Tällä hetkellä moni auton valmistaja on ilmoittanut siirtyvänsä kokonaan sähköautojen valmistukseen. Mm. arvostettu Bentley on tehnyt tämän päätöksen. Jaguar ja Volvo myös tulee sähköistymään kokonaan. Vuonna 2025 Jaguarilta pitäisi tulla enää vain sähköautoja. Volvolla polttomoottoriautojen valmistus loppuu 2030 vuonna.
Mitä mieltä te olette autojen sähköistämisestä? Minun mielestä se on hieno asia, sillä mitä enemmän sähköautoja tulee markkinoille, sitä isommaksi muodostuvat myös käytettyjen autojen markkinat. Sähkötekniikka tulee myös kehittymään nopeammin, kun niitä tehdään enemmän. Teslojen rinnalle on vihdoin saatava myös halvempia kansanautoja. Mersulla, Bemarilla, Audilla ja Porschella, Volkkarilla jne on jo näitä täysssähköautoja. Ja nyt tulee vielä kiinalainen Maxus Eunic, eli tuttavallisemmin Maksullinen Eunukki. Nimihän ei autoa pahenna. 7-hengen tila-auto sähköisellä voimanlähteellä.
Super- ja hyper-autotkin siirtyvät pikkuhiljaa sähköisiin malleihin. Esimerkiksi Pininfarinan Battista on heleketin hieno sähköhypersportti. Tulevaisuus on sähköinen ja myös Ylivieskan kadut tulevat täyttymään ennen pitkään sähköautoista. Toimintamatkat tulevat kasvamaan taatusti ja akkujen tilalla voidaan tulla näkemään myös vedyllä toimivia generaattoreita, jotka tuottavat lähes päästöttömästi sähköä auton tarpeisiin. Toyotalta on tullut jo tällainen vetyauto, Toyota Mirai.
Eikö ole hienoa, että nuo tupruttavat autot alkavat pikkuhiljaa siirtymään historian hämäriin. Akkujakaan ei tarvitse kauaa louhia, kun autot siirtyvät käyttämään ladatun sähkön sijasta vetyä, jota taas voi tankata yhtä nopeasti, kuin bensaa ja dieseliä.
Sähköautot tulevat syrjäyttämään polttomoottoriautot
96
1316
Vastaukset
- Anonyymi
vaihtoautoja tulee,mutta mikä on akkujen kunto,
- Anonyymi
Suomessa Teemalla on ajettu yli 600 000 km ja akusta hävinnyt tehoa vain 10%.
Ja akut ovat taas kehittyneet lisää samoin autot.
Tesla kehittää autoa jatkuvasti ja voi tehdä muutoksia joustavasti tuotantoon, toisin kuin perinteiset polttomoottori autojen valmistajat.
Sähköauto on enemmän kuin auto. - Anonyymi
Älä vielä huolehdi siitä. Eihän ensimmäiset polttisautotkaan mitään järin hienoja olleet. Pikkuhiljaa ne kehittyivät siitä nykyiselle tasolle. Uskon vahvasti siihen, että akkuteknologia tulee vielä huimasti kehittymään, tai vaihtoehtoisesti akkujen tilalle tulee vedyllä toimiva generaattori. Vaihtoehtoja sähköautojen energian varastoimiseksi tulee varmasti lisää. Akut nopeutuvat tai autot tuottavat sähkön itse. Toki vetyautoissakin tulee olemaan akut, mutta niiden ei tarvitse olla niin suuria, kuin täysin ladattavissa autoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa Teemalla on ajettu yli 600 000 km ja akusta hävinnyt tehoa vain 10%.
Ja akut ovat taas kehittyneet lisää samoin autot.
Tesla kehittää autoa jatkuvasti ja voi tehdä muutoksia joustavasti tuotantoon, toisin kuin perinteiset polttomoottori autojen valmistajat.
Sähköauto on enemmän kuin auto.Miten sähköauto toimii 40 asteen pakkasessa onko jollakin kokemusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa Teemalla on ajettu yli 600 000 km ja akusta hävinnyt tehoa vain 10%.
Ja akut ovat taas kehittyneet lisää samoin autot.
Tesla kehittää autoa jatkuvasti ja voi tehdä muutoksia joustavasti tuotantoon, toisin kuin perinteiset polttomoottori autojen valmistajat.
Sähköauto on enemmän kuin auto.Sähköauto tosiaan on enemmän kuin auto, se on ongelmajätettä🤭
- Anonyymi
Tosi on ja muailma muuttuu ja saastuminen vähenee teoilla eikä puheilla ja maailma pelastuu .!
- Anonyymi
Maailma muuttuu todellakin teoilla. Kun tehdään ja suositaan sähköautojen valmistamista, ne tulevat kehittymään ja lopulta syrjäyttämään polttisautot kokonaan! Sähköautoissa on paljon vähemmän energiahukkaa, mitä polttisautoissa koska sisältävät paljon vähemmän liikkuvia osia, eikä hukkalämpöäkään synny.
- Anonyymi
mitenhännoihin kerrostaloihin tulee noita vieraslatauspaikkoja,moniasia on vielä sähköautoilla ongelmaa,sittenkunniitä on suhteessa yhtäpaljonkuin onnyt polttomoottoriautoja,eli missäniitä latataan.
- Anonyymi
samalla tulee työttömyyttä lisää vuoteen 2030 mennessä lisää.onko hallitus ottanut huomioon.auto työllistää suomalaisia huomattavasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
samalla tulee työttömyyttä lisää vuoteen 2030 mennessä lisää.onko hallitus ottanut huomioon.auto työllistää suomalaisia huomattavasti.
Sähköautojen yleistyttyä ei tarvita tuoda öljyä rikkaista öljymaista tai Venäjältä. Jää nekin eurot Suomeen ja niillä voidaan tehdä hyvää täällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
samalla tulee työttömyyttä lisää vuoteen 2030 mennessä lisää.onko hallitus ottanut huomioon.auto työllistää suomalaisia huomattavasti.
Sähköauton vähäisempi huoltotarve vähentää asentajien tarvetta. Se on totta.
