Nyt on sitten viimein saatu itselle sanottua se ettei ilman apua pysty lopettamaan.
Ensimmäinen käynti terapiassa oli todella kannattavaa koska vasta siellä ymmärsin itsekkin miten paha tilanne oikeasti on.
Nyt ei myöskään ole pääsyä omalle tilille muuta kuin läheisen valvomana joten rahat on turvattu.
Olen monta kertaa sanonut että nyt se loppuu mutta vasta nyt minulla on sellainen olo että pelaaminen voi oikeasti loppua koska en ole asian kanssa enää yksin.
Vaikka velkaa on niin paljon etten siitä ilman velkajärjestelyä voi selvitä niin silti on paljon helpottuneempi olo kun sai tuotua asian päivänvaloon eikä tarvitse enää valehdella läheisille ja itselle.
Viikko pelaamatta eikä vielä ole tullut vieroitusoireita mutta sekin päivä on vielä tulossa ja hieman jännittää että miten siitä selvitään.
Kannustan nyt jokaista hakemaan oikeasti sitä apua jos vähänkin tuntuu että pelaat liikaa.
Peliriippuvuus on sairaus ja se että ei pysty lopettamaan ei tarkoita sitä että olisi tyhmä tai jotenkin huono ihminen vaikka siltä se tuntuukin.
Apua hakemaan.
8
800
Vastaukset
- Anonyymi
Tsempit sulle.
Hienoa, että itse ymmärsit ongelmasi ja hait apua, siitä se lähtee. - Anonyymi
Trustly edto ja päihdelinkin sivuilla ohjeet kasino blokeille.
Paljonko kerkesit hävitä ? Itse kaiken maallisen ja henkisen. Nyt on tyhjyys enää jäljellä. Se ei käy panokseksi.- Anonyymi
Nuo esto hommat on ihan hyvä idea mutta kun pelihimo iskee niin aina on keino päästä pelaamaan. Kyllä se pitää itse päättää että se pelaaminen loppuu ei siihen auta muu.
Noin 60000€ kulutusluottoja ja muutama tonni säästöjä.
En tällä hetkellä mieti tuota velan määrää vaan olen keskittynyt siihen että pelaaminen loppuu lopullisesti enkä sotke asioita enempää.
Tavoiteeni on kyllä joskus saada tuo velka maksettua ja saada luottotiedot takaisin mutta se on pitkä ja kivinen tie.
Pohjalla on käyty ja nyt ei ole muuta tietä kun ylöspäin.
- Anonyymi
Olen kohta 19 vuotias mies. Pelaaminen on jo tämän ikäisenä lähtenyt täysin käsistä. Esto-ohjelmat kokeiltu, mutta ei niistä apua ole. En ole lainoihin sentään sortunut ja olen todennut, että jos sellainen käy mielessä, haen todellakin apua. En ole kuin muutaman tonnin vasta hävinnyt, mutta tiedän kyllä itse, että suuri ongelma on.
Joka päivä aamulla muutaman kympin hävittyäni sanon itselleni etten pelaa enää. Estän sivun ja lähden tekemään jotain muuta. Iltapäivällä himo kuitenkin iskee ja taas löytyy uusi sivu, missä pelata.
Vaikka summat on vasta suhteellisen pieniä, tiedostan ongelman. Kuitenkin ongelman tiedostettuani päivittäiset häviöt ovat kasvaneet parista kympistä jo toiseen sataan.
Oletan, että ongelman syy saattaa juontaa jo varhaiseen pelaamiseen. Aloitin uhkapelaamisen jo 13-vuotiaana. Oli kylläkin vain satunnaista pari kertaa kuukaudessa tapahtuvaa. 16-vuotiaana homma rupesi lähtemään käsistä ja pelaamisesta tuli viikottaista. 18-vuotta täytettyäni ei ole ollut kuin muutama päivä ilman pelaamista.
Mahtaako huono tilanne tyttöystävän kanssa vaikuttaa pelaamisen määrään? Aina negatiivisen keskustelun jälkeen ja ylipäätään tilannetta pohtiessä menen pelaamaan. Unohtuu ainakin murheet siksi aikaa, kunnes rahat on hävitty.
Onko olemassa muita keinoja pelaamisen hallintaan, kuin läheisille kertominen? Tuntuu hirveän suurelta kynnykseltä puhua tyttöystävälle tai muille läheisille pelaamisesta. Haluaisin kuitenkin lopettaa pelaamisen ennen, kuin koko talous on kuralla.- Anonyymi
Kyllä nyt kannattaa hakea sitä apua ja äkkiä nimittäin tilanteesi kuulostaa juurikin samalta kuin itselläni oli.
Seuraava askel on ne vipit vaikka kuinka itsellesi sitä sanot että nyt lopetan niin se vain jatkuu.
Kun jollekkin ongelmasta uskaltaa puhua se helpottaa todella paljon ja lopettaminen helpottuu huomattavasti.
Tilanteesi on vielä hyvä joten nyt ripeää toimintaa ennen kuin olet yhtä syvässä suossa kuin minä.
Tsemppiä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nyt kannattaa hakea sitä apua ja äkkiä nimittäin tilanteesi kuulostaa juurikin samalta kuin itselläni oli.
Seuraava askel on ne vipit vaikka kuinka itsellesi sitä sanot että nyt lopetan niin se vain jatkuu.
Kun jollekkin ongelmasta uskaltaa puhua se helpottaa todella paljon ja lopettaminen helpottuu huomattavasti.
Tilanteesi on vielä hyvä joten nyt ripeää toimintaa ennen kuin olet yhtä syvässä suossa kuin minä.
Tsemppiä!Kiitos tuesta.
Tänään aamulla huomasin nettiä selatessani, että trustlyn pankkisiirron estäminenkin on mahdollista uhkapelisivuille. Laitoin asiakaspalveluun viestiä. Saa nähdä auttakaako tämä.
Hyvänä puolena on se, että käytän ainoastaan kasinoita joihin ei tarvitse rekisteröityä vaan kirjaudutaan pankkitunnuksilla. Kyseisillä kasinoilla siis ainoa maksutapa on trustly. Uhkapelimahdollisuuden olen kortiltani jo sulkenut, joten muita pelisisivuja en paljoa voisikaan käyttää.
Tuntuu vaan tyhmältä puhua kellekkään uhkapeliongelmasta. Tuntuu, ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä, miten tämän ikäinen voisi olla peliongelmainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos tuesta.
Tänään aamulla huomasin nettiä selatessani, että trustlyn pankkisiirron estäminenkin on mahdollista uhkapelisivuille. Laitoin asiakaspalveluun viestiä. Saa nähdä auttakaako tämä.
Hyvänä puolena on se, että käytän ainoastaan kasinoita joihin ei tarvitse rekisteröityä vaan kirjaudutaan pankkitunnuksilla. Kyseisillä kasinoilla siis ainoa maksutapa on trustly. Uhkapelimahdollisuuden olen kortiltani jo sulkenut, joten muita pelisisivuja en paljoa voisikaan käyttää.
Tuntuu vaan tyhmältä puhua kellekkään uhkapeliongelmasta. Tuntuu, ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä, miten tämän ikäinen voisi olla peliongelmainen.Veljen poika on jo 30 vuotias,ei ole koskaan ollut työelämässä,ei aikaa muuhun kuin pelaamiseen. Valveilla yöt,nukkuu päivisin.
Ihmettelen sitä että hän on aina lukkojen takana,miksi?
Syytän veljeäni sillä pienestä pitäen pojalle on annettu lupa istua koneen vieressä vaikka vaimo on ollut kotona..huh huh
Jollakin tapaa veljeni ei nyt pidä pojastaan,huomaan selvästi miten tytärtä suositaan ja poika jätetään sivuun.
Mitä voisin tätinä tehdä???
- Anonyymi
Onko kukaan kokeillut tätä. Toimiiko?
https://pelikielto.fi/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103419MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768