Parantunut masennuksesta jatkuvalla valittamisella.Aamusta aloittaa ja jatkaa läpi päivän. Menisi lääkäriin valittamaan ja söisi vaikka lääkkeitä pahaan oloon. Tämä rasittaa eniten läheisiä kun masentunut olettaa että he ottavat kaiken vastaan. Näin ei ole.
Tuskin kukaan on.
Anonyymi
986
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Huomaatko että valitat täällä melkeinpä joka päivä jonkun valittamisesta.
Ja vielä niin, että avaat jokaiselle valitukselle oman ketjun.
Jos nyt hieman luet näitä ketjuja niin ehkä huomaat kuinka varsinkaan se lääkkeiden syöminen ei useinkaan varsin auta asiaa.
Aloittaja on selvästi läheisriippuvainen "masentuneesta." Läheisriippuvuuteen perustuva ihmissuhde pitkittää kummankin ongelmia. Aloittajan kannattaisi miettiä omaa tilannettaan ilman, että keskittää kaiken huomionsa "masentuneeseen". Emotionaalinen, ja mahdollisesti muukin irtiotto on paikallaan. Se ei tarkoita välien katkaisemista, vaan oman tilan ottamista itselle ja antamista toiselle.
Jos aloittajan läheinen on todellakin masentunut, niin aloittaja tekisi hänelle parhaan palveluksen ottamalla etäisyyttä ja laittamalla oman pääkoppansa kuntoon sen sijaan että (jostain kumman syystä) roikkuu hänen läheisyydessään jatkuvasti valittaen.
Lisäksi (jostain kumman syystä) roikkuu vielä täälläkin jatkuvasti valittaen.
Masennuslääkkeillä saa aikaan kroonisen masennuksen. Siksi niitä varmaan masennuslääkkeiksi sanotaankin. Niinkuin psykoosilääkkeitä psykoosilääkkeiksi (joilla saa aikaan psykoosin).
On järjetöntä syödä psyykkelääkkeitä jotka tekee 1000 erilaista pahoin vointia.
Masennus lääkkeet tukkii kyynel kanavat joissa on luomu masennus ja mieliala rakastus aineet.
Masennuslääkkeet tekee riippuvaksi, koska ne on kemian tehtaan serotoniini ja sitä mukaa kun elimistö saa kemian tehtaan serotoniinia oma luomu. Hyvänlaatuinen serotoniin tuotanto vähenee tai lakkaa, pitääkseen tasapanon ja jos lopettaa SSRI, t niin kestää puolivuotta kunnes elimistö alkaa jälleen itse tuottaa serotoniinia, ja silloin ihminen on itsemurhainen jne.
Masennuslääkkeillä voit päästä ystävästäsi eroon, nehän tunnetusti tekee itsemuhrhaisuutta, kouluampujat on käyttäneet juuri näitä, eli saattaa luonne pillereillä muuttua siten ettei heillä ole mitään empatia tunteita joita luonnollisesti on, eli heistä voi tulla kylmäverisiä,
Masennus SSRI pillerit lyö välillä yli eli maniaa ja kovaa menoa ja siitä ystäväsi saa BI polar diaknoosin ja sitten hän onkin kemian tehtaan tuotto orja lopun ikää.
Psyykkepillerit tekee masennusta levottomuutta, ahdistuneisuutta, lihomista, reaktio ja nopean havainnoinin ja nopean älyn katoamista.
Lisäksi dobamiini reseptorien sulkijat vähentää kliinistä lihasmassaa koko elimistössä ja tilalle tulee rasvaa joka johtaa pysyvään krooniseen voimattomuuteen ja kyvyttömyyteen ulkoilla, ja ulkoilu on paras mielen vireyden ylläpitäjä, mutta niin kauan kun syö dobamiini reseptori eli neurolpti lääkkeitä einkykene ulkoilulla pitkään mielenvireyttä yllä.
Pikkuhiljaa annos pienemmäksi siten että 6 kk kuluttua ei ole enää annosta eli loppu pillerien syönti
Itse olen huomannut päiväkirjan pitämisen keventävän mieltä.
Sinne voi kirjoittaa ajatuksia mistä ei tarvitse avautua kenellekkään muulle