Sähköautoilu tuo kuitenkin Suomeen paljon uutta liiketoimintaa. Jos vaan Suomessa aletaan toimia ripeästi, myös vientiä. Muutama ripeä on jo aloittanut. Lisää tarvitaan. - Anonyymi
Se on mielenkiintoinen kysymys. Hallitus on ehdotuksen eduskunnalle tehnyt, mitä lie päätetty, en tiedä.
Mutta aikamoinen määrä niitä näyttäisi tulevan vuoteen 2030 mennessä. Eikä nuo kustannukset ihan valtavia ole. Iso osa työtä ja laitteita kotimaasta, toisin kuin tuontiöljy. Suomessa on hyvä edetä, kun on monipuolinen sähköntuotanto ja vakaa kun ydinvoiman osuus on riittävä.
https://valtioneuvosto.fi/paatokset/paatos?decisionId=0900908f80688747
"Ehdotetulla lailla arvioidaan syntyvän vuoteen 2030 mennessä noin 73 000–97 000 latauspistettä ja 560 000–620 000 latauspistevalmiutta. Sähköajoneuvojen latauspisteiden ja latauspistevalmiuksien asentamisesta aiheutuvat kokonaiskustannukset vuosina 2020-2024 arvioidaan olevan noin 41–49 miljoonaa euroa. Vuodesta 2025 eteenpäin kokonaiskustannukset olisivat arvion mukaan noin 26–34 miljoonaa euroa vuodessa. " - Anonyymi
Ei se infra hetkessä tule. Eihän bensamaattejakaan ollut vielä kaikkialla, kun tuli ekat polttisautot. Samalla rehun tarve väheni ja nyt on aika hankala tankata heppoja, kun kauraa ei saa enää teiden varsilta, kuten ennen. Oli pakko siirtyä siis polttisautoon, vaikka ne hepat olivat niin sairaan hyviä ja toimivia ja todettu toimiviksi jo satojen vuosien ajan. Perkele, ku polttomoottoriautot syrjäyttivät nämä luonnolliset ja helevetin hyvät menopelit. Ja nyt sähköautot uhkaa tehdä saman polttisautoille. Ei perkele! Vituttaa, kun kehitys etenee ja päästöt vähenee. Ei perse reikä soikoon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähköautojen yleistyttyä ei tarvita tuoda öljyä rikkaista öljymaista tai Venäjältä. Jää nekin eurot Suomeen ja niillä voidaan tehdä hyvää täällä.
Saako mistä Suomalaisen sähkökuorma-auton ostettua vastaus kiitos 🇫🇮🚛
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on mielenkiintoinen kysymys. Hallitus on ehdotuksen eduskunnalle tehnyt, mitä lie päätetty, en tiedä.
Mutta aikamoinen määrä niitä näyttäisi tulevan vuoteen 2030 mennessä. Eikä nuo kustannukset ihan valtavia ole. Iso osa työtä ja laitteita kotimaasta, toisin kuin tuontiöljy. Suomessa on hyvä edetä, kun on monipuolinen sähköntuotanto ja vakaa kun ydinvoiman osuus on riittävä.
https://valtioneuvosto.fi/paatokset/paatos?decisionId=0900908f80688747
"Ehdotetulla lailla arvioidaan syntyvän vuoteen 2030 mennessä noin 73 000–97 000 latauspistettä ja 560 000–620 000 latauspistevalmiutta. Sähköajoneuvojen latauspisteiden ja latauspistevalmiuksien asentamisesta aiheutuvat kokonaiskustannukset vuosina 2020-2024 arvioidaan olevan noin 41–49 miljoonaa euroa. Vuodesta 2025 eteenpäin kokonaiskustannukset olisivat arvion mukaan noin 26–34 miljoonaa euroa vuodessa. "Tuo on ihan naurettava valhe. Kaikkien maalaisten kaapelien vaihto paksumpiin voi olla tarpeen. Sitten lisää muuntoasemia. Revitäänkö kaikki kadut auki, nytkin ne ovat jo työn alla jatkuvasti? Suomessahan ei ilmajohtoja kaupungeissa ole.
Sähköauto on kuin aprillipäivän pila. Suomen kannattaa olla varovainen, edetä hitaammin ja katsoa kun muut tekevät valtavat virheinvestoinnit. Parhaasta uudesta energiamuodosta autoille ei vielä ole varmuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähköautojen yleistyttyä ei tarvita tuoda öljyä rikkaista öljymaista tai Venäjältä. Jää nekin eurot Suomeen ja niillä voidaan tehdä hyvää täällä.
No ei varmuudella jää. Veronmaksajien rahat soljuvat jo nyt vuolaana virtana rikkaisiin etelä-euroopan maihin. Sosialistivetoisen maan typeryyttä ei pidä aliarvioida eikä sen määrä tule Suomessa vähenemään.
- Anonyymi
Öljylämmitys,kaksi autoa toinen diissel ja toinen pensa ja niistä en luovu.
- Anonyymi
Onko sinulla vielä puuhella vai lämmitätkö ruokaa jo sähköllä?
Entä jääkaappi vai kylmäkellari?
Olihan kai vuosikymmeniä sitten myös keskustelu, ei tule sähköhellat kuin harvoille ja rikkaille..... - Anonyymi
Jotku haluaa jäädä jopa kivikaudelle ja on niitäkin ihmisiä, jotka elää litteän maan todellisuutta. Onneksi on myös niitä, joita kehitys ei hirvitä. Veikkaan, että sua harmittaa saatarasti se, ettei hepoille saa enää kauraa entiseen malliin. Muuten sulla varmasti olisi näiden autojen tilalta hepat.
On se kiva lähtee liikennevaloissa sähköautolla, kun tehokas urheiluauto rinnalla jää kakkoseksi. Mutta mutta, urheiluautotkin sähköistyy. Ja niistä tulee entistä tehokkaampia ja nopeampia ja toimintamatkat pitenevät. Tulee vielä aika, jolloin ihmiset eivät enää kaipaa moottorien pörinää, vaan kumien vieno ujellus tulee tärkeämmäksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotku haluaa jäädä jopa kivikaudelle ja on niitäkin ihmisiä, jotka elää litteän maan todellisuutta. Onneksi on myös niitä, joita kehitys ei hirvitä. Veikkaan, että sua harmittaa saatarasti se, ettei hepoille saa enää kauraa entiseen malliin. Muuten sulla varmasti olisi näiden autojen tilalta hepat.
