rakkauden savumerkit

Mitä kylvää.
Sitä myös niittää.
Voi leikata ruusun
mutta kuka sen kasvattaa.
Vain kylvämällä rakkautta
voi nähdä niityn kukat ,
vihreän niityn
ja kasvavan tammen.
Nekin millaista rakkautta
kylvää .
Intiaanin silmä
havaitsee savumerkit.
Rakkauden savumerkit
jossa vallitsee henki
missä välitetään toisesta.
Luonto viheriöi
ja tiipiissä on lämmin
ja savumerkit kohoavat
taivaisiin
merkkinä
rakkauden vallitsevuudesta.
2551063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 255

Vanhimmat

Milloinkahan mahtaisi tulla aika että teidänkään ei tarvitseisi tyytyä pelkkiin savumerkkeihin, luuletko sen ajan koskan tulevan, uskaltaako toinen kaataa kulissinsa.

Äänestä

Te olette nyt toistakymmentä vuotta kylväneet siemeniänne nettipeltoon mutta
vieläkään ei ole asia edes taimelle noussut, lieneekö siemenet vanhentuneita.

Äänestä

Pitkä itämisaika teillä, yliaikaiset siemenet eivät anna satoa eivätkä niitettävää.
Kuten olet ehkä huomannutkin.

Äänestä

Mitä sinä kylvät ?
Mitä sinä niität ?
Ja milloin ?

Äänestä

Sinuna minä olisin paljon enemmän huolissani niiden omien siemenien suhteen kuin
mitä tuo sinun ainainen tekohurskastelusi on kaiken muun kylvämisen suhteen.
Aikaa on kulunut mutta teidän savumerkkinne ei kovin kiitettävää tulosta näytä antavan.

Äänestä
  • Kenelle taas kuvitteli kirjoittavansa.😁

    Äänestä

Eikö aloittajaa koskaan mietitytä milloin itse pääsisi niittämään kylvöksiään.

Äänestä

Joskus se rakkauden kylvö voi epäonnistuakin. Satoa ei tule eikä ole niitettävää.

Äänestä
  • Katovuosia on kertynyt jo melkoinen määrä.

    Äänestä

Onhan se vähän outoa että tällä vuosiluvulla pitää vielä elää savumerkkien varassa,
siinäkö syy massiiviseen ajankäyttöön ja siihen verrattuna olemattomaan tulokseen.

Äänestä
  • Silloin pitää kun toinen asettaa nykyisen elämän ja sen ihmiset tämän miehen edelle.
    Vasta kun asetelma muuttuu toisinpäin voi jotakin tapahtua mutta sitä ennen ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloin pitää kun toinen asettaa nykyisen elämän ja sen ihmiset tämän miehen edelle.
    Vasta kun asetelma muuttuu toisinpäin voi jotakin tapahtua mutta sitä ennen ei.

    Rumaa touhua ollut monta vuotta.

    Äänestä

Taivahan tosi rakastan elämää

Äänestä
  • Se elää pohjoisessa ja etelässä idässä ja lännessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se elää pohjoisessa ja etelässä idässä ja lännessä.

    Yrttien ja ruusujen keskellä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yrttien ja ruusujen keskellä

    Jumalan kämmenellä

    Äänestä

Intiaanit tuskin ovat käyttäneet savumerkkejään niin alhaiseen toimintaan mitä te
teette täällä palstalla. Heidän moraalinsa on varmasti ollut ja on korkeammalla kuin
tämä yön hetkien salailu.

Äänestä
  • En myöskään usko.

    Äänestä

Aloittaja

Ottakoon kiven se,
jolla on puhdas omatunto
ja kyky rakastaa
eli mitä kylvää
se kasvaa ja
sitä niittää......

Äänestä
  • Puhdas omatunto on ainakin meillä jotka emme ole palstalla salaa öisin kielletyn ihmisen kanssa. On myös ihminen oikeassa elämässä ketä rakastaa ja joka rakastaa takaisin.

    Äänestä

  • Eräs täältä jolla on puhdas omatunto ilmottautuu mutta kiveä ei ole tarvis ottaa. Mitä minä sillä tekisin. Voisitko kertoa.
    Meillä kylvetty rakkaus on kasvanut kauniiksi sadoksi.
    Yhteiset vuodet sitoneet tiiviisti yhteen kuin maamies lyhteen.
    Miten sinun kohdallasi.

    Äänestä

  • Kun on ollut piilossa nettipalstalla tuonkin kaistaleen elämästä mitä te olette olleet en paljon kehtaisi nähdä vaivaa muiden omantunnon puhtauksista, tässä vaiheessa jo kannattaisi suunnata katse omaan itseen ja omaan omatuntoon, sen puhtauteen tai likaisuuteen. Rehellisesti.
    Puhtaalla omallatunnolla ja rehellisellä rakkaudella ei tarvitse vuosikymmeniä piilotella nettisivulla öitä, eikä viisastella kivi kädessä muiden olemisista ja puhtauksista.
    Kannattaa siivota ensin oma pesä ja sitten vasta kun oma rakkaus kestää päivänvaloa
    alkaa leikkiä neuvonantajaa muille.

    Äänestä

Älä ala kivillä nakkelemaan , jos ei onnistu palstalla olo ja sen periaatteiden ymmärrys ja
hyväksyminen, pitää etsiä toisenlainen tapa pitää yhteyttä, niitä kyllä tänä päivänä riittää. Jos kerran yhteyttä halutaan pitää niin ei kai nyt kaikki voi olla niin uhkavaarallisia tapoja ettei mitään voi käyttää. Näyttää vaan että et sopeudu tänne vuosienkaan jälkeen etkä ymmärrä että tämä ei ole yksityislinja kenellekään.

Äänestä

Rakkautta on kahdenkeskinen yhteys .
Rakkaus on lahja jota kannattaa vaalia eikä se onnistu pelkästään yleisellä nettipalstalla.
Arvostakaa omaa tunnettanne senverran että ette tarvitse yleisöä kaiken aikaa.

Äänestä

Merkkejä.
Rakkaudesta.
Merkkejä
Välittämisestä.
Kaipuusta.
Läheisyydestä.
Kutsu toiselle.
Katsoa ylös.
Kohdata, nähdä.
Toivoa. Uskoa.
Ja rakastaa.💕

Äänestä
  • Aloittaja

    Merkkejä joista
    syntyy onni .
    Merkit sinusta
    ja olen onnellinen

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Merkkejä joista
    syntyy onni .
    Merkit sinusta
    ja olen onnellinen

    Aina olen.
    Sinulle.
    Minä rakastan.
    En katoa
    Ja näen merkkisi.
    Sydänsavua ja
    Rakkausrinkuloita.
    💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Aina olen.
    Sinulle.
    Minä rakastan.
    En katoa
    Ja näen merkkisi.
    Sydänsavua ja
    Rakkausrinkuloita.
    💕

    Onni
    rakkaus kuin perhonen
    Ulottuvilla
    mutta jota on
    käsiteltävä
    hellästi ja varoen
    jotta se kykenee
    lentämään
    joka päivä
    Kiitos kun olet

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Onni
    rakkaus kuin perhonen
    Ulottuvilla
    mutta jota on
    käsiteltävä
    hellästi ja varoen
    jotta se kykenee
    lentämään
    joka päivä
    Kiitos kun olet

    Ulottuvilla nettipalstalla ))

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Onni
    rakkaus kuin perhonen
    Ulottuvilla
    mutta jota on
    käsiteltävä
    hellästi ja varoen
    jotta se kykenee
    lentämään
    joka päivä
    Kiitos kun olet

    Ulottuvilla, aina kuitenkin vain koneen päässä. Milloin ulottuvilla käsivarren päässä?

    Äänestä

  • Milloin ajattelit nähdä ja kohdata hänet vai onko vain huuhaapuhetta, meneekö toiset 11 vuotta??

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Onni
    rakkaus kuin perhonen
    Ulottuvilla
    mutta jota on
    käsiteltävä
    hellästi ja varoen
    jotta se kykenee
    lentämään
    joka päivä
    Kiitos kun olet

    Hellyys tuntuu.
    Antaa voimaa.
    Lämpönä
    Rakkautena.
    Uskona.
    Toivona.
    Siivissä ja
    sydämessä.
    Selvänä ja
    kirkkaana.
    Joka hetki
    enemmän.
    Syvemmin.
    Rakkaammin.
    Ikuisesti.
    Olet
    Tatuoituna
    Sydämeeni.💕

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Onni
    rakkaus kuin perhonen
    Ulottuvilla
    mutta jota on
    käsiteltävä
    hellästi ja varoen
    jotta se kykenee
    lentämään
    joka päivä
    Kiitos kun olet

    Rakkaus saa kulkemaan
    kevyemmin.
    Se saa ajattelemaan
    Positiivisemmin.
    Se saa uskomaan
    Tulevaisuuteen.
    Se saa tuntemaan
    Syvemmin ja vahvemmin.
    Se saa suutelemaan
    Intohimolla ja pitkään.
    Se saa rakastamaan
    Enemmän kuin koskaan.
    Se saa luottamaan
    Käteen josta pitää kiinni.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Hellyys tuntuu.
    Antaa voimaa.
    Lämpönä
    Rakkautena.
    Uskona.
    Toivona.
    Siivissä ja
    sydämessä.
    Selvänä ja
    kirkkaana.
    Joka hetki
    enemmän.
    Syvemmin.
    Rakkaammin.
    Ikuisesti.
    Olet
    Tatuoituna
    Sydämeeni.💕

    Kiitos.
    Laulain mun elämäni
    nuortuneena haipuu
    kuin perhonen
    kevyesti lentää
    tuuleen.
    On sillä siivillä
    riemunviitta
    rakkaudenhuntu hartioilla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus saa kulkemaan
    kevyemmin.
    Se saa ajattelemaan
    Positiivisemmin.
    Se saa uskomaan
    Tulevaisuuteen.
    Se saa tuntemaan
    Syvemmin ja vahvemmin.
    Se saa suutelemaan
    Intohimolla ja pitkään.
    Se saa rakastamaan
    Enemmän kuin koskaan.
    Se saa luottamaan
    Käteen josta pitää kiinni.💕

    On tosiaankin
    taito olla rakastettu
    lohdutettu , iloinen
    vaikka kaikki
    maalliset tuet
    kaatuisi
    ja apuneuvot loppuisi
    niin rakkaus
    pitää kädestä
    ja luottaa toiseen
    ja uskoo kaiken
    seentyvän.

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Hellyys tuntuu.
    Antaa voimaa.
    Lämpönä
    Rakkautena.
    Uskona.
    Toivona.
    Siivissä ja
    sydämessä.
    Selvänä ja
    kirkkaana.
    Joka hetki
    enemmän.
    Syvemmin.
    Rakkaammin.
    Ikuisesti.
    Olet
    Tatuoituna
    Sydämeeni.💕

    Mitä oikein höpötät, juurihan pääsit sanomasta että rakkautesi lepää nyt ja koitat puhaltaa siihen !!

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    On tosiaankin
    taito olla rakastettu
    lohdutettu , iloinen
    vaikka kaikki
    maalliset tuet
    kaatuisi
    ja apuneuvot loppuisi
    niin rakkaus
    pitää kädestä
    ja luottaa toiseen
    ja uskoo kaiken
    seentyvän.

    Mutta ajatteles kuule että teillä ei ole edes sitä olkimajaa josta tossa toisaalla mesoit, teillä ei oo kun nettipalsta ja toisen rakkaus joka lepää. Älä luota enää sokeasti, toinen alkaa puhua luopumisesta. Ja tärkein - 11 vuotta takana - ei mitään, ei edes sitä olkimajaa.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Merkkejä joista
    syntyy onni .
    Merkit sinusta
    ja olen onnellinen

    Merkit ? Yksitoista vuotta höpötystä nettipalstalla, vailla mitään konkreettista merkkiä !

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus saa kulkemaan
    kevyemmin.
    Se saa ajattelemaan
    Positiivisemmin.
    Se saa uskomaan
    Tulevaisuuteen.
    Se saa tuntemaan
    Syvemmin ja vahvemmin.
    Se saa suutelemaan
    Intohimolla ja pitkään.
    Se saa rakastamaan
    Enemmän kuin koskaan.
    Se saa luottamaan
    Käteen josta pitää kiinni.💕

    Mitä sinä haavemaan tyttö tarkoitat näillä kirjoituksillasi, etkö osaa erottaa todellisuutta epätodesta; saa suutelemaan intohimolla ja pitkään, saa rakastamaan enemmän kuin koskaan, saa luottamaan, käteen josta pitää kiinni. ??
    Ettehän te ole koskaan suudelleet, ette intohimolla ettekä ilman, omien sanojesi mukaan rakkaus on lepäämässä, eikä suinkaan enemmän kuin koskaan, hänen kädestäänkään et ole koskaan pitänyt kiinni !!
    Mitä tällä tarkoitat? Kai nyt vielä muistat mitä oli tehdä jälkikasvua ? Silloin on ollut oikeaa toimintaa mutta tämän miehen kanssa ei . Miksi sinä valehtelrt joka postauksessasi ?
    Puhut puuta heinää, asiat vaihtuvat tunneissa äärilaidasta toiseen.
    Miksi roikottaa ketään vuosia löysässä hirressä ja kertoa että rakkautesi lepää, miksi et sano että sinusta ei ole oikeaan suhteeseen hänen kanssaan, ainoastaan lapselliseen
    kioskikirjallisuuden tasoiseen muka - rakkauteen. Enää vain toistat vuosien saatossa kirjoittamiasi loruja. Sekö on aikuisen naisen rakkautta ---- todellista rakkautta.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    On tosiaankin
    taito olla rakastettu
    lohdutettu , iloinen
    vaikka kaikki
    maalliset tuet
    kaatuisi
    ja apuneuvot loppuisi
    niin rakkaus
    pitää kädestä
    ja luottaa toiseen
    ja uskoo kaiken
    seentyvän.

    Kuuleppa pappa, kun yksitoista vuotta ei ole tuonut seesteyttä yhtään niin ei sitä enää tämänkään jälkeen tule, näkeehän sen selvästi mihin suuntaan asiat on menossa.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kiitos.
    Laulain mun elämäni
    nuortuneena haipuu
    kuin perhonen
    kevyesti lentää
    tuuleen.
    On sillä siivillä
    riemunviitta
    rakkaudenhuntu hartioilla.

    Aivan ihana ja kaunis.
    Riemun viittaasi
    kääriydyn.
    Tunnen lämpöisen sydämen.
    Lempeät kädet ja
    Rakkauden viitan.
    💕

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    On tosiaankin
    taito olla rakastettu
    lohdutettu , iloinen
    vaikka kaikki
    maalliset tuet
    kaatuisi
    ja apuneuvot loppuisi
    niin rakkaus
    pitää kädestä
    ja luottaa toiseen
    ja uskoo kaiken
    seentyvän.

    Rakkaus ei olisi
    Rakkaus,
    jos se häviäisi
    kun on vaikeaa.
    Ei se katoa
    sumussa tai
    murheessa.
    Ilon aikankin
    se on siinä.
    Se pysyy rinnalla.
    Se hymyilee
    hyvin hennosti.
    Jos usko
    meinaa loppua,
    Katson ylös ja
    nousen.
    Tartun käteesi
    ja kuljen.
    Hiekka joka tuli
    Saharasta matkusti
    Suomeen.
    Rakkaus
    joka on sydämessäni
    kulkee sinne missä olet.
    Matka on lyhyt niille
    jotka rakastavat.
    Ja minä rakastan sinua.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Aivan ihana ja kaunis.
    Riemun viittaasi
    kääriydyn.
    Tunnen lämpöisen sydämen.
    Lempeät kädet ja
    Rakkauden viitan.
    💕

    Viitalla lentäen rakkauteen.
    Päivän helmi .
    Niitä eivät ole
    palautteet,
    ei kohteliaisuudet
    vaan kylvetyt
    ilot elämään
    kuten olet kylvänyt
    iloja elämääni.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Viitalla lentäen rakkauteen.
    Päivän helmi .
    Niitä eivät ole
    palautteet,
    ei kohteliaisuudet
    vaan kylvetyt
    ilot elämään
    kuten olet kylvänyt
    iloja elämääni.

    Kiitos.
    Tunsin sinut.
    Heräsin.
    Sinä olet
    Minussa ja
    Minä sinussa.
    Me iloitsemme
    yhdessä toisistamme.
    Rakkauden ilotulitus,
    näkyy pimeällä taivaalla.
    Kauniina ja kaikissa väreissä.
    Rakastan sinua.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus ei olisi
    Rakkaus,
    jos se häviäisi
    kun on vaikeaa.
    Ei se katoa
    sumussa tai
    murheessa.
    Ilon aikankin
    se on siinä.
    Se pysyy rinnalla.
    Se hymyilee
    hyvin hennosti.
    Jos usko
    meinaa loppua,
    Katson ylös ja
    nousen.
    Tartun käteesi
    ja kuljen.
    Hiekka joka tuli
    Saharasta matkusti
    Suomeen.
    Rakkaus
    joka on sydämessäni
    kulkee sinne missä olet.
    Matka on lyhyt niille
    jotka rakastavat.
    Ja minä rakastan sinua.💕

    Toin joskus Saharan hiekkaa
    ja kysyin muilta
    mitä tämä on ?
    Kaikki vastasivat jauhoa .
    Hotellissa Saharan laidalla
    kun myrskysi.
    Hiekka tuli oven raoista
    ikkunan pielistä
    ja tunkeutui huoneeseen
    kuin rakkaus .
    Ilo olemassaolosta
    on kuin rakkaus
    olemassaolon verenkierrossa.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Viitalla lentäen rakkauteen.
    Päivän helmi .
    Niitä eivät ole
    palautteet,
    ei kohteliaisuudet
    vaan kylvetyt
    ilot elämään
    kuten olet kylvänyt
    iloja elämääni.

