hei! alotin juuri syömään paniikkihäiriöön paroxetiinia ja vaikutuksen pitäisi tulla kai noin kk päästä?
mutta kysymykseni on ; onko kukaan paniikkihäiriöstä kärsivä pelännyt mennä niihin tilanteisiin kun ei ole varma auttaako lääkkeet?
mulla on nyt tullut sellanen pelko, että mitä jos se kohtaus tuleekin jos menen vaikka bussiin ( se on ollut vuoden ajat ihan ulkona mun maailmasta) ?
en uskalla yrittää..
mutta kysymykseni on ; onko kukaan paniikkihäiriöstä kärsivä pelännyt mennä niihin tilanteisiin kun ei ole varma auttaako lääkkeet?
mulla on nyt tullut sellanen pelko, että mitä jos se kohtaus tuleekin jos menen vaikka bussiin ( se on ollut vuoden ajat ihan ulkona mun maailmasta) ?
en uskalla yrittää..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä ainakin minulla on pelko mennä tiettyihin tilanteisiin missä olen aikaisemmin kohtauksen saanut, mutta olen silti mennyt vaan ja lääkkeet ovat toimineet. Kannattaa vaan mennä tilanteisiin vailla pelko olisikin suuri, sitten kun huomaat että kaikki menikin hyvin, niin ei seuraava kerta enää pelota niin paljon!
kai sitä voisi vaikka aloittaa pienin askelin ja kohdata ne pahimmat pelot vasta myöhemmin.
olet oikeassa, rohkeutta vaaditaan !!
kiitos sinulle!
Mä alotin 2 vkoa sitten lääkkeet ja tänään kävin siellä "isossa" kaupassa ekaa kertaa, missä sain pahimman paniikkikohtaukseni...ja ihan hyvin meni. Pihalla pikkasen "puhaltelin",mutta ei sitte mitään kummempaa tullutkaan. :)
kiitos sulle vastauksesta :)
olet kanssa sitten vasta aloittanut lääkkeet, mitä syöt? mää 20mg paroxetiinia puolikas aamuisin, lisäksi xanoria tarvittaessa ennen kun paroxetiini alkaa vaikuttamaan. ainakin xanorit auttanut, pystyin tänään käymään työkkärissä ilman minkäänlaista ahdistusta ja uskalsin jopa varata ajan työhaastatteluun, se on iso ongelma aina ollut.olen niin iloinen !
Mä syön aamuisin 1kpl Sertralin Hexal 50 mg ja lisäksi sain 10 kpl Diapamia. En ole joutunut käyttämään yhtään "pamia"--tuntuu,et auttaa kun tietää, et voin sellasen ottaa jos tulee tosi paha kohtaus.Ennen en käyttänyt mitään lääkkeitä.
Mulla nää paniikkikohtaukset on tulleet monen vuoden kiireen ja stressin seuraksena. Muutaman vuoden "vaan" huimas, "kuristi" ja pisteli, sitä sitte tutkittiin kaikin mahd. keinoin. Sitte alko tulla kunnon paniikkikohtauksia ja selvis mitä tää on.
Olen saanut tän 2 vkoa pieniä "kohtauksenalkuja", mutta olen hengitellyt pitkään ulos ja siten saanut ne hallintaan. Tosi hyvä olo,kun taas vaihteeks hallitsee ittensä! Lisäksi olen nukkunut paremmin, kun kuukausiin ja älytön makeanhimo on hävinnyt! Kahvin jätin myös minimiin ja tietty olen löysännyt muuten vaan kaikessa...sen verran peljätti ne viimiset kohtaukset.
Toivottavasti säkin saat avun-ainakin hyvä alku siellä työkkärissä.:)
moikka!
kiva että sullakin on hyvä olo pitkästä aikaan!
jotenkin tälläsen asia jälkeen osaa ajatella asioita eri kantilla ja ymmärtää asioita paremmin.
siis tarkoitan sitä että olen vinhdoin saanut elämästä taas kiinni ja innokkaana suunnittelen tulevia opintojani ym. kun viimein siihen on kykeneväinen =)
toivon sinulle parasta! kerrothan aina välillä täälä tilannetta miten lääkkeet ovat auttaneet ym.
käytkö terapiassa lääkkeiden ohella?mä käyn.
ja kunpa munkin makean himo lähtis pois, tekee jatkuvasti mieli herkkuja ! =)
Toi on ihan tosi, että kun huomaa miten pienestä on kiinni, että koko elämä tuntuu olevan sekaisin...vaikka asiat kotona/töissä onkin OK. Siis ne paniikit on niin hallitsevia,että ei muuta ole sillon--hyvä kun selvii pakollisista rutiineista.
Käyn ihan työpaikanlääkärillä,joka tosin on erikoistunut tähän alueeseen, mutta se tuntuu nyt riittävän.
Nyt nappaan muksut ja koiran ja menen ulos---aivan upea ilma!
Tsemppiä sulle ja kaikille muillekkin!
se on niin vaikea selittää läheisilleen, kun ei tätä 'sairautta' osaa kukaan muu kuvitella ja ymmärtää kuinka kamalaa on esim kauppaan mennä, vain tästä/tämän kärsineet sen ymmärtävät täysin.
joo kyllä on aivan ihana ilma!! oti jo aamusti parvekkeella aurinkoakin, ja kaupungillakin kävin !!
tsemppiä sinne myös!
Omasta kokemuksesta tiedän kuinka vaikeaa oli pelkästään kauppaan meneminen, saatika töihin meno. Mulla oli myös sosiaalisten tilanteiden pelko; en uskaltanut juoda kahvia tai syödä tuttujen tai vieraiden kanssa. Keksin aina keinot välttääkseni ko tilanteita.
Elämänpiiri meni todella kapeaksi, sillä en uskaltanut kulkea kauaksi kotoa.
Elämäni muuttui hyväksyessäni tosiasian, että mulla oli paniikkihäiriö, ahdistuneisuus. Aloin syödä myös cipramil lääkettä, joka vei sosiaalisten tilanteiden pelon ja toi helpotuksen ahdistusoireisiin ja paniikkiin. Elämäni on palautunut pikkuhiljaa vuosien varrella normaaliksi, sellaiseksi mitä se oli ennen ensimmäistä kohtausta.
Elämä on ollut sen jälkeen ylä- ja alamäkeä, on parempia ja huonompia päiviä. Yritän kuitenkin muistaa, että vaikka paniikki joskus yllättää, kohtaus menee ohitse, eikä kohtausta kannata turhaan murehtia. Murehtimalla pilaan vain oman päiväni.
Vuosien varrella asettelin itselleni pieniä tavoitteita elämäni "normalisoimiseksi", enkä ottanut stressiä pienistä epäonnistumisista.
Moneen vuoteen en uskaltanut edes käydä Stokkalla, tai Helsingin ydinkeskustassa suuren ihmismäärän takia. Tänä päivänä tilanne on toinen, sillä kuljen keskustassa vailla pelkoa, pystyn kahvittelemaan ihmisten kanssa - mikä on ihana tunne!
Toivon kaikkea hyvää ja onnistumisen kokemuksia paniikin kanssa taisteleville. Tunnen sen helvetin ja siitä pääsy ei aina ole niin helppoa. Kannatta uskoa itseensä ja vanhaan kliseeseen - kyllä se aurinko paistaa risukasaankin - kyllä se siitä. :-) Aurinkoista kesää kaikille!