On se kiva lähtee liikennevaloissa sähköautolla, kun tehokas urheiluauto rinnalla jää kakkoseksi. Mutta mutta, urheiluautotkin sähköistyy. Ja niistä tulee entistä tehokkaampia ja nopeampia ja toimintamatkat pitenevät. Tulee vielä aika, jolloin ihmiset eivät enää kaipaa moottorien pörinää, vaan kumien vieno ujellus tulee tärkeämmäksi.Tulee varmasti sekin aika juu, me jotka tätä luemme pukkaamme horsmaa jo silloin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sinulla vielä puuhella vai lämmitätkö ruokaa jo sähköllä?
Entä jääkaappi vai kylmäkellari?
Olihan kai vuosikymmeniä sitten myös keskustelu, ei tule sähköhellat kuin harvoille ja rikkaille.....Mökillä on helle rautaa jossa poltan puita, Ja siellä on kaasujääkaappi.Vakituisessa asunnossa on sähköllä toimiva hella ja jääkaappi. Lämmitys kattila on Öljyllä,sähköllä ja puilla. että siihä vastaus kysymykseesi.
- Anonyymi
Dieselautoja eivät patteriautot syrjäytä koskaan, sanovatpa viherpiipertäjät mitä tahansa.
- Anonyymi
Pitää laittaa korotettu saastevero näille persujen ikälopuille savuuttajille.
- Anonyymi
Akut tulevat kehittymään viidessä vuodessa entistä tehokkaammiksi, jolloin sähköautot ovat uutena ostettaessa halvempia. Tämä on Ruotsin tulevan, ja myös Euroopan , suurimman akkutehtaan näkemys.
Dieselillä voi jatkaa ajamista senkin jälkeen.
Itseasiassa akku ei yksistään kehity vaan akku ja sähköauton tekniikka yhdessä, joka mahdollistaa akun tehokkaamman käytön ajon aikana.
Öljyteollisuus on jo luovuttamassa. Total joka on suurimpia Euroopassa on perustanut yhteisyrityksen akkujen valmistukseen PSAn kanssa. - Anonyymi
Tulee varmasti syrjäyttämään, siitä on jo tehty päätös päästövaatimuksien kautta. Jo nyt pitää autotehtaan valmistettu keskimääräinen auton päästö olla alle 100gco2.
Polttomoottori auton päästöjen vähentäminen sille tasolle on ihan liian kallista ja myös teknisesti todella vaikeaa. On pakko valmistaa vuodessa osa autoista sähköautoja, jotta päästövähennystavoitteet saavutetaan. Jos et saavuta, et valmista autoja.
Ja aivan pian sähköauto on halvempi,jolloin markkinat pitävät huolen siitä että sähköautoja myydään enemmän. Se tapahtuu joskus lähestyttäessä vuotta 2030. Dieselit katoaa uutena ennen sitä. - Anonyymi
Luultiinhan joskus, ettei polttiautotkaan tule koskaan syrjäyttää heppoja. Kuinkas kävi?
Moni oli myös ihan varma aikoinaan, ettei ikinä tule ostamaan tietokonetta ja nettiä... Nyt joka ikisellä on tietokoneen veroinen kapistus taskussa eikä kukaan osaa enää olla ilman. Kehitys kehittyy vaikka kuinka muutamat haluaisivat jäädä kivikauteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Akut tulevat kehittymään viidessä vuodessa entistä tehokkaammiksi, jolloin sähköautot ovat uutena ostettaessa halvempia. Tämä on Ruotsin tulevan, ja myös Euroopan , suurimman akkutehtaan näkemys.
Dieselillä voi jatkaa ajamista senkin jälkeen.
Itseasiassa akku ei yksistään kehity vaan akku ja sähköauton tekniikka yhdessä, joka mahdollistaa akun tehokkaamman käytön ajon aikana.
Öljyteollisuus on jo luovuttamassa. Total joka on suurimpia Euroopassa on perustanut yhteisyrityksen akkujen valmistukseen PSAn kanssa.Viiden vuoden aikana saattaa tulla jopa akkujen tilalle ihan uusia tapoja varastoida energiaa. Toyotalla on esimerkiksi jo vetyauto. Dieselit tulee lakkaamaan taatusti silloin, kun sähköautot menee kaikilta osin ohi. Vannoihan joksus jotku, ettei ikinä tule siirtymään digikameroihin ku niillä tulee niin paskaa jälkeä ja kinokameroilla saa vain niin laadukasta jälkeä, jossa silmä lepää riitävästi. Enää vain friikit pysyvät kinokameroissa, eivätkä nekään enää laadun, vaan nostalgian vuoksi. Jokainen vakava valokuvaharrastaja on vaihtanut digikameroihin aikoja sitten. Nekin, jotka olivat alkuun niin voimakkaasti kehitystä vastaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viiden vuoden aikana saattaa tulla jopa akkujen tilalle ihan uusia tapoja varastoida energiaa. Toyotalla on esimerkiksi jo vetyauto. Dieselit tulee lakkaamaan taatusti silloin, kun sähköautot menee kaikilta osin ohi. Vannoihan joksus jotku, ettei ikinä tule siirtymään digikameroihin ku niillä tulee niin paskaa jälkeä ja kinokameroilla saa vain niin laadukasta jälkeä, jossa silmä lepää riitävästi. Enää vain friikit pysyvät kinokameroissa, eivätkä nekään enää laadun, vaan nostalgian vuoksi. Jokainen vakava valokuvaharrastaja on vaihtanut digikameroihin aikoja sitten. Nekin, jotka olivat alkuun niin voimakkaasti kehitystä vastaan!
Vedyn valmistus kuluttaa paljon sähköä. Vetyauto kuluttaa sähköä enemmän kuin sähköauto. Miksi ajaisi vetyauto lla kun on halvempi ajaa sähköautolla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää laittaa korotettu saastevero näille persujen ikälopuille savuuttajille.
Johan se Persu faniki heräs.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Akut tulevat kehittymään viidessä vuodessa entistä tehokkaammiksi, jolloin sähköautot ovat uutena ostettaessa halvempia. Tämä on Ruotsin tulevan, ja myös Euroopan , suurimman akkutehtaan näkemys.