    Helmi.
    Kaunis
    ja vaatimaton.
    Loistaa sisäistä valoa.
    Sitä mitä on sinussa.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Kiitos.
    Tunsin sinut.
    Heräsin.
    Sinä olet
    Minussa ja
    Minä sinussa.
    Me iloitsemme
    yhdessä toisistamme.
    Rakkauden ilotulitus,
    näkyy pimeällä taivaalla.
    Kauniina ja kaikissa väreissä.
    Rakastan sinua.💕

    Tunne
    joku asuu rinnassani.
    Tunne.
    Hymy nousee huulilleni.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Toin joskus Saharan hiekkaa
    ja kysyin muilta
    mitä tämä on ?
    Kaikki vastasivat jauhoa .
    Hotellissa Saharan laidalla
    kun myrskysi.
    Hiekka tuli oven raoista
    ikkunan pielistä
    ja tunkeutui huoneeseen
    kuin rakkaus .
    Ilo olemassaolosta
    on kuin rakkaus
    olemassaolon verenkierrossa.

    Rakkaus on huoneessa.
    Pieninä hiukkasina.
    Hengitän sitä.
    Ja olen onnellinen.
    Onnellinen kanssasi.
    Hyvää yötä. Rakas.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Helmi.
    Kaunis
    ja vaatimaton.
    Loistaa sisäistä valoa.
    Sitä mitä on sinussa.💕

    Olet sydämen ilo.
    Pienelle ihmiselle elämä.
    Riemu
    joka pidentää elämää.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Tunne
    joku asuu rinnassani.
    Tunne.
    Hymy nousee huulilleni.

    Näen sinut siinä ja
    Rakastan. 💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus on huoneessa.
    Pieninä hiukkasina.
    Hengitän sitä.
    Ja olen onnellinen.
    Onnellinen kanssasi.
    Hyvää yötä. Rakas.💕

    Tuot päivänpaistetta
    elämään
    ja sitä myös toivon
    sinulle
    päivänpaistetta
    joka hetkeen.
    Hyvää yötä.
    Olet rakas.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Olet sydämen ilo.
    Pienelle ihmiselle elämä.
    Riemu
    joka pidentää elämää.

    Toivottavasti.
    Edes vähän.
    Rakkaus on
    Iso ja täyttää
    Ajatukset.
    Sydämen ja
    Unen.
    Työ silti,
    vie leijonan osan.
    Väsyttää niin.
    Kiitos kun
    Annat toivon.
    Rakkaudella.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Näen sinut siinä ja
    Rakastan. 💕

    Olet hymy
    jota rakastan.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Tuot päivänpaistetta
    elämään
    ja sitä myös toivon
    sinulle
    päivänpaistetta
    joka hetkeen.
    Hyvää yötä.
    Olet rakas.

    Lämpö sinusta
    Jää yöksi viereeni.
    Tunne hyvä ja valoisa.
    Kurkistan verhon raosta.
    Olisiko ollut vilaus sinusta.
    Lensitkö ohi, rakkauden viitassa.
    Huudan perääsi: Rakastan sinua.💕

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Olet hymy
    jota rakastan.

    Hymy sytyttää silmät.
    Tuikkivat sinulle.
    Rakkauden valoa.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Toivottavasti.
    Edes vähän.
    Rakkaus on
    Iso ja täyttää
    Ajatukset.
    Sydämen ja
    Unen.
    Työ silti,
    vie leijonan osan.
    Väsyttää niin.
    Kiitos kun
    Annat toivon.
    Rakkaudella.

    Ne pienet hymyt
    pienet ilot
    pienet rakkauden teot
    niistä syntyy
    isot ilot.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Lämpö sinusta
    Jää yöksi viereeni.
    Tunne hyvä ja valoisa.
    Kurkistan verhon raosta.
    Olisiko ollut vilaus sinusta.
    Lensitkö ohi, rakkauden viitassa.
    Huudan perääsi: Rakastan sinua.💕

    Jos lensin
    en lentänyt ohi
    vaan jäin yöksi
    vartioimaan untasi
    ikkunan taakse.
    Kuulen huutosi.
    ja tartun kädestä
    ja pidän siitä kiinni
    jotta nukut turvallista
    unta
    ja tunnet rakkauden.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Hymy sytyttää silmät.
    Tuikkivat sinulle.
    Rakkauden valoa.💕

    Minä olen onnellinen
    valosta rakkauden.
    Haluan laulaa
    kuin linnut,
    vailla huolta ,
    huolehtimatta
    siitä kuka kuulee
    tai mitä siitä ajattelee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sinä haavemaan tyttö tarkoitat näillä kirjoituksillasi, etkö osaa erottaa todellisuutta epätodesta; saa suutelemaan intohimolla ja pitkään, saa rakastamaan enemmän kuin koskaan, saa luottamaan, käteen josta pitää kiinni. ??
    Ettehän te ole koskaan suudelleet, ette intohimolla ettekä ilman, omien sanojesi mukaan rakkaus on lepäämässä, eikä suinkaan enemmän kuin koskaan, hänen kädestäänkään et ole koskaan pitänyt kiinni !!
    Mitä tällä tarkoitat? Kai nyt vielä muistat mitä oli tehdä jälkikasvua ? Silloin on ollut oikeaa toimintaa mutta tämän miehen kanssa ei . Miksi sinä valehtelrt joka postauksessasi ?
    Puhut puuta heinää, asiat vaihtuvat tunneissa äärilaidasta toiseen.
    Miksi roikottaa ketään vuosia löysässä hirressä ja kertoa että rakkautesi lepää, miksi et sano että sinusta ei ole oikeaan suhteeseen hänen kanssaan, ainoastaan lapselliseen
    kioskikirjallisuuden tasoiseen muka - rakkauteen. Enää vain toistat vuosien saatossa kirjoittamiasi loruja. Sekö on aikuisen naisen rakkautta ---- todellista rakkautta.

    Tässä runosuoneni: A B C Kissa kävelee.
    Haavemaantytöksikin luultu🥱.

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Toivottavasti.
    Edes vähän.
    Rakkaus on
    Iso ja täyttää
    Ajatukset.
    Sydämen ja
    Unen.
    Työ silti,
    vie leijonan osan.
    Väsyttää niin.
    Kiitos kun
    Annat toivon.
    Rakkaudella.

    On se onni että muilla suomalaisilla ei ole tuota työn uuvuttavuutta, ainakaan kukaan muu ei valita koko aikaa kuin tämä yksi vässykkä. Joskus miettii miten kehtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä runosuoneni: A B C Kissa kävelee.
    Haavemaantytöksikin luultu🥱.

    Sinultahan ei kukaan liene kysynyt mitään ? Miksi siis vastasit ?

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus ei olisi
    Rakkaus,
    jos se häviäisi
    kun on vaikeaa.
    Ei se katoa
    sumussa tai
    murheessa.
    Ilon aikankin
    se on siinä.
    Se pysyy rinnalla.
    Se hymyilee
    hyvin hennosti.
    Jos usko
    meinaa loppua,
    Katson ylös ja
    nousen.
    Tartun käteesi
    ja kuljen.
    Hiekka joka tuli
    Saharasta matkusti
    Suomeen.
    Rakkaus
    joka on sydämessäni
    kulkee sinne missä olet.
    Matka on lyhyt niille
    jotka rakastavat.
    Ja minä rakastan sinua.💕

    Sinäkin valehtelet, mitä ihmeen vääristelyn mestareita te molemmat oikein olette, sanot että matka on lyhyt niille jotka rakastavat ja kuitenkin sinulla on menossa 12 vuosi etkä ole päässyt edes alkuun matkassasi, täällä piilossa omilta ihmisiltäsi heittelet milloin minkäkin kokoisia valheita. Eikö uskon ihmisien pitäisi olla rehellisia.

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus on huoneessa.
    Pieninä hiukkasina.
    Hengitän sitä.
    Ja olen onnellinen.
    Onnellinen kanssasi.
    Hyvää yötä. Rakas.💕

    Eikä aikaakaa taaksepäin kun se rakkaus nukkui ja lepäsi ))

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Hymy sytyttää silmät.
    Tuikkivat sinulle.
    Rakkauden valoa.💕

    Kun hymyilee elämälle
    hymyilee elämä
    vaikka hymy olisi piilossa.
    On vain kylvettävä
    On vain kitkettävä
    ja hoidettava kasvua.
    Tehtävä töitä.
    Huolehdittava auringosta
    ja veden ja ravinnon
    saannista .
    Annettava hymyjä.
    Annettava rakkautta,
    jotta voi niittää
    hymyjä ja rakkautta.
    Synnyttää rakkautta.
    Ilman kovaa työtä
    ilman hymyjä ja rakkautta
    niittää rikkaruohoja.
    Puheet on onttoja.
    Jokainen meistä raakkuu.
    Mutta oikealla
    työllä ja hymyillä
    oikeilla puheilla
    joutsen laulaa
    kurki kujertaa
    ja satakieli laulaa.
    Ja rikkaruohoista
    syntyy ruusuja.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kun hymyilee elämälle
    hymyilee elämä
    vaikka hymy olisi piilossa.
    On vain kylvettävä
    On vain kitkettävä
    ja hoidettava kasvua.
    Tehtävä töitä.
    Huolehdittava auringosta
    ja veden ja ravinnon
    saannista .
    Annettava hymyjä.
    Annettava rakkautta,
    jotta voi niittää
    hymyjä ja rakkautta.
    Synnyttää rakkautta.
    Ilman kovaa työtä
    ilman hymyjä ja rakkautta
    niittää rikkaruohoja.
    Puheet on onttoja.
    Jokainen meistä raakkuu.
    Mutta oikealla
    työllä ja hymyillä
    oikeilla puheilla
    joutsen laulaa
    kurki kujertaa
    ja satakieli laulaa.
    Ja rikkaruohoista
    syntyy ruusuja.

    Rakastan hymyäsi.
    Näen sen .
    Tunnen sen.
    Luotan siihen.
    Hymyssä on lupaus.
    Paremmasta.
    Toivoa.
    Se auttaa
    silloinkin, kun
    pilvet peittävät
    auringon.
    Hymyyn minäkin uskon.
    Työhön rakkauden eteen.
    Joutsenen lauluun.
    Satakielen säveliin.
    Rikkaruohon voimaan.
    Ja ruusun rohkeuteen
    Kukkia kaikesta huolimatta.💕💖

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Minä olen onnellinen
    valosta rakkauden.
    Haluan laulaa
    kuin linnut,
    vailla huolta ,
    huolehtimatta
    siitä kuka kuulee
    tai mitä siitä ajattelee.

    I just write
    to say
    I love you
    Ajattelen sinua.💖

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kun hymyilee elämälle
    hymyilee elämä
    vaikka hymy olisi piilossa.
    On vain kylvettävä
    On vain kitkettävä
    ja hoidettava kasvua.
    Tehtävä töitä.
    Huolehdittava auringosta
    ja veden ja ravinnon
    saannista .
    Annettava hymyjä.
    Annettava rakkautta,
    jotta voi niittää
    hymyjä ja rakkautta.
    Synnyttää rakkautta.
    Ilman kovaa työtä
    ilman hymyjä ja rakkautta
    niittää rikkaruohoja.
    Puheet on onttoja.
    Jokainen meistä raakkuu.
    Mutta oikealla
    työllä ja hymyillä
    oikeilla puheilla
    joutsen laulaa
    kurki kujertaa
    ja satakieli laulaa.
    Ja rikkaruohoista
    syntyy ruusuja.

    Jaksan koska
    sinä olet .
    Silloinkin kun
    on pimeää.
    Rakkaus valaisee.
    Se ei sano
    mitä minä sanoin.
    Se kulkee rinnalla.
    Ei tuomitse.
    Ei kuuntele
    pahan kieliä.
    Rakkaus
    katsoo silmiin ja
    syvälle sieluun.
    ja koskettaa niin
    että tunne jää.
    Ei häviä
    vaan pysyy.💖
    Rakastan sinua.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kun hymyilee elämälle
    hymyilee elämä
    vaikka hymy olisi piilossa.
    On vain kylvettävä
    On vain kitkettävä
    ja hoidettava kasvua.
    Tehtävä töitä.
    Huolehdittava auringosta
    ja veden ja ravinnon
    saannista .
    Annettava hymyjä.
    Annettava rakkautta,
    jotta voi niittää
    hymyjä ja rakkautta.
    Synnyttää rakkautta.
    Ilman kovaa työtä
    ilman hymyjä ja rakkautta
    niittää rikkaruohoja.
    Puheet on onttoja.
    Jokainen meistä raakkuu.
    Mutta oikealla
    työllä ja hymyillä
    oikeilla puheilla
    joutsen laulaa
    kurki kujertaa
    ja satakieli laulaa.
    Ja rikkaruohoista
    syntyy ruusuja.

    Kaikki ympärilläni
    kertoo sinusta.
    Ajatukset on vahvoja.
    Rakkaus pysyy.
    Arjen työ ja taistelut.
    Ikuiset rikkaruohot.
    Silti puutarhuri minussa
    näkee vain lopputuloksen.
    Katson eteenpäin.
    niinkuin laulussa sanotaan.
    Suupielet ylös ja jatketaan.
    Periksi en tuu antamaan.
    Rakkaus saa kestämään.
    Se laittaa yrittämään.
    ja on kaikki mitä haluan.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakastan hymyäsi.
    Näen sen .
    Tunnen sen.
    Luotan siihen.
    Hymyssä on lupaus.
    Paremmasta.
    Toivoa.
    Se auttaa
    silloinkin, kun
    pilvet peittävät
    auringon.
    Hymyyn minäkin uskon.
    Työhön rakkauden eteen.
    Joutsenen lauluun.
    Satakielen säveliin.
    Rikkaruohon voimaan.
    Ja ruusun rohkeuteen
    Kukkia kaikesta huolimatta.💕💖

    Elämän viidakko.
    Välillä juoksuhiekkaa.
    Äänien konsertti ympärillä.
    Monenlaiset vaanivat
    vaarat .
    Välillä tyhjää
    kuin autio halli
    tolppineen .
    Miten selviää?
    Hymy tolpan takana
    vaikka on autiota
    ja tyhjää
    tai puun takana
    odottaa ja rakastaa.
    Näkee joutsenten lammen.
    Kuulee satakielen laulun
    ja kitkien
    ruusun kasvun
    ja viidakko ja autius
    katoaa .

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    I just write
    to say
    I love you
    Ajattelen sinua.💖

    Tolpan takana
    hymy ja rakkaus.
    Ajatus
    joka näkee
    tolpan läpi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Jaksan koska
    sinä olet .
    Silloinkin kun
    on pimeää.
    Rakkaus valaisee.
    Se ei sano
    mitä minä sanoin.
    Se kulkee rinnalla.
    Ei tuomitse.
    Ei kuuntele
    pahan kieliä.
    Rakkaus
    katsoo silmiin ja
    syvälle sieluun.
    ja koskettaa niin
    että tunne jää.
    Ei häviä
    vaan pysyy.💖
    Rakastan sinua.

    On tuhansia polkuja.
    On valintoja.
    Niistä oppii.
    Vain erehdysten kautta
    tietää
    kenen poskeen
    painaa poskensa
    ja kenen ihon
    haluaa tuntea
    ja kenen halaukseen
    haluaa jäädä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Kaikki ympärilläni
    kertoo sinusta.
    Ajatukset on vahvoja.
    Rakkaus pysyy.
    Arjen työ ja taistelut.
    Ikuiset rikkaruohot.
    Silti puutarhuri minussa
    näkee vain lopputuloksen.
    Katson eteenpäin.
    niinkuin laulussa sanotaan.
    Suupielet ylös ja jatketaan.
    Periksi en tuu antamaan.
    Rakkaus saa kestämään.
    Se laittaa yrittämään.
    ja on kaikki mitä haluan.💕

    Elämää voi myös kuvata
    verkonsoutamisena.
    Pyytäen kaloja.
    Kovassa tuulessa.
    Enemmän kuin soutaja
    tuuli vie .
    Komenna tuota ihanaa
    ja se vie kovemmin .

    Oppii
    lukemaan taivaan merkit.
    Oppii tuulen liikkeet.
    Oppii kulkemaan tuulet
    ottaen vastaan.
    Oppii kalastamaan.
    Miten käsitellä kaloja?
    Miten valmistaa
    rakkauden ateria ?
    Suomustaen , peraten
    maustaen
    elämän mausteilla .
    Tehdä rakkauden ateria
    herkku
    jota jokainen verkonsoutaja
    haluaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Elämää voi myös kuvata
    verkonsoutamisena.
    Pyytäen kaloja.
    Kovassa tuulessa.
    Enemmän kuin soutaja
    tuuli vie .
    Komenna tuota ihanaa
    ja se vie kovemmin .

    Oppii
    lukemaan taivaan merkit.
    Oppii tuulen liikkeet.
    Oppii kulkemaan tuulet
    ottaen vastaan.
    Oppii kalastamaan.
    Miten käsitellä kaloja?
    Miten valmistaa
    rakkauden ateria ?
    Suomustaen , peraten
    maustaen
    elämän mausteilla .
    Tehdä rakkauden ateria
    herkku
    jota jokainen verkonsoutaja
    haluaa.

    Verkonsoutaja
    haluaa tehdä
    rakkauden aterian
    kanssasi.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    On tuhansia polkuja.
    On valintoja.
    Niistä oppii.
    Vain erehdysten kautta
    tietää
    kenen poskeen
    painaa poskensa
    ja kenen ihon
    haluaa tuntea
    ja kenen halaukseen
    haluaa jäädä.

