Energiahoito sekoitti mielen Porissa

Kannattaa olla todella tarkkana kun hakeutuu energiahoitoon. Monet sanovat olevansa "Intuitiivisia" ja vaikka mitä. Itse kävin porilaisella nuorehkolla innokkaalla naisella, joka mainostaa kovasti facebookissa hienoin kuvin ja vielä hienommin sanoin. Menin täydelliseen ansaan. Hän sanoi näkevänsä kuinka olen uupunut ja oli kovin empaattinen. (Luin myöhemmin hänen päivityksestään hänen omasta uupumuksestaan). Olin kyllä väsynyt, mutta en uupunut. Minua on varoitettu ettei saisi mennä energiahoitoon, jos hoitaja ei ole tasapainoinen. Ajattelin, että kokeilen. Hoito tuntui aluksi hyvältä ja musiikki oli ihanaa. Kun pääsin kotiin alkoi ihmeellinen tunne, jota jatkui läpi koko yön. Tuntui kuin minut olisi noiduttu. Päässäni vilisti kaiken laisia ajatuksia ja monena yönä näin unta tuosta hoitajasta. Lopulta ne olivat painajaisia. Tätä toistui monena yönä. Ja minulla siis ei ole mitään mielenterveyden ongelmia ollut koskaan. Stressiä kyllä. Juttelin työterveyslääkärille ja hän ehdotti käyntiä psykologin jutuilla. Nyt varoituksen sana jokaiselle, joka harkitsee energiahoitoa. Se voi sekoittaa pään todella. (tuo hoitaja ei ole kauaa tehnyt tuota, mutta en tiedä oliko sillä vaikutusta). Ja mitä tuo tekee, jos oikeasti on uupunut tai henkinen arviointikyky heikentynyt. Tekee pahaa ajatellakin !!

0

1296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Milloin olet viimeksi nähnyt

        Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
        Ikävä
        173
        3060
      2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

        😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
        Luterilaisuus
        429
        2395
      3. Pimahdan kohta ihan kunnolla

        Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
        Ikävä
        50
        2390
      4. Naiselle, rakkaalle!

        Pitäiskö nyt vähän jutella, on se sitten mitä tahansa. Mä oon sun puolella, hiljaisuutes aion rikkoa. Tulen vaikka karmi
        Tunteet
        15
        1862
      5. Antaisitko mies minulle jonkun vinkin

        Että tietäisin, että minun kannattaa uskoa vielä meihin. Nyt just heikko hetki ja usko meinaa loppua. Pelkään, että tila
        Ikävä
        46
        1732
      6. Toivottavasti vielä kohdataan mies

        Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
        Ikävä
        132
        1666
      7. Hallitus käy seuraavaksi palkansaajien sunnuntailisien kimppuun

        Vuoro-ja sunnuntaityötä tekeville työntekijöille, muun muassa hoitajille, poliiseille, kaupan työntekijöille jne. on luv
        Maailman menoa
        260
        1423
      8. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

        kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
        Ikävä
        132
        1404
      9. Hauskaakin jopa...

        Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
        Sinkut
        233
        1390
      10. Morning has broken

        Simmut aukaistaan. Ja noustaan päivään valkeaan. Hyvää huomenta. 😊☀️🍳☕❤️
        Ikävä
        128
        1310
      Aihe