Dieselillä voi jatkaa ajamista senkin jälkeen.
Itseasiassa akku ei yksistään kehity vaan akku ja sähköauton tekniikka yhdessä, joka mahdollistaa akun tehokkaamman käytön ajon aikana.
Öljyteollisuus on jo luovuttamassa. Total joka on suurimpia Euroopassa on perustanut yhteisyrityksen akkujen valmistukseen PSAn kanssa.Onpa valtava ihme että akkutehtaalla on tuollainen näkemys, kas kun eivät ennusta että sähköautojen valmistus lopetetaan ennen kuin tehdas on valmis🤔🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa valtava ihme että akkutehtaalla on tuollainen näkemys, kas kun eivät ennusta että sähköautojen valmistus lopetetaan ennen kuin tehdas on valmis🤔🤣🤣
Et oikein nyt taida käsittää. Se on valtava investointi mitä he tekevät. Heidän arvionsa on osa perustetta, miksi he tekevät kyseisen investoinnin. Eli he uskovat kysyntään ja heidän olevan vaikuttamassa osaltaan kysynnän lisääntymiseen. Eli tietävät mitä tekevät.
Toinen mielenkiintoinen tieto on raaka-aineen kierrätys. Puolet tehtaan käyttämästä eaaka-aineesta olisi kierrätysmateriaalia. Toki se riippuu siitä, joko sitä on saatavilla niin paljon. Ovat aina pitkäikäisiä nuo sähköautojen akut. Mutta tuotannossa on huomioitu kierrrätysmateriaalin käyttö, mikä tärkeintä.
Pohjoiseuroopassa ei ole vetyelektrolyysiin vetyautojen käyttöön liittyen mitään investointia! Pohjoiseuroopassa on jo useita sähköautoiluun liittyviä investointeja, mistä tämä akkutehdas on kai tällä hetkellä suurin. Volvo etenee kohti täyssähköautoa, Suomessa on jo pari akkuihin liittyvää isoa investointia, kaivoksia ja laitetuirannon investointeja samoin järjestelmäkehitystä.
Sinun argumenttia liittyy toisten kirjoitusten dissaamiseen. Yritä löytyy jotain faktaa mistä keskustella.
Annan sinulle yhden vinkin. On yksi asia mistä ei ole täällä juuri puhuttu. Sähköautot, varsinkin kalliimmat, ovat painavia. Niistä seuraa ongelmia, ei pelkästään renkaiden kuluminen, vaan myös raskas kuorma tiestön pintaan. Siinä yksi huono asia, toisaalta kehityspaine akkuteollisuudelle tehdä kevyempiä ratkaisuja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et oikein nyt taida käsittää. Se on valtava investointi mitä he tekevät. Heidän arvionsa on osa perustetta, miksi he tekevät kyseisen investoinnin. Eli he uskovat kysyntään ja heidän olevan vaikuttamassa osaltaan kysynnän lisääntymiseen. Eli tietävät mitä tekevät.
Toinen mielenkiintoinen tieto on raaka-aineen kierrätys. Puolet tehtaan käyttämästä eaaka-aineesta olisi kierrätysmateriaalia. Toki se riippuu siitä, joko sitä on saatavilla niin paljon. Ovat aina pitkäikäisiä nuo sähköautojen akut. Mutta tuotannossa on huomioitu kierrrätysmateriaalin käyttö, mikä tärkeintä.
Pohjoiseuroopassa ei ole vetyelektrolyysiin vetyautojen käyttöön liittyen mitään investointia! Pohjoiseuroopassa on jo useita sähköautoiluun liittyviä investointeja, mistä tämä akkutehdas on kai tällä hetkellä suurin. Volvo etenee kohti täyssähköautoa, Suomessa on jo pari akkuihin liittyvää isoa investointia, kaivoksia ja laitetuirannon investointeja samoin järjestelmäkehitystä.
Sinun argumenttia liittyy toisten kirjoitusten dissaamiseen. Yritä löytyy jotain faktaa mistä keskustella.
Annan sinulle yhden vinkin. On yksi asia mistä ei ole täällä juuri puhuttu. Sähköautot, varsinkin kalliimmat, ovat painavia. Niistä seuraa ongelmia, ei pelkästään renkaiden kuluminen, vaan myös raskas kuorma tiestön pintaan. Siinä yksi huono asia, toisaalta kehityspaine akkuteollisuudelle tehdä kevyempiä ratkaisuja.Sähköautot eivät ole kuin iso virhe, matkalla polttokenno autoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Akut tulevat kehittymään viidessä vuodessa entistä tehokkaammiksi, jolloin sähköautot ovat uutena ostettaessa halvempia. Tämä on Ruotsin tulevan, ja myös Euroopan , suurimman akkutehtaan näkemys.
Dieselillä voi jatkaa ajamista senkin jälkeen.
Itseasiassa akku ei yksistään kehity vaan akku ja sähköauton tekniikka yhdessä, joka mahdollistaa akun tehokkaamman käytön ajon aikana.
Öljyteollisuus on jo luovuttamassa. Total joka on suurimpia Euroopassa on perustanut yhteisyrityksen akkujen valmistukseen PSAn kanssa.Kuulemma hieman yli 70.000€ Mersun sähköautoon uuden akun vaihto maksaa 70000€.
Paljonko sillä autolla on arvoa 5 vuoden tai 10 vuoden päästä?
Sitten toinen fakta. Lataushybridejä ei kannata ostaa, ei edes töpselistä ladattavia. Niiden arvo romahtaa, kukaan ei halua ostaa niitä käytettyinä. Ne jäävät akuiltaan ja tekniikoiltaan vanhentuneiksi. Paras ratkaisu olisi yleislakko, tai muutto jonnekin tämän Hourulamaan ulkopuolelle. Pitäisi ottaa selvää, mitä Virossa on tekeillä. Siellä tuskin vihreä sekoboltsi ajatusmaailma on saanut jalansijaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää laittaa korotettu saastevero näille persujen ikälopuille savuuttajille.