    Halu ja tahto,
    vievät lopulta
    perille.
    Lämmin hymy,
    halaus ja suudelmat.
    Sinä tulit ja
    sydämeni veit.
    Rakkaus on tässä.
    Tänään, huomenna
    ja aina.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Elämää voi myös kuvata
    verkonsoutamisena.
    Pyytäen kaloja.
    Kovassa tuulessa.
    Enemmän kuin soutaja
    tuuli vie .
    Komenna tuota ihanaa
    ja se vie kovemmin .

    Oppii
    lukemaan taivaan merkit.
    Oppii tuulen liikkeet.
    Oppii kulkemaan tuulet
    ottaen vastaan.
    Oppii kalastamaan.
    Miten käsitellä kaloja?
    Miten valmistaa
    rakkauden ateria ?
    Suomustaen , peraten
    maustaen
    elämän mausteilla .
    Tehdä rakkauden ateria
    herkku
    jota jokainen verkonsoutaja
    haluaa.

    Rakastan sinua.
    Tarinasi kuvaava.
    Tuuli tuo ja vie.
    Molemmissa olet
    mukana.
    Rakkaus on läsnä.
    joka hetki.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Tolpan takana
    hymy ja rakkaus.
    Ajatus
    joka näkee
    tolpan läpi.

    Kurkkaan sinua.
    Hymyilen.
    Koska näen sinut.
    Rakkauteni.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Verkonsoutaja
    haluaa tehdä
    rakkauden aterian
    kanssasi.

    Minun nälkäni kasvaa...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Halu ja tahto,
    vievät lopulta
    perille.
    Lämmin hymy,
    halaus ja suudelmat.
    Sinä tulit ja
    sydämeni veit.
    Rakkaus on tässä.
    Tänään, huomenna
    ja aina.

    Hiuskarvalla sidotut.
    Täysin ja syvästi .
    Vahvasti ja ikuisesti.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Hiuskarvalla sidotut.
    Täysin ja syvästi .
    Vahvasti ja ikuisesti.

    Rakkaus ainoa asia.
    Joka on ja pysyy.
    Silloin kun tunne
    on yhteinen.
    Se on ikuinen.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    On tuhansia polkuja.
    On valintoja.
    Niistä oppii.
    Vain erehdysten kautta
    tietää
    kenen poskeen
    painaa poskensa
    ja kenen ihon
    haluaa tuntea
    ja kenen halaukseen
    haluaa jäädä.

    Pidä minut lähelläsi.
    Poskeni koskettaa.
    Iho tuntee yhteyden.
    Halaus ja suudelmat.
    Haluan jäädä ja oppia.
    Kaiken sinusta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakastan sinua.
    Tarinasi kuvaava.
    Tuuli tuo ja vie.
    Molemmissa olet
    mukana.
    Rakkaus on läsnä.
    joka hetki.

    Välillä tuntuu
    että on luodolla
    jossa tuulee
    ja pyörii vain tuulessa.
    Tuuli tuo
    Tuuli vie
    odottaen rakasta.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Verkonsoutaja
    haluaa tehdä
    rakkauden aterian
    kanssasi.

    Sinä ja minä.💖
    Siitä ateriasta
    riittää.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Kurkkaan sinua.
    Hymyilen.
    Koska näen sinut.
    Rakkauteni.

    Otanko maskin pois
    jotta näkyy hymy?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Minun nälkäni kasvaa...

    Nälkä on....

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Otanko maskin pois
    jotta näkyy hymy?

    Näkyy silmissä saakka,
    Silti, suudella voi vain
    ilman maskia....

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus ainoa asia.
    Joka on ja pysyy.
    Silloin kun tunne
    on yhteinen.
    Se on ikuinen.

    Se on ja pysyy
    kuten käsikin....

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Pidä minut lähelläsi.
    Poskeni koskettaa.
    Iho tuntee yhteyden.
    Halaus ja suudelmat.
    Haluan jäädä ja oppia.
    Kaiken sinusta.

    Poski vasten poskea.
    Iho tuntee ihon
    ja kädet sulkee
    rakkauden syleilyyn.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Sinä ja minä.💖
    Siitä ateriasta
    riittää.💕

    Hitaasti nauttien.....

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Välillä tuntuu
    että on luodolla
    jossa tuulee
    ja pyörii vain tuulessa.
    Tuuli tuo
    Tuuli vie
    odottaen rakasta.

    Me olemme luodolla.
    mutta tuuli on rakkaus.
    Ja tie näkyy, vaikka
    sillan odotus kestää.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Se on ja pysyy
    kuten käsikin....

    Ja käsi ojentuu.
    Koskettaa ja pyytää
    tanssiin kanssani....
    Rakkaudella on
    sanat ja sävel.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Näkyy silmissä saakka,
    Silti, suudella voi vain
    ilman maskia....

    Maskilla
    vai ilman?....
    Rokotuksen jälkeen
    ilman......

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Hitaasti nauttien.....

    Joka maku ja tuoksu.
    Jokainen hetki.
    Ei ole kiire.
    Silloin kun on
    vihdoin perillä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Me olemme luodolla.
    mutta tuuli on rakkaus.
    Ja tie näkyy, vaikka
    sillan odotus kestää.

    Silta syntyy....
    Tiedätkö että
    olen ollut rakentamassa
    siltoja?

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Maskilla
    vai ilman?....
    Rokotuksen jälkeen
    ilman......

    Rakastan sinua.
    Kaikissa tapauksissa.
    Kaikissa olosuhteissa.
    Joka tavalla.
    Maskilla ja ilman.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Silta syntyy....
    Tiedätkö että
    olen ollut rakentamassa
    siltoja?

    En tiennyt,
    mutta sillat
    on kauniita.
    Ja sinä olet
    IHANA

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Ja käsi ojentuu.
    Koskettaa ja pyytää
    tanssiin kanssani....
    Rakkaudella on
    sanat ja sävel.

    Runona Kaarisilta
    ja tanssina
    love story.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Joka maku ja tuoksu.
    Jokainen hetki.
    Ei ole kiire.
    Silloin kun on
    vihdoin perillä.

    Sitä odottaen....

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Runona Kaarisilta
    ja tanssina
    love story.

    Sinä löydät aina
    sen mistä pidän.
    Mitään kauniimpaa
    en iltaan toivoisi.
    Rakkaus näkyy, tuntuu
    kuuluu ja pidän
    kädestäsi kiinni.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakastan sinua.
    Kaikissa tapauksissa.
    Kaikissa olosuhteissa.
    Joka tavalla.
    Maskilla ja ilman.

    Lennä .lennä
    rakkauden lintu.
    Tee pesä
    pumpulipilviin.
    Rakasta
    eläkä hetkeen
    katso taakse
    eläkä eteen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    En tiennyt,
    mutta sillat
    on kauniita.
    Ja sinä olet
    IHANA

    Silloilta
    näkyy upea maisema....

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Sinä löydät aina
    sen mistä pidän.
    Mitään kauniimpaa
    en iltaan toivoisi.
    Rakkaus näkyy, tuntuu
    kuuluu ja pidän
    kädestäsi kiinni.

    Kiitos.
    Sinä tunnut
    vahvasti....

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kiitos.
    Sinä tunnut
    vahvasti....

    tanssin jälkeen...
    Nähdään unessa.
    Rakastan sinua.💖

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Lennä .lennä
    rakkauden lintu.
    Tee pesä
    pumpulipilviin.
    Rakasta
    eläkä hetkeen
    katso taakse
    eläkä eteen.

    Rakkaus hetkessä.
    Kaikissa sanoissa.
    Elämässä, vierellä
    Tässä ja nyt, huomenna.
    Tulevaisuudessa.
    Tunteessa, tiedossa.
    Olen onnellinen
    Sinun kanssasi. 💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    tanssin jälkeen...
    Nähdään unessa.
    Rakastan sinua.💖

    Tanssien
    Tanssien
    kunnes vaipuu uneen
    tuntien toisen
    kosketuksen......

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Tanssien
    Tanssien
    kunnes vaipuu uneen
    tuntien toisen
    kosketuksen......

    Lempeä hymy ja
    hellä kosketus.
    Hyväksyvä katse
    ja jaettu rakkaus.
    Rakastan sinua.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus hetkessä.
    Kaikissa sanoissa.
    Elämässä, vierellä
    Tässä ja nyt, huomenna.
    Tulevaisuudessa.
    Tunteessa, tiedossa.
    Olen onnellinen
    Sinun kanssasi. 💕

    Rakkaus on hetkessä.
    Rakkaus on sanoissa.
    Rakkaus on elämässä.
    Rakkaus on vierellä.
    Rakkaus on tässä ja nyt.
    Rakkaus on huomenna.
    Rakkaus on tunteessa.
    Rakkaus on tiedossa,
    jos molemmat
    tekee sen eteen töitä
    rakkaudessa.....

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kiitos.
    Sinä tunnut
    vahvasti....

    Tuntea,
    sanoa,
    kokea.
    Jakaa.
    Rakastaa.
    Minä haluan
    kanssasi....

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Lempeä hymy ja
    hellä kosketus.
    Hyväksyvä katse
    ja jaettu rakkaus.
    Rakastan sinua.

    Sydämen ilo.
    Iloita maailmasta
    pakenemalla
    sen luo.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Tuntea,
    sanoa,
    kokea.
    Jakaa.
    Rakastaa.
    Minä haluan
    kanssasi....

    Rakkaus
    elämän voitto.
    Sielun siivet.

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakastan hymyäsi.
    Näen sen .
    Tunnen sen.
    Luotan siihen.
    Hymyssä on lupaus.
    Paremmasta.
    Toivoa.
    Se auttaa
    silloinkin, kun
    pilvet peittävät
    auringon.
    Hymyyn minäkin uskon.
    Työhön rakkauden eteen.
    Joutsenen lauluun.
    Satakielen säveliin.
    Rikkaruohon voimaan.
    Ja ruusun rohkeuteen
    Kukkia kaikesta huolimatta.💕💖

    Mitä työtä olet tehnyt rakkautesi eteen muuta kuin valehdellut palstalla, teetkö niin seuraavatkin 10 vuotta ??

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Halu ja tahto,
    vievät lopulta
    perille.
    Lämmin hymy,
    halaus ja suudelmat.
    Sinä tulit ja
    sydämeni veit.
    Rakkaus on tässä.
    Tänään, huomenna
    ja aina.

    Halu ja tahto, sinulta ne on puuttuneet monta vuotta.

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Minun nälkäni kasvaa...

    Älä valehtele, katsotaan kauanko nyt puhut puppua taas tauon jälkeen !!

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Pidä minut lähelläsi.
    Poskeni koskettaa.
    Iho tuntee yhteyden.
    Halaus ja suudelmat.
    Haluan jäädä ja oppia.
    Kaiken sinusta.

    Palstalla poski ei kylläkään kosketa. sorppa vaan.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Nälkä on....

    Ei ihme, kauan oot oottanut ees yhtä kosketusta mutta ei sitä vastakaan tule, lyödäänkö vetoo?

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakastan sinua.
    Kaikissa tapauksissa.
    Kaikissa olosuhteissa.
    Joka tavalla.
    Maskilla ja ilman.

    Ja pelkästään palstalla )

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkaus on hetkessä.
    Rakkaus on sanoissa.
    Rakkaus on elämässä.
    Rakkaus on vierellä.
    Rakkaus on tässä ja nyt.
    Rakkaus on huomenna.
    Rakkaus on tunteessa.
    Rakkaus on tiedossa,
    jos molemmat
    tekee sen eteen töitä
    rakkaudessa.....

    Teidän rakkaus ei oo vierellä, pelkästään palstalla.

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Tuntea,
    sanoa,
    kokea.
    Jakaa.
    Rakastaa.
    Minä haluan
    kanssasi....

    No jopas, hoitotäti on taas leikkimässä kunnes kommentit osuvat liian liki totuutta ja on pidettävä taukoa ja vedettävä henkeä. !!

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Kaikki ympärilläni
    kertoo sinusta.
    Ajatukset on vahvoja.
    Rakkaus pysyy.
    Arjen työ ja taistelut.
    Ikuiset rikkaruohot.
    Silti puutarhuri minussa
    näkee vain lopputuloksen.
    Katson eteenpäin.
    niinkuin laulussa sanotaan.
    Suupielet ylös ja jatketaan.
    Periksi en tuu antamaan.
    Rakkaus saa kestämään.
    Se laittaa yrittämään.
    ja on kaikki mitä haluan.💕

    Joskus kuulee sanottavan että tavallinen arki on parasta elämässä, samoin työ, kenellä sitä enää on kun tuntuu että suurin osa on lomautettuna tai lopputilin saaneena.
    Sinulle kuitenkin arki ja työ on pelkkää ikuista rikkaruohoa, pelkkää taistelua. Se kuulostaa
    kiittämättömältä tänä aikana jolloin niin suuri osa on vailla tätä sinun rikkaruohoasi.
    Osaatko olla koskaan tyytyväinen mihinkään ja koska et tunnu olevan tyytyväinen mihinkään niin miksi et tee vaadittavia ratkaisuja ja muuta elämääsi niiltä rikkaruohojen osalta. Muutokseen ei riitä se että palstalla kertoo että periksi en tuu antamaan.
    Tarvitaan tekoja, tarvitaan sanojen ja katsomisen sijaan toimia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinultahan ei kukaan liene kysynyt mitään ? Miksi siis vastasit ?

    Kaukaa viisas🤭

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkaus on hetkessä.
    Rakkaus on sanoissa.
    Rakkaus on elämässä.
    Rakkaus on vierellä.
    Rakkaus on tässä ja nyt.
    Rakkaus on huomenna.
    Rakkaus on tunteessa.
    Rakkaus on tiedossa,
    jos molemmat
    tekee sen eteen töitä
    rakkaudessa.....

    Tässähän teidän molempien ongelma juuri onkin, teistä kumpikaan ei tee mitään oikeaa työtä sen rakkauden eteen ja kuten olette yhdentoista vuoden aikana huomanneet niin maratonin
    pituisetkaan massapostaukset yöstä yöhön ei vie asiaa yhtään eteenpäin, ei yhtään.
    Täällä edelleen nuokutte rikkaruohoja nyppien ja niistä kiukutellen. Missä se yhteinen rakkaudentäyteinen elämä on, miksi se ei toteudu, aika juoksee vinhaa vauhtia mutta
    te ette pysy perässä ollenkaan, ette ole edes aloittaneet sitä rakkauden oikeaa matkaa
    yhdessä, netti on vain netti eikä edes huono vaihtoehto rakkaudelle, pelkkä leikkipaikka.
    Tämä on paikka ihmisille joista ei ole antamaan tälle vaihtoehtoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässähän teidän molempien ongelma juuri onkin, teistä kumpikaan ei tee mitään oikeaa työtä sen rakkauden eteen ja kuten olette yhdentoista vuoden aikana huomanneet niin maratonin
    pituisetkaan massapostaukset yöstä yöhön ei vie asiaa yhtään eteenpäin, ei yhtään.
    Täällä edelleen nuokutte rikkaruohoja nyppien ja niistä kiukutellen. Missä se yhteinen rakkaudentäyteinen elämä on, miksi se ei toteudu, aika juoksee vinhaa vauhtia mutta
    te ette pysy perässä ollenkaan, ette ole edes aloittaneet sitä rakkauden oikeaa matkaa
    yhdessä, netti on vain netti eikä edes huono vaihtoehto rakkaudelle, pelkkä leikkipaikka.
    Tämä on paikka ihmisille joista ei ole antamaan tälle vaihtoehtoa.

    Kirjoitetut sanat eivät kanna pitkälle,
    tänään kirjoitetut sanat
    ovat huomenna menneisyyttä.
    Vaikka kuinka kylvetään ja niitetään,
    se ei ole palstaviljelyä kummempaa.
    Ei se kylvö täällä satoa anna,
    ei ole niitettäväksi lainehtivaa viljapeltoa.
    Eikä mitään muutakaan, kuten on nähty.
    Oikeaa kylvöä ja oikeaa niittoa ei voi teeskennellä.
    Oikea kylvö vaatii ravinnerikkaan maaperän ja otollisen alustan kasvaa,
    silloin odottaa niitto ja sato kylväjää.
    Mutta jos maaperä on maho ja huonolaatuinen ei tulosta synny.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoitetut sanat eivät kanna pitkälle,
    tänään kirjoitetut sanat
    ovat huomenna menneisyyttä.
    Vaikka kuinka kylvetään ja niitetään,
    se ei ole palstaviljelyä kummempaa.
    Ei se kylvö täällä satoa anna,
    ei ole niitettäväksi lainehtivaa viljapeltoa.
    Eikä mitään muutakaan, kuten on nähty.
    Oikeaa kylvöä ja oikeaa niittoa ei voi teeskennellä.
    Oikea kylvö vaatii ravinnerikkaan maaperän ja otollisen alustan kasvaa,
    silloin odottaa niitto ja sato kylväjää.
    Mutta jos maaperä on maho ja huonolaatuinen ei tulosta synny.

    Olisiko peräti ryöstöviljely kyseessä.!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisiko peräti ryöstöviljely kyseessä.!

    Ainakin vimmattua maanittelua ja pyytelyä mutta ei vaan meinaa kylvö nousta taimelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin vimmattua maanittelua ja pyytelyä mutta ei vaan meinaa kylvö nousta taimelle.

    Ei nouse edes taimelle, ei väkisin eikä väsyttämällä silloin kun toinen on päättänyt että pieni hauska nettileikki riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei nouse edes taimelle, ei väkisin eikä väsyttämällä silloin kun toinen on päättänyt että pieni hauska nettileikki riittää.

