Taisin olla 16-17v, kun ensimmäisen kerran sain paniikkikohtauksen auton takapenkillä, kun olimme kavereiden kanssa viikonloppuna ajelemassa ja alkoholia juomassa. Tuntui, että henkeä en saa ollenkaan ja aivan järkyttävä olo. Vuosien saatossa varmaan satoja PH-Kohtauksia tullut, mutta lääkärissä olen käynyt vain 5kertaa ja pari kertaa piti lähteä odotushuoneesta pois, kun alkoi ahdistamaan niin kauheasti. Ikää jo nyt 40v ja en ole tästä kenellekkään puhunut. Kaventaa elämää todella paljon tälläinen. Esimerkiksi en voi kuvitellakkaan, että olisin jonkun muun kyydissä autossa, alkaa hartioita puristamaan ja verenpaineet kohoamaan ja ihan jäätävä olotila tulee, puhumattakaan jos menisin vaikka linja-autoon, ei ikinä. Yksin kyllä voi autolla ajaa mielin määrin, mutta mikä siinä sitten on, että jos joku toinen ajaa, niin tulee heti epämiellyttävä olo? Se on todella ihmeellistä, miten voi noinkin normaali ja arkinen asia aiheuttaa erittäin epämiellyttävän olotilan. Kädet puutuu, hengitys muuttuu "katkonaiseksi", joka kohtaan alkaa pistelemään ja vihlomaan ja sitten omilla käsillä niitä jokaista kohtaa kokoajan koettaa nykiä mitä pistelee ja vihloo, niin näyttää ulkopuoliselle varmaan aika hurjalle. Alkoa, kun ottaa niin hetkellisesti tulee rennompi olotila, mutta seuraavana päivänä yleensä sitten aivan hirveät paniikkihäiriöt. Olempa lukemattomia kertoja puhelimellani kuvannut itseäni, kun on päällä oikein paha paniikki/ahdistuskohtaus ja katsonut sitten, kun tilanne rauhoittunut, niin kyllä se näyttää oikeasti tosi hurjalle.
+20v Helvetti
3
124
Vastaukset
- Anonyymi
Entä jos menisit se videosi kanssa lääkärin vastaanotolle? Et ole liian vanha saamaan terapiaa tai muuta hoitoa. Etenkin jos vaikeudet myös haittaavat arki- tai työelämää.
- Anonyymi
Mä käytin nuorena alkoholia lääkityksenä paniikkihäiriöön, joka oli täysin väärin.
Vanhemmiten on tullut vasta mietittyä noita juttuja.
Mun paniikkihäiriö vaan paheni sitä mukaa, mitä enemmän ja kauemmin join.
Eli selvinpäin ollessa oli ihan kamalia kohtauksia.
Kun jätin alkoholin pois, ja muutenkin tuli käsiteltyä oman psyyken asioita, niin pääsin paniikkihäiriöstäkin eroon. Mene lääkäriin ja pyydä kunnon lääke. Itse en myöskään voi mennä bussiin, lentokoneeseen, junaan, ylipäätään muiden kuin oman mieheni auton kyytiin. Ajan aina itse. Se on se hallinnan menettäminen. Ei pääse pois jos ei itse aja. Siksi olisi hyvä kertoa autoa ajavalle että jos sanot että pitää pysähtyä jaloittelemaan niin sit on pysähdyttävä heti. Se auttaa että tiedät pääseväsi pois heti kun haluat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,342200Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921995Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881961MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131673Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241637Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4911527Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11514Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491330Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761228Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351199