Hei.
Itselläni ei ole vielä kokemusta abortista, mutta edessä ilmeisesti olisi.
Eilen kuulin, että olen raskaana ja viikot n.9-11.
Itsellä aluksi mielessä ehdoton abortti, mutta tunteita/itkua niin paljon pinnassa, että välillä ajatuksissani pitää tämä lapsi.
Toisaalta lapsi tuntuu ihmeeltä, koska miehelläni ja minulla ei ole ollut 7 vuoteen ehkäisyä ja hänen ei koskaan pitänyt saada lapsia, mutta toisin kävi sitten näin yllättäin vahingossa.
Julmaa mitä surua ja ajatuksia joutuu käymään läpi tälläisessä asiassa, minkä normaalisti kuuluisi olla elämässä iloista aikaa.Näitä tunteita nainen käy kuitenkin suurimmaksi osaksi yksin läpi ja tekee surutyön.
Mieheni ei 35 vuoden iästään huolimatta olisi mielestään valmis isäksi ja hänen mielestään maailma niin julma paikka, johon ei lasta kannata edes tehdä.
Omaa mielipidettäni en tosiaan tällä hetkellä osaa sanoa, vaikka kuinka mietin asiaa.Tunteeni ja ajatukseni vaihtelevat hyvin paljon.
Tässä asiassa voisi myös sanoa, että tieto lisää tuskaa.
Luin netistä, kuinka n. 10 viikkoisen sikiön sydän jo lyö ja kuinka se kuuntelee sydän ääniä, sekä liikuttelee jalkoja ja käsiä ja nukkuu ja valvoo jo.
Toisaalta luin brittiläisen tutkimuksen, jonka mukaan alle 17 viikkoisen sikiön keskushermosto on vielä niin kehittymätön, ettei se tunne vielä kipua.Sen liikkeet ärsykkeisiin vain refleksinomaisia.
Syy miksi kirjoitin tänne oli, jos muilla samankaltaisia kokemuksia tai ajatuksia asiasta.
Abortin vastaisia mielipiteitä en välttämättä vastaukseksi teiltä kaipaa!!!
Tiedän abortin olevan eettisesti,moraalisesti ja uskonnollisesti vaikea aihe monelle.
Olen 30 vuotias nainen ja valitettavasti elän elämäni,teen päätökseni ja joudun käymään tämän asian mielipiteistänne huolimatta kuitenkin ihan yksin läpi.
Kaunista kevättä kuitenkin kaikille ja kiitoksia etukäteen vastauksistanne, jos olette kokeneet saman, tai asiallisista mielipiteistänne.
Itselläni ei ole vielä kokemusta abortista, mutta edessä ilmeisesti olisi.
Eilen kuulin, että olen raskaana ja viikot n.9-11.
Itsellä aluksi mielessä ehdoton abortti, mutta tunteita/itkua niin paljon pinnassa, että välillä ajatuksissani pitää tämä lapsi.
Toisaalta lapsi tuntuu ihmeeltä, koska miehelläni ja minulla ei ole ollut 7 vuoteen ehkäisyä ja hänen ei koskaan pitänyt saada lapsia, mutta toisin kävi sitten näin yllättäin vahingossa.
Julmaa mitä surua ja ajatuksia joutuu käymään läpi tälläisessä asiassa, minkä normaalisti kuuluisi olla elämässä iloista aikaa.Näitä tunteita nainen käy kuitenkin suurimmaksi osaksi yksin läpi ja tekee surutyön.
Mieheni ei 35 vuoden iästään huolimatta olisi mielestään valmis isäksi ja hänen mielestään maailma niin julma paikka, johon ei lasta kannata edes tehdä.
Omaa mielipidettäni en tosiaan tällä hetkellä osaa sanoa, vaikka kuinka mietin asiaa.Tunteeni ja ajatukseni vaihtelevat hyvin paljon.
Tässä asiassa voisi myös sanoa, että tieto lisää tuskaa.
Luin netistä, kuinka n. 10 viikkoisen sikiön sydän jo lyö ja kuinka se kuuntelee sydän ääniä, sekä liikuttelee jalkoja ja käsiä ja nukkuu ja valvoo jo.