    Pieni ei liene oikea sana tässä tapauksessa, ennemminkin massahauskanpidosta kai kyse, ainakin vuosien määrästä päätellen. Mutta kuka hauskanpidon kieltää kunhan se on
    ehdottoman rehellistä eikä siinä ole huijaamisen makua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pieni ei liene oikea sana tässä tapauksessa, ennemminkin massahauskanpidosta kai kyse, ainakin vuosien määrästä päätellen. Mutta kuka hauskanpidon kieltää kunhan se on
    ehdottoman rehellistä eikä siinä ole huijaamisen makua.

    Ja tässä stoorissa ei muuta oo ollutkaan kuin epärehellisyyttä ja katteettomia lupauksia ja vihjailuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tässä stoorissa ei muuta oo ollutkaan kuin epärehellisyyttä ja katteettomia lupauksia ja vihjailuja.

    Näinhän se on nähtävä, jos mainittu määrä vuosia pitää paikkansa niin niihin vuosiin mahtuu lupauksia vino pino.
    Vuosien määrä kertoo senkin että lupauksia antava ihminen on tiennyt alusta alkaen
    liikkuvansa epärehellisyyden poluilla.
    On jätetty huomiotta se mikä on tullut sen toisen osaksi, toivo vaikka oikeasti toivoa
    ei liene ollut alun alkaenkaan.
    Kaikelle tälle on vaikea löytää oikeaa nimitystä mitä se on.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkaus on hetkessä.
    Rakkaus on sanoissa.
    Rakkaus on elämässä.
    Rakkaus on vierellä.
    Rakkaus on tässä ja nyt.
    Rakkaus on huomenna.
    Rakkaus on tunteessa.
    Rakkaus on tiedossa,
    jos molemmat
    tekee sen eteen töitä
    rakkaudessa.....

    Olisi kannattanut ehkä tutkailla mieluummin muunlaisia merkkejä kuin savumerkkejä.
    Savuverhon takaa on helppo sumuttaa.
    Lienet huomannut.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Tuntea,
    sanoa,
    kokea.
    Jakaa.
    Rakastaa.
    Minä haluan
    kanssasi....

    Krookus .
    Kun näkee auringon ,
    lämmön ,
    taistelee itsensä
    kukkaan .
    Ravistaa lumen
    ja jään.
    Kysyy harteillaan
    roikkuvalta jäältä:
    luuletko
    nujertavasi minut.
    Kun taistelee
    lumi ja jää sulaa
    hartioilta .
    Kun taistelee
    näkyäkseen rakkaudessa
    valossa ja lämmössä
    voi nähdä rakkauden
    kukan.
    Pääsiäisen tarinan.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Krookus .
    Kun näkee auringon ,
    lämmön ,
    taistelee itsensä
    kukkaan .
    Ravistaa lumen
    ja jään.
    Kysyy harteillaan
    roikkuvalta jäältä:
    luuletko
    nujertavasi minut.
    Kun taistelee
    lumi ja jää sulaa
    hartioilta .
    Kun taistelee
    näkyäkseen rakkaudessa
    valossa ja lämmössä
    voi nähdä rakkauden
    kukan.
    Pääsiäisen tarinan.

    Ennemmin kannattaa kommunikoida oikeasti ihmisen kanssa kuin kysellä kukilta ja jäältä,
    silloin mahdollistaa paremmin sen rakkauden tarinan, sinun jos kenen luulisi jo ymmärtävän.
    Taistelun sijaan voisi olla parempiakin ja eteenpäin paremmin vieviä tapoja.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Krookus .
    Kun näkee auringon ,
    lämmön ,
    taistelee itsensä
    kukkaan .
    Ravistaa lumen
    ja jään.
    Kysyy harteillaan
    roikkuvalta jäältä:
    luuletko
    nujertavasi minut.
    Kun taistelee
    lumi ja jää sulaa
    hartioilta .
    Kun taistelee
    näkyäkseen rakkaudessa
    valossa ja lämmössä
    voi nähdä rakkauden
    kukan.
    Pääsiäisen tarinan.

    Agitaattoreiden puheen merkitys on yleensä jäänyt tasoltaan ja merkitykseltään vähäseksi
    aikojen saatossa etkä sinä taida olla poikkeus siinä suhteessa, vaikka kuinka yllyttää ja
    taistelee sanoilla ei niillä ole mitään merkitystä kun vastapuoli ei ole valmis samaan
    mitä sinä tahtoisit. Ketään ei saa itselleen väkisin eikä väsyttämällä ellei sitä halua ole sillä toisellakin.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Krookus .
    Kun näkee auringon ,
    lämmön ,
    taistelee itsensä
    kukkaan .
    Ravistaa lumen
    ja jään.
    Kysyy harteillaan
    roikkuvalta jäältä:
    luuletko
    nujertavasi minut.
    Kun taistelee
    lumi ja jää sulaa
    hartioilta .
    Kun taistelee
    näkyäkseen rakkaudessa
    valossa ja lämmössä
    voi nähdä rakkauden
    kukan.
    Pääsiäisen tarinan.

    Eikö jo 11 vuoden jälkeen voi jättää rauhaan, toinen on selvästi osoittanut ettei ole tulossa luoksesi jakamaan elämää kanssasi, jossain kohtaa pitää osata päästää irti ja jäättää mankuminen ja kerjääminen. Teistä kumpikaan ei tehnyt mitään oikeasti asian eteen niin
    miksi jatkat samaa lässytystä. Ja toisen lässytys on sitä kuinka arki ja työ on pelkkää rikkaruohoa hänelle. Näillä eväilläkö olisi jotakin tekoa yhteisen elämän rakentamisen kanssa. ?? Hohhoijaa.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Krookus .
    Kun näkee auringon ,
    lämmön ,
    taistelee itsensä
    kukkaan .
    Ravistaa lumen
    ja jään.
    Kysyy harteillaan
    roikkuvalta jäältä:
    luuletko
    nujertavasi minut.
    Kun taistelee
    lumi ja jää sulaa
    hartioilta .
    Kun taistelee
    näkyäkseen rakkaudessa
    valossa ja lämmössä
    voi nähdä rakkauden
    kukan.
    Pääsiäisen tarinan.

    Ei haavemaan tyttö koskaan taistellut eikä taistele, ei hän koskaan edes yrittänyt.
    Senkin mitä sanoi, valehteli. Lasketteli loruja halusta ja jakeli lupauksia mennen tullen,
    jo sanoessaan tietäen että yhtäkään lupausta ei tule lunastamaan.
    Valittaa osasi, kaikesta ja jatkuvasti, mikään ei koskaan ollut hyvin, miten kenenkään elämä voi ollakin niin täynnä marinaa ja rikkaruohoja. Eikä kuitenkaan tee millekään mitään.
    Piti toistakymmentä vuotta hauskaa hupia kustannuksellasi.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Krookus .
    Kun näkee auringon ,
    lämmön ,
    taistelee itsensä
    kukkaan .
    Ravistaa lumen
    ja jään.
    Kysyy harteillaan
    roikkuvalta jäältä:
    luuletko
    nujertavasi minut.
    Kun taistelee
    lumi ja jää sulaa
    hartioilta .
    Kun taistelee
    näkyäkseen rakkaudessa
    valossa ja lämmössä
    voi nähdä rakkauden
    kukan.
    Pääsiäisen tarinan.

    Rakkaus ei häviä.
    Ei se ole tehty helpoksi
    että se kestäisi.
    Sitä koitellaan.
    Kaikin mahdollisin
    ja mahdottomin tavoin.
    Silti jää sulaa.
    Tuuli tyyntyy ja
    Näkyy valo.
    Lämpö sulattaa.
    Jään ja sydämen.
    Saa kukan kukkimaan.
    Niin pääsiäisen tarina.
    Olet minun toivoni.
    Rakkaus ja valo.
    Pimeydessäkin.❤️

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus ei häviä.
    Ei se ole tehty helpoksi
    että se kestäisi.
    Sitä koitellaan.
    Kaikin mahdollisin
    ja mahdottomin tavoin.
    Silti jää sulaa.
    Tuuli tyyntyy ja
    Näkyy valo.
    Lämpö sulattaa.
    Jään ja sydämen.
    Saa kukan kukkimaan.
    Niin pääsiäisen tarina.
    Olet minun toivoni.
    Rakkaus ja valo.
    Pimeydessäkin.❤️

    Kun synnyimme
    Luoja rakasti meitä.
    Syntyi sinä
    myös minä.
    Keskeneräinen.
    Iänikuista.
    Mikä on oikein?
    Mikä on väärin?
    Kuuden hätäisen päivän
    jälkeen meidän luominen
    jäi kesken.
    Siksi Luoja rakasti
    meitä
    ja antoi rakkauden
    jotta me täydelliseksi
    tulisimme.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kun synnyimme
    Luoja rakasti meitä.
    Syntyi sinä
    myös minä.
    Keskeneräinen.
    Iänikuista.
    Mikä on oikein?
    Mikä on väärin?
    Kuuden hätäisen päivän
    jälkeen meidän luominen
    jäi kesken.
    Siksi Luoja rakasti
    meitä
    ja antoi rakkauden
    jotta me täydelliseksi
    tulisimme.

    Rakkaus saa
    aikaan rakkautta.
    Rakkaus saa
    tuntemaan vahvuutta.
    Näkemään toisen ja
    uskomaan mahdollisuuksiin.
    Usko antaa valoa.
    Jotta näkisi itsensä.
    Ei täydellisenä.
    Mutta mahdollisena.
    Kun valo poistuu,
    tulee sisäinen pelko.
    Vain rakkaus voi
    tuo turvan, sillekin
    Joka on keskeneräinen.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus saa
    aikaan rakkautta.
    Rakkaus saa
    tuntemaan vahvuutta.
    Näkemään toisen ja
    uskomaan mahdollisuuksiin.
    Usko antaa valoa.
    Jotta näkisi itsensä.
    Ei täydellisenä.
    Mutta mahdollisena.
    Kun valo poistuu,
    tulee sisäinen pelko.
    Vain rakkaus voi
    tuo turvan, sillekin
    Joka on keskeneräinen.💕

    Päivä on polku.
    Ilta sen lähde.
    Rakkaus yön valo.
    Kuu yöllä.
    Aurinko päivällä.
    Pimeys pelko .
    Valossa rotat ja luteet
    luikkivat piiloon
    ja varjot jäävät taakse.
    Rakkauden valo
    on turva joka hetkeen.
    Rakkaudelle on tärkeintä
    oppia ottamaan
    se vastaan.
    Silloin se pysyy
    ja tekee keskeneräisestä
    kokonaisen.

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus saa
    aikaan rakkautta.
    Rakkaus saa
    tuntemaan vahvuutta.
    Näkemään toisen ja
    uskomaan mahdollisuuksiin.
    Usko antaa valoa.
    Jotta näkisi itsensä.
    Ei täydellisenä.
    Mutta mahdollisena.
    Kun valo poistuu,
    tulee sisäinen pelko.
    Vain rakkaus voi
    tuo turvan, sillekin
    Joka on keskeneräinen.💕

    Pidä kädestäni
    Hellästi..
    Tunne minut.
    Halaa, jää.
    Tunnen sinut
    Nyt, aina ja
    läheisyytesi.
    On sumua.
    Näetkö sillan?
    Se johtaa luokseni.
    Näetkö horisontin?
    Taivaan ja veden rajan.
    Erottamattoman.
    Näetkö toivon pilven?
    Ja sateenkaaren?
    Värit ovat kauniita, yhdessä.
    Rakkaus on olemassa.
    Jokin kuiskaa hellästi...
    Rakkaus ei häviä.💕

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Päivä on polku.
    Ilta sen lähde.
    Rakkaus yön valo.
    Kuu yöllä.
    Aurinko päivällä.
    Pimeys pelko .
    Valossa rotat ja luteet
    luikkivat piiloon
    ja varjot jäävät taakse.
    Rakkauden valo
    on turva joka hetkeen.
    Rakkaudelle on tärkeintä
    oppia ottamaan
    se vastaan.
    Silloin se pysyy
    ja tekee keskeneräisestä
    kokonaisen.

    Sinä olet minun turvanani.
    Joka pimeyden valona.
    Etsin ja löydän sinusta sen.
    Rakkauden turvasataman.
    Majakka varottaa myös valolla.
    Karille voi ajaa myös ilman myrskyä.
    Laivaa pitää säännöllisesti huoltaa.
    Mutta väsymys painaa.
    Onneksi rakkaus on aurinko, joka
    antaa kaikelle ja kaikille mahdollisuudet.
    Uskon niin.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Pidä kädestäni
    Hellästi..
    Tunne minut.
    Halaa, jää.
    Tunnen sinut
    Nyt, aina ja
    läheisyytesi.
    On sumua.
    Näetkö sillan?
    Se johtaa luokseni.
    Näetkö horisontin?
    Taivaan ja veden rajan.
    Erottamattoman.
    Näetkö toivon pilven?
    Ja sateenkaaren?
    Värit ovat kauniita, yhdessä.
    Rakkaus on olemassa.
    Jokin kuiskaa hellästi...
    Rakkaus ei häviä.💕

    Rakkaus ei häviä.
    Rakkaus pysyy.
    Ruukku pään päällä
    kulkien.
    Rakkautta läikyttämättä.
    Yön uni
    täyttää ruukun
    tai tyhjentää.
    Se on meistä kiinni
    miten kulkea sumussa
    miten ylittää sillat
    miten nähdä sateenkaaret
    tai kaksi joutsenta lammella.
    Miten hivelemme sisintä?

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Päivä on polku.
    Ilta sen lähde.
    Rakkaus yön valo.
    Kuu yöllä.
    Aurinko päivällä.
    Pimeys pelko .
    Valossa rotat ja luteet
    luikkivat piiloon
    ja varjot jäävät taakse.
    Rakkauden valo
    on turva joka hetkeen.
    Rakkaudelle on tärkeintä
    oppia ottamaan
    se vastaan.
    Silloin se pysyy
    ja tekee keskeneräisestä
    kokonaisen.

    Sydämeni on auki.
    Siellä on rakkaus.
    Vahva ääni.
    Sinä puhut siellä.
    Hymy on onni,
    Kun ajattelen sinua.
    Rakkaus on
    Vieno tuuli.
    Kukka joka aukeaa.
    Katsoo ja odottaa,
    Sinua rakas sinua.
    Minä rakastan sinua.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Sinä olet minun turvanani.
    Joka pimeyden valona.
    Etsin ja löydän sinusta sen.
    Rakkauden turvasataman.
    Majakka varottaa myös valolla.
    Karille voi ajaa myös ilman myrskyä.
    Laivaa pitää säännöllisesti huoltaa.
    Mutta väsymys painaa.
    Onneksi rakkaus on aurinko, joka
    antaa kaikelle ja kaikille mahdollisuudet.
    Uskon niin.💕

    Älä pelkää tuulta
    älä myrskyä
    nauti auringosta .
    Älä pelkää virtaa
    pelkää tyyntä
    kun et enää
    pelkää virtaa.
    Älä pelkää rakkauden virtaa
    pelkää tyyntä
    kun et enää pelkää
    rakkauden virtaa.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkaus ei häviä.
    Rakkaus pysyy.
    Ruukku pään päällä
    kulkien.
    Rakkautta läikyttämättä.
    Yön uni
    täyttää ruukun
    tai tyhjentää.
    Se on meistä kiinni
    miten kulkea sumussa
    miten ylittää sillat
    miten nähdä sateenkaaret
    tai kaksi joutsenta lammella.
    Miten hivelemme sisintä?

    Mikään missä
    On rakkaus mukana
    Ei jää näkemättä.
    Tuntumatta tai
    Koskematta.
    Rakkaus on syvä
    Jälki tuntevalla iholla.
    Se tuntuu hymyssä.
    Se koskettaa hellästi.
    Se hivelee sisintä.
    Se voittaa jopa koronan.
    Se ylittää korkeimmankin vuoren.
    Se kipuaa yli esteiden ja liukuu
    pitkin jäätäkin sinun eteesi.
    Miten vain.
    Sillä rakkaus
    On syvä kaipuu
    joka puolella.
    Rakastan sinua.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Sydämeni on auki.
    Siellä on rakkaus.
    Vahva ääni.
    Sinä puhut siellä.
    Hymy on onni,
    Kun ajattelen sinua.
    Rakkaus on
    Vieno tuuli.
    Kukka joka aukeaa.
    Katsoo ja odottaa,
    Sinua rakas sinua.
    Minä rakastan sinua.💕

    Krookus
    taistelee
    jäässä ja lumipyryssä
    ja nousee
    kukkaan auringossa.
    Krookus
    kaipaa vain
    auringon valoa.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Älä pelkää tuulta
    älä myrskyä
    nauti auringosta .
    Älä pelkää virtaa
    pelkää tyyntä
    kun et enää
    pelkää virtaa.
    Älä pelkää rakkauden virtaa
    pelkää tyyntä
    kun et enää pelkää
    rakkauden virtaa.

    En pelkää mitään,
    Kun rakastan.
    -Sinua.
    Se on myrskyä.
    Ei mitään tyyntä.
    Ei pientä eikä näkymätöntä.
    Se täyttää ajatukset ja
    Saa aikaan pyörteen.
    Joka on vahva ja vie
    mukanaan.
    Rakkauteen.
    -Sinun kanssasi.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Krookus
    taistelee
    jäässä ja lumipyryssä
    ja nousee
    kukkaan auringossa.
    Krookus
    kaipaa vain
    auringon valoa.