Kyllä se verottajan muistaa ne patteriautot,
kunhan niitä on riittävästi.Vai meinaatko että
ei kombensoi menettämiään verotuloja fossiilisista polttoaineista.Käyttömaksut ja verot nousevat moninkertaiseksi.Kalliimpaa tulee olemaan kun polttiksella ajelu verotuksen myötä.Suomihan on elellyt niin leveästi velaksi
ja jaellut rahaa ympäri maailmaa.Ajat millä. ajat
autoilija on ikuinen lypsylehmä täällä Suomessa.
Suomi on velkakierteessä kymmeniä vuosia,
nykyisen järjettömän politiikan johdosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johan se Persu faniki heräs.
Joo kauan meni kun persut saatiin kehiin😁
- Anonyymi
Täytyyhän teollisuuden jotain keksiä, että saavat romujaan kaupaksi.
Sähköautosta tulee vain rikkaiden ja kaupunkilaisten leikkikalu.- Anonyymi
Teollisuus tekee mikä kaupaksi käy. On tietysti huomioitava mitä laki sanoo. Jos ajeltaisiin vielä 60 luvun vaatimuksilla, ei olisi hengitysilmassa kehuttavaa.
Nyt vaan irrottaudutaan palamisesta ja polttomoottoreista. Moni autonvalmistaja on sen tajunnut. Esimerkiksi Volvo. Tesla ei ole ikinä tehnyt muita kuin täyssähköautoja. Ja kauppa käy.
Köyhät saa ajella vanhoilla polttiksilla. - Anonyymi
Kaikki on alussa kalliita. Väitätkö, että polttisautotkin olivat heti kerrasta halpoja?
Aina uus tekniikka maksaa alkuvaiheessa enemmän. Ajan mittaan kaikki tuppaa halpenemaan. Näin on käynyt myös tietokoneille, puhelimille, kameroille jne. Vuosi vuodelta rahalle saa aina vain enemmän ja enemmän vastinetta.
Ensimmäiset kännykät maksoivat vallan penteleesti, vaikka olivat todella isoja ja riittivät hädintuskin puhumiseen. Nyt saa halvemmalla laitoksen, jossa on pelit ja vehkeet. On kameraa, nettiä, pelejä jos mitäkin. Harmi, kun kehitys kehittyy. Kivikausi olisi niin kiva :( - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki on alussa kalliita. Väitätkö, että polttisautotkin olivat heti kerrasta halpoja?
Aina uus tekniikka maksaa alkuvaiheessa enemmän. Ajan mittaan kaikki tuppaa halpenemaan. Näin on käynyt myös tietokoneille, puhelimille, kameroille jne. Vuosi vuodelta rahalle saa aina vain enemmän ja enemmän vastinetta.
Ensimmäiset kännykät maksoivat vallan penteleesti, vaikka olivat todella isoja ja riittivät hädintuskin puhumiseen. Nyt saa halvemmalla laitoksen, jossa on pelit ja vehkeet. On kameraa, nettiä, pelejä jos mitäkin. Harmi, kun kehitys kehittyy. Kivikausi olisi niin kiva :(Kivikausi loppui ennenkuin kivet loppuivat:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki on alussa kalliita. Väitätkö, että polttisautotkin olivat heti kerrasta halpoja?
Aina uus tekniikka maksaa alkuvaiheessa enemmän. Ajan mittaan kaikki tuppaa halpenemaan. Näin on käynyt myös tietokoneille, puhelimille, kameroille jne. Vuosi vuodelta rahalle saa aina vain enemmän ja enemmän vastinetta.
Ensimmäiset kännykät maksoivat vallan penteleesti, vaikka olivat todella isoja ja riittivät hädintuskin puhumiseen. Nyt saa halvemmalla laitoksen, jossa on pelit ja vehkeet. On kameraa, nettiä, pelejä jos mitäkin. Harmi, kun kehitys kehittyy. Kivikausi olisi niin kiva :(Paras vaihtoehto olisi, jos liikenne ja kuluttaminen vähenisi. No miten? Etätyöt, downshiftaaminen, toinen puoliso jäisi kotiin, vaatimattomuus, kiireettöyys, elämäntapamuutokset, pyöräily, säästäväisen elämäntavan opettelu, tuulimyllyt, aurinkoenergia, maalämpö, aheuden kieltäminen, voiton maksimoinnin kieltäminen, talouskasvun tavoittelemisen kieltäminen, talkootyöt, mainosten vähentäminen, asevarustelun lopettaminen... keinoja olisi paljon haluja ei oo...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paras vaihtoehto olisi, jos liikenne ja kuluttaminen vähenisi. No miten? Etätyöt, downshiftaaminen, toinen puoliso jäisi kotiin, vaatimattomuus, kiireettöyys, elämäntapamuutokset, pyöräily, säästäväisen elämäntavan opettelu, tuulimyllyt, aurinkoenergia, maalämpö, aheuden kieltäminen, voiton maksimoinnin kieltäminen, talouskasvun tavoittelemisen kieltäminen, talkootyöt, mainosten vähentäminen, asevarustelun lopettaminen... keinoja olisi paljon haluja ei oo...
Ihminen on lajina moiseen vielä liian keskenkasvuinen ja itsekäs, suorastaan pahainen kakara, siksi ei vain haluta tehdä asioita miten pitäisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki on alussa kalliita. Väitätkö, että polttisautotkin olivat heti kerrasta halpoja?
Aina uus tekniikka maksaa alkuvaiheessa enemmän. Ajan mittaan kaikki tuppaa halpenemaan. Näin on käynyt myös tietokoneille, puhelimille, kameroille jne. Vuosi vuodelta rahalle saa aina vain enemmän ja enemmän vastinetta.
Ensimmäiset kännykät maksoivat vallan penteleesti, vaikka olivat todella isoja ja riittivät hädintuskin puhumiseen. Nyt saa halvemmalla laitoksen, jossa on pelit ja vehkeet. On kameraa, nettiä, pelejä jos mitäkin. Harmi, kun kehitys kehittyy. Kivikausi olisi niin kiva :(Kannattaa olla jossain muualla kuin kehityksen etunenässä, jos sähköautot ovat valtava hukkainvestointi. Siihen liittyy sähköverkon uusimista aivan tosi paljon. Kotiverkossa ei ole tehoa, jotta auton saa ladattua esim. yön aikana. Ei ainakaan silloin, jos kaikki naapurit yrittäisivät tehdä samaa. Missä ladataan Helsingin kerrostaloasujien autot, ja mistä löytyy latauspaikat, ja tarpeeksi virtaa yht'aikaiseen käyttöön.