Toisaalta luin brittiläisen tutkimuksen, jonka mukaan alle 17 viikkoisen sikiön keskushermosto on vielä niin kehittymätön, ettei se tunne vielä kipua.Sen liikkeet ärsykkeisiin vain refleksinomaisia.
Syy miksi kirjoitin tänne oli, jos muilla samankaltaisia kokemuksia tai ajatuksia asiasta.
Abortin vastaisia mielipiteitä en välttämättä vastaukseksi teiltä kaipaa!!!
Tiedän abortin olevan eettisesti,moraalisesti ja uskonnollisesti vaikea aihe monelle.
Olen 30 vuotias nainen ja valitettavasti elän elämäni,teen päätökseni ja joudun käymään tämän asian mielipiteistänne huolimatta kuitenkin ihan yksin läpi.
Kaunista kevättä kuitenkin kaikille ja kiitoksia etukäteen vastauksistanne, jos olette kokeneet saman, tai asiallisista mielipiteistänne.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hei!
Minulla on 5 vuotias poika ja olemme yrittäneet saada hänelle sisarta -tuloksena kaksi tuulimunaraskautta. Olen 33 vuotias ja kuten tiedät, hedelmällisyyteni laskee koko ajan.
Silloin kun poikaani aloin odottamaan, niin en ollut valmis vauvaan miehestäni nyt puhumattakaan. Puolessa välissä raskautta olin intoa täynnä enkä muusta puhunutkaan kuin vauvasta. Nyt haikeana muistelen odotus- ja vauva-aikaa, miten ihanaa se oli.
Mikäli päätöksesi olisi minun käsissäni, niin tekisit lapsen. Älä abortoi häntä, tulet varmasti rakastamaan lastasi. Lapsi on sinulle esikoinen ja herättää epävarmoja tunteita, se on aivan normaalia varsinkin kun raskaus yllättää. Itsekin olin niin hämmentynyt silloin aikoinaan, että en oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä.
Äitiyteen kasvaa sitä mukaan kuin masu kasvaa. Ja varmasti myös miehesi sydän sulaa vauvalle, niin kävi myös meillä.
Mikäli et vauvaa tee, voi olla että toista mahdollisuutta et saa. Ja sinulle käy kuten minulle että voit vain haaveilla sisaresta. Soita neuvolaan ja mene juttelemaan ja puhu myös oman äitisi kanssa. Varmasti saat mielesi selkeämmäksi.
Hyvää kevättä ja odotus aikaa sinulle!
Minulla on samanlaisia ajatuksia kuin sinulla. Olen raskaana 5. viikolla enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Tuntuu hassulta sinänsä, koska kuukausia olen toivonut, että tulisin raskaaksi. Mies ei ole innostunut asiasta ja sen takia olemme käyttäneet kondomia miehen toivomuksesta ovulaation aikoihin. Nyt kuitenkin olen raskaana ja tietysti tämä oli odotettavissakin, kun olemme harrastaneet seksiä ilman ehkäisyä. Aika vaikeaa on varmuudella niitä varmoja päiviä laskella, en ole käyttänyt ovistikkuja.
Olen jo varannut ajan raskauden keskeytykseen ensi viikolle, mutten ole vielä lainkaan varma menenkö sinne. Mies ei mielestään ole vielä valmis isäksi (34v. ja minä 27v.) mutta silti hän on myöntänyt, että tuntuisi pahalta keskeyttää jo alkanut "elämä". Emme ole kasvotusten ehtineet vielä puhua asiasta, koska mies on ollut työmatkalla. Tarkoitus on pohtia yhdessä miten elämä muuttuu jne jos pidämme lapsen ja mitä sitten jos päädymme aborttiin. Kuinka paljon sitä kadumme jne. Tiedän, että minun pitäisi itse se päätös tehdä, eikä antaa kenenkään muun vaikuttaa siihen. Mielipiteeni vaihtelee päivittäin tai useamman kerrankin päivässä, enkä tosiaankaan tiedä mitä pitäisi nyt tehdä. Oikeasti minua hävettää ja nolottaa, koska emme ole enää nuoria, ja pitäisi ottaa vastuu tekemisistään ja olisi tietysti pitänyt paremmin huolehtia ehkäisystä jos ei lasta halua.
