Tuntuu, että aina pitäisi olla samaa mieltä kuin aikuiset lapset ja toimia heidän ehdoillaan.
Jos onkin eri mieltä, niin sitten suuttuvat, ja ei kuulu mitään pitkiin aikoihin.
Varsinkin kun minulla on aikuiset kaksoset. Ovat aina olleet yhdessä. Ja komppaavat toisiaan.
Tuntuu että ovat yhdessä minua vastaan, jos vaikka onkin toista mieltä kuin toinen.
Se toinen kaksonen on aina automaattisesti "oikeassa".
Lastenlasten kasvatukseen en ole puuttunut. Tulisi heti sanomista.
Ei oo helppoo olla kaksosten vanhempi. Olis ollut helpompaa, jos olis ollut eri ikäisiä.
Miten muilla isovanhemmilla?
Jos onkin eri mieltä, niin sitten suuttuvat, ja ei kuulu mitään pitkiin aikoihin.
Varsinkin kun minulla on aikuiset kaksoset. Ovat aina olleet yhdessä. Ja komppaavat toisiaan.
Tuntuu että ovat yhdessä minua vastaan, jos vaikka onkin toista mieltä kuin toinen.
Se toinen kaksonen on aina automaattisesti "oikeassa".
Lastenlasten kasvatukseen en ole puuttunut. Tulisi heti sanomista.
Ei oo helppoo olla kaksosten vanhempi. Olis ollut helpompaa, jos olis ollut eri ikäisiä.
Miten muilla isovanhemmilla?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei tarvi olla aina samaa mieltä mun mielestä. Minulla vain yksi lapsi (nyt aikuinen) ja keskusteluyhteys on löytynyt . Mutta ei sisällä juurikaan mitään neuvomista, jos ei kysytä.
Tuli eilen kova pettymys.
Tuntuu että kelpaan vain silloin kun tarvitaan lapsenvahtia.
Ja että minun on oltava vain tietyssä roolissa, aina "positiivinen" ja samaa mieltä kaikesta.
Aina olen "väärässä" ja "negatiivinen".
Kun on joku yhteinen päivällinen tai juhla, olen vain hiljaa. No sitten syyttävät että en sano mitään. Olen ruvennut myöhästelemään. Lastenlasten takia siellä istun ja leikin heidän kanssaan.
En oikein tiedä enää miten toimia.
Parasta kai vain olla yksikseen ja toimitella omiaan.
Yritän päästä pois tästä tunnetilasta.
Eihän voi olla, että vaikka kuinka yrittää tehdä kaikkensa, niin silti vain tuiskivat!
No, onneksi on oma koti ja saan täällä olla oma itseni.