Joku sähkökiukaan käyttäminen on jo vältettävä teko kun on kovia pakkasilmoja. Sähköautojen lataus vaatii sähköverkolta ihan eri määrän virtaa.
Kehottaisin kyllä päättäjiä odottelemaan, mitä on tulossa. Kuinka monta miljardia euroa olette valmiina hukkamaan rahaa ns. virheelliseen infraan, sen lisäksi tulee vielä sähköautoista kova lasku autoilijoille. Nyt ollaan menossa hourulan suunnitelmilla. Ei hyvä.
- Anonyymi
Sähköautot eivät kuulu luontoon eikä liikenteeseen. Pitää olla päästään vialla ja vitun pahasti jos edes haaveilee noiden paskojen ostamisesta.
- Anonyymi
Ja millä perustelet viestisi?
Minulle on tullut toinen käsitys kun on tutustunut asiaan. Luonnosta en tiedä, sinne ei vissiin pidä mennä millään autolla. - Anonyymi
Ennen hepoilla kulkevat ajattelivat polttisautoista samoin. Jännää, että enää kukaan ei kaipaa heppoja takaisin teille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja millä perustelet viestisi?
Minulle on tullut toinen käsitys kun on tutustunut asiaan. Luonnosta en tiedä, sinne ei vissiin pidä mennä millään autolla.Sinä olet osa luontoa myös itse, halusit tai et.
- Anonyymi
Testitulokset on osoittaneet selvästi, että täyssähköauto ei ole talviauto, aivan turha kuunnella noita aivopestyjä sähköautoja kehuvia. Testaajien suurin ilo ollut, kun testi on päättynyt ja päässyt jotenkin akkuja säästelemällä ja lämpöjä vähentämällä takaisin kotia. Polttomoottorit on nykyisin lähes saasteettomia ja pienikulutuksisia varmoja matkantekoon tehtyjä, eikä tankatessa mene tuntisotalla,
- Anonyymi
kuinka kauvan sähköautokestää seistä että akuissa on vieläajovirtaa,pakkasta lapinmökillä -25c eikäpystylataamaan,
- Anonyymi
Polttomoottorien ongelma on hiilidioksidipäästöt. Niitä ei saa pois. Se on fakta ja olemme yhdessä, kaikki puolueet, päättäneet että hiilidioksidipäästöistä tulee päästä eroon.
Todellisuudessa polttomoottorit päästävät myös muutakin esimerkiksi pienhiukkasia ja typenoksidia.
Tätä asiaa on turha inttää.
Onko sähköauto talviauto vai ei. Tuntuu olevan hyvin erilaisia näkemyksiä. Luotan muutamaan ihmiseen ja heidän viestiinsä, ei ole ollut ongelma autoilla talvella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuinka kauvan sähköautokestää seistä että akuissa on vieläajovirtaa,pakkasta lapinmökillä -25c eikäpystylataamaan,
Laita mökkisi latausmahdollisuus.
Vuokramökissä tuntuu olevan mahdollista hidas lataus tai varmista että vuokraat sellaisen mökin. - Anonyymi
Miksi Tesloja ja Porsche Taycaneita sitten näkee niin valtavasti liikenteessä myös talvisin? Miksi ne eivät hyydy? Eihän tästä oo kuin pari viikkoa, kun Helsingissä oli -20 astetta pakkasta, niin kummasti ne Teslat ja Taycanit siellä liikenteessä lipuivat samalla, kun bensa-autojen säleikköihin oli jouduttu laittaa jos minkäkilaista suojaa ja ne kävivät heikosti. Kyllä sähköautoilla ajaa talvellakin, vaikka toimintamatka tosin lyhenee. Niinhän se käy polttisautoillakin. Vai väittääkö joku, että polttisauto kuluttais kovalla pakkasella yhtä vähän, ku kesällä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Polttomoottorien ongelma on hiilidioksidipäästöt. Niitä ei saa pois. Se on fakta ja olemme yhdessä, kaikki puolueet, päättäneet että hiilidioksidipäästöistä tulee päästä eroon.
Todellisuudessa polttomoottorit päästävät myös muutakin esimerkiksi pienhiukkasia ja typenoksidia.
Tätä asiaa on turha inttää.
Onko sähköauto talviauto vai ei. Tuntuu olevan hyvin erilaisia näkemyksiä. Luotan muutamaan ihmiseen ja heidän viestiinsä, ei ole ollut ongelma autoilla talvella.Niistä ei koskaan päästä eroon, ja se että niitä yritetään vähentää kieltämällä polttomoottorit on idiotismia pahimmasta päästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laita mökkisi latausmahdollisuus.
Vuokramökissä tuntuu olevan mahdollista hidas lataus tai varmista että vuokraat sellaisen mökin.Omistan mökin synkästä korvesta sinne ei saanut sähköä talviloma aina tammikuulla osta siinä sitten "sähköauto"
- Anonyymi
niin kuin kauvan se virta piisaa.
- Anonyymi
pensa-diisselinsaapi puusterilla käyntiin vaikka virtaa oisvähänä,miten on sähköauton,voivoi noita sähköaoton kehujia,heovat niitä immeisiä joilla onaina ravattikaulassa,taikka rupelli,

Niin eihän sitä kännyköilläkään aluksi köyhät soitellu.
Joku sulla on älykännykkä ja puuhellan tilalla sähköhella? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin eihän sitä kännyköilläkään aluksi köyhät soitellu.
Joku sulla on älykännykkä ja puuhellan tilalla sähköhella?PUUHELLA ON PALAAMASSA TAKAISIN,TAI ANNETAAN OLLA KUNVANHAA REMONTOIDAAN,jäi gaplokkipäälle
- Anonyymi
Millä tulevaisuuden tiet päällystetään, jos oikein olen ymmärtänyt, asfaltissa käytettävä bitumi on osa tuosta prosessista jossa tuotetaan mm,bensa ja dieseli, eli pelkkää bitumia ei tuosta pysty ottamaan??
