä huuhaateorioinesi demaripalstalle.
MAANANTAINA, KESÄKUUTA 12, 2017
Some repesi – reviiripuolustaja Halla-aho otti paikkansa
Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja haluaa lakaista pöydän puhtaaksi. Edellinen puolueen luoja ja isähahmo, vajaalle puolelle kokousedustajista – Timo Soini saa mennä ja luovuttaa ulkoministerisalkun …, mutta kenelle?
Tosiasiassa Suomi ja monet suomalaiset saivat tahtonsa lävitse. Äijäenergia jyllää ja reviiripuolustajat saivat makean voiton. Mitä tämä reviiripuolustus oikeastaan on? Yksinkertaista, se on meidän kaikkien tuntema evoluution vuosimiljoonien aikana rakentama ja ylläpitämä suojajärjestelmä ”vääriä geenejä kohtaan”.
Nyt on kysymys siitä, miten tämä reviiripuolustus halutaan ymmärtää. Reviiripuolustus ei ole rasismia, vaan puolustusjärjestelmä ja sovun ylläpitäjä, joka rajaa erilaiset omiin karsinoihinsa. Tämä ei tarkoita suljettuja rajoja, vaan vanhaa yleisesti hyväksyttyä periaatetta - ”Maassa maan tapojen mukaisesti”.
Suomi on siitä erikoinen maa, että olemme kahden voimakkaan vaikutteen alla ja rajalla. Olemme idän jä lännen vedenjakajalla. Olemme itse niin lännestä kuin idästä ja olemme varustetut muun muassa muassa omanlaisella melankolialla, joka viestittyy myös uuden ps-puheenjohtajan, Halla-ahon habituksesta |1.
…
|1 ~ http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706092200198784_pi.shtml -
Tohtori Jussi Halla-aho on reviiripuolustaja!
Näin kirjoitimme aikanaan 09.03.2017 ---
” … (Toistaiseksi ulkoministeri Timo Soini ilmoitti odotetun ja tiedetyn ilmoituksen: ”En lähde enää PS -puheenjohtajakilpaan” |1. Ilkeät kielet myhäilivät, ettei Timo enää uskaltanut tai jaksanut koetella itseään reviiritaistelija Jussi Halla-ahoa vastaan, siksi suosituksi Jussi oli noussut ”perus - perussuomalaisten” joukoissa, jotka junttasivat todeksi aikanaan soinismin sanakukkaset – jytkyn ja jatkojytkyttelyn)
[ … Perus – Erkki äänestää Halla-ahoa, sillä hänellä on selvä kanta maahanmuuttoon; se on kirkas – ei enää perusteettomia pakolaisia, ei sekoiteta omaa pakkaa enempää. Halla-aho sai siipeensä jo uransa alkuvaiheissa kun ennusteli Kreikkaan panssarivaunuja kaduille – syntyi Jussille liikanimi ”panssarijuntta” …
… Perus - Päivikki ihmetteli minne ovat kadonneet Perussuomalaisten jytkyttelyteesit: ”Ei Natoon, ei EU ja markka takaisin”. Hävisivät kuin hauet kaislikoista. Pettikö Soini äänestäjänsä? |2 Ehkä, aprikoi Perus- Päivikki, olivathan kannatusmittaukset pudonneet puoleen huipustansa, ja Halla-aho saattaa puolittaa vielä puolikkaankin – jakamalla puolueen kahteen osaan. No – aika näyttää … ]
Halla-aho on yhden liikkeen asiamies, fiksu ja sanallisesti ymmärrettävä – vähemmän lakritsia, vähemmän banaaneja eikä rehottavia finnejä lainkaan. Soini johti retoriikalla – ”Miten Te kehtaatte, ja kyllähän Te kehtaatte”. Nyt soivat uudet sävelet ja Timo saattaa karistaa Jyrki Kataisen tavoin tomut jaloistaan. Pää oli tullut vetävän käteen?
Totta..ollut koko uransa väärässä puolueessa.
mitä mieltä moktar guptan kirjoituksista maahanmuutto suomi24 sivulla?
Ai ai aa!-Tämän siitä saa kun viisaus eikä käytännöllisyys käy käsi kädessä...
...Hädässä ystävät mollataan...
peruskokkare äänessä! :-)
vasemmistolainen, oli on? kuitenkin Koneen hallituksessa!
Hörhöteoriaa ja valeuutisointia
Kerrasta selvää. Kokoomus vahtii jäsentensä omaisuuksia. Reviirinsä sisällä. Kansakunta on hylkäämässä ahneus puolueen.
Täällä huutelee kokoomuksen ideologiapomo - "romppaismistaaan!"
Reviiripuolustus on evoluution lajisuojaamiseen liittyvä biologinen tosiasia. Ihminenkin on biologiaa, eikä eroa muista eläinlajeista evoluution näkökulmasta millimetriäkään.
Onko nyt pää tullut Kokoomuksen vetävään käteen?
Evoluutiolla on tuohon reviiriyteen suuri merkitys. Ihminen on osa eläinkuntaa, oikeastaan osa luontobiologiaa.
Romppaismi?!
Kerrotko miltä osin?
Ymmärrettävää kokoomuskannattajalta :-)
Kokoomus on auringonlaskun puolue.
Jukka Romppainen? Tätäkö tarkoitetaan?
Sapettaako sinua kateus ja katkeruus?
Onko kokoomuksen varapuheenjohtaja?
Oli muuten aikanaan vaikuttamassa Kone Oyj' n hallituksessa.
SP Puu EI OLE uusiutuva.
Kovaa peliä.
Tulevaisuus?
Sirpan metsä ei uusiudu.
Rommppaiset rajoittavat
Kai Kai toppuuttelee.
Tästähän on kysymys sanoa a häkkänen
Topakasti toistele me.
Puut eivät uudistu.
Sirpa siirsi autoa.
Avaaja on liittynyt äskettäin SDP:n jäseneksi, mikä selittää yli-innokkaan avauksen yli puoluerajojen.
Uunituore jäsenkirja taskussa antaa mandaatin vaikuttaa (tai näin ainakin kuvittelee)...
Ja tietosi on takuulla faktaa. Eikös vain?
... Kokoomuksen todellinen johtaja Jan Vapaavuori jyrähtää - halla-aholaiset eivät kelpaa Kokoomuksen hallitukseen …
' http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005249686.html '
Lundmark oli pelannut Fortumissa kovan pelin -pelimiehenä ja valtion varoilla. Saihan Fortum mukavan kassan, kun myi poliitikkojemme (Jan Vapaavuori?) virhepäätöksien myötä siirtoverkkonsa Carunalle, josta alkoi "piuhat maan poveen" operaatioilla jatkuva monopolististen siirto- ja kk-maksujen nousu - perusteluin, mutta myös osinkoahneuden ilmentyminä.
Kuinkas sitten omat Atte Kaleva,Wille Rydman ja Sheida Sohrabi?
eikös edellämainitut puhu PS asiaa enemmän kuin Halla-Aho?
Ehkä Simon Elo olisi uusi kokkarejohtaja?
Näinkö SDPn noviisijäsen luulottelee?
kokoomuksen pitää erottaa liki puolet jäsenistään?
Kuulin tuon saman huhun Simon Elon noususta johtoon.
Loikkari Soinin helmoista - vakooja?
Kumpi hajoaa ensin, kokoomus vai perussuomalaiset? Hevosmiesten tietotoimiston varma on: perussuomalaiset.
Samalla KD joutuu täysremonttiin linjavalinnoissaan.
Ja nyt Juhana Wartiainen Helsingin pormestariksi!
Onhan Kokoomuksella salainen ase - Simon Elo!
Vapaavuoren vuodatus on neljän vuoden takaa, sinä aikana on paljon vettä virrannut Vantaanjoessa. Vapaavuori on menneisyyden mies kuten kohta on Orpo-Petterikin joka vaihdetaan Antti Häkkäseen. Seuraava hallitus on porvarihallitus jossa on mukana kokoomus, persut, kepu ja kristilliset.