Kuten kerroin, olen toivonut raskautta, mutta nyt kun se on totta ja mies ei ole mielissään asiasta, niin minäkään en enää tiedä mitä haluan. Olen viikon itkenyt ja murehtinut ja miettinyt eikä työnteosta tahdo tulla mitään, kun tämä asia pyörii koko ajan mielessä. Tämä on iso päätös ja tuntuu siltä, etten pysty päätöstä tämän asian suhteen tekemään. Tiedän, että päätös kuitenkin on mahdollisimman nopeasti tehtävä.
Toivon, ettette saarnaa minulle ehkäisystä, vastuuttomuudesta, tunteettomuudesta tai muusta, sillä tiedän, että olisi pitänyt toimia toisin, mutta tilanne nyt on tämä eikä takaisin voi palata.
Nämä ovat niitä vaikeita asioita naisen elämässä.
Itselläni tuntuu olevan vaikea puhua lapsen isän kanssa, koska ensi lause puhelimessa, kun kerroin oli: -ettei hänestä ole ainakaan isäksi, kun ei itsestäänkään osaa aina pitää huolta.
Itselläni itkuisuus laittanut sairaslomalle asti ja tänään lääkäriin sitten ensimmäistä kertaa testitulosten jälkeen.
Tunteiden vaihtelut tuntuvat pahalta, koska osittain haluaisin, jopa uhmalla pitää lapsen ja katsoa sitten miten käy, mutta ei rakkautta voi niinkään punnita ja pakottaa toista isyyteen, jos ei ole valmis.
Toisaalta pelottaa abortinkin läpikäyminen kaikkine kipuineen ja herkkänä ihmisenä tiedän sen vaikuttavan pitkään myös henkisesti.
Ei auta, kun viikonloppuna ottaa puheeksi tämä vaikea aihe,käydä se yhdessä läpi ja kysyä suoraan jos pitäisinkin lapsen.
Tällä hetkellä kaikki miehessä kuitenkin viittaa, että on abortin kannalla.
En vain ymmärrä miksi hän sitten leikillään sanoi eilen itsestän, että nyt pitää syödä kahden edestä ja kutsui itseään isukiksi.
Kai nämä asiat miehelle helpompia siinä mielessä, ettei ole niin paljoa tunteita mukana, kuin meillä naisilla näissä asioissa.
Kuuluvat asiaan. Hormonit ne sinua heittelevät. Minulla aikoinaan lääkäri sanoi, etten voi saada lapsia ja neljä vuotta olin ilman ehkäisyä. Sitten tärppäsi ja olin ihmetyksestä sekaisin. Aborttia en harkinnut, koska se tuntui ihmeeltä, lahjalta. Lapsen isä ei ollut lainkaan kiinnostunut koko vauvasta, joten yksin sitä sitten kasvatin vaikka suhde isään kyllä jatkui. Sain taloudellista tukea häneltä, mutta henkilökohtaisesti lapseen liittyen en mitään. Tiedän, että parisuhde on tärkeä, mutta sinun täytyy löytää ratkaisu itsestäsi, miltä sinusta tuntuu.
Siskoni päätti odottaa vauvanteossa ja hänelle kävi lopulta niin kurjasti, että kohdunulkopuoliset raskaudet perättäisinä vuosina kiinnittyivät munatorveen ja hän sai tästä syystä tahtomattaan sterilisaation ja on nyt lapseton ja joskus ollut tosi katkerakin asiasta.
Nämä on isoja asioita, rohkeutta sinulle, kumpaan sitten päädytkin pitämiseen tai aborttiin.
...isät ajattelee aluksi etteivät halua lasta. Pelottaa valtava elämänmuutos ja sitoutuminen.Ajan kuluessa mies yleensä kypsyy vastuuseen(sinä toki tunnet miehesi parhaiten)
Mutta tilanteessasi miettisin kyllä useamman kerran ratkaisua. Muista, että raskaushormoonit vaikuttavat siten, että olet hyvin herkkä ja ailahteleva ja asiat tuntuvat ylivoimaisilta. Mieti hyvä ihminen!
Ja minä kannatan aborttia silloin kun se on perusteltu. Anteeksi vain, mutta sinun tapauksessasi....
