Onko korona vaarallinen? Ihmisten mielipiteet koronasta ja sen vaarasta eroavat toisistaan. Miten, miksi ja mitä itse ajattelen siitä?
Korona on maailman laajuisesti levinnyt ja riivaama tauti, joka on tutkimusten mukaan tarttunut eläimiltä ihmisiin. Eli onko korona sitten vaarallinen nykylääketieteen rinnalla, tämä on kysymys, josta väitellään. Osa ihmisistä sanoo koronan olevan vaarallinen silti, osa että ei ole ja osa ei usko, että koronasta on mitään vaaraa. Käsidesin ja maskien toiminnasta myös kiistellään. Osa käyttää ja osa ei, sillä heidän mielestään ne eivät voi estää mitään tartuntaa.
Omasta mielestäni korona on tosi ja siltä on hyvä suojautua eri tavoilla, mutta minun mielestäni sen leviämisen estämistavat menee yli ja rajoituksia tulee liikaa. Ihmisten elämää rajoitetaan nii paljon nykyään, että elämän vapaus tuntuu ihan joltain haaveelta enää. Ymmärrän koronan vakavuuden mutta en pidä ideasta, että elämääni ruvetaan rajoittamaan näin paljoa.
Eli onko korona maailman laajuisesti riivaama tauti? Kyllä on mutta ihmiset saa uskoa mihin haluaa. Kuka tietää kauan tämä kestää vielä. Pidetään huolta itsestämme ja toisista, ETTEI RAJOITUKSET KIRISTY ENÄÄ.
Korona virus (covid-19)
0
1027
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4101811- 1471165
- 671093
- 881091
- 1011024
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku152885- 94741
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50689En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57654