Alkoholi vs kannabis, kummasta aineesta tulee helpommin riippuvaiseksi jos ei ole kumpaakaan ennen kokeillut?
Viina vai hamppu, kumpi koukuttaa helpommin?
2
70
Vastaukset
- Anonyymi
Aloitin alkoholin ekana vuotena yliopistossa 15v sitten. Kesti kymmenen vuotta, että jäin koukkuun ja musta tuli täysi alkkis. Yliopiston jälkeen menin Espanjaan duuniin ja siellä maksoi 39 senttiä Eroskin metallinmakuinen olut ja hyvä olut 80 senttiä. Halpa viini 80 senttiä litra, hyvä 2 tai 3e. Eli siellä ei itse asiassa oppinut juomaan laisinkaan, kun se on halpaa, sitä ei ikinä varastoi kotiinsa, kun viinakauppa on auki 24/7 väkeviä viinaksia myõten ja myyden. Vasta saatuani ensimmäisen tyõni Suomesta, opin odottamaan kerran puolessa vuodessa tyõpaikan bileitä, ne olivat kosteat ja se oli selvästi uralleni eduksi, että osallistuin ja sain siten luotoa parempia yhteyksiä kollegoihin ja esimiehiin, kun niiden kanssa kaadettiin kuppia oikein olan takaa. Sen verran metodimiehiä olen, että aina halusin vain nousuhumalan ja lopetin siihen. Kiskaisin aina puoli pulloa punkkua huiviin tyhjään mahaan vikkelästi, sain optimaalisen buzzin eli pärinän, ja lopetin siihen. Kaupungin pomot ne kaatelivat lisää, kun halusivat haastatella minua kännissä ja kehitellä uusia ideoita ja prokkiksia. Siitä se lähti. Sitten teinkin 6 vuotta ilman lomia noin seitkyttuntisia viikkoja, aloin juoda jaksaakseni. Riipaisin kännit aina tõiden jälkeen 7pv viikossa. Joskus pienet jo ruokatauollakin. Sitten nainen vei 60 000e säästõjä ja mielenterveyden rippeetkin itsetuhoisuudellaan ja standardeillaan. Lopulta asuin paljaalla asfaltilla ja sõin roskiksesta, en saanut nukuttua õisin, kun pelottaa jokainen ohikulkija ja päivisin on niin nuutunut, ettei pysy hereillä eikä jaksa kerätä tõlkkejä, ellei juo. Kerran bensaakin. Alkoholi on siitä pirullinen, että yli 11v. sitä voi käyttää niin, ettei saa testeissä yhtään pistettä, aina pystyy lopettamaan juomisen kesken illan kun loppuu omat juomat jne. ja sitten kun sitä onkin käyttänyt harvoin ja kohtuudella, sitä ei osaakaan enää pelätä, alkoholismi näyttää vaan muiden ongelmalta. Ajattelin, että osalla on geneettinen taipumus ja siksi osasta tulee suurkuluttajia, ja itsellä ei voi olla taipumusta alkoholisoitua, koska kai se jo olisi tapahtunut vuosikymmenessä. Sitten se tapahtui vasta vuosikymmenen hyvin satunnaisen oton jälkeen.
Sitten kokeilin ikämiehenä ganjaa. Kannabis sai joka päivä ittensä vahvaan humalaan juovan pisarattomaksi kolmeksi vuodeksi putkeen ja tyõ sujui paremmin kuin koskaan ja sain ylennyksiä useita. Sitten vapaapäivänä jäin rutiinitarkastuksessa kiinni, hallussani oli typõtyhjä kannabiksen säilytyspurkki, sain siitä sakot eli hallussapitomerkinnän, sen jälkeen 6 vuotta tyõttõmänä odottaen, että merkintä katoaisi. Tulee juotua taas kaatokännit silloin kun ei ole varaa ruohoon. Ei ole paha paikka olla ilman ruohoa, vaikka päivittäin poltellut yli 7v. Alkoholi se on se, joka panee sängystä nousemaan, ei ehdi edes vesilasia ottaa kuivaan krapulaiseen kurkkuun, kun pitää lähteä jo alkoon käveleen niin hirveässä krapulassa 4km peläten, että sydän pettää, mutta lisää pitää aina saada. Kannabiksessa ei ole mitään tällaisia ongelmia, ei riippuvuutta, hyvin pieni mieliteko vain. Kahvi on paljon koukuttavampaakuin kannabiksen käyttõ aamusta iltaan vuosikymmenenkin ajan. Alkoholista ja energiajuomista puhumattakaan. Kannabiksen isoin ongelma on sen laittomuus ja toiseksi, että kun siitä ei tule krapulaa, sitä tulee otettua liikaa. 15g 5h polttaneena voin sanoa, että parhaat tripit kokee kyllä 0.2g eikä aina ottamalla lisää ja lisää. Se turruttaa ja tekee tripistä ihan olemattoman. - Anonyymi
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nama-ovat-maailman-viisi-addiktoivinta-ainetta-alkoholi-ja-tupakka-samassa-sarjassa-kovien-huumeiden-kanssa/7225282
.
"Nämä ovat maailman viisi addiktoivinta ainetta: Alkoholi ja tupakka samassa sarjassa kovien huumeiden kanssa."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124340MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822191Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551711Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1001436Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331088Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3878- 171874