Mulla on siis kohtalotoveri... Ihan kuin itse olisin kirjoittanut tekstin. Haluaisin tietää mihin päädyitte? Itse olen tänään menossa juttelemaan terveydenhoitajan luo. En tiedä yhtään mitä haluan...
Eli päädyin pitämään lapsen.
Tänään viikkoja jo 12 3
huomenna eka neuvola käynti.
En ole katunut päätöstä.
Isäkin jo suht sopeutunut asiaan.
Ei vihoissa ainakaan enään.
Mutta ei kauheasti olla puhuttukaan vauvasta.
Olen varautunut sitä yksin hoitamaan.Tiettyä voimaa saa siitäkin, kun on tässä asiassa omalla tavallaan itsenäinen.
En halua synnytykseenkään ketään mukaan, en miestäkään, vaikka haluaisi.
Itsellä kanssa ensimmäinen mielipide, kun kuulin raskaudesta oli abortti, mutta muuttui ajan myötä.
Jos haluat kirjoittaa s-postilla
tuossa osoitteeni:
[email protected]
susta pahalta tehdä abortti, sinuna en sitä tekisi. Jos mies lähtee lapsen takia, anna lähteä. Kyllä varmasti pärjäät yksinkin lapsen kanssa.
Mun mielestä on julmaa, että mies "pakottaa" naisen tekemään abortin, jos tämä ei sitä tahdo. Jos mies ei ole valmis isäksi, antakaa niiden mennä. Tosin myöhemmin en kyllä enää huolisi takaisin eli kun kerran lapsen takia lähtee, niin takaisin ei ole tulemista.
Älä tee aborttia, vaan anna lapsi meille.
Ei tarvitse potea myöhemmin syyllisyyttä, että olit riistänyt lapseltasi elämän.
Itselläni kävi lähes samoin vuosia sitten.
Oltiin oltu ilman ehkäsyä 5v ja lastakin oli yritetty tuloksettomasti. Erottiin ja vajaa kk eron jälkeen huomasin olevani raskaana, takas yhteen palattiin.
Aborttia en edes suostunu harkitseen vaikka laps oli jo 3. mulle.
Tottahan on ettei lapsi särkynyttä suhdetta voi pelastaa ja isukkikin oli täysin kykenemätön kantamaan vastuuta lapsestaan saati sit nykyään edes itsestään. Ero siitä pian lapsen syntymän jälkeen tuli silti en ikinä ole lapseni syntymää katunut. Päin vastoin nyt mulla on aivan ihana ensi syksynä kouluun lähtevä pikkuvanha laps.
Sitä mitä mun elämä ois nyt, jos silloin abortin olisin tehny ei kukaan tiedä ja kuinka siitä olisin henkisesti selvinny.
kuules, eiköhän olisi jo teidänkin aika lopettaa se minäminäminä ja kasvaa aikuisiksi?! jos seksiä harrastatte, niin ottakaa siitä vastuu.
mikä on sellainen mies, joka ei kolmevitosena ole valmis isäksi? ei mikään mies vaan mammanpoika. kuka kaipaa sellaista miestä? et ainakaan sinä. mitä luulet, miltä sinusta tuntuu jos abortoit vauvasi miehesi vuoksi?! et kai tosissasi luule että suhteenne jaksaa elää sen jälkeen?
Ette te ole lainkaan liian nuoria, jos
mies on 34 ja nainen 27! Itselläni on viisi
lasta ja olin 21 kun ensimmäisen synnytin,
mies 26. Hyvin ollaan pärjätty ja eletty
onnellisesti.
Viimeisen synnytin 28 vuotiaana.
Aiotteko te odottaa nelikymmpisiksi?
Kyse ei nyt tässä tilanteessa ole itsekkyydestä vaan poikkeuksellisesta tilanteesta,joka on tullut todella yllätyksenä.
Seksiä olemme harrastaneet 7 vuotta ilman ehkäisyä, koska mieheni ei pitänyt koskaan saada lapsia.Eli vastuun ottaminen seksistä tässä asiassa ei ole niin yksinkertainen.