    Pieni mutta tärkeä.
    Niinkuin se, että
    Rakastan sinua.❤️

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Mikään missä
    On rakkaus mukana
    Ei jää näkemättä.
    Tuntumatta tai
    Koskematta.
    Rakkaus on syvä
    Jälki tuntevalla iholla.
    Se tuntuu hymyssä.
    Se koskettaa hellästi.
    Se hivelee sisintä.
    Se voittaa jopa koronan.
    Se ylittää korkeimmankin vuoren.
    Se kipuaa yli esteiden ja liukuu
    pitkin jäätäkin sinun eteesi.
    Miten vain.
    Sillä rakkaus
    On syvä kaipuu
    joka puolella.
    Rakastan sinua.💕

    Käsissä kukkien voima.
    Sille ei voi mitään.
    Siis älä pelkää
    vaan näytä valoa
    kulkea
    yli vuorten ,esteiden
    pitkin jäätä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    En pelkää mitään,
    Kun rakastan.
    -Sinua.
    Se on myrskyä.
    Ei mitään tyyntä.
    Ei pientä eikä näkymätöntä.
    Se täyttää ajatukset ja
    Saa aikaan pyörteen.
    Joka on vahva ja vie
    mukanaan.
    Rakkauteen.
    -Sinun kanssasi.

    Rakkauden lautta
    kantaa myrskyt
    ja tuulet
    kannattaa pyörteet
    kun lauttaa
    meloo kaksi.
    Yksin voi jäädä
    pyörteisiin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Pieni mutta tärkeä.
    Niinkuin se, että
    Rakastan sinua.❤️

    Kuu rakastaa
    aurinkoa

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kuu rakastaa
    aurinkoa

    Aamullakin ja
    yön yli ja myrskyn läpi?
    Nukun mutta
    Olen sinun.💕

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kuu rakastaa
    aurinkoa

    Ja aurinko kuuta.
    Valo on silta.
    💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Aamullakin ja
    yön yli ja myrskyn läpi?
    Nukun mutta
    Olen sinun.💕

    Kuu luo valonsa
    yöhön
    ja odottaa
    aurinkoa aamuun
    ja päivään
    ja hetkiin .

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Ja aurinko kuuta.
    Valo on silta.
    💕

    Ruodan alta
    herää maa
    kun aurinko paistaa

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus ei häviä.
    Ei se ole tehty helpoksi
    että se kestäisi.
    Sitä koitellaan.
    Kaikin mahdollisin
    ja mahdottomin tavoin.
    Silti jää sulaa.
    Tuuli tyyntyy ja
    Näkyy valo.
    Lämpö sulattaa.
    Jään ja sydämen.
    Saa kukan kukkimaan.
    Niin pääsiäisen tarina.
    Olet minun toivoni.
    Rakkaus ja valo.
    Pimeydessäkin.❤️

    Ellei 11 vuotta vielä sulattanut, ei enää mikään aika, valehtelet.

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Aamullakin ja
    yön yli ja myrskyn läpi?
    Nukun mutta
    Olen sinun.💕

    Nettipalstalla ))

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    En pelkää mitään,
    Kun rakastan.
    -Sinua.
    Se on myrskyä.
    Ei mitään tyyntä.
    Ei pientä eikä näkymätöntä.
    Se täyttää ajatukset ja
    Saa aikaan pyörteen.
    Joka on vahva ja vie
    mukanaan.
    Rakkauteen.
    -Sinun kanssasi.

    Heh heh heh, juu että et pelkää mitään vai, toistakymmentä vuotta olet luurannut netin pimennossä, mitään muuta et ole uskaltanut. Sinä se kehtaat jatkaa valheitasi pienen tauon jälkeen, kun kommentit alko liipata liian liki. Veiskö se ns. uskallus yhteen heti 20 vuoden jälkeen, mitä luulet??

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Mikään missä
    On rakkaus mukana
    Ei jää näkemättä.
    Tuntumatta tai
    Koskematta.
    Rakkaus on syvä
    Jälki tuntevalla iholla.
    Se tuntuu hymyssä.
    Se koskettaa hellästi.
    Se hivelee sisintä.
    Se voittaa jopa koronan.
    Se ylittää korkeimmankin vuoren.
    Se kipuaa yli esteiden ja liukuu
    pitkin jäätäkin sinun eteesi.
    Miten vain.
    Sillä rakkaus
    On syvä kaipuu
    joka puolella.
    Rakastan sinua.💕

    Häpeämätönttä ja julkeaa höpö höpöä. ((

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Päivä on polku.
    Ilta sen lähde.
    Rakkaus yön valo.
    Kuu yöllä.
    Aurinko päivällä.
    Pimeys pelko .
    Valossa rotat ja luteet
    luikkivat piiloon
    ja varjot jäävät taakse.
    Rakkauden valo
    on turva joka hetkeen.
    Rakkaudelle on tärkeintä
    oppia ottamaan
    se vastaan.
    Silloin se pysyy
    ja tekee keskeneräisestä
    kokonaisen.

    Miksi sitten te kaksi ette ota sitä rakkautta vasttan, kerroppas.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kuu luo valonsa
    yöhön
    ja odottaa
    aurinkoa aamuun
    ja päivään
    ja hetkiin .

    Jopa myrskyn läpi.
    Valolla on voimaa.
    Vahva tunne ja ajatus.
    Rakkauden kosketus.
    Aurinko on sisimmässä.
    Hymy kuulle.
    Ei suudelmaa
    Kellekään muulle.
    -Vain kuulle. ❤️

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Jopa myrskyn läpi.
    Valolla on voimaa.
    Vahva tunne ja ajatus.
    Rakkauden kosketus.
    Aurinko on sisimmässä.
    Hymy kuulle.
    Ei suudelmaa
    Kellekään muulle.
    -Vain kuulle. ❤️

    Kosketus tuntee
    myrskyisästä tuulesta
    huolimatta .
    Rakkaus suo valon.
    Kuten
    kun näkee auringon
    Se paistaa
    myrskystä huolimatta.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Elämän viidakko.
    Välillä juoksuhiekkaa.
    Äänien konsertti ympärillä.
    Monenlaiset vaanivat
    vaarat .
    Välillä tyhjää
    kuin autio halli
    tolppineen .
    Miten selviää?
    Hymy tolpan takana
    vaikka on autiota
    ja tyhjää
    tai puun takana
    odottaa ja rakastaa.
    Näkee joutsenten lammen.
    Kuulee satakielen laulun
    ja kitkien
    ruusun kasvun
    ja viidakko ja autius
    katoaa .

    Tyhjän jauhamisesta ei ole iloa.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Ruodan alta
    herää maa
    kun aurinko paistaa

    Kevät herättää henkiin.
    Maa on kova ja kuiva.
    Kaikki näyttää kuolleelta.
    Vain ruskeaa ja harmaata.
    Ainoastaan märkää sadetta.
    Kuin kylmiä märkiä kyyneleitä.
    Kukat kääntävät kasvot kohti
    maata ja niiden varsi
    on miltei poikki.
    Miten ne enää selviää?
    Miten ankeuden voi voittaa.
    Miten sen voi unohtaa?
    Vain yksi päivä enää.
    Kevät kantaa valoa .
    Se huutaa apua.
    Se tarvitsee kuun. Auringon.
    Kaiken mahdollisen avun.
    Niin ja tietysti rakkauden.
    Ja kukat kukkivat taas.
    Minäkin elän siksi, että
    kaipaan sinua.
    Ja Rakastan .
    Aina on työtä jota tehdä
    Rakkauden eteen.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Kevät herättää henkiin.
    Maa on kova ja kuiva.
    Kaikki näyttää kuolleelta.
    Vain ruskeaa ja harmaata.
    Ainoastaan märkää sadetta.
    Kuin kylmiä märkiä kyyneleitä.
    Kukat kääntävät kasvot kohti
    maata ja niiden varsi
    on miltei poikki.
    Miten ne enää selviää?
    Miten ankeuden voi voittaa.
    Miten sen voi unohtaa?
    Vain yksi päivä enää.
    Kevät kantaa valoa .
    Se huutaa apua.
    Se tarvitsee kuun. Auringon.
    Kaiken mahdollisen avun.
    Niin ja tietysti rakkauden.
    Ja kukat kukkivat taas.
    Minäkin elän siksi, että
    kaipaan sinua.
    Ja Rakastan .
    Aina on työtä jota tehdä
    Rakkauden eteen.💕

    Rakkauden ihme.
    Mitä enemmän rakastat
    annat
    vaikka näyttää kukkien
    kääntävän katseen maahan.
    Olet uupunut
    vaikka haluaisit rakastaa
    tuntuu
    ettei kykene.
    Silti sinulla on
    rakkaus
    joka luo voiman
    ja valon
    joka nostaa kukan
    pystyyn
    ja tulet sen näkemään
    vaikka tänään
    ei siltä tunnu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Kevät herättää henkiin.
    Maa on kova ja kuiva.
    Kaikki näyttää kuolleelta.
    Vain ruskeaa ja harmaata.
    Ainoastaan märkää sadetta.
    Kuin kylmiä märkiä kyyneleitä.
    Kukat kääntävät kasvot kohti
    maata ja niiden varsi
    on miltei poikki.
    Miten ne enää selviää?
    Miten ankeuden voi voittaa.
    Miten sen voi unohtaa?
    Vain yksi päivä enää.
    Kevät kantaa valoa .
    Se huutaa apua.
    Se tarvitsee kuun. Auringon.
    Kaiken mahdollisen avun.
    Niin ja tietysti rakkauden.
    Ja kukat kukkivat taas.
    Minäkin elän siksi, että
    kaipaan sinua.
    Ja Rakastan .
    Aina on työtä jota tehdä
    Rakkauden eteen.💕

    Jos ei tunne rakkautta
    luulee
    että myrsky tainnuttaa
    ruusun
    kun vahva nujertaa heikon
    tai nopea syö hitaan.
    Oppia on kärsivällisyys.
    Kuu tarvitsee aurinkoa
    että valaisee ja hymyilee.
    Hengitä syvään.
    Kun kutsut rakkautta,
    se tulee .

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Jos ei tunne rakkautta
    luulee
    että myrsky tainnuttaa
    ruusun
    kun vahva nujertaa heikon
    tai nopea syö hitaan.
    Oppia on kärsivällisyys.
    Kuu tarvitsee aurinkoa
    että valaisee ja hymyilee.
    Hengitä syvään.
    Kun kutsut rakkautta,
    se tulee .

    Suositut satutuntimme jatkuvat tässä taas hetken tauon jälkeen.
    Satupeilin takan häärii satutäti kertoillen rikkaruohoista, noista viheliäisitä
    elämämme vihulaisista sekä satusetä kertoillen viime aikoina krookuksen tunkemisesta esiin maan pinnalle. Siinä tärkeimmät aiheemme viime aikoina. Kuulemiin, kuulemiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhjän jauhamisesta ei ole iloa.

    Ja tyhjää he ovat jauhaneet toistakymmentä vuotta !

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Jopa myrskyn läpi.
    Valolla on voimaa.
    Vahva tunne ja ajatus.
    Rakkauden kosketus.
    Aurinko on sisimmässä.
    Hymy kuulle.
    Ei suudelmaa
    Kellekään muulle.
    -Vain kuulle. ❤️

    Väärin sanottu, suudelman, Suudelmat on saanut kyllä joku muukin koska on jo aikuista
    jälkikasvua ja siksi toiseksi - tämähän ei ole saanut sinulta yhtäkään suudelmaa eikä kaiken perustella tule saamaankaan, netin kautta kun ei suudella.

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Kevät herättää henkiin.
    Maa on kova ja kuiva.
    Kaikki näyttää kuolleelta.
    Vain ruskeaa ja harmaata.
    Ainoastaan märkää sadetta.
    Kuin kylmiä märkiä kyyneleitä.
    Kukat kääntävät kasvot kohti
    maata ja niiden varsi
    on miltei poikki.
    Miten ne enää selviää?
    Miten ankeuden voi voittaa.
    Miten sen voi unohtaa?
    Vain yksi päivä enää.
    Kevät kantaa valoa .
    Se huutaa apua.
    Se tarvitsee kuun. Auringon.
    Kaiken mahdollisen avun.
    Niin ja tietysti rakkauden.
    Ja kukat kukkivat taas.
    Minäkin elän siksi, että
    kaipaan sinua.
    Ja Rakastan .
    Aina on työtä jota tehdä
    Rakkauden eteen.💕

    Märinää, märinää, rikkaruohoja, rikkaruohoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suositut satutuntimme jatkuvat tässä taas hetken tauon jälkeen.
    Satupeilin takan häärii satutäti kertoillen rikkaruohoista, noista viheliäisitä
    elämämme vihulaisista sekä satusetä kertoillen viime aikoina krookuksen tunkemisesta esiin maan pinnalle. Siinä tärkeimmät aiheemme viime aikoina. Kuulemiin, kuulemiin.

    Peukkua )

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Kevät herättää henkiin.
    Maa on kova ja kuiva.
    Kaikki näyttää kuolleelta.
    Vain ruskeaa ja harmaata.
    Ainoastaan märkää sadetta.
    Kuin kylmiä märkiä kyyneleitä.
    Kukat kääntävät kasvot kohti
    maata ja niiden varsi
    on miltei poikki.
    Miten ne enää selviää?
    Miten ankeuden voi voittaa.
    Miten sen voi unohtaa?
    Vain yksi päivä enää.
    Kevät kantaa valoa .
    Se huutaa apua.
    Se tarvitsee kuun. Auringon.
    Kaiken mahdollisen avun.
    Niin ja tietysti rakkauden.
    Ja kukat kukkivat taas.
    Minäkin elän siksi, että
    kaipaan sinua.
    Ja Rakastan .
    Aina on työtä jota tehdä
    Rakkauden eteen.💕

    Mitähän se sinäkin olet rakkautesi eteen muka tehnyt, naputtanut nettiä kohta 20 vuotta ja valittanut ja valittanut ja valittanut. Miten sinä kehtaat koko ajan valehdella. Työtä jota tehdä, heh. Sanoppa edes yksi asia mitä olet TEHNYT ??

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Jos ei tunne rakkautta
    luulee
    että myrsky tainnuttaa
    ruusun
    kun vahva nujertaa heikon
    tai nopea syö hitaan.
    Oppia on kärsivällisyys.
    Kuu tarvitsee aurinkoa
    että valaisee ja hymyilee.
    Hengitä syvään.
    Kun kutsut rakkautta,
    se tulee .

    Hiljaisuudessa
    kuuluu pienikin ääni.
    Se erottuu suurena,
    selvänä ja tarkkana.
    Sydän puhuu sinulle.
    Rakkaus valtaa
    kaikelta kaiken.
    Se näkyy ja tuntuu,
    leviää ja pysyy.
    Siinä rinnalla ja
    Rakkaus kestää,
    se loistaa, se lämmittää,
    mutta myös
    kärsivällisyyttä kysyy.
    Toisaalta ...
    Kuumuudessa, paineessa
    Hiljaisessa hetkessä ja
    yksinäisyydessä näkee
    kuulee ja tuntee
    kaiken selvästi.
    Tuntee miten
    Rakastaa ja kaipaa.
    Tietää mitä haluaa.
    Olet rakas ja ojennan
    Käteni.💕

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Jos ei tunne rakkautta
    luulee
    että myrsky tainnuttaa
    ruusun
    kun vahva nujertaa heikon
    tai nopea syö hitaan.
    Oppia on kärsivällisyys.
    Kuu tarvitsee aurinkoa
    että valaisee ja hymyilee.
    Hengitä syvään.
    Kun kutsut rakkautta,
    se tulee .

    Rakkaus ei aja kilpaa.
    Se uskoo enemmänkin
    Matkaan kuin aikaan.
    Tunne tunteesta toiseen,
    kehittyy, muuttuu, elää.
    Syntyy kahden välille
    side ja yhteys.
    Kuin vahva magneetti.
    Silti on tilaa molemmille.
    Kulkea, katso ja oppia.
    Lukea toista ja tuntea.
    Ymmärtää ja hyväksyä.
    Katsoa syvälle sieluun.
    Tuntea toisen sydän
    ja sytyttää kahden
    Välille yhteinen kipinä,
    pitää yllä lämpö.
    Jakaa rohkeus ja julistaa
    Rakkaus. Elää sen ihme.
    Kutsun siis rakkautta.
    Sillä ilman sitä ei ole
    olemassa mitään.💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Hiljaisuudessa
    kuuluu pienikin ääni.
    Se erottuu suurena,
    selvänä ja tarkkana.
    Sydän puhuu sinulle.
    Rakkaus valtaa
    kaikelta kaiken.
    Se näkyy ja tuntuu,
    leviää ja pysyy.
    Siinä rinnalla ja
    Rakkaus kestää,
    se loistaa, se lämmittää,
    mutta myös
    kärsivällisyyttä kysyy.
    Toisaalta ...
    Kuumuudessa, paineessa
    Hiljaisessa hetkessä ja
    yksinäisyydessä näkee
    kuulee ja tuntee
    kaiken selvästi.
    Tuntee miten
    Rakastaa ja kaipaa.
    Tietää mitä haluaa.
    Olet rakas ja ojennan
    Käteni.💕

    Tärkeintä
    on uskaltaa kuunnella
    itseään hiljaisuudessa
    ja kuunnella
    mitä se sanoo .
    Hengittää syvään.
    Hymyillä
    ja kutsua luokseen
    sitä mitä sisin kertoo
    niin se tulee
    ja ottaa kädestä.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkauden ihme.
    Mitä enemmän rakastat
    annat
    vaikka näyttää kukkien
    kääntävän katseen maahan.
    Olet uupunut
    vaikka haluaisit rakastaa
    tuntuu
    ettei kykene.
    Silti sinulla on
    rakkaus
    joka luo voiman
    ja valon
    joka nostaa kukan
    pystyyn
    ja tulet sen näkemään
    vaikka tänään
    ei siltä tunnu.