Tänään opposition johtava puolue on PS.
maahanmuutto vie monen puolueen kannatuksen alas
Kokoomuksella on kaikki hukassa yksinkertaisesti siitä syystä, että heille talous näyttäytyy yrityksille kuuluvana asiana, vaikka valtiolle talous tarkoittaa loppujenlopuksi kansalle kuuluvia taloudellisia asioita ja yhtenä merkittävimpinä niistä on työstä saatava ostovoima ja se, miten se ostovoima jaetaan kansan kesken.
Perustuslaissa selkeästi sanotaan, että ylin valta kuuluu kansalle, edes eduskunta ei sitä ylintä valtaa voi ohittaa, se käyttää ainoastaan osaa siitä vallasta, sen verran kuin tarvitaan valtiossa yhteisten asioiden hoitamiseen.
Kansan työ ei kuitenkaan ole mikään yhteinen asia tai runsaudensarvi josta vain otetaan mielinmäärin, vaan se on jokaisen omassa päätösvallassa oleva asia mitä siitä sovitaan, ja valtion on sopeuduttava niihin päätöksiin, mitä kansa omasta työstään tekee.
En lainkaan ihmettele, jos Kokoomuksen sisälläkin alkaa olemaan politiikka levällään, on arvatenkin kokoomuslaisten joukot itsekin alkaneet tajuamaan että pelkästään pääomien etuja ajamalla kansan etujen kustannuksella, ei saada aikaan lopulta mitään muuta kuin savuavat rauniot. Oikein hoidettu talous ottaa huomioon myös kansan työn kansan tulonlähteenä, pääomia puolestaan pitää kyetä ohjaamaan siten että ne hakee tuottonsa kansan taskujen sijasta maailmalta.
"valtiolle talous tarkoittaa loppujenlopuksi kansalle kuuluvia taloudellisia asioita ja yhtenä merkittävimpinä niistä on työstä saatava ostovoima ja se, miten se ostovoima jaetaan kansan kesken."
Tämäkään ei vielä ole koko tarina, eli jotta työtä saataisiin yleensäkään aikaan, on työlle oltava valtiossa myös KYSYNTÄ. Kokoomushan korostaa koko ajan TARJONTAA, mutta eihän se työ kannattavaksi muutu siten että hintaa vain halvennetaan, on löydyttävä myös tarpeellinen kysyntä jotta työ saa sille kuuluvan ostovoiman.
Valtion näkökulmasta tämä tarkoittaa talouden ohjaamistoimia ja sitä, että kokonaiskysyntä pidetään tavalla tai toisella riittävän korkeana, jotta kansalle on riittävästi työtilaisuuksia rahallisenkin tulon näkökulmasta.
Kokoomuksen ajatuksilla työtilaisuuksia tulee vain talkootyöhön.
Kokoomukselle "tepsiviä keinoja" talousmielessä edustaa esim. rinnastaen kilpa-autoiluun sellainen toiminta, että jos kilpa-auto ei pääse palkintosijoille, sitten otetaan juustohöylä käyttöön ja ruuvataan kilpa-autosta esim. yksi rengas pois ja katsotaan jos se voittaisi kisan paremmin kolmella renkaalla.
Em. tilanne on aivan pätevä esimerkki, kuinka KOK talousajattelu on sulkeutunut jonkinlaiseen pieneen laatikkoon josta ei näe ulos, ja siellä laatikon sisällä nähdään vain osakkeenomistajan edut. Jos tällainen ajattelu pääsee valtion johtoon, siinä tulee konfliktia toisensa jälkeen.
Valtion näkökulmasta se on erityisesti kansan työ, jota on kyettävä suojelemaan kansan tulonlähteenä, ja siitä asiasta on olemassa myös lainsäädäntöön kirjoitetut velvoitteet.
Kirsi Pihan vetäytyminen Helsingin pormestarihausta on varsin hyvä esimerkki siitä että Kokoomuksessa on politiikka ja eväät levällään. Eivät yksinkertaisesti tiedä, mitä tekevät, koska Kokoomuksen ajatukset viime vuosien esimerkeillä osoittaa hyvin sen että koko politiikka heillä on kansan ja valtion etujen kanssa ristiriidassa.
Arvatenkin kohta tulee kova kiire joidenkin kokoomuslaisten kohdalla päästä puolueesta pois jonnekin veronmaksajien rahoittamaan suojatyövirkaan, Juhana Vartiainen ilmeisesti myös tajuamassa että kannattamaltaan kansan potkimispolitiikalta on häviämässä matto jalkojen alta, ja pormestarin paikka varmasti kiinnostaa seuraavaksi suojatyöksi ennenkuin pääsee eläkkeelle karkuun omia puheitaan ja omia kannanottojaan.
Kokoomus on laskevan auringon maassa.
Hyvä, että Kirsi Piha tajusi olla lähtemättä Rydmanin, Kalevan, Häkkisen, Westamanin kaltaisten äärimmäisten oikeistolaisten kanssa taistelemaan persumaiseen kokoomuspolitiikkaan.
Helsinki on monikulttuurisen Suomen pääkaupunki, jossa suvaittava kaikkia asukkaita kuuluipa ihminen sitten mihin lailliseen ryhmään tahansa.
Atte Kalevan puheista minulle tuli oksettava muistus Hitlerin mielisairaasta suvaitsemattottomuudesta, viattomien ihmisten vainoamisesta ja eliminoimisesta.
Järkyttäväksi on kokoomuksen politiikka päässyt. Miten pitkälle tämän annetaan vielä mennä??!
Kokoomus ei ole enää mikään perinteinen sivistyspuolue vaan alkanut kovalla vauhdilla vajota trumpilaisuuteen ja äärimmäisten oikeistolaisten vaaralliseksi temmellyskentäksi.
Mikä pöhlö täällä jauhaa Hitleristä ja natseista? Samaan aikaan kertoo kannattavansa suvaitsevaisuutta, mutta vain jos muut ovat hänen kanssaan samaa mieltä. Eriävä näkemystä ei hyväksytä yhtään.
Ei ole sallittua sanoa faktoja, että Helsingissä kolmasosa toimeentulotuesta menee maahanmuuttajille, ei ole sallittua sanoa, että maahanmuuttajat määrätyistä maista syyllistyvät kymmenkertaisesti rikoksiin kuin kantasuomalaiset.... Asiat piilottamalla ne korjasntuvat?
Eivät korjaannu vaan pahentuvat kuten Ruotsista nähdään.
Hienoa on, että meillä on poliitikkoja jotka uskaltavat sanoa faktat ääneen riippumatta siitä mitä nämä punavihreät on mieltä.
Järkytävää rikoksista kaikista sairainta hitlerismiä ei pidä kenenkään suvaita - ei enää koskaan eikä missään pidä antaa niin sairaan aatteen levitä!!!
Äärioikeistolaiset ovat yrittäneet ympäri maailman nostaa Aadolf Hitlerin aatetta ihmisten vainoamisesta ... ja sille on pantava tiukka STOP Suomessa.
Mutta Suomessa on kunnioitettava ihmisoikeuksia, normalia kaikkien ihmisten suvaitsevaisuutta ja yhteiskuntarauhaa.
Kokoomuksessa yrittää äärilaidan persumaiset kokoomuslaiset Kalevan kaltaisia nostojaan, joten Kokoomuksessa on tehtävä selvä pesäero äärioikeistolaisiin voimiin ... hyvissä ajoin.
En varmasti lähde enää äänestämään nykykokoomusta.
Persuillehan kokoomuksen äärilaidan sekopäisyys on mannaa!
Kari piirsi kokkareille papin kaavut ja natsikypärän päähän - unohtamatta lipereitä. Kuinka osuvaa?
Luomalta maahanmuutto bannissa onko?
MGG
Miten liittyy avaukseen?
Äärioikeistolaisuudesta on saatava ja pystyttävä puhumaan totuuden mukaisesti.
Kun antaa pirulle pikkusormen, se voi viedä koko käden.
Kokoomusta aikanaan haukuttiin natsipuolueeksi.
Kansallissosialismi eli natsismi on hyvin lähellä Sanna Marinin sosiaalidemorkatiaa.
Kun kansallissosialisti keskittyy kansallisen yhteiskunnan rakentamiseen, niin sosiaalidemokraatti jakaa Suomen verorahoja ympäri maailmaa.
Hyvähän se on, että kokoomuksen kupla puhkesi ja osaamme kaikki seurata tarkemmin, kallistuuko puolue todellakin Aatun ruiskukkapuolueen suuntaan vai saavatko palautettua kokoomuksen normaaliksi ihmisarvoja kunnioittavaksi puolueeksi.
Enemmän kuin suututtaa, että tätä äärilaidan oikeistolaisten soppaa joudutaan hämmentämään suomalaisessa yhteiskunnassa ja Helsingissä.
Kokoomuksesta on aate kadoksissa. Raha ja ahneus eivät ole aatteiden hyveellisyyksiä!
Itsekkö keksit ?
Äänessäkö itse Orpo?
Ahneus edellä massia omiin taskuihin!
Kylläpä kykyilijöitä nyt sätitään!
Hymyilyttää kun sättijänä on juuri SDPn jäseneksi liittynyt yli-innokas noviisi. Ehkä hän kokee tekevänsä jotain SDPn eteen.
Ehkä, tai onhan niin joka tapauksessa, että demarit ovat näinä vaikeina aikoina se suosituin puolue.
Sääli käy kokoomusfanaatikolle
Kokoomuksella on ideologiakriisi, aate on tosiaan hukassa. Mikä se voisi olla?
Miksi Katainen pakeni Brysseliin ja miksi vei Alexille tarkoitetun paikan EU-Brysselistä - tosin Jyrki kaatoi Alexin päälle koko roskan kun hallitushomma kaatui Jyrkin päälle.
PERUSSUOMALAISIIN++kannattajakuntaan+kuuluu+kokoomuslaisia,+sossuja+ja+kepulaisia,+ja+todellisuudessa+PS:n+kannalla+on+suomalaisista+noin+40-50%.+Tähän+kansanpuolueen+kannattajaksi+ei+perinteiden+takia+omaan+puolueeseen+sitoutumisen+takia+uskalleta+liittyä,+sillä+ympäristön+painetta+pidetään+yllä.+Nyt+kannattaakin+jättää+ns.+isänmaan+petturipuolueet+ja+liittyä+PERUSSUOMALAISIIN,+ennenkuin+vihervasemmisto+vähemmistönä+tuhoaa+kaiken.
Elina Lepomäki - Jan Vapaavuoren aseenkantaja?
Tuleeko tästä jo toinen Kokoomuksen urotyö, jolla kaadetaan sosiaali- ja terveysuudistus Sote – sillä Elina Lepomäki lienee herännyt tunnontuskaan, ettei ihmisten so. kansalaisten, myös äänestäjien sairastamisella ja terveyden hoidolla voida junailla osingoiksi jakokelpoisia voittoja – esimerkiksi ulkomaalaisille kuponginleikkaajille.
Elina huomasi, että on kysymys lopulta verovarojen jaosta maattomalle ja ylikansalliselle yritys- ja sijoitustoiminnalle.
Tässä isänmaallis-kansallisnosteisessa hegemoniassa Helsingin pormestari – äänikuningas – Jan Vapaavuori komppasi Elinaa, jo senkin takia, että vieläkin korpeaa häviö Kokoomuksen puheenjohtajavaalissa, jossa nykyinen valtiovarainministeri Petteri Orpo kuittasi kykypuolueen johdon – Vapaavuoren nenän edestä.
Nyt Vapaavuorelle jäi vain tavoitteeksi jatkaa Kokoomuksen värisuoraa seuraavana presidenttinä – äänikuningas – Sauli Niinistön jälkeen, ellei kansa herää …!
Edellinen sotesotku
… jäi jotenkin takuu- ja vakuusvarman Kreikka-lainoituksen varjoon ja liki kaikessa epäonnistunut (osin tahtomattaan, ja haluamattaan) - EU-Eurooppaan paennut, silloinen pääministeri Jyrki Katainen kaatoi kansalta saamansa luottamuksen EU-komissaarikiintiöpaikkaan.
Junailtu ”kataispaikka” oli ideoitu puheenjohtajavaalissa kaatuneelle Alexander Stubb' lle – näin Kokoomus junailee, kuten kaikki ne poliitikot, jotka ujuttautuivat lobbareiksi sote-sotkuun tai sitten kansanedustajasopeutukselle – Suvi ”Uganda” Lindenin tavoin …
Oliko "uganda" Linden myös kokkare?
Kokoomus mataa nyt pohjamudissa.
Kokoomuksen tarina aloittaa alamäkensä jo ajoilta, jolloin ei ymmärretty missään liikkeessä (puolueessa) että kasvuhokemien aika on ohi - päättöhetki lähestyy ideoille kasvaa nopeammin, suuremmissa erissä ja yhä useammissa hetkissä.
..
Kaikilla puolueilla on omat linjaukset, "arvomääritykset" ja julistukset
Useasti ne eivät kohtaa todellisuudessa arkea, vaan jäävät kirjaimiksi paperille. Innovaatio ja uuden julistus tuntuu hyvältä, mutta kaikkihan ovat siitä samaa mieltä. Kannanotto esimerkiksi sähköntuonnista Venäjältä on taas konkretiaa, jota ymmärtää niin äänestäjä kuin teollisuusjohtaja.
...
Uskoisin jokaisen puoluejohtajan tietävän eron painetuista puolueiden päämääristä ja toteutuvasta käytännön politiikasta, jotka ilmenevät muun muassa Kokoomuksen edustajista ja kokoomuslaista politiikkaa äänestävistä yritysjohtajista.
Ei vain nykyisyys kuka ja miten johtaa Helsinkiä, vaan tavat nähdä huominen!
On hyvin tiedossa esimerkiksi vuosien takaa Fortum "kähinä", joka yhdisti kansalaisia ymmärtämään taloudenhoidon yksisilmäisyyden ja suoranaisen ahneuden. On tekopyhää mennä "laillisuuden taakse", antamatta mitään kantaa kohtuuttomuudesta, joka on ilmiselvä.
Ymmärrän Kokoomuksen mieluusti pidättäytyneen "populistisesta" kannanotosta
Monissa piireissä tapahtuu samaa "kähmintää" ja nämä piirit ovat lähellä mainintoina taloudenhoidosta - vaikkapa Jan Vapaavuori, ministeriys ja Caruna.
On hyvin tiedossa taloudellisten parametrien tärkeys kokoomuslaiselle politiikalle, joskus saattaa syntyä kiusaantuneisuutta puolueelle räikeimmissä tapauksissa.
Fortumiin olisi voitu antaa selvä kannanotto, jo vuosia sitten. Energia on siksi tärkeä elementti, ettei se voi jättää "kylmäksi".
Jo kauan sitten aloitettu palsta- ja mielipidekeskustelu kilpailukyvyn parantamisesta vientitoiminnassamme muun muassa alentamalla palkkoja kautta linjan sai pahan kolauksen Fortum jupakasta. Kansalaiset ovat herkkiä "takapakeista". Entä nyt, kun kyseessä Suomen pääkaupunki?
HS: "Kokoomuksen tarina sai lähes epäuskottavia käänteitä – Näin Elina Lepomäkeen ja Juhana Vartiaiseen nojaava pelastussuunnitelma voisi toimia"
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007832260.html
Pihalle tuli orpo olo ja Orpo taitaa olla aika pihalla.
Petteri Orpolla näyttää olevan vähän vaikeat hetket A-Studion haastattelussa.
Taisi mennä muutaman viimeisen vuoden flirttailut kansanvaltaa vastaan aika pahasti väärään suuntaan kun puolueella on jo sisäisestikin rivit repeämässä.
Huudelkaa vain lisää kansaa ja kansan palkkatyöpaikkojen aikaansaamista vastaan niin sitä ikävämmältä alkaa tuntumaan haastattelutkin. Suomessa on selvä investointivaje ollut jo vuosikymmenen tai pidempäänkin, ja jos rivit alkaa hajoamaan ne on seuraus siitä että politiikkaa ajettu väkisin EK:n agendalla vaikka olisi pitänyt huolehtia pikemminkin investoinnit ja työn kysyntä ylös. Halpatyötä ei Suomeen tule ennenkuin koko maa on ajettu pohjattomaan lamaan ja sitä ei kukaan halua. Suomalainen työ on kallista koska Suomi on kallis paikka toimia ja elää.
Demarit saattaa vielä tehdä oikeistopolitiikan siten kuten se kuuluisi tehdä, saapa nähdä kuinka käy. Jos investoinnit menee ylös SDP:n johdolla, siinä tulee KOK:lle semmoinen umpikuja josta ei ulos helpolla pääse.
Velka ja verotus eivät merkittävyydestään huolimatta ole ne määräävät tekijät millä taloutta hoidetaan, vaan ne olennaiset tekijät ovat investointiaste ja suomalaisen työn kysyntä.
Hesarista
Kokoomuksen tarina sai lähes epäuskottavia käänteitä – Näin Elina Lepomäkeen ja Juhana Vartiaiseen nojaava pelastussuunnitelma voisi toimia
...
1.3. 20:01
Kokoomuksen tarina aloittaa alamäkensä jo ajoilta, jolloin ei ymmärretty missään liikkeessä (puolueessa) että kasvuhokemien aika on ohi - päättöhetki lähestyy ideoille kasvaa nopeammin, suuremmissa erissä ja yhä useammissa hetkissä.
..
Kaikilla puolueilla on omat linjaukset, "arvomääritykset" ja julistukset
Useasti ne eivät kohtaa todellisuudessa arkea, vaan jäävät kirjaimiksi paperille. Innovaatio ja uuden julistus tuntuu hyvältä, mutta kaikkihan ovat siitä samaa mieltä. Kannanotto esimerkiksi sähköntuonnista Venäjältä on taas konkretiaa, jota ymmärtää niin äänestäjä kuin teollisuusjohtaja.
...
Uskoisin jokaisen puoluejohtajan tietävän eron painetuista puolueiden päämääristä ja toteutuvasta käytännön politiikasta, jotka ilmenevät muun muassa Kokoomuksen edustajista ja kokoomuslaista politiikkaa äänestävistä yritysjohtajista.
Ei vain nykyisyys kuka ja miten johtaa Helsinkiä, vaan tavat nähdä huominen!
On hyvin tiedossa esimerkiksi vuosien takaa Fortum "kähinä", joka yhdisti kansalaisia ymmärtämään taloudenhoidon yksisilmäisyyden ja suoranaisen ahneuden. On tekopyhää mennä "laillisuuden taakse", antamatta mitään kantaa kohtuuttomuudesta, joka on ilmiselvä.
Ymmärrän Kokoomuksen mieluusti pidättäytyneen "populistisesta" kannanotosta
Monissa piireissä tapahtuu samaa "kähmintää" ja nämä piirit ovat lähellä mainintoina taloudenhoidosta - vaikkapa Jan Vapaavuori, ministeriys ja Caruna.
On hyvin tiedossa taloudellisten parametrien tärkeys kokoomuslaiselle politiikalle, joskus saattaa syntyä kiusaantuneisuutta puolueelle räikeimmissä tapauksissa.
Fortumiin olisi voitu antaa selvä kannanotto, jo vuosia sitten. Energia on siksi tärkeä elementti, ettei se voi jättää "kylmäksi".
Jo kauan sitten aloitettu palsta- ja mielipidekeskustelu kilpailukyvyn parantamisesta vientitoiminnassamme muun muassa alentamalla palkkoja kautta linjan sai pahan kolauksen Fortum jupakasta. Kansalaiset ovat herkkiä "takapakeista". Entä nyt, kun kyseessä Suomen pääkaupunki?
Jopa on kaunanen ja kateellinen kommentoija!!!
Nytkö sitten demarina tilittää tuskaansa kostokirjoituksin?
Eikö kommentti ollutkaan totta?!
Se on pahansisuista mustamaalausta - kateus vie kalatkin vedestä.
Rehellinen avaus!
"Rehellisen" demarin avaus. Tuli kohottamaan heikkoa itsetuntoaan Kokoomuksen palstalle.
Heräsit aamuyöllä 3.40 ja halusit kirjoittaa webbiin: "Rehellinen avaus!"
”Kokoomuksen laitaoikeiston meno ei ole vain puolueen sisäinen ongelma. Liian pitkään me muutkin olemme joutuneet sietämään seksismiä, rasismia ja häirintää ilman, että kokoomuksen puoluejohto on puuttunut asiaan kunnolla. Se ei ole hyväksyttävää ja sen on loputtava nyt”, Suomela kirjoitti viestipalvelu Twitterissä.
Suomelan kirjoitus ei jätä sijaa virhetulkinnoille. Hän väittää, että osa kokoomuslaisista - kaiketi miehistä - olisi seksistisiä sovinisti-rasisteja, jotka häiritsevät naisia.
ote IL
kuinka ne mamumiehet? pilluleikkuut ja raiskaamiset Suomela?
Tässäkin varsinainen turmiola!
Olen kuullut ja itsekin useasti kokenut että tuohon aikaan moni tulee esimerkiksi töistä, tai lähteä. Mutta tuskin kukaan Kokoomusta kannatava.
Kykypuolueella hengenahdistus? - PM Sanna Marin vei hapen puheenjohtaja Orpolta?
Eipä taida Kokoomuksen kannattajat Sokoksen kassan kelkkaan hypätä demareihin, vaan kyllä virta vie Perussuomalaisiin.
Meinaatko, että Orpo nauraa itsensä kuoliaaksi Sannan sekoiluista?
Oikeuskanseri vei kyllä ilmat Sannalta - eikä Sannaa ainakaan naurata.
Monet persukannattajat eivät ole koskaan tehneet oikeita töitä, esim. olleet kaupan kassoina. Iso osa on niitä yhteiskunnan vähäosaisia ja väliinputoajia joita tämän kaltainen populistinen liike aina tarvitsee äänestäjien muodossa.
Miten tuo kansalaisten puoluekannatus?
Persujen kannatus nousee, bimbon hypetys ei riitä ja SDPn putoaa, Kokoomus ottaa vaalivoiton kuntavaaleissa.
Senilöitynyt Juha Rihtniemen jälkeen.
Ite olet senilöitynyt, koska liityit SDPn jäseneksi.
Miksi kokoomus potkii maassa olevaa päähän? Case Wille Rydman.
Kokoomus on materialistinen riistopuolue heikoilta kaikki pois periaatteella? Mielipiteitä?
Kokoomuksen todellinen kannatus on luokaa 13-15 prosenttia.
Kokoomus on vähemmistöpuolue, joka ajaa vain rikkaiden asiaa.
Sirpa runnoo Ropon mennen tullen.
Katosi toiwonpolulla.
Markkina populismin sanansaattajia.
Sirpa siirtää autoa s.
A lennämme veroja.
Leikkaamme hyvinvoinnista.
Mikään aate?
Orpoo touhoo.
Huomionhaiu
Tarvitsemme lisää naattoa.
Sellasta sattuu.
Ohjelmatyö on unohdettu
Palaamme 193o-luvulle.
Vanhempainvapaa uuteen tarkasteluun.
Onneksi Muuri suojaa.
Media ylivoimaa on kosolti.