Lisäksi taloudellinen tilanne ja työsuhteeni määräaikaisuus mietityttää, miten toimeentulo ja tulot äitiyslomalla, jos työsuhde kuitenkin loppuu tiettynä päivämääränä.
Lopullista ratkaisua en ole vielä tehnyt.Vasta ensi viikolla näkee missä vaiheessa raskaus on.Arviolta n. 8-9 viikkoa.
Se on kyllä totta, että tälläisessä tilanteessa rakkaus on todella koetuksella.
Mieheni oli lukenut jostain, että aika suuri määrä suhteista päättyy abortin jälkeen, koska asia niin iso, että heijastuu suhteeseen aina.
että abortti ei ole ainoa vaihtoehto.
Jos sinusta yhtään tuntuu, että et ole varma...
Adoptio on myös vaihtoehto. Se ei ole helppo vaihtoehto kuten ei aborttikaan. Mutta se antaa sinulle aikaa miettiä, mitä todella haluat.
Mielestäni sinun ei todellakaan kannata tehdä aborttia, oli miehesi sitten mitä mieltä tahansa.
Sanot pelkääväsi miten taloudellisesti pärjäisitte lapsen kanssa. Ymmärrän toki huolesi, mutta usko tai älä, kyllä kaikki tuollainen aina järjestyy. Ette te joudu vararikkoon yhden lapsen takia, en ole koskaan kuullut että niin olisi käynyt. Toki raha voi olla tiukemmilla kuin ennen.
Ja ajattele vielä sitä, että eikö ihmiselämä ole niin arvokas, että se ei edes saisi painia samassa sarjassa rahahuolien kanssa?
Jos kuitenkin päädyt aborttiin, kannattaa henkisesti varautua suuriinkiin huoliin ja syyllisyydentuntoihin. Niiden rinnalla rahahuolet tuntuisivat pieniltä.
Voimia sinulle!
jos edes pikkaisen haluat pitää lapsen, niin pidä ihmeessä!!! itselleni tehtiin raskauden keskeytys viime keväänä ja en ikinä anna sitä itselleni anteeksi.. pelkäsin vaan että olen liian nuori ja ettenkä pärjäisi jne...
jos et missään nimessä halua lasta niin siinä vaiheessa tee abortti...
mutta älä anna ulkopuolisten mielipiteiden vaikuttaa, niinkuin itse annoin..
Jatkoja sulle, ja toivottavasti päätät oikein!!!
Hei.
Tänään sitten selvisi, että raskaus jo n. 10 5 vaiheilla.
Keskeytykseen varattuna aika, mutta sen voi perua vielä keskeytyspäivän aamuna.
Ajatukset hieman selkiytyneet, vaikkakin itkuisuutta ja surua paljon ilmassa.Johtuen juuri mieheni ja minun erilaisista ajatuksista raskauteen.
Mies edelleen abortin kannalla vedoten rahatilanteeseen (kummallakin velkaa) , sekä mm. asunnon kokoon.
Lisäksi häntä huolestuttaa juuri itsenäisyyden menetys,ei pääse matkustamaan ja harrastuksesta täytyy luopua.Mies ilmeisesti kokee lapsen saannin niin suurena muutoksena, että elämä täytyy laittaa ihan kokonaan uusiksi.
Mieheni mielestä asiaa pitäisi ajatella nyt vain järjellä, eikä tunteella....
Itse olen kokoajan tullut enemmän ja enemmän varmemmaksi, että pidän lapsen ja katson,miten käy.
Jos mies katoaa kuvioista, uskon pärjääväni kahdestaankin lapsen kanssa.
Toisaalta mies voi kypsyäkkin isyyteen raskausaikana, mutta senkään varaan ei oikein voi luottaa.
Tuntuisi pahalta tehdä keskeytys, koska itselläni tuntuu, että lapseen olisi muodostunut jo "henkinen yhteys", tietynlainen velvollisuus hoitaa tätä pientä.Lapsi tuntuu elolliselta olennolta, jota minulla ei ole oikeus lopettaa, vaikkakin lääketieteellisesti se olisi vielä mahdollista.
En tiedä.Vaikeita aikoja edessä ja suuria muutoksia suuntaan tai toiseen.