    Tarvitaan usko.
    Tarvitaan toivo
    Ja rakkauden voima.
    Ilman sinua ne
    puuttuisivat.
    Vaikka väsymys
    kaataa ja tulee hetkiä,
    Jolloin uskoa koitellaan
    ja toivo on vain enää
    himmeä hehku, niin
    Rakkaus ei himmene.
    Rakkaus ei häviä.
    Rakkaus ei anna
    hiukkaakaan periksi.
    💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus ei aja kilpaa.
    Se uskoo enemmänkin
    Matkaan kuin aikaan.
    Tunne tunteesta toiseen,
    kehittyy, muuttuu, elää.
    Syntyy kahden välille
    side ja yhteys.
    Kuin vahva magneetti.
    Silti on tilaa molemmille.
    Kulkea, katso ja oppia.
    Lukea toista ja tuntea.
    Ymmärtää ja hyväksyä.
    Katsoa syvälle sieluun.
    Tuntea toisen sydän
    ja sytyttää kahden
    Välille yhteinen kipinä,
    pitää yllä lämpö.
    Jakaa rohkeus ja julistaa
    Rakkaus. Elää sen ihme.
    Kutsun siis rakkautta.
    Sillä ilman sitä ei ole
    olemassa mitään.💕

    magneetti
    löytää
    vetää puoleensa .
    Tietää
    ettei ole yksin.
    Ummista silmät
    tunne
    miten kalastusmagneetti
    vetää puoleensa.
    Kädet ojentuvat
    pimeyteen
    ja rakkaus tarttuu
    niihin
    rakkausmagneetti.
    Se vetää puoleensa
    ja antaa tänään
    enemmän kuin eilen
    mutta magneetti pysyy.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Tärkeintä
    on uskaltaa kuunnella
    itseään hiljaisuudessa
    ja kuunnella
    mitä se sanoo .
    Hengittää syvään.
    Hymyillä
    ja kutsua luokseen
    sitä mitä sisin kertoo
    niin se tulee
    ja ottaa kädestä.

    Sydän takoo.
    Kuuluuko?
    Sisimmässä
    kutsuva hymy.
    Ajatus Sinusta.
    Käsi kurottaa
    kättä ja tuntee
    miten rakkaus
    virtaa. 💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Tarvitaan usko.
    Tarvitaan toivo
    Ja rakkauden voima.
    Ilman sinua ne
    puuttuisivat.
    Vaikka väsymys
    kaataa ja tulee hetkiä,
    Jolloin uskoa koitellaan
    ja toivo on vain enää
    himmeä hehku, niin
    Rakkaus ei himmene.
    Rakkaus ei häviä.
    Rakkaus ei anna
    hiukkaakaan periksi.
    💕

    Sitä ajattelee:
    epäröi
    kävellä vetten päällä.
    Ei aina usko pystyvänsä.
    Ei uskalla antaa
    sielun kasvaa.
    Pelkää olla kevyt
    ja onnellinen.
    Silloin usko
    laittaa jalka
    vedenpinnalle
    ja kävele.
    Käsi odottaa
    myrskyisällä
    veden pinnalla.
    Sitä on rakkaus
    että uskoo ,toivoo
    ja rakastaa
    niin on kevyt
    ja onnellinen olo.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    magneetti
    löytää
    vetää puoleensa .
    Tietää
    ettei ole yksin.
    Ummista silmät
    tunne
    miten kalastusmagneetti
    vetää puoleensa.
    Kädet ojentuvat
    pimeyteen
    ja rakkaus tarttuu
    niihin
    rakkausmagneetti.
    Se vetää puoleensa
    ja antaa tänään
    enemmän kuin eilen
    mutta magneetti pysyy.

    Lämmin magneetti.
    Voimaa joka päiväksi.
    Sydämen ja sielun yhteys.
    Hehku, joka syttyy.
    Leimahdus.
    Rakkauden magneetti
    Pysyy eikä irtoa.💕

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Sitä ajattelee:
    epäröi
    kävellä vetten päällä.
    Ei aina usko pystyvänsä.
    Ei uskalla antaa
    sielun kasvaa.
    Pelkää olla kevyt
    ja onnellinen.
    Silloin usko
    laittaa jalka
    vedenpinnalle
    ja kävele.
    Käsi odottaa
    myrskyisällä
    veden pinnalla.
    Sitä on rakkaus
    että uskoo ,toivoo
    ja rakastaa
    niin on kevyt
    ja onnellinen olo.

    Rakkaus mahdollistaa.
    Se tekee uskomattomasta
    mahdollisen. Se johtaa
    umpikujasta perille.
    Se tekee matkan paljon
    helpommaksi kulkea.
    Se tukee ja ottaa kaatuessa kiinni.
    Se on rinnalla ja tekee elämästä
    kevyempää ja tarjoaa
    huokauksen tilalle hymyjä.
    Onnen kuplia.
    Rakastan sinua💕

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Sydän takoo.
    Kuuluuko?
    Sisimmässä
    kutsuva hymy.
    Ajatus Sinusta.
    Käsi kurottaa
    kättä ja tuntee
    miten rakkaus
    virtaa. 💕

    Rummun kutsun kuulen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Lämmin magneetti.
    Voimaa joka päiväksi.
    Sydämen ja sielun yhteys.
    Hehku, joka syttyy.
    Leimahdus.
    Rakkauden magneetti
    Pysyy eikä irtoa.💕

    Näin se on.....

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Sitä ajattelee:
    epäröi
    kävellä vetten päällä.
    Ei aina usko pystyvänsä.
    Ei uskalla antaa
    sielun kasvaa.
    Pelkää olla kevyt
    ja onnellinen.
    Silloin usko
    laittaa jalka
    vedenpinnalle
    ja kävele.
    Käsi odottaa
    myrskyisällä
    veden pinnalla.
    Sitä on rakkaus
    että uskoo ,toivoo
    ja rakastaa
    niin on kevyt
    ja onnellinen olo.

    Onnellista unta.
    Katson kohti
    Majakan valoa.
    Myrsky tyyntyy.
    Ympärillä on hiljaista.
    Rakkaus täyttää
    koko tilan.💕

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rummun kutsun kuulen.

    Entä kuiskauksen.
    Rakas?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus mahdollistaa.
    Se tekee uskomattomasta
    mahdollisen. Se johtaa
    umpikujasta perille.
    Se tekee matkan paljon
    helpommaksi kulkea.
    Se tukee ja ottaa kaatuessa kiinni.
    Se on rinnalla ja tekee elämästä
    kevyempää ja tarjoaa
    huokauksen tilalle hymyjä.
    Onnen kuplia.
    Rakastan sinua💕

    Hymyjä
    Onnen kuplia.
    Sinulle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Onnellista unta.
    Katson kohti
    Majakan valoa.
    Myrsky tyyntyy.
    Ympärillä on hiljaista.
    Rakkaus täyttää
    koko tilan.💕

    Kuu luo valonsa
    ja majakka
    sykkii valoa
    luomaan onnellista
    unta .

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Entä kuiskauksen.
    Rakas?

    Kuiskaus kuuluu...
    hymyilen
    ja olen onnellinen

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus mahdollistaa.
    Se tekee uskomattomasta
    mahdollisen. Se johtaa
    umpikujasta perille.
    Se tekee matkan paljon
    helpommaksi kulkea.
    Se tukee ja ottaa kaatuessa kiinni.
    Se on rinnalla ja tekee elämästä
    kevyempää ja tarjoaa
    huokauksen tilalle hymyjä.
    Onnen kuplia.
    Rakastan sinua💕

    Niin, sinulla se matka on nyt kestänyt 11 vuotta, ketä oikein koitat vedättää,miestäkö.
    Koita nyt sitten saada valityuksesi loppumaan jos se niin kuplia aiheuttaa.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Sitä ajattelee:
    epäröi
    kävellä vetten päällä.
    Ei aina usko pystyvänsä.
    Ei uskalla antaa
    sielun kasvaa.
    Pelkää olla kevyt
    ja onnellinen.
    Silloin usko
    laittaa jalka
    vedenpinnalle
    ja kävele.
    Käsi odottaa
    myrskyisällä
    veden pinnalla.
    Sitä on rakkaus
    että uskoo ,toivoo
    ja rakastaa
    niin on kevyt
    ja onnellinen olo.

    Puhu pukille, kävellä muka vetten päällä kun ette uskalla edes tavata toisianne.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Sitä ajattelee:
    epäröi
    kävellä vetten päällä.
    Ei aina usko pystyvänsä.
    Ei uskalla antaa
    sielun kasvaa.
    Pelkää olla kevyt
    ja onnellinen.
    Silloin usko
    laittaa jalka
    vedenpinnalle
    ja kävele.
    Käsi odottaa
    myrskyisällä
    veden pinnalla.
    Sitä on rakkaus
    että uskoo ,toivoo
    ja rakastaa
    niin on kevyt
    ja onnellinen olo.

    Sinäkö vertaat itseäsi Häneen joka käveli vetten päällä, mautonta, todella mautonta.
    Kannattaa aloittaa hieman alempaa , ainakin niin kauan kun jo pelkkä tapaaminen toisen ihmisen kanssa vie ajan mikä täällä on kulunut.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    magneetti
    löytää
    vetää puoleensa .
    Tietää
    ettei ole yksin.
    Ummista silmät
    tunne
    miten kalastusmagneetti
    vetää puoleensa.
    Kädet ojentuvat
    pimeyteen
    ja rakkaus tarttuu
    niihin
    rakkausmagneetti.
    Se vetää puoleensa
    ja antaa tänään
    enemmän kuin eilen
    mutta magneetti pysyy.

    Kyllä se teidän välisenne magneetti on kovin, kovin heikkoa laatua, kohta kaksikymmentä vuotta kulunut eikä se magneetti ole vieläkään saanut teitä pois palstalta toistenne luo.
    Onkohan vika magneetissa vai jossakin muussa.? )

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Sitä ajattelee:
    epäröi
    kävellä vetten päällä.
    Ei aina usko pystyvänsä.
    Ei uskalla antaa
    sielun kasvaa.
    Pelkää olla kevyt
    ja onnellinen.
    Silloin usko
    laittaa jalka
    vedenpinnalle
    ja kävele.
    Käsi odottaa
    myrskyisällä
    veden pinnalla.
    Sitä on rakkaus
    että uskoo ,toivoo
    ja rakastaa
    niin on kevyt
    ja onnellinen olo.

    Isot on luulot palstanikkarilla itsestään.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Sitä ajattelee:
    epäröi
    kävellä vetten päällä.
    Ei aina usko pystyvänsä.
    Ei uskalla antaa
    sielun kasvaa.
    Pelkää olla kevyt
    ja onnellinen.
    Silloin usko
    laittaa jalka
    vedenpinnalle
    ja kävele.
    Käsi odottaa
    myrskyisällä
    veden pinnalla.
    Sitä on rakkaus
    että uskoo ,toivoo
    ja rakastaa
    niin on kevyt
    ja onnellinen olo.

    Ota nyt ainakin uimarengas ja kellukkeet varoksi mukaan kun alat kokeileen pysyykö pinnalla vai ei. ))

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus mahdollistaa.
    Se tekee uskomattomasta
    mahdollisen. Se johtaa
    umpikujasta perille.
    Se tekee matkan paljon
    helpommaksi kulkea.
    Se tukee ja ottaa kaatuessa kiinni.
    Se on rinnalla ja tekee elämästä
    kevyempää ja tarjoaa
    huokauksen tilalle hymyjä.
    Onnen kuplia.
    Rakastan sinua💕

    Itsellesikö sinä sepittelet näitä iankaikkisia loruja, mitä rakkaus on sinun / teidän kohdallanne mahdollistanut ? Ei yhtään mitään, täällä edelleen vuosikausien jälkeen rustaatte naurettavia valheitanne, näiden vuosienkaan jälkeen sinä et ole päässyt perille,
    yön pimeydessä vieläkin ilmestyt tänne palstalle, sen pidemmälle tai perille et ole päässyt.
    Ethän sinä mitään matkaa tee, sinä naputtelet kotoa kaikki " juttusi ". Sinun kuplasi ovat saippuakuplia jotka tuuli rikkoo ja vie mennessään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itsellesikö sinä sepittelet näitä iankaikkisia loruja, mitä rakkaus on sinun / teidän kohdallanne mahdollistanut ? Ei yhtään mitään, täällä edelleen vuosikausien jälkeen rustaatte naurettavia valheitanne, näiden vuosienkaan jälkeen sinä et ole päässyt perille,
    yön pimeydessä vieläkin ilmestyt tänne palstalle, sen pidemmälle tai perille et ole päässyt.
    Ethän sinä mitään matkaa tee, sinä naputtelet kotoa kaikki " juttusi ". Sinun kuplasi ovat saippuakuplia jotka tuuli rikkoo ja vie mennessään.

    Niin, oikeasti ja todellisuudessa ei ole mitään määränpäätä, pelkästään iltayön hauska hetki romantiikalle ja valitettavasti kuten sanoit pelkille kuplille jotka räiskähtävät rikki
    samantien. Jos oikeaa halua ja tahtoa toisen lähelle olisi, se matka olisi tehty näinä vuosina jo monen monta kertaa. Jokainen ymmärtää asian kun katsoo kuluneiden vuosien määrää.
    Vaikea vain ymmärtää että kehdataan vieläkin hokea samoja sanoja vuodesta vuoteen eikä mikään mene senttiäkään eteenpäin. Pidetäänkö toista senverran tyhmeliininä että hänelle voi kertoilla mitä vain.

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus mahdollistaa.
    Se tekee uskomattomasta
    mahdollisen. Se johtaa
    umpikujasta perille.
    Se tekee matkan paljon
    helpommaksi kulkea.
    Se tukee ja ottaa kaatuessa kiinni.
    Se on rinnalla ja tekee elämästä
    kevyempää ja tarjoaa
    huokauksen tilalle hymyjä.
    Onnen kuplia.
    Rakastan sinua💕

    Ei sua kukaan ylös nosta koneen takaa.

    Äänestä

  • Haavemaantyttö kirjoitti:

    Rakkaus ei aja kilpaa.
    Se uskoo enemmänkin
    Matkaan kuin aikaan.
    Tunne tunteesta toiseen,
    kehittyy, muuttuu, elää.
    Syntyy kahden välille
    side ja yhteys.
    Kuin vahva magneetti.
    Silti on tilaa molemmille.
    Kulkea, katso ja oppia.
    Lukea toista ja tuntea.
    Ymmärtää ja hyväksyä.
    Katsoa syvälle sieluun.
    Tuntea toisen sydän
    ja sytyttää kahden
    Välille yhteinen kipinä,
    pitää yllä lämpö.
    Jakaa rohkeus ja julistaa
    Rakkaus. Elää sen ihme.
    Kutsun siis rakkautta.
    Sillä ilman sitä ei ole
    olemassa mitään.💕

    Korjaan tekstiäsi hieman ; Ei ole rohkeutta jaettavaksi kun ollaan vuosia piilossa nettipalstalla, ei myöskään mitään julistamista. Se ihmekin eletään muualla kuin nettipalstalla, ainakin he joilla on oikea rohkeus elää oikeasti irl eikä palstalla kuten te.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Sitä ajattelee:
    epäröi
    kävellä vetten päällä.
    Ei aina usko pystyvänsä.
    Ei uskalla antaa
    sielun kasvaa.
    Pelkää olla kevyt
    ja onnellinen.
    Silloin usko
    laittaa jalka
    vedenpinnalle
    ja kävele.
    Käsi odottaa
    myrskyisällä
    veden pinnalla.
    Sitä on rakkaus
    että uskoo ,toivoo
    ja rakastaa
    niin on kevyt
    ja onnellinen olo.

    Täällä meidän tykkylumimaisemillamme kestää vielä tovin ennenkuin veden pinta liikehtii.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Entä kuiskauksen.
    Rakas?

    Kuiskaus ei vain kuiskausta.
    Tarina:
    Ikivanha tapa.
    Kantaa vettä ruukussa
    pään päällä.
    Se muovaa kävelyn
    ylvääksi ja kauniiksi.
    Sitten tuli kaivo.
    Edistys.
    Tuli aikaa muuhun työhön.
    Ei aikaakaan.
    Palattiin vanhaan.
    Kannettiin vettä
    pään päällä.
    Miksi?
    Voitiin puhua,
    Voitiin nauraa.
    Voitiin lohduttaa
    ja kannustaa toisia.
    Voitiin laulaa.
    Voitiin tarjota olkapää.
    Voitiin tarjota rakkautta,
    ystävyyttä,
    yhteenkuuluvaisuutta.
    Vaikka vesi kannettiin
    kaukaa.
    Työ ei ole vain työtä.
    Kuiskaus ei vain kuiskausta.
    Siinä kuuluu
    rakkauden ääni
    joka kuuluu myös
    vedenkantamisessa.
    On vain kokoonnuttava
    rakkauden kaivolle
    kantamaan
    rakkauden vettä.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kuiskaus ei vain kuiskausta.
    Tarina:
    Ikivanha tapa.
    Kantaa vettä ruukussa
    pään päällä.
    Se muovaa kävelyn
    ylvääksi ja kauniiksi.
    Sitten tuli kaivo.
    Edistys.
    Tuli aikaa muuhun työhön.
    Ei aikaakaan.
    Palattiin vanhaan.
    Kannettiin vettä
    pään päällä.
    Miksi?
    Voitiin puhua,
    Voitiin nauraa.
    Voitiin lohduttaa
    ja kannustaa toisia.
    Voitiin laulaa.
    Voitiin tarjota olkapää.
    Voitiin tarjota rakkautta,
    ystävyyttä,
    yhteenkuuluvaisuutta.
    Vaikka vesi kannettiin
    kaukaa.
    Työ ei ole vain työtä.
    Kuiskaus ei vain kuiskausta.
    Siinä kuuluu
    rakkauden ääni
    joka kuuluu myös
    vedenkantamisessa.
    On vain kokoonnuttava
    rakkauden kaivolle
    kantamaan
    rakkauden vettä.