Pyörät pyörivät ja vaativat sileän tien ,olkoot tuon kulkuneuvon käyttövoima mikä tahansa,onko asfaltille/bitumille vaihtoehtoa olemassa,toki tuota massaa kierrätetään mutta riittääkö se. - Anonyymi
Mulla on alla Tesla ja hyvin on pelittänyt. Ei mitään toimintaongelmia. Seuraava autoni taitaa ollakin sitten Porsche Taycan.
- Anonyymi
Milläs meinaat ladata sähkö autosi,kun kaikki laittavat sähkö autoja,ja sähköverkot romahtaa taajuuden laskiessa alle 49hz??Loppuu se leuhottaminen,ja bensa-autojen hinnat nousee potenssiin x.
- Anonyymi
totuushan on näin,jos kaikki mitänyt on autoja suomessa olsisähköllä,niihin eiolisi mitään mahdollisuutta saada sähköä vuonna 2035,ei tule onnistumaan,niin ja on vielä nuo maatalous metsäkoneet pihakoneet ymm,

Lue ensin vaikka tuo
https://10myyttiasahkoautoilusta.fi/sahkoverkko-ei-kesta-sahkoautoja-ja-sahko-loppuu-kesken/
Miten on sähkön riittämisen laita, jos sähköautot lisääntyvät Suomessa?
https://www.is.fi/autot/art-2000005601500.html?cs
- Anonyymi
Siinähän vitsi on että porvoon öljynjalostamon sähkön kulutuksella katettaisiin puolet koko suomen sähköautoista. Tosin tarvitaanhan niitä muitakin petrokemian tuotteita kuin polttoaineet. Poltteaineiden puhdistus kuluttaa vielä niin paljon sitä kobolttia että senkin voitaisii kohdistaa akkuihin. Paitsi Tesla taitaa uusien akkujen osalta kobolttivapaa. Nythän nuo sähköpirssien ostajat rahoittavat akkukehityksen jospa se akku 10v kuluttua vastaisi tankillisen ajomatkaa.
- Anonyymi
Naantalin jalostamo meni kiinni kun öljyn jalostus ei kannata ja vähenee. Siinä pienenee sähkönkulutus paljon.
Muista myös että sähköä kuluu koko matkalla laivasta jalostamoon, rekkoihin, asemille ja autoon. Eli kun pumpataan ja siirretään nesteitä ja ajellaan rekoilla.
Jalostamo pyörii koko ajan ja tarvitsee sähköä aina. Autoja ladataan paljon öisin, kun muu kulutus vähäistä.
- Anonyymi
ONKO aloittajalla SÄHKÖAUTO missä voin nähdä sen....
- Anonyymi
Onko testattu kuinka pitkään sähköautolla voi vetää peräkärryä?
Jos kaikki nyky autot toimivat sähköllä mistä sähkö tuulisähkö ei riitä?
Onko sähköautolla testattu talvioloissa auto pakattuna täyteen
perhe lähtee esim. Oulusta Leville laskettelemaan?
Miksi rikkaita pitää tukea sähköauto ostosta?- Anonyymi
Sähkö riittää, ei tarvitse olla huolissaan, lue vaikka tuosta
https://10myyttiasahkoautoilusta.fi/sahkoverkko-ei-kesta-sahkoautoja-ja-sahko-loppuu-kesken/
Sähköautoja ladataan paljon kun muu kulutus on vähäistä.
Miten on sähkön riittämisen laita, jos sähköautot lisääntyvät Suomessa? https://www.is.fi/autot/art-2000005601500.html?cs - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähkö riittää, ei tarvitse olla huolissaan, lue vaikka tuosta
https://10myyttiasahkoautoilusta.fi/sahkoverkko-ei-kesta-sahkoautoja-ja-sahko-loppuu-kesken/
Sähköautoja ladataan paljon kun muu kulutus on vähäistä.
Miten on sähkön riittämisen laita, jos sähköautot lisääntyvät Suomessa? https://www.is.fi/autot/art-2000005601500.html?csmitensevoi riittä kun nytkin jo pitää tuoda suomeen sähköä,ja tulevaisuudessa sähkönkulutuslisääntyy,vaionko laskettu että jonkuntietyn tulotason ihmiset eivätkykene laittaan sähköautoa,
- Anonyymi
Olisiko kenelläkään tarkkoja hintoja kun joutuu auton lataamaan latausparkkipaikoilla?. Asuntovaunut tulee ainakin vähenemään liikenteestä. Odotan mielenkiinnolla kun maanviljely siirtyy sähköön. Puimurit,traktorit, metsäkoneet...Aika näyttää . Ruuan hintaa joutuvat nostamaan.
- Anonyymi
Niinhän se tekee.Mutta,milläs lataat autosi,kun sähköverkot romahtaa,kun kulutus kasvaa suuremmaksi kuin sähköntuotanto?Siinäpähän jäät rannalle ruikuttaan,kun naapurisi laittaa Nissan Primeran käyntiin.Ja siinä romahtaneen sähköverkon korjauksessa saattaa mennä hyvässä lykyssä useampi kuukausi.
- Anonyymi
ALOITTAJA
Mistä saisi sähkökäyttöisen moton metsääni??- Anonyymi
nyt jos koskaan pitää polttoaineita hamsrata,pahanpäivänvaralle,jokaalkaa 2030 alusta
- Anonyymi
Kohta kotitaloudet valittaa sähkölaskuja ja siirtomaksuja kun patteriautot pitää ladata talvella joka päivä.
- Anonyymi
https://areena.yle.fi/1-50482461
Likaista vihreää energiaa
Tuossa ohjelmassa asiaa myös sähköautoista. - Anonyymi
Kun sähköautokanta kasvaa tarpeeksi, poliittinen paine energiansäästöihin johtaa siihen, että nykyisten kaltaisia tehokkaita sähköautoja ei enään saa valmistaa. Se on väistämätöntä.
Lopulta kaikki ajelevat 45hv/125nm tehoisilla kuten Dacian uusin halpis sähköauto jossa huippunopeuskin 125km/h. Loppu se kaahailu ja liikennevaloista säntäily.
Latausenergia pitää jollakin tehdä. Tuulimyllyistä ja auringosta ei riitä kun eurooppa ajaa alas ydin- ja hiilivoimaansa määrätietoisesti. Teollisuudelle pitää kuitenkin sähköä riittää. Puheet kotitalouksien sulakekoon rajoittamisesta alkavat 2030 paikkeilla.