Julmaa vain, miten joutuu huomata toisessa ihmisessä sellaista kylmyyttä/tunteettomuutta, jota ei ole aiemmin joutunut kokemaan.
Hei!
Tunteita on monella ollut samoja, olen itse yksi kohtalotoverisi.
Minulla abortti oli ainoa järkevä vaihtoehto vaikka itse sitä kauan "vastustelin", ja odotin ja odotin että sisälläni jokin ihme tapahtuisi ja haluaisin jatkaa raskautta.
Olen tosi herkkä itsekin, joten ajatukseni myös olivat välillä aivan toisenalaiset ja meinasinkin pitää pienen lapsen, nyt olen samalla viikolla juuri itsekin, tänään 20.4.05 on rask. viikot "jo" 10 4, mutta keskeytykseen menen huomenna. Olen ottanut jo sen ensimmäisen pillerin, maanantaina otin sairaalassa. Asia jota ei voi enää peruuttaa vaan se on jo tapahtumassa, keskeytän tämän raskauden, välillä olen itkenyt todella paljon ja sydämestä ottaa, mutta yksinhuoltajana jo valmiiksi yhdelle lapselle(täytti juuri 3v) ja tämänkin kanssa olisin tavallaan jäänyt yksin, sillä tämän lapsen isä on ulkomaalainen eikä asu vielä täällä Suomessa virallisesti, hän jo ehdotteli elatusmaksuja ym. enkä siis olisikaan saanut sitä OIKEAA PERHETTÄ, jota itse olin tavoitellut. Tein lapsen mutta en olisi saanutkaan miestä, ja nyt yhden lapsen kanssa yksin eläminen on jo tarpeeksi minulle en olisi kestänyt psyykkisesti miehen poissaoloa...työt vievät häntä joka puolelle suomea, ja matkustelee paljon joten käytännössäkin olisin ollut yh alusta asti.
Kannustuksia sain kyllä kovasti, ja olisin ehkä voinut pärjätäkin mutta takanapäin kuitenkin on tämä raskaus. Mutta toisaalta, kuka sanoo että sen lapsen aika meille ei olisi hieman myöhemmin?! Et sinä sitä voi tietää, tulee varmasti raskaaksi myöhemminkin, ja odotusaikana jo olisi TÄRKEINTÄ että saat siltä mieheltäsi/lapsen isältä sen tuen mitä odottava äiti/tuleva äiti tarvitsee. Henkisesti se on rankempaa yksin, ja jos elämästään haluaa oikeasti nauttia on otettava myös sitä järkeä mukaan, pelkästään tunteillaan ihminen eläessään saa kokoea kovimmat kolaukset; tiedän mistä puhun, sillä olen jo kokenut kaikenlaista menneessä, ja eronnutkin lapseni isästä ja nyt tämä minun oli tehtävä kaiken järjen mukaan.
Tunteet "heiti" hetkeksi kokonaan syrjään ottaessani ekan keskeytyspillerin... rakastinhan minäkin jo sitä "kohtulaista" ja ultrassakin kävin viikolla 8 toteamassa että sydän lyö ja raskaus on OK. Kaikki meni hyvin tähän asti. Tiedän mikä vastuu on lapsessa, SE ON TODELLA SUURI! Korostan tätä, ja jos ei siihen kykene yksin on vastuuta myös tehdä se "pahin" ratkaisu=abortti.
Kirjoitteletko e-mailiini, jos haluat jutella lisää, minä haluaisin jatkaa juttelua jos päädytkin ed.samaan ratkaisuun kun minä..Olen tosiaan siis jo yh,ja uusi miesystävä olisi ollut toisen lapseni isä, suhde tuore, ja olen itse 22v.
Elämä vaan on tehty välillä niin kivikkoiseksi ja pimeäksi, ettei tunnu löytävän oikeaa reittiä mitenkään.
Kaikessa kauniissa on aina tuo pimeä puolensa, joka aiheuttaa tuskaa ja kipua sydämmeen.
Tässä on takana tuskaiset keskustelut ja mielipiteen vaihdot lapsen isän kanssa.
En tiedä enään mikä on oikein kenellekkin,itselleni tai tälle syntymättömälle lapselle.
En voi, kuin itkeä ja toivoa vastausta sydämestäni mikä on enään tässä maailmassa oikein, mikä väärin.
Osaanko enään tämän tuskan keskellä päättää tulevaisuudestakaan.
En tosiaan toivoisi tälläistä tilannetta kenellekkään.
Koska tätä tuskaa ja surua ei voi käsittää ennen, kuin sen joutuu kokemaan itse.
Varsinkin toisen osapuolen tunteettomuuden, itsekkyyden ja toisen ihmisen todelliset arvot elämässä, jotka paljastuvat esille näin julmalla tavalla.
Vaikka en alunperin ollut edes ajatellut koko lapsen saantia, olin jo sopeutunut siihen ajatukseen, etten tule saamaan lapsia.
Mutta, kun näin nyt on käynyt, minusta vastuun voisi kantaa.
Mieheni selittää, että voihan lapsia tehdä vaikka parin vuoden päästä, mutta mikä ero sillä on tähän hetkeen ja jos sen nyt otan pois, tuskin haluan ainakaan tämän miehen kanssa enään lapsia.
En välttämättä mahdollisen abortin jälkeen halua koko miestä, koska hän on nyt paljastanut todellisen luonteensa.
Sinulle voisin sanoa, että olisin sinun tilanteessa tehnyt ihan samoin.
3-vuotias lapsesi antaa sinulle varmasti jo paljon, ettei voimasi riittäisi näin pian toiseen lapseen.
Ei kannata tuntea syyllisyyttä asiasta.Vaikka varmasti ajatuksia se vielä herättää sinulle.
Itselläni ikää kuitenkin jo 30 vuotta ja mieheni 35(vaikka sanookin, ettei koskaan kasva aikuiseksi), minkä vuoksi kai lapsi pitäisi nyt tehdä, jos on tehdäkseen, eikä päättää, että nyt en sitä tee, vaan sitten vaikka 3 vuoden päästä.
tuossa sähköpostini: [email protected]
Miehen takia ei kannata heittää hukkaan kentie ainutta mahdollisuutta saada vauva.Sullakin ikää
alkaa olemaan sekin rajoittaa jossain vaiheessa.
Kuten sanoit, mies on paljastanut todellisen luontonsa! On itsekäs ja vastuuton! Pärjäätte
kyllä lapsen kanssa kahdestaankin, kyllä yhteiskunta huolen pitää ja on sulla varmaan sukulaisiakin tukena?
Kadut varmasti jos otatat vaavin pois.
Tein sitten päätökseni eilen illalla.
En ottanut niitä 2 tablettia, joilla kaavinta aloitetaan edellisenä päivänä.
Ratkaisu ei ollut helppo,kuten ei elämä yleensäkkään ole minun kohdallani ollut.
Jouduin luultavasti tekemään valintani eilen ilalla lyhyessä ajassa mieheni ja tämän syntymättömän vauvan välillä.
Kumman kanssa mahdollisesti jatkan elämää ja kummasta joudun luopumaan.
Punnitsin asioita joka suunnalta ja mietin, mitä ratkaisua tulisin katumaan kaikista vähiten.
Olisin toivonut enemmän harkinta-aikaa, mutta sitä ei enään minulle annettu.
Aika näyttää, mihin suuntaan elämä ja kohtalo minua vie.
Voihan olla niinkin, että tämä lapsi saakin vielä onnellisen isän, kun ja jos hän alkujärkytyksestään koskaan selviää.
Tällä hetkellä mykkäkoulu ja mahdolliset mielenosoitukset kodista poissaoloilla ovat odotettavissa ja olen varautunut niihin.
Niinhän se on, ettei kaikkea voi elämässä saada.
Asiat on vain tehtävä niinkuin parhaaksi kokee, vaikka välillä tuskan keskellä ei aina näe mikä on oikein, mikä väärin.
Toivon jaksamista ja valoa kaikille saman kokeneille ja asiaa läpikäyville.
Elämä koettelee, mutta niinkauan, kuin on toivoa on valoa.
