Hei.Olen monesti meinannut kirjoittaa mutta vasta nyt kun on jo varmaan liian myöhäistä uskallan. Olen 38-vuotias mies,perheellinen vielä ainakin vähän aikaa. Minulla on aina ollut paljon kavereita, ystäviä, harrastuksia, rakkautta ja jo pitkään myös kaksi ihanaa lasta. Noin 5 vuotta sitten kaikki muuttui.Aloin tuntea suurta ahdistusta porukassa, juhlissa jopa lasten synttäreillä. Kaikki läheisyys tuntui vastenmieliseltä. Viimeiset 2-vuotta ovat olleet todella synkkiä. Vaimoni sairastui masennukseen ja se sai minut vielä enemmän sulkeutuneeksi.Kaverit jäi ja yksi läheinen ystäväni tappoi itsensä. Nyt kun avioero on astunut mukaan tunnen että yksinäisyyteni on tappamassa minut. Käyn töissä, olen omasta mielestäni hyvä isä, harrastan mutta jotain puuttuu. Unohdin täysin vaimoni hänen sairastuttuaan ja pakenin töihin.Suhteemme on ollut pitkään etäinen enkä usko että tilanne muuttuu puolessa vuodessa. Syytän itseäni suurelta osin erosta. Olen ollut kylmä ja tunteeton. Käyn töissä siellä minua ei kukaan tunne ja vältyn kysymyksiltä. Illat on pahimpia kun seinät kaatuu päälle. Mietin jo aikaa kun lapset eivät ole luonani. Miten sen kestän? Tunnen vain suurta yksinäisyyttä.
Nopeasti saapunut yksinäisyys
8
124
Vastaukset
- Anonyymi
Kannattaisi ihan ensimmäiseksi selvittää verikokeiden kautta, onko sinulla joku puutostila. Vitamiinit, hiven/kivennäisaineet, rauta...
Noista se eristäytyminen ja monenkin tasoiset ongelmat itselläni johtui.
Kerrotaan sekin, ennenkuin sata ihmistä alkaa huutamaan että on niitä muitakin syitä olemassa, niin tiedän kyllä, mutta on se vähän hölmöä sitten vasta selvittää nuo perusasiat, kun olet 15 vuotta syönyt mielenterveyslääkitystä, josta ei ole ollut mitään apua.
Minulla se meni tuon 15 vuoden kautta, valitettavasti. - Anonyymi
Itsesyytös on hirvittävä tauti, poden sitä itse joskus. Siihen on minulla auttanut terveellinen ruoka ja ulkona liikkuminen. Kun ravinto on huonoa, aivoissa synapsit toimivat siten, että aiheutuu pelkoa, apeutta ja itsesyytöksiä. Kun fyysinen kunto on kodallaan, vaikeitakin asioita on helpompi käsitellä. Kun unohdan hoitaa itseäni, kohta tulee henkisesti raskas olo. En ole vielä tarvinnut lääkkeitä, resepti kyllä oli pitkään valmiina, nyt jo vanhentunut.
Ehkä kannattaisin keskittyä itseensä ja pitää pääasiana että selviytyy. Senkin vuoksi että lapsesi tarvitsevat sinua tulevaisuudessa. Varmaan on elämäsi kurjin aika. En tiedä järjestetäänkö tällä hetkellä eroryhmiä. Suosittelen ainakin tutustumista, se toiselle sopii, toiselle ei.- Anonyymi
"Kun ravinto on huonoa, aivoissa synapsit toimivat siten, että aiheutuu pelkoa, apeutta ja itsesyytöksiä. "
Mitä tarkoittaa "huono ravinto" ja mikä on sen vaikutusmekanismi aivoihin?
- Anonyymi
Hei! Vaimosi sairaus ei ole sinun vikasi. Turhaan syyttelet itseäsi siitä. Ei toista voi kannatella pinnalla, ainakaan kovin pitkään. Siinä on riski, että uppoaa itse. Toki pariskunnat täydentävät toisiaan hyvässä ja pahassa. Mutta kun yhdessä on paha, ja molemmat voivat huonosti, on ero paras vaihtoehto. Itse olen tosin lapseton, mutta kokenut eron tilanteessa, jossa kumpikin osapuoli oli hyvin huonovointinen. Ratkaisu oli hyvä.
Toivottavasti teidän lapsille on riittävästi tukea tarjolla, jos he jäävät masentuneen äidin hoitoon, ja isälläkin on ahdistushäiriö?
Joka tapauksessa on hyvä asia, että käyt töissä. Todella hyvä. Kannattaisi käydä juttelemassa jonkun asiantuntijan kanssa omasta pahoinvoinnistasi. Varmasti sinua voidaan auttaa. Et ole toivoton tapaus, ja elämä hymyilee vielä. Olen itsekin elossa, vaikka elämässä on ollut pirullisia jaksoja.
Kaikkea hyvää sinulle! - Anonyymi
Mikset pidä yhteyttä niihin ystäviin ja kavereihin? Lienee nyt tärkeintä, että panostat omaan ja lastesi hyvinvointiin. Vaimosi on itse vastuussa omasta mielenterveydestään.
- Anonyymi
Opettele viihtymään sisäisessä tyhjyydessä.
Älä yritä täyttää tyhjää oloasi millään, anna itsesi vain olla rauhassa.
Kulttuurimme on ehdollistanut sinut tuntemaan ahdistusta kun tunnet olosi tyhjäksi.
Tyhjästä olosta ahdistumisen sijasta anna mielen mennä tyhjäksi ja lepäile rauhassa pää tyhjänä arjen ahdistuksista, et aiheuta itsellesi mitään vahinkoa rauhoittumalla, etkä menetä potentiaaliasi suunnitella vaikka aurinkopaneeleja jos annat mielen levätä hetken. Ei siellä tarvitse koko ajan pyöritellä valon aaltofunktioita yms.
Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä - Anonyymi
Auttelemaan vain muita niin siitä saa kiitosta ja todellisia ystäviä, lapsetkin voi ottaa mukaan johonkin toimintaan. Tietysti kannattaa myös tutkia ne puutostilat myöskin.
- Anonyymi
Kun epäilet että on liian myöhäistä, itse olin tosi alhaalla mutta kun aloin tanssimaan kiirtania, joogamaan ja meditoimaan niin tilanne alkoi muuttua vauhdikkaasti.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15413535Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t749804Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h999172Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218159Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk406783Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1506195Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua724308Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243415Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy393407En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4011300