    Sinä se vaan oot aika poika; kävelet vetten päällä ja kannat ruukkua pään päällä, mutta se vaan että toi teidän juttu ei näytä edistyvän yhtään näillä vertauskuvilla, liekö sitten tarkoituskaan.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kuiskaus ei vain kuiskausta.
    Tarina:
    Ikivanha tapa.
    Kantaa vettä ruukussa
    pään päällä.
    Se muovaa kävelyn
    ylvääksi ja kauniiksi.
    Sitten tuli kaivo.
    Edistys.
    Tuli aikaa muuhun työhön.
    Ei aikaakaan.
    Palattiin vanhaan.
    Kannettiin vettä
    pään päällä.
    Miksi?
    Voitiin puhua,
    Voitiin nauraa.
    Voitiin lohduttaa
    ja kannustaa toisia.
    Voitiin laulaa.
    Voitiin tarjota olkapää.
    Voitiin tarjota rakkautta,
    ystävyyttä,
    yhteenkuuluvaisuutta.
    Vaikka vesi kannettiin
    kaukaa.
    Työ ei ole vain työtä.
    Kuiskaus ei vain kuiskausta.
    Siinä kuuluu
    rakkauden ääni
    joka kuuluu myös
    vedenkantamisessa.
    On vain kokoonnuttava
    rakkauden kaivolle
    kantamaan
    rakkauden vettä.

    Et kai nyt vaan meinaa että niiskuneiti ottaisi ruukun päänsä päälle ja saisi uljaan ryhdin,
    kyllä siitä nousisi rikkaruohojen ylistyslaulu ))

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kuiskaus ei vain kuiskausta.
    Tarina:
    Ikivanha tapa.
    Kantaa vettä ruukussa
    pään päällä.
    Se muovaa kävelyn
    ylvääksi ja kauniiksi.
    Sitten tuli kaivo.
    Edistys.
    Tuli aikaa muuhun työhön.
    Ei aikaakaan.
    Palattiin vanhaan.
    Kannettiin vettä
    pään päällä.
    Miksi?
    Voitiin puhua,
    Voitiin nauraa.
    Voitiin lohduttaa
    ja kannustaa toisia.
    Voitiin laulaa.
    Voitiin tarjota olkapää.
    Voitiin tarjota rakkautta,
    ystävyyttä,
    yhteenkuuluvaisuutta.
    Vaikka vesi kannettiin
    kaukaa.
    Työ ei ole vain työtä.
    Kuiskaus ei vain kuiskausta.
    Siinä kuuluu
    rakkauden ääni
    joka kuuluu myös
    vedenkantamisessa.
    On vain kokoonnuttava
    rakkauden kaivolle
    kantamaan
    rakkauden vettä.

    Mikä teidän kohdallanne on este tälle kaikelle,
    Puhumiselle, siis oikealle puhumiselle, ei täällä,
    nauramiselle,
    lohduttamiselle, kannustamiselle,
    rakkaudelle, ystävyydelle,
    yhteenkuuluvuudelle.

    Sanot että on vain kokoonnuttava rakkauden kaivolle.
    Miksi te kaksi ette sitten tee niin.
    Miksi ette tee mitään millekään.
    Onko se kiinni sinusta ettet tee mitään
    vai onko se kiinni hänestä ettei hän tee mitään.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kuiskaus ei vain kuiskausta.
    Tarina:
    Ikivanha tapa.
    Kantaa vettä ruukussa
    pään päällä.
    Se muovaa kävelyn
    ylvääksi ja kauniiksi.
    Sitten tuli kaivo.
    Edistys.
    Tuli aikaa muuhun työhön.
    Ei aikaakaan.
    Palattiin vanhaan.
    Kannettiin vettä
    pään päällä.
    Miksi?
    Voitiin puhua,
    Voitiin nauraa.
    Voitiin lohduttaa
    ja kannustaa toisia.
    Voitiin laulaa.
    Voitiin tarjota olkapää.
    Voitiin tarjota rakkautta,
    ystävyyttä,
    yhteenkuuluvaisuutta.
    Vaikka vesi kannettiin
    kaukaa.
    Työ ei ole vain työtä.
    Kuiskaus ei vain kuiskausta.
    Siinä kuuluu
    rakkauden ääni
    joka kuuluu myös
    vedenkantamisessa.
    On vain kokoonnuttava
    rakkauden kaivolle
    kantamaan
    rakkauden vettä.

    Mites sitten suu pannaan kun kumpikaan ei halua kokoontua yhtään minnekään, siis kumpikaan teistä, ei se paljoo näytä auttavan vaikka kuinka tänne postailee raamatun kertomuksia.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Kuiskaus ei vain kuiskausta.
    Tarina:
    Ikivanha tapa.
    Kantaa vettä ruukussa
    pään päällä.
    Se muovaa kävelyn
    ylvääksi ja kauniiksi.
    Sitten tuli kaivo.
    Edistys.
    Tuli aikaa muuhun työhön.
    Ei aikaakaan.
    Palattiin vanhaan.
    Kannettiin vettä
    pään päällä.
    Miksi?
    Voitiin puhua,
    Voitiin nauraa.
    Voitiin lohduttaa
    ja kannustaa toisia.
    Voitiin laulaa.
    Voitiin tarjota olkapää.
    Voitiin tarjota rakkautta,
    ystävyyttä,
    yhteenkuuluvaisuutta.
    Vaikka vesi kannettiin
    kaukaa.
    Työ ei ole vain työtä.
    Kuiskaus ei vain kuiskausta.
    Siinä kuuluu
    rakkauden ääni
    joka kuuluu myös
    vedenkantamisessa.
    On vain kokoonnuttava
    rakkauden kaivolle
    kantamaan
    rakkauden vettä.

    Vaikka sinä lainailisit tänne kuinka kauan menneen ajan tapahtumia ja tapoja ei niillä
    ole mitään merkitystä teidän henkilökohtaisessa jutussanne. Se ei etene yhtään.
    Sinun pitää sanoa ja sopia että tapaamme siellä ja siellä, silloin ja silloin, ole paikalla jos
    oikeasti haluat muuta kuin rupisia riimejä yöaikaan.
    Satavarmahan on että haavemaan tyttö ei ole paikalla ja mahtaako sinustakaan olla menijäksi.
    Te olette enemmän tätä monien lupausten ja antaa ymmärtää - ihmisiä. Ette tekijöitä.
    Ettekä lupausten lunastajia. Olette sitten mitä hyvänsä niin rehellisyys olisi kaikkein tärkeintä. Molemmin puolin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka sinä lainailisit tänne kuinka kauan menneen ajan tapahtumia ja tapoja ei niillä
    ole mitään merkitystä teidän henkilökohtaisessa jutussanne. Se ei etene yhtään.
    Sinun pitää sanoa ja sopia että tapaamme siellä ja siellä, silloin ja silloin, ole paikalla jos
    oikeasti haluat muuta kuin rupisia riimejä yöaikaan.
    Satavarmahan on että haavemaan tyttö ei ole paikalla ja mahtaako sinustakaan olla menijäksi.
    Te olette enemmän tätä monien lupausten ja antaa ymmärtää - ihmisiä. Ette tekijöitä.
    Ettekä lupausten lunastajia. Olette sitten mitä hyvänsä niin rehellisyys olisi kaikkein tärkeintä. Molemmin puolin.

    Saletisti kumpikaan ei olisi paikalla, luvataan ja puhutaan yöllä sitten mitä hyvänsä.
    Siinä on kaksi lusmuilun ja tyhjien lupausten ruumiillistumaa.
    Eiköhän 11 vuotta yhtä ja samaa soopaa kerro missä mennään.
    Eli ei missään.
    Näillä kahdella ei ole olemassa omaatuntoa eikä ymmärrystä annetusta toivosta mitä oikeasti ei ole olemassakaan.
    He ovat hukanneet sen vuosien kuluessa tänne bittiavaruuteen.
    Kuin myös hukanneet ymmärryksen miten toista ihmistä kohdellaan ja kuinka paljon hänelle voi syöttää valheita ja tyhjiä lupauksia joita ei koskaan ole ollut ajatustakaan täyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saletisti kumpikaan ei olisi paikalla, luvataan ja puhutaan yöllä sitten mitä hyvänsä.
    Siinä on kaksi lusmuilun ja tyhjien lupausten ruumiillistumaa.
    Eiköhän 11 vuotta yhtä ja samaa soopaa kerro missä mennään.
    Eli ei missään.
    Näillä kahdella ei ole olemassa omaatuntoa eikä ymmärrystä annetusta toivosta mitä oikeasti ei ole olemassakaan.
    He ovat hukanneet sen vuosien kuluessa tänne bittiavaruuteen.
    Kuin myös hukanneet ymmärryksen miten toista ihmistä kohdellaan ja kuinka paljon hänelle voi syöttää valheita ja tyhjiä lupauksia joita ei koskaan ole ollut ajatustakaan täyttää.

    Hyvin yksinkertaista ; kumpikaan ei ole valmis vaihtamaan nykyistä elämäänsä elämään
    tämän toisen kanssa, nykyinen elämä on arvokkaampaa kuin vaihtaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin yksinkertaista ; kumpikaan ei ole valmis vaihtamaan nykyistä elämäänsä elämään
    tämän toisen kanssa, nykyinen elämä on arvokkaampaa kuin vaihtaminen.

    Selvähän tämä, mikä leikkinä alkaa, se leikkinä jatkuu, eiköhän asia liene ollut selvä jo monen monta vuotta. Niin mukava iltaöinen hetki leikkiä rakkautta ja sitten kumpikin
    palaa elämään omaa elämäänsä omien ihmistensä kanssa. Vailla pienintäkään omantunnon tuskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin yksinkertaista ; kumpikaan ei ole valmis vaihtamaan nykyistä elämäänsä elämään
    tämän toisen kanssa, nykyinen elämä on arvokkaampaa kuin vaihtaminen.

    Näinpä näin, polut eivät yhdisty niin että toinen kertoo raamatunlauseita ja toinen
    valittaa ja nikottelee jokaisesta mahdollisesta asiasta, kuinka paljon rikkaruohoja on
    siunaantunut elämäänsä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Entä kuiskauksen.
    Rakas?

    Rakkaus
    kuin viljely.
    Vaatii kärsivällisyyttä.
    Kuiskaus
    kyky kuulla.
    Kaiku vastaa.
    Kun on kyky
    jotta vilja kasvaa.
    nostaa onki
    ennenkuin koho
    painuu pinnan alle.
    Poimia kypsy sato
    kun aika on.
    Rakkauden satoa
    on vaalittava
    ja siitä on huolehdittava.
    Silloin kuuluu kaiku.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkaus
    kuin viljely.
    Vaatii kärsivällisyyttä.
    Kuiskaus
    kyky kuulla.
    Kaiku vastaa.
    Kun on kyky
    jotta vilja kasvaa.
    nostaa onki
    ennenkuin koho
    painuu pinnan alle.
    Poimia kypsy sato
    kun aika on.
    Rakkauden satoa
    on vaalittava
    ja siitä on huolehdittava.
    Silloin kuuluu kaiku.

    Se vain että rakkauden satoa ei vaalita eikä siitä huolehdita nettipalstalla nimettömin viestein. Viljely vaatii suotuisan maaperän jotta viljely tuottaisi satoa ja tämä teidän viljelynne on jo niin monen vuoden vanhaa eikä satoa vain näytä kertyvän jotta eikö olisi aika vaihtaa viljelymenetelmiä.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkaus
    kuin viljely.
    Vaatii kärsivällisyyttä.
    Kuiskaus
    kyky kuulla.
    Kaiku vastaa.
    Kun on kyky
    jotta vilja kasvaa.
    nostaa onki
    ennenkuin koho
    painuu pinnan alle.
    Poimia kypsy sato
    kun aika on.
    Rakkauden satoa
    on vaalittava
    ja siitä on huolehdittava.
    Silloin kuuluu kaiku.

    Teidän viljelyänne on kohdannut kato ja katovuosia on jo liian monta että sato vielä voisi kukoistaa.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkaus
    kuin viljely.
    Vaatii kärsivällisyyttä.
    Kuiskaus
    kyky kuulla.
    Kaiku vastaa.
    Kun on kyky
    jotta vilja kasvaa.
    nostaa onki
    ennenkuin koho
    painuu pinnan alle.
    Poimia kypsy sato
    kun aika on.
    Rakkauden satoa
    on vaalittava
    ja siitä on huolehdittava.
    Silloin kuuluu kaiku.

    Kun viljapellon on annettu olla kesannolla 11 vuotta ei ole enää toivoa viljan kasvamisesta. Teillä ei ole ollut kykyä hoitaa eikä vaalia, teille on riittänyt leikkiminen
    eikä silloin ole toiveita kypsän sadon poimimiseen.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkaus
    kuin viljely.
    Vaatii kärsivällisyyttä.
    Kuiskaus
    kyky kuulla.
    Kaiku vastaa.
    Kun on kyky
    jotta vilja kasvaa.
    nostaa onki
    ennenkuin koho
    painuu pinnan alle.
    Poimia kypsy sato
    kun aika on.
    Rakkauden satoa
    on vaalittava
    ja siitä on huolehdittava.
    Silloin kuuluu kaiku.

    Ketä sinä ja te pelkäätte niin paljon että pitää vuosien ajan lymytä iltaisin ja öisin täällä,
    keneltä teidän pitää tämä kaikki salata. Miten hyvin salaelämä sopii uskon miehen pirtaan,
    tai ainakin leikit uskon miestä puhuessasi raamatunlausein ja vertauksin. Eikö uskon ihmisillä pitäisi olla puhdas omatunto eikä salattua ihmissuhdetta nettipalstalla.
    Miten voit katsoa silmiin ihmisiä ja tietää että tämä täällä pitää salata läheisiltäsi ja toisella sama juttu. Kärähtämisen pelostako ette uskalla edes omia puhelimia käyttää.?

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkaus
    kuin viljely.
    Vaatii kärsivällisyyttä.
    Kuiskaus
    kyky kuulla.
    Kaiku vastaa.
    Kun on kyky
    jotta vilja kasvaa.
    nostaa onki
    ennenkuin koho
    painuu pinnan alle.
    Poimia kypsy sato
    kun aika on.
    Rakkauden satoa
    on vaalittava
    ja siitä on huolehdittava.
    Silloin kuuluu kaiku.

    Rakkaus , oikea ja aito rakkaus vaatii rehellisyyttä, suoruutta ja oikeamielisyyttä.
    Kaikkia kohtaan. Rakkaus on vääristynyttä silloin kun pitää olla täällä piilossa, se on
    valheellista rakkautta jota ei saa näyttää kenellekään eikä voi iloita siitä kaikkien nähden.
    Tämän vuoksi teidän rakkautenne ei koskaan tule kantamaan rakkauden satoa, niin ei
    tapahdu valheen kanssa eläen.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkaus
    kuin viljely.
    Vaatii kärsivällisyyttä.
    Kuiskaus
    kyky kuulla.
    Kaiku vastaa.
    Kun on kyky
    jotta vilja kasvaa.
    nostaa onki
    ennenkuin koho
    painuu pinnan alle.
    Poimia kypsy sato
    kun aika on.
    Rakkauden satoa
    on vaalittava
    ja siitä on huolehdittava.
    Silloin kuuluu kaiku.

    Miksi teillä ei ole kykyä mihinkään, ei viljan kasvuun, ei kypsän sadon poimimiseen, ei
    toistenne tapaamiseen, elämään yhdessä.
    Ei kykyä rakkauden sadon vaalimiseen eikä huolehtimiseen.
    Yhteentoista vuoteen ei ole tapahtunut mitään.
    Sato mätänee peltoon koska ei uskalleta tehdä mitään sen eteen.
    Mikä teidän rakkaudessanne on niin kiellettyä että se mätänee nettipalstalle ettekä te tunne kuitenkaan tarvetta tehdä asialle mitään.
    Ei sinun kaikusi asiaa auta yhtään, se on huuhaata, miksi et sano että tulen nyt luoksesi ja
    asia selvitetään. Mutta ethän sinä uskalla, yhtään sen enempää kuin toinenkaan.
    Teidän pellossanne kukoistavat pelkäästään rikkaruohot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi teillä ei ole kykyä mihinkään, ei viljan kasvuun, ei kypsän sadon poimimiseen, ei
    toistenne tapaamiseen, elämään yhdessä.
    Ei kykyä rakkauden sadon vaalimiseen eikä huolehtimiseen.
    Yhteentoista vuoteen ei ole tapahtunut mitään.
    Sato mätänee peltoon koska ei uskalleta tehdä mitään sen eteen.
    Mikä teidän rakkaudessanne on niin kiellettyä että se mätänee nettipalstalle ettekä te tunne kuitenkaan tarvetta tehdä asialle mitään.
    Ei sinun kaikusi asiaa auta yhtään, se on huuhaata, miksi et sano että tulen nyt luoksesi ja
    asia selvitetään. Mutta ethän sinä uskalla, yhtään sen enempää kuin toinenkaan.
    Teidän pellossanne kukoistavat pelkäästään rikkaruohot.

    Varsinaiset kieku ja kaiku.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkaus
    kuin viljely.
    Vaatii kärsivällisyyttä.
    Kuiskaus
    kyky kuulla.
    Kaiku vastaa.
    Kun on kyky
    jotta vilja kasvaa.
    nostaa onki
    ennenkuin koho
    painuu pinnan alle.
    Poimia kypsy sato
    kun aika on.
    Rakkauden satoa
    on vaalittava
    ja siitä on huolehdittava.
    Silloin kuuluu kaiku.

    Ja kun on kuten teillä että kykyä mihinkään ei oikeasti ole niin ollaan tässä ; toistakymmentä vuotta nettipalstala !! Eiköhän se kerro missä mennään .

