Koko itsenäisyyden ajan on Keskusta ollut merkittävin puoluepoliittinen toimija.
Puolue on ollut sovinnollinen, siis riitoja vältävä.
Puolue on ollut sovinnollinen, siis riitoja vältävä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siis riitoja vähemmän, tehoja enemmän.
Keskustalle pahin tappio koskaan, ossi on tehnyt hyvää työtä. Jatkaa sitä kunnes kepu on lyöty lopullisesti.
Jos Keskusta on (ollut) riitoja välttävä ja sovinnollinen, niin olet itse sitten niin mahdollisimman kaukana Keskustan arvomaailmasta kuin kukaan vain voi olla! Sillä vuodesta toiseen on tällä palstalla käyneiden pitänyt kärsiä siitä, kuinka spammaat tätä palstaa välillä kymmenillä herjausviesteillä päivässä! Itse palstan aiheesta et näytä juuri olevan kiinnostunut.
No minähän olen ollut viimeiset kymmenen vuotta aika paljon Keskustaa ymmärtävä, vaikka olenkin erilaisissa vaaleissa viimeisen kymmenen vuoden aikana äänestänyt neljän eri puolueen ehdokkaita. Mutta vajaa vuosi entisellä kotipaikkakunnallani, pienessä kaupungissa noin kymmenen vuotta sitten, sai minut ymmärtämään Keskustan puhuman aluepolitiikan ajatusta. Ja vaikka asun nyt Tampereen seudulla, niin positiivinen asenne Keskustaa kohtaan on jäänyt pysyväksi.
Ihan hyvä, että kirjoitat joskus Keskustastakin. Tosin nytkin kävi sitten niin, että kirjoitit kahden lauseen aloituksen Keskustasta, ja sitten palasit taas siihen aiheeseen, miksi näytät tällä palstalla viihtyvän. ☹️☹️☹️ Joten oliko toi aloitus vain joku peitetarina sille, että voit taas jatkaa pakkomielteesi parissa?
Nuo edellä olevat kirjoitukset olivat minun, Tampereen seudulla olevan alle 50-vuotiaan miehen kirjoituksia. Nimeä tai nimimerkkiä Kapi en tunne omakseni.
Mutta kuten totesin edellä, suhtaudun Keskustaan erittäin myönteisesti, ja olen heitä välillä äänestänytkin. Käsittääkseni Kapilla poliittinen katsomus on hieman toisenlainen. Mutta: miksi me kirjoitamme tässä yhdestä palstalla kirjoittavasta henkilöstä? Palstan aihehan on Suomen Keskusta. Joten eikö siinä olisi parempi keskustelunaihe?
... Niin, kyllä, itse olen kirjoittanut muutaman päivän aikana sinun kirjoituksistasi, enkä juuri Keskustasta.
Keskusta on nytkin hallituksen kantava osa, ministerit hoitavat hvyin hommansa.
Erikoisesti nautin muuten miten Vanhanen pistää persuja 100-0.