Tein abortin 21v. vastoin omaa tahtoani minut ns pakotettiin, johon sitten suostuin.Menin sitten toisen miehen kanssa naimisiin, mutta eipä lapsia tullukkaan.Miehellä oli sairaus ettei saanut.Vuosien jälkeen erosimme.Sitten toisen miehen kanssa olisin voinut tehdäkin vielä lapsen,mutta silloimpa kaiken kruunaukseksi lääkäri totesi että kohtu on poistettava kasvainten vuoksi.... joskus elämää on opittava näinkin kovan koulun kautta kunnioittamaan.
Olin siis kahden vaiheilla teenkö vai en abortin.
Tuon ensimmäisen ajan sitten peruinkin viime tipassa maanantaina.Sitten varasin itkien tiistaina uuden ajan keskeytykseen keskiviikoksi.
Itkin ja tuskailin keskeytystä edellisen päivän, illan, yön ja aamun.
Päädyin kuitenkin jatkamaan raskautta vaikka se ei ollut helppo päätös, koska jouduin pienessä ajassa päättämään tulevaisuudesta kumpaa rakastan enemmän,miestäni vai lastani, kummasta olen valmiimpi luopumaan.
Asiaa hankaloitti myös se, ettei miettimisaikaa paljoa ollut. Raskaus todettiin myöhään, siksi tuolloin keskiviikkona viikkojakin oli jo 11+6, eli juuri siinä rajalla, kun keskeytys yleensä tehdään tavallisten lääkärien luvalla.
Itselläni mies painosti ihan viimeiseen asti minua keskeytykseen.
Julmasti painostamalla ja kiristämällä.Hyvin julmilla sanoilla ja keinoilla.
Itkien vakuuttelin, anoin häneltä ymmärrystä, mitä en kuitenkaan saanut.
Jouduin käydä tuon prosessin aikana läpi myös hyvin itsetuhoisia ajatuksia ja tunteita.
Ja ymmärrän täysin tuskan mitä kaikkea nämä tunteet aiheuttavat asiaa läpikäyville.
Nyt olo hyvin tyhjä sisältä. Toisaalta kivi vierähti sydämmeltä, kun peruin keskeytyksen, mutta synkkä pilvi varjostaa edelleen elämää ja paljon epävarmuutta, tuskaa ilmassa.
Miehen kanssa olen kyllä puheväleissä tällä hetkellä, mutta tukea en tietenkään tilanteeseeni saa, koska tein päätökseni vastoin hänen tahtoaan.
Kuitenkin jaksan uskoa valoisampaan tulevaisuuteen.
Nyt on todella kasvun paikka niin itsenäisyyteen, kuin tulevaan äitiyteen.
kaypahoito.fi sivulla on tietoa abortin kokeneista naisista:
Suomalaisista naisista kolmannes kaipaisi enemmän keskustelua ennen raskauden keskeytystä ja kolmannes keskeytyksen jälkeen.
Erityisesti naiset kaipaavat keskusteluapua tapahtuman henkisestä käsittelystä, masennuksesta, surutyöstä ja itsesyytöksistä.
Raskaudenkeskeytykseen liitttyvää psyykkistä toipumista auttaa, jos ei-toivotusta raskaudesta ja keskeytysaikeista on voinut keskustella jo ennen toimenpidettä.
Niille, joille päätös on ollut selvä alusta lähtien on vähemmän kielteisiä psyykkistä seuraamuksia.
Keskeytyksen jälkeisestä psykiatrisesta sairastavuudesta on vähän näyttöä. Depression esiintyvyydeksi arvioidaan 13–41 % ja psykooseja ilmenee 0.3/1000 raskaudenkeskeytystä englantilaisen tutkimuksen mukaan.
Naisten itsemurhariski raskaudenkeskeytyksen jälkeen arvioidaan jopa kolminkertaiseksi.
Onnittelut ratkaisustasi. Elämän valitseminen on oikein. Saat paljon iloa lapsestasi ja hän rakastaa Sinua.
Aborttiin painostanut kaverisi on vastuuton kloppi. Jos ei tavat ja ymmärrys parane, niin pistä kiertoon ja hanki itsellesi oikea mies. Älä hyvä ihminen ole riippuvainen tuollaisesta hyypiöstä.
Kaikkea hyvää!
Teit varmasti oikean päätöksen. Lapsesi tekee kyllä sen mihin tuo kelvoton "miehesi" ei pysty, eli rakastamaan sinua!!