Koko itsenäisyyden ajan on Keskusta ollut merkittävin puoluepoliittinen toimija.
Puolue on ollut sovinnollinen, siis riitoja vältävä.
Keskusta, Suomen lukko
9
192
Vastaukset 9
- Anonyymi
Siis riitoja vähemmän, tehoja enemmän.
- Anonyymi
Keskustalle pahin tappio koskaan, ossi on tehnyt hyvää työtä. Jatkaa sitä kunnes kepu on lyöty lopullisesti.
- Anonyymi
Jos Keskusta on (ollut) riitoja välttävä ja sovinnollinen, niin olet itse sitten niin mahdollisimman kaukana Keskustan arvomaailmasta kuin kukaan vain voi olla! Sillä vuodesta toiseen on tällä palstalla käyneiden pitänyt kärsiä siitä, kuinka spammaat tätä palstaa välillä kymmenillä herjausviesteillä päivässä! Itse palstan aiheesta et näytä juuri olevan kiinnostunut.
- Anonyymi
No minähän olen ollut viimeiset kymmenen vuotta aika paljon Keskustaa ymmärtävä, vaikka olenkin erilaisissa vaaleissa viimeisen kymmenen vuoden aikana äänestänyt neljän eri puolueen ehdokkaita. Mutta vajaa vuosi entisellä kotipaikkakunnallani, pienessä kaupungissa noin kymmenen vuotta sitten, sai minut ymmärtämään Keskustan puhuman aluepolitiikan ajatusta. Ja vaikka asun nyt Tampereen seudulla, niin positiivinen asenne Keskustaa kohtaan on jäänyt pysyväksi.
Ihan hyvä, että kirjoitat joskus Keskustastakin. Tosin nytkin kävi sitten niin, että kirjoitit kahden lauseen aloituksen Keskustasta, ja sitten palasit taas siihen aiheeseen, miksi näytät tällä palstalla viihtyvän. ☹️☹️☹️ Joten oliko toi aloitus vain joku peitetarina sille, että voit taas jatkaa pakkomielteesi parissa? - Anonyymi
Nuo edellä olevat kirjoitukset olivat minun, Tampereen seudulla olevan alle 50-vuotiaan miehen kirjoituksia. Nimeä tai nimimerkkiä Kapi en tunne omakseni.
Mutta kuten totesin edellä, suhtaudun Keskustaan erittäin myönteisesti, ja olen heitä välillä äänestänytkin. Käsittääkseni Kapilla poliittinen katsomus on hieman toisenlainen. Mutta: miksi me kirjoitamme tässä yhdestä palstalla kirjoittavasta henkilöstä? Palstan aihehan on Suomen Keskusta. Joten eikö siinä olisi parempi keskustelunaihe? - Anonyymi
... Niin, kyllä, itse olen kirjoittanut muutaman päivän aikana sinun kirjoituksistasi, enkä juuri Keskustasta.
- Anonyymi
Keskusta on nytkin hallituksen kantava osa, ministerit hoitavat hvyin hommansa.
Erikoisesti nautin muuten miten Vanhanen pistää persuja 100-0.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34614Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427