Isästäni tullut rasittava vanha kääkkä

Näin se vaan on. Ukko passuuttaa minua, nuorinta tytärtään ihan sata nolla. Saakohan jotain nautintoa siitä... Kaikki pitää ukon eteen tehdä kun itse ei edes yritä. Ja harvoin kuulen edes kiitosta. Sen sijaan ukko haukkuu julmaksi ja hirviöksi. On hänellä toinenkin tytär, joka joutaisi työttömänä ollessaan tulla isäänsä auttamaan mutta ei. Isä aikoinaan auttanut tätä toista rahallisesti melkoisilla summilla. Nuorempaa ei yhtään, vaikka parhaansa tehnyt. Ei hänkään kauaa jaksa ja ukko senkus vähättelee ja haukkuu. Omaan napaan tuijottaminen korostuu tällä kohta 80 vuotta täyttävällä ukolla.
18395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Olen likimain samaa ikäluokkaa, joten nykypäivän viisut asun muut jorinat eipäpaljon kiinnosta. Mutta, mutta ne makeat mieltä ilahduttavat , nostattavat biisit nostattavat
mielialan ilon ja hauskuuden puolelle. Malliin elettiinpä ennenkin vaik` Lapin joista kultaa vaskoolilla huuhdottiin. Jäipä siitä tuleville sukupolville kullanhuuhtojille tarinaa muisteltavaksi, iloa antamaan meille Korona ajan kuuntelijoille. Siispä kuuntelulle:

https://www.youtube.com/watch?v=7QlXEnf7kdw&list=RD7QlXEnf7kdw&start_radio=1&t=10s

Äänestä
  • Näin lauantai aamuna mieleeni tulivat monen monet Lapin reissut sekä syksyisin että talvimatkailun aikaan. Tuo edellinen Petronella valssi on ja pysyy mielessäni loppuun asti, niin mieluisia muistoja Lapin lumot, ilot, mieleen painuvina reissuina ovat valokuvia selaillessa
    Nyt olen jo ikääntynyt ja menneen ajan muistot ovat mieluisia muistella musiikin siivittämänä.

    https://wildtaiga.fi/?gclid=EAIaIQobChMI1pOTgaKb7wIVukCRBR1fSwwLEAEYASAAEgLO4fD_BwE

    Talven selkä on taittunut! t.L.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin lauantai aamuna mieleeni tulivat monen monet Lapin reissut sekä syksyisin että talvimatkailun aikaan. Tuo edellinen Petronella valssi on ja pysyy mielessäni loppuun asti, niin mieluisia muistoja Lapin lumot, ilot, mieleen painuvina reissuina ovat valokuvia selaillessa
    Nyt olen jo ikääntynyt ja menneen ajan muistot ovat mieluisia muistella musiikin siivittämänä.

    https://wildtaiga.fi/?gclid=EAIaIQobChMI1pOTgaKb7wIVukCRBR1fSwwLEAEYASAAEgLO4fD_BwE

    Talven selkä on taittunut! t.L.

    Kiitos
    olipa ihana muistoja herättävä mainos-video
    aikoinaan nurempana ja terveenä puolisoni kanssa reissattiin lapissa,
    oi niitä aikoja
    ne ovat muisto vain
    puoliso nukkuu ijäistä untaan
    ja
    minä köpitän loppusuoraa.

    Äänestä

  • huomasin samaa käytöstä, eräästä jo edesmenneestä ystävästäni, miehet ei valita kivuistaan usein, liekö syy se, et muuttuu äkäiseksi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    huomasin samaa käytöstä, eräästä jo edesmenneestä ystävästäni, miehet ei valita kivuistaan usein, liekö syy se, et muuttuu äkäiseksi...

    EIPÄ kannataisi vanhuksia moittia äkäseksi,
    kuitenki kaikki tietää
    etteivät he tahallaan tiuski
    vaan todellakin vanhalla ja sairaalla on paha olla kun mikään ei enään fysiikassa toimi, eikä jaksa ja on kipee monella eritavoilla, on siis oikeesti avun tarpessa,
    siis auttakaamme myös äreää vanhaa ihmistä,
    kun kuitenkin tiedämme että hän voi huonosti ja on avun tarpeessa.

    just näin, miksi lapset ei aina ymmärrä, sitä olen miettiny....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    just näin, miksi lapset ei aina ymmärrä, sitä olen miettiny....

    Yhteiskunnan pitää huolehtia vanhuksista lopulta, jos ei lapsetkaan jaksa, saati ystävät. Kenenkään ei kannata tuhlata omaa terveyttään, vanhuksen takia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhteiskunnan pitää huolehtia vanhuksista lopulta, jos ei lapsetkaan jaksa, saati ystävät. Kenenkään ei kannata tuhlata omaa terveyttään, vanhuksen takia!

    Vanhus ei ole aina kiva, kun joku sairaus, vaikkapa alkoholismi, olen kokenut mitä se on ja ikinä en ala hyysätä, vaikka kuinka ärhentelevät.

    Äänestä

Hiihdon sukset ehkä painaa. Juoksijat on omilla radoilla.

Äänestä
  • Juoppoa vanhusta ei kenenkään tarvii kestää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juoppoa vanhusta ei kenenkään tarvii kestää!

    Juopuuko hän itsestään sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juopuuko hän itsestään sitten.

    Itse ne viinat hankkii, jotka juo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juoppoa vanhusta ei kenenkään tarvii kestää!

    Ihan tasan yhtä paljon kuin juoppoa puolisoa tai jälkeläistäkin, jotka kuppaavat läheisiltään sekä rahat että ainakin henkisen terveyden. - Nm. Ei mitään eroa

    Äänestä

Täällä miestä vaille jääneet katkerat vanhat piiat paremman puutteessa morkkaavat isäänsä. Eikö teillä ikinä ole ollut edes yhtä miessuhdetta elämänne aikana. Alatte olla jo ikäloppuja muutenkin joten toivon tulevaisuuteenne synkkää yksinäisyyttä ja tauteja ja sairauksia missä voitte muistella vanhaa hyvää isäänne.

Äänestä

Ongelma näyttäisi olevan sinulla, aloittaja. - Nm. Miksi et tee sille mitään

Äänestä

Vanhana piikana naimisiinkin lopulta päässyt on vihaa täynnä, hankalan luonteinen.

Äänestä
  • Ei kukaan jaksa jos läheinen purkaa pahaa oloa muihin, jos joku sairaus, se pitää hoitaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Näin se vaan on. Ukko passuuttaa minua, nuorinta tytärtään ihan sata nolla. Saakohan jotain nautintoa siitä... Kaikki pitää ukon eteen tehdä kun itse ei edes yritä. Ja harvoin kuulen edes kiitosta. Sen sijaan ukko haukkuu julmaksi ja hirviöksi. On hänellä toinenkin tytär, joka joutaisi työttömänä ollessaan tulla isäänsä auttamaan mutta ei. Isä aikoinaan auttanut tätä toista rahallisesti melkoisilla summilla. Nuorempaa ei yhtään, vaikka parhaansa tehnyt. Ei hänkään kauaa jaksa ja ukko senkus vähättelee ja haukkuu. Omaan napaan tuijottaminen korostuu tällä kohta 80 vuotta täyttävällä ukolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu