Työkkärissä piti ennen käydä kerran viikossa tunnin kuulusteltavana, nykyisin tuskin ollenkaan.Ja jos kieltäytyy, niin saa siitä huolimatta rahaa.
Liian helposti saa aivan ilmaista rahaa nykyisin muutamalla hiirenklikkauksella sohvanpohjalta käsin.
Ennen piti myös käydä sossussakin kuulusteltavana ja ne oli kuin Gestapo kuulusteluja!
Virkailija käveli tuolilla istuvaa hakijaa kädet puuskassa ympäri, kysellen monenlaisia asioita tuima ilme kasvoillaan, kengän korot kopisten.
Kaikki paperit oli oltava, jotkin kolmena kappaleena, muuten hylky!
Pahinta oli jonottaminen aamulla ahtaassa haisevassa tilassa mustalaisten , "pakolaisten" alkoholistien, narkkareiden, huutavien kakaroiden kanssa seisoen, tuijottaen tyhjyyteen. (älyluureja ja nettiä ei ollut)
Helpolla pääsee nykypävän lusmut!
Ulkomaita myöten tullaan iki-eläteiksi valmiiseen pöytään!
- asiakas vuodesta 1984
Rahaa mitään tekemättä - vrt. ennen ja nyt
8
280
Vastaukset
- Anonyymi
Sikäli hölmö provokaatio, että tuossa jatkuvassa gestapo-kuulustelussa on myös kustannuksia jotka kaikki päätyy yhteiskunnan maksettavaksi. Ne gestapo-kuulustelut ei muuta työttömän tilannetta yhtään mitenkään, ne ainoastaan kasvattaa entistä enemmän vihaa ja epäluuloa muita kohtaan kun jopa systeemiin sallitaan sellainen toiminta.
Ennemmin tulisi vauhdittaa ay-liikkeen ja elinkeinoelämän sopimushaluja investointeja ja suomalaisen työn kysyntää lisäävään suuntaan, ja vime kädessä se on eduskunnan lakisääteinen tehtävä.
Kyllä, tämä voi tarkoittaa myös veronkorotuksia ja menoleikkauksia, joskin menoleikkausten puolella vuosikausien porvarihallitusten toiminnan jälkeen alkaa ainakin tuloportaan alapäässä kaikki leikkaamisvarat olla jo käytetty.
Huono-osaisia kurittamalla EI TULE UUSIA NOKIOITA, siitä on kyse. Vastuu näistä kuuluu varsinkin kaikille heille, joilla itsellään hyvä asema työmarkkinoilla, silloin voidaan katsoa heillä olevan myös päätösvaltaa ja investointivaraa em. asioihin.- Anonyymi
Ei nuo muiden nälvijätkään siihen mitään voi. Niithän tulee olemaan kun ovat itsekin työttömiä
- Anonyymi
Kaikki hyvä ja vaikuttava mitä suomeen on tehty, tehtiin ennen työkkäreitä.
- Anonyymi00004
Rahoittaja yleensä saa määrätä. Työvoiman tarjoaa puolestaan työvoiman tarjontaan erikoistunut taho.
- Anonyymi00005
Ennen oli asiat paremmin
Betaalerimies - Anonyymi00006
Mitäpä sitä minnekään lähtemään kun toimeentulotuki pelastaa kuitenkin.
- Anonyymi00007
"Työkkärissä piti ennen käydä kerran viikossa tunnin kuulusteltavana"
Ja avaruusoliot olivat paikalla kuten myös joulupukki. Mistä nämä trollipellet näitä tarinoita keksivät? Ja ennen kaikkea miksi? Ja kuka näitä ikivanhoja trollauksiakin viitsii nostella? - Anonyymi00008
Joskus -70 ja -80 luvuilla ei ollut EU'ta,
se on se pahin tapahtuma koskaan Suomelle,
sen takia nämä maahanmuuttajat ovat täällä miljardien hinnalla
ja turvallisuuden tuhoamisella!
Ne Vietnamilaiset ym ovat täysin eri asia ja ovat hyvä Suomelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka892523- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841403EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81933
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta103799- 54783
- 30706