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkaus
    kuin viljely.
    Vaatii kärsivällisyyttä.
    Kuiskaus
    kyky kuulla.
    Kaiku vastaa.
    Kun on kyky
    jotta vilja kasvaa.
    nostaa onki
    ennenkuin koho
    painuu pinnan alle.
    Poimia kypsy sato
    kun aika on.
    Rakkauden satoa
    on vaalittava
    ja siitä on huolehdittava.
    Silloin kuuluu kaiku.

    Miksi sinä valehtelet koko ajan ? Mitä kykyä sinulla on tai toisella, ainoa säälittävä kyky molemmilla on olla palstalla piilossa heitä jotka eivät saa tietää säälittävästä ihmissuhdepelistänne. Kaksi todella kyvykästä ihmistä. Kai olette ylpeitä omasta kyvykkyydestänne.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavemaantyttö kirjoitti:

    Entä kuiskauksen.
    Rakas?

    Niinkuin meren hiekkaa.......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi sinä valehtelet koko ajan ? Mitä kykyä sinulla on tai toisella, ainoa säälittävä kyky molemmilla on olla palstalla piilossa heitä jotka eivät saa tietää säälittävästä ihmissuhdepelistänne. Kaksi todella kyvykästä ihmistä. Kai olette ylpeitä omasta kyvykkyydestänne.

    He ovat kaksi epärehellisyyden ja valheellisuuden ruumiillistumaa. Silkkoa sisältä.
    Ulospäin näyteltyä hyvyyttä. Kelpaamattomia ja kykenemättömiä muuhun kuin raadolliseen leikkiin muiden ihmisten kustannuksella ja selkien takana.

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Rakkaus
    kuin viljely.
    Vaatii kärsivällisyyttä.
    Kuiskaus
    kyky kuulla.
    Kaiku vastaa.
    Kun on kyky
    jotta vilja kasvaa.
    nostaa onki
    ennenkuin koho
    painuu pinnan alle.
    Poimia kypsy sato
    kun aika on.
    Rakkauden satoa
    on vaalittava
    ja siitä on huolehdittava.
    Silloin kuuluu kaiku.

    Mitä tuumaat vuoroviljelystä. Voisiko se antaa parempaa satoa tämän sijaan.
    Sinun kyvyilläsi ei ole vilja oraalle noussut eikä ole ollut satoa korjattavaksi.

    Äänestä

Näin on....

Äänestä

Näin on edelleen....

Äänestä
  • Ei lisättävää

    Äänestä

Hitsi, tupsu kärähti.

Äänestä

Sulla ap tarttuu kivenmurikka aika nopsasti käteen, huomannut jo aiemmista postauksista, mistä se kertoo.

Äänestä

Kauanko sinun vielä pitää kylvää ennenkuin mitään näkyvää on kasvanut.
Vai olisiko niin että nettimaailman maaperä ei ole otollinen kylvöksen nousta taimelle
eikä puhjeta kukkaan, tarvittaisiinko oikean elämän oikeita asioita saamaan vauhtia
että se niittokin ehtisi tapahtua ennenkuin käy kutsu tuonilmaisiin.

Äänestä

Tietty ikä kun koittaa ei uskalleta enää muuta kuin leikkiä rakkautta nettiplstalla.

Äänestä
  • Näin näyttää käyvän ainakin joillakin joiden rohkeusaste uuteen on alhaisempi ja itsekeskeisyys koholla siinä mielessä että pidetään häpeänä sitä uutta suhdetta, näin ainakin tässä naisen kohdalla. Pahin skenaario on mitä muut ajattelisivat.
    Täällä sitten leikitään viitta hulmuten ja kerrotaan lasten tasolle taantuen ( lapsia kunnioittaen ) satuja ja tehdään leikisti sitä mitä oikeasti ei uskalleta == fyysinen rakkaus.
    Ja kun ei ole vuosikymmeneen muuta uskallettu, ei uskalleta vastakaan tämän enempää.
    Ps. Aiemmin olleisiin ihmetyksiin muunnetun totuuden puhumisesta yhtyen, tuntuu kummalliselta, aivan kuin todellisuus hämärtyisi ja sekoittuisi epätoden kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin näyttää käyvän ainakin joillakin joiden rohkeusaste uuteen on alhaisempi ja itsekeskeisyys koholla siinä mielessä että pidetään häpeänä sitä uutta suhdetta, näin ainakin tässä naisen kohdalla. Pahin skenaario on mitä muut ajattelisivat.
    Täällä sitten leikitään viitta hulmuten ja kerrotaan lasten tasolle taantuen ( lapsia kunnioittaen ) satuja ja tehdään leikisti sitä mitä oikeasti ei uskalleta == fyysinen rakkaus.
    Ja kun ei ole vuosikymmeneen muuta uskallettu, ei uskalleta vastakaan tämän enempää.
    Ps. Aiemmin olleisiin ihmetyksiin muunnetun totuuden puhumisesta yhtyen, tuntuu kummalliselta, aivan kuin todellisuus hämärtyisi ja sekoittuisi epätoden kanssa.

    Tämän kaiken aiheuttaa naisen elämässä olevien asioiden tärkeysjärjestys. Ensin tulevat nykyisessä elämässä olevat lähi - ihmiset, he ovat ykkössijalla, sitten muut nykyelämässä
    jollain lailla olevat ja vasta kaikkien näiden jälkeen tulee tämä papparessu täällä.
    Kuten joku tuolla totesi, kulissit on pidettävä pystyssä ja silloin tämän enempään ei ole rahkeita. Siksi palstalla tehdään mitä tehdään, leikitään ja lemmitään.
    Puuttuu se mainittu elämisen rohkeus, rohkeus ja halu muutokseen. No, sehän nyt on sanomattakkin selvää noiden vuosien jälkeen, joka vuosi rohkeus on vähentynyt ja tässä vaiheessa se on nollassa, siksihän yöt kuluvat täällä.
    Ja mikäs siinä, saahan täällä yönsä kukkua ja valheitakin halutessaan päästellä jos katsoo sen aiheelliseksi ja tarpeelliseksi mutta yksi on fakta; ketään ei saa vedättää eikä antaa pienintäkään toivoa tulevasta jos sitä toivoa ei oikeasti ole.

    Äänestä

  • Näin on, ainakin naisilla tietyn ikävaiheen ohittuessa, pidetään kynsin hampain kiinni nykyisestä koska jos kaikki luhistuisi eikä uusi elämä uuden ihmisen kanssa onnistuisikaan
    niin mitä sitten. Kaiki olisi mennyt, niin vanha kuin uusikin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on, ainakin naisilla tietyn ikävaiheen ohittuessa, pidetään kynsin hampain kiinni nykyisestä koska jos kaikki luhistuisi eikä uusi elämä uuden ihmisen kanssa onnistuisikaan
    niin mitä sitten. Kaiki olisi mennyt, niin vanha kuin uusikin.

    Suurin peikko näissä tapauksissa on lapset lastenlapset joita aloittajallakin on, sopiiko ja sopeutuuko uusi ihminen miehen perheen piiriin ja sopivatko kemiat yksiin. Koska harva kuitenkaan on valmis luopumaan yhteydestä lasten ja etenkin lastenlasten suhteen.
    Siinä sitä sitten soppaa olisikin nieleskellä jos homma ei pelittäisikään.
    Täällä on öisin helppoa kirjoitella mitä hyvänsä rakkauden huumasta ja säihkeestä mutta
    todellisuus yhdessä voikin olla jotain ihan muuta. Aina ei olla kaksistaan, muu perhe on
    aina elämässä mukana. Ja siinä on aina, korostan sanaa aina, omat haasteensa, jokaisen kohdalla.
    Sivusta seuranneena kahden eri pesueen tätä tilannetta ja koittamista sopeutua voin sanoa että ei todellakaan käy kateeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän kaiken aiheuttaa naisen elämässä olevien asioiden tärkeysjärjestys. Ensin tulevat nykyisessä elämässä olevat lähi - ihmiset, he ovat ykkössijalla, sitten muut nykyelämässä
    jollain lailla olevat ja vasta kaikkien näiden jälkeen tulee tämä papparessu täällä.
    Kuten joku tuolla totesi, kulissit on pidettävä pystyssä ja silloin tämän enempään ei ole rahkeita. Siksi palstalla tehdään mitä tehdään, leikitään ja lemmitään.
    Puuttuu se mainittu elämisen rohkeus, rohkeus ja halu muutokseen. No, sehän nyt on sanomattakkin selvää noiden vuosien jälkeen, joka vuosi rohkeus on vähentynyt ja tässä vaiheessa se on nollassa, siksihän yöt kuluvat täällä.
    Ja mikäs siinä, saahan täällä yönsä kukkua ja valheitakin halutessaan päästellä jos katsoo sen aiheelliseksi ja tarpeelliseksi mutta yksi on fakta; ketään ei saa vedättää eikä antaa pienintäkään toivoa tulevasta jos sitä toivoa ei oikeasti ole.

    Viimeisen lauseen faktaa kohtaan tässä stoorissa on varmasti rikottu niin paljon että suorastaan hirvittää ja ihmetyttää miten kenenkään naisen omatunto voi sallia sen ja olla niin venyvää laatua. Vuosia ja vuosia annetaan ymmärtää, vihjaillaan, leikitään, lupaillaan.
    Vailla mitään ajatustakaan niiden toteuttamisesta. Se on toisen ihmisen halventamista ja aliarvioimista. On vaikea ymmärtää ketään naista näin ymmärtämättömäksi oman käytöksensä suhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viimeisen lauseen faktaa kohtaan tässä stoorissa on varmasti rikottu niin paljon että suorastaan hirvittää ja ihmetyttää miten kenenkään naisen omatunto voi sallia sen ja olla niin venyvää laatua. Vuosia ja vuosia annetaan ymmärtää, vihjaillaan, leikitään, lupaillaan.
    Vailla mitään ajatustakaan niiden toteuttamisesta. Se on toisen ihmisen halventamista ja aliarvioimista. On vaikea ymmärtää ketään naista näin ymmärtämättömäksi oman käytöksensä suhteen.

    Etenkin jos tätä todellakin on harrastettu ja harjoitettu sen mainitun toistakymmentä vuotta. Julmaa hyväksikäyttöä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etenkin jos tätä todellakin on harrastettu ja harjoitettu sen mainitun toistakymmentä vuotta. Julmaa hyväksikäyttöä.

    Olisiko käynyt niin että on alkanut kevyenä nettileikkinä alun alkaen, pienenä hupina arjen harmauteen ja pakona arjesta koska mitään ei ole tapahtunut eteenpäinmenona eikä
    enää ole osattu lopettaa, kirjoituksesta on tullut jonkinlaista huumetta mikä pakottaa tulemaan joka yö tänne. Ja vaikka tarvetta enempään ei olekaan ( tai uskallusta / halua )
    jokin vimma vain pakottaa jatkamaan. Ei osaa lopettaa . Vihjailut ja lupailut ovat sitten
    sitä hämähäkin verkon sidosainetta mikä kietoo toisen tiukasti verkkoon. Janoaa lisää lupailuja vaikka täytyy jo ajan perusteella ymmärtää että tämä nainen osaa vain leikkiä
    palstaleikkejä, enempään hänestä ei ole. Mutta onhan saatu iso osa elämää lohkaistua
    netin helppoon ja valheelliseen maailmaan. Toivottavasti katumus hukkaan heitetystä ajasta ei tule kohdalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisiko käynyt niin että on alkanut kevyenä nettileikkinä alun alkaen, pienenä hupina arjen harmauteen ja pakona arjesta koska mitään ei ole tapahtunut eteenpäinmenona eikä
    enää ole osattu lopettaa, kirjoituksesta on tullut jonkinlaista huumetta mikä pakottaa tulemaan joka yö tänne. Ja vaikka tarvetta enempään ei olekaan ( tai uskallusta / halua )
    jokin vimma vain pakottaa jatkamaan. Ei osaa lopettaa . Vihjailut ja lupailut ovat sitten
    sitä hämähäkin verkon sidosainetta mikä kietoo toisen tiukasti verkkoon. Janoaa lisää lupailuja vaikka täytyy jo ajan perusteella ymmärtää että tämä nainen osaa vain leikkiä
    palstaleikkejä, enempään hänestä ei ole. Mutta onhan saatu iso osa elämää lohkaistua
    netin helppoon ja valheelliseen maailmaan. Toivottavasti katumus hukkaan heitetystä ajasta ei tule kohdalle.

    Omasta mielestään hyvät, hienot ja uskovaiset ihmiset tekevät ja toimivat näin.
    Yön pimeydessä, salaa lähimmiltä ja valheita tarjoilemalla toiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etenkin jos tätä todellakin on harrastettu ja harjoitettu sen mainitun toistakymmentä vuotta. Julmaa hyväksikäyttöä.

    Jos näin on todellakin tapahtunut tämän ajanjakson ajan on kyse rikoksesta ihmisyyttä vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos näin on todellakin tapahtunut tämän ajanjakson ajan on kyse rikoksesta ihmisyyttä vastaan.

    Aika on niin pitkä että sitä on jo vaikea edes hahmottaa, yli kymmenen vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika on niin pitkä että sitä on jo vaikea edes hahmottaa, yli kymmenen vuotta.

    Ja jokainen kulunut vuosi löi uuden naulan nettiarkkuun estäen palstalta poistumisen
    oikeaan elämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja jokainen kulunut vuosi löi uuden naulan nettiarkkuun estäen palstalta poistumisen
    oikeaan elämään.

    Tuskin sitä halua oli alun alkaenkaan, eiköhän se täällä kulutettu aika nimenomaan kerro sen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin sitä halua oli alun alkaenkaan, eiköhän se täällä kulutettu aika nimenomaan kerro sen.

    Ei varmastikaan, oli vain hauskaa ja jännää alkuun ja kuin huomaamatta asia lipesi käsistä -
    katosi ymmärrys omasta tekemisestä ja siitä mitä teki toiselle.
    Pahasti ja rumasti tehty joka tapauksessa.
    Toinen ihminen jäi kuin oman leikkimisvimman jalkoihin kokonaan, häntä pidettiin palstalla panttivankina, luvaten yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista eikä yhtäkään
    lupausta viitsitty täyttää. Ihminen on joskus merkillinen otus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viimeisen lauseen faktaa kohtaan tässä stoorissa on varmasti rikottu niin paljon että suorastaan hirvittää ja ihmetyttää miten kenenkään naisen omatunto voi sallia sen ja olla niin venyvää laatua. Vuosia ja vuosia annetaan ymmärtää, vihjaillaan, leikitään, lupaillaan.
    Vailla mitään ajatustakaan niiden toteuttamisesta. Se on toisen ihmisen halventamista ja aliarvioimista. On vaikea ymmärtää ketään naista näin ymmärtämättömäksi oman käytöksensä suhteen.

    Onko tiedossa että monia ihmisiä kirjoittelee säkeistössä ja suurin osa pahansuopia juonittelijoita.
    Kannattaisi ottaa numeroita selville voisitte kenties
    Yllättyä negatiivisesti.

    Äänestä

Kylvetyt sanat.
Mitätöidyt toiveet.
Hukkaanheitetty aika.
Hukkaan kuluneet vuodet.
Lupaukset vailla tarkoitusta.
Luottamus hukkuneena vuosien jankkaukseen.
Tarkoittamattomien lupausten tarjoiluun.
Uskaltamattomuus.
Rohkeuden puute.
Rakkauden asettamiselle ensimmäiselle sijalle, kaiken muun ohitse.

Äänestä
  • Peukkua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Peukkua.

    Näin sinusta unta , taas

    Kerron sit joskus

    Ihan hyvä uni

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin sinusta unta , taas

    Kerron sit joskus

    Ihan hyvä uni

    Minusta et, ei tuttuja täällä.
    Näin helposti nähdään " väärää " unta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minusta et, ei tuttuja täällä.
    Näin helposti nähdään " väärää " unta.

    Kalpeat sotilaat

    Jaatinen

    Äänestä

Eu kosketa kiinnosta

Äänestä

Totta se on kuka muu niitä istuttaa ja hoitaa.

Äänestä

Täällä ei olla niin ikivehreitä toistaiseksi. Säästäisit llaatusanat muuten sille omalle. Ei sitten tule niin esiinnyttyä. 👎

Äänestä
  • Aika hyvin sanottu, laatusanat niin, niitä on miekkonen heitellyt jonniinmoisen määrän näiden vuosien aikana mutta niin laadukkaita eivät ole olleet että tulosta olisi tullut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika hyvin sanottu, laatusanat niin, niitä on miekkonen heitellyt jonniinmoisen määrän näiden vuosien aikana mutta niin laadukkaita eivät ole olleet että tulosta olisi tullut.

    7 laihaa vuotta, sit on lihavien vuoro

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    7 laihaa vuotta, sit on lihavien vuoro

    ei kai nyt sentää

    Äänestä

No niinpä. oot oikeessa juhaseni, anteeks rakkaudenkäsi

Äänestä

Ratsaus ja ratsastaminen on toisinaan samanoloista.

Äänestä
  • No niinpä on.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


rakkaudenkäsi kirjoitti:

Mitä kylvää.
Sitä myös niittää.
Voi leikata ruusun
mutta kuka sen kasvattaa.
Vain kylvämällä rakkautta
voi nähdä niityn kukat ,
vihreän niityn
ja kasvavan tammen.
Nekin millaista rakkautta
kylvää .
Intiaanin silmä
havaitsee savumerkit.
Rakkauden savumerkit
jossa vallitsee henki
missä välitetään toisesta.
Luonto viheriöi
ja tiipiissä on lämmin
ja savumerkit kohoavat
taivaisiin
merkkinä
rakkauden vallitsevuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu