Järjestö vaatii oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin eroa, mikäli vaalit siirtyvät.

Anonyymi

27

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nykyinen hallitus saatiin aikaan wappusatasen tuomalla 0,2 %:n vaalivoitolla.
      Täysin kyvytön hallitus - edes lakisääteiset kunnallisvaalit - kansalaisten perusoikeus - ei onnistu.
      Oikeusministeriö on salassa valmistellut jo vaalien siirtoa.
      Kun kerran siirretään, saatetaan jättää kokonaan väliin.
      Seuraavaksi luovutaan myös eduskuntavaaleista.

    • Anonyymi

      hienoa kokoomus

    • Anonyymi

      Henriksonni ei halua vaaleja, eikä halua erota.

    • Anonyymi

      Halla -Aho on oikeassa Anna -Maija Henriksonin pitäisi vetää tarvittavat johtopäätökset nyt eteen tulleessa tilanteessa kun vaaleja ei voi järjestää. Valmistautumisaikaa vaalien järjestämiseen on ollut yllinkyllin, Muuallakin mailmalla vaalit on voitu järjestää , muttei meillä kun on kyvytön hallitus.

    • Anonyymi

      Englannissa on ollut suhteutettuna Suomen väkilukuun maksimissaan 6000 tartuntaa päivässä. Lontoossa on jo 15 miljoonaa ihmistä läjässä ja Suomessa 5,5 miljoonaa ihmistä harvassa.
      THL:n arvio 11 000 tartuntaa vuorokaudessa. Eikö ole suhteellisuuden tajua!

    • Anonyymi

      Thl tuottaman "harjootuslaskelman" tilasi Henrikssonin valtiosihteeri Malin Brännkärr, joka on aiemminkin sotkeutunut asioihin epäillyttävästi!

      https://yle.fi/uutiset/3-11375450

    • Anonyymi

      Kertokaapa nyt mihin perustuu "totuus" 11 000 mahdollista tartuntaa. Nyt sipsit esille. Täällä 2 000 asukkaan kunnassa itä - suomessa ole vielä päästy rajan 5 yli että mainittaisiin kunta nimellä.
      THL : kin voisi väliin vaihtaa "terävintä" kärkeä.

      • Anonyymi

        Juuri näin, tämä Henrikssonin juntta hanke ei tule onnistumaan, perustuu pelkkään valheeseen, ehdotan työpöydän siivoamista ja jättämään tehtävänsä.


    • Anonyymi

      Thl selittelee jo lukuja. Kuka tahansa täyspäinen voi laskea, että noilla luvuilla koko Suomen kansa olisi sairastunut.
      Koska ehdokasasetteluA siirrettiin toukokuun asti, päätöksellä ostettiin vihervasemmistolle aikaa.

    • Anonyymi

      Koko Sannan hallituksen pitäisi erota.

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus perustaa päätöksensä laskuharjoitus-lukuihin !

      • Anonyymi

        Opposition pitäisi erota myös! Persut jauhaa pelkkää paskaa minkä kerkeävät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opposition pitäisi erota myös! Persut jauhaa pelkkää paskaa minkä kerkeävät.

        Tyypillistä vasemmistolaisen kirjoitusta.


    • Anonyymi

      Henriksson rikkoo eu arvojen mukaisia oikeusvaltio periaatteita räikeästi, demokratiaa polkemalla.

    • Anonyymi

      Ei näytä Henrikson tajuta erota

      • Anonyymi

        Hyvä palkka ja ministeriauton takapenkki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä palkka ja ministeriauton takapenkki.

        Lähettäkää joku sille helmitaulu


    • Anonyymi

      Kuntavaalien siirrosta päättää eduskunta, ja hallitus tekee asiaa koskevan esityksen oikeusministeriön valmistelusta. Eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä asiassa, mutta oikeusministeriön yllä pitämillä vaalisivuilla kerrotaan jo uudet aikataulut ja ”tärkeät ajankohdat” kuntavaaleissa. Vuoden 2021 kuntavaalien vaalipäivä on sivujen mukaan sunnuntai 13.6. ja ehdokashakemusten jättöpäivä 4.5.

      Hallituspuolue vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo ihmettelee asiaa Twitterissä.
      ”On tärkeää, että vaalien siirron aiheuttamia aikataulumuutoksia ennakoidaan ja valmistellaan hyvin. Mutta: Vaaleista säädetään lailla ja sen säätää eduskunta. Nyt oikeusministeriö viestii lainvastaisesti. Me emme tarvitse yhtään lisää hämminkiä tähän asiaan!” Honkasalo toteaa.

    • Anonyymi

      Henriksson on tapansa mukaan kuutamolla, ei päätöksiä tehdä omassa kabinetissa, mutta ehdottaisin häntä pysymään uusien lakien valmisteluissa, koska ne vain aina odottavat valmistumista, mistä johtuu tämä aikaan saamattomuus ?

    • Anonyymi

      suomelle imagovoitto jos saadaan pallilta pois

    • Anonyymi

      Henrikssoni ei lähde edes kulumalla ministerin tuoliltaan pois.

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo tietää ja puhuu asiaa.

    • Anonyymi

      Oikeusministeri Henrikssonin johtava oikeusministeriö viestii lainvastaisesti
      ja aiheuttaa lisää hämminkiä.

      • Anonyymi

        Eikö RKP ole saanut kunnallisvaaliehdokkaita listoilleen? Täyspäiset ovat kieltäytyneet?
        Auttaisiko pieni apuraha säätiöiltä? Ei ole edes vastoin lakia, koska sillä ei osteta ääniä suoraan. Vielä ehtii, ja jos ei aika riitä, vaalit siirretään syyskuulle.
        Heikot hallituspuolueiden gallup-luvut ovat huolestuttaneet pitkään.
        RKP, SDP ja Kepu petasivat lisäaikaa. Vihreille sopii, että ulkoministerin lain rikkomukset unohtuisivat.
        Kokoomuksellekin alkoi sopia Helsingin pormestariehdokkuuden sekoilujen jälkeen. Vielä ehtii löytää uuden ja paremman, jolloin nykyinen joutuu vetämään johtopäätökset ja "vetäytyy itse".


    • Anonyymi

      Ministerillä on tapana "ottaa täydellinen poliittinen vastuu"
      ja se tarkoittaa, että ministeri pysyy virassaan.

      • Anonyymi

        Ministeri hoitaa virkaa, vaan ei töitään.


    • Anonyymi

      just jo

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1970
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1539
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      140
      1387
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1240
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1047
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      992
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      957
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      118
      954
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      49
      777
    Aihe