Oli todella viisas päätös siirtää kunnallisvaalit kesäkuuhun jolloin koronavirutartuntoja on enemmän kuin maaliskuussa. Virallisten tilastojen mukaan koronavirus tappaa Suomessa ihmisiä suuren määrän, jopa samanverran kuin tavallisen kausi-inluenssan aikana. Tunnetteko ketään henkilöä joka olisi ollut perusterve ennenkuin sai koronaviruksen ja kuoli siihen, tuskimpa tunnette. Ei ainakaan kukaan omaiseni taikka tuttavani tai muuten tuntemani henkilö ole kuollut koronavirukseen, onko teidän?
Koronavirus kyvää kuolemaa, vai kylvääkö sittenkään.
Anonyymi
154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Työkaveri kertoi että on kuullut huhun että hänen jonkun vanhan koulukaverinssa 9kymppinen mummu olisi kuollut vissiin koronaviruksen jälkitautiin.