...ai hitto mikä visio. Kaveri soittaa että miksen ehtinyt yhdelle?
" Joo autossa akku tyhjä ja kun tää latautuu melko pitkään 10 ampeerin piuhalla !"- Anonyymi
tulee olemaan autojen katoilla paneelit,älä sittenlähde jossataa tai on eipaista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tulee olemaan autojen katoilla paneelit,älä sittenlähde jossataa tai on eipaista
Saksalaiset jo tajunneet sähköauton luontoa tuhoavan vaikutuksen suosio tipahtanut roimasti, eihän se mitään maailmaa pelasta.
- Anonyymi
VW ennusti Power Dayssaan tulevaisuuden solidstate akuilleen 12 minuutin latausaikaa ja akustosta tehdään osa auton kantavaa rakennetta. Tuollaista integroitua pakettia ei enää helposti ja halvalla pystykkään vaihtamaan. Sähköauto ei tarvitse öljynvaihtoja. Jarrupalatkaan eivät kulu, korkeitaan jämähtävät kiinni käytön puutteesta kun regen hoitaa jarrutuksen. Ohjelmistopäivitykset jopa WV:kin pystyy tekemään lopulta etänä. Onko sähköautossa muita huolettavia kohteita kuin renkaat, raitisilmasuodatin ja pyyhkijän sulat? Nuo vaihdothan hoituu rengasliikkeessä samalla vaivalla.
- Anonyymi
Mikään ei tule muuttumaan tulevaisuudessa. Omat saasteet siirretään köyhille maille. Sehän jo nähtiin elekroniikka romun kans. Kohta Kuusamo kaivoksen kura-allas koboltin takia.
- Anonyymi
kiva nähdä leikkuupuimuri kuumimman sesongin seisoo keskellä peltoaukiota akuttyhjänä,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kiva nähdä leikkuupuimuri kuumimman sesongin seisoo keskellä peltoaukiota akuttyhjänä,
soita ohisalo lykkään,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kiva nähdä leikkuupuimuri kuumimman sesongin seisoo keskellä peltoaukiota akuttyhjänä,
Tulee muuten tulevaisuudessa pula kuparista, sähköautoon menee kolminkertainen määrä kuparia mitä polttomoottori autoon, samoin tuulivoima vaatii valtavasti kuparia, jonka valmistus saastuttaa valtavasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulee muuten tulevaisuudessa pula kuparista, sähköautoon menee kolminkertainen määrä kuparia mitä polttomoottori autoon, samoin tuulivoima vaatii valtavasti kuparia, jonka valmistus saastuttaa valtavasti.
Eikös Kalajoella suunnittele yks tuulella käyvä Isäntä tuulivoimalla toimivaa leikkuupuimuri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Kalajoella suunnittele yks tuulella käyvä Isäntä tuulivoimalla toimivaa leikkuupuimuri.
akkuihin kopoltti tulee kongosta lapsityövoimalla,sanna marina missä inhimillisyytesi on suosit sähköautoja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Kalajoella suunnittele yks tuulella käyvä Isäntä tuulivoimalla toimivaa leikkuupuimuri.
Juu meijän lypsykone ääntää enemmän kun kalajoen tuulivoimalat yhteensä o se ankara kone.
- Anonyymi
Todella hienolta kuulostaa... Mutta sähköautot ovat vielä ihan liian kalliita.
Hemmetin autokauppiaat hilaavat hintoja ylöspäin.- Anonyymi
voisko joku tuoda pensaa,loppui olen näätämössä,ei helukuti tuokkin sähkö tämäonkin sähkö auto,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
voisko joku tuoda pensaa,loppui olen näätämössä,ei helukuti tuokkin sähkö tämäonkin sähkö auto,
miten setuo,asuntovaununveto,autotrailerinveto,peräkärrynveto,onnistuu sähköautolla,kuinka kauvansähköäpiisaa.onko tutkittu,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miten setuo,asuntovaununveto,autotrailerinveto,peräkärrynveto,onnistuu sähköautolla,kuinka kauvansähköäpiisaa.onko tutkittu,
ei ole näköjään tutkittu,eikä tutkita muutako puupataan tulemaan sähköautoja,kukaan eitiedä miten ne todellisuudessa tomii suomen talviolosuhteissa napapiirin pohjoispuolella,
- Anonyymi
Ostan itselleni Sähkö-Kian heti kun saan riittävän halvalla. Kiiat on hyviä, niin niissä on hyvä pysyä.
- Anonyymi
ostan teslan hetikun halvalla saapi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ostan teslan hetikun halvalla saapi
heti kun halvalla saan,no sitten kun halvallasaapi sähköauton niin siihen pitää vaihtaa akusto ja sehänmaksaa,mutta halvallasain,
- Anonyymi
"Matkustusmukavuus onkin auton hintaan nähden huima, sillä Mirai on Lexusta noin puolet edullisempi. Saksassa hinta alkaa 63 900 eurosta, mutta Suomessa hintaa tullaan vielä odottamaan latausinfran puuttumisen johdosta".
Eli sieltä vaan eläkeläiset ja työttömät autoja tilaamaan.
On se niin halpaa!? - Anonyymi
Vedyn 'valmistamiseen' menee 3 kertainen määrä verrattuna suoraan sähköön. Joten ei mitään järkeä.
- Anonyymi
Ite ostin hemohessin tyylikkään Porsche Taycan Turbo S:n. Liude, ku on hieno auto. Herätti vain turhaa kateutta, joten oli pakko muuttaa sinne, missä nämä autot ovat lähes kansanautoja. Eli Helsinkiin. Ylivieskassa joka ikinen pää kääntyi, kun tällä uljaalla sähköratsulla liukui katuja pitkin. Helsingissä hyvin sulautuu massaan. Täällä Helsingissä Tesloja, Sähköporsceja, Polestareja yms näkee ihan yltämiin asti.
- Anonyymi
itse ostin ladan oli pakko muutta venäjälle täällä tuliliikaa sortoa autoakohtaan kun moni einiitä hyväksy oli pakko muuttaa venäjälle,
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1442480Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?1971173Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131081Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi298901- 66868
- 53851
- 90850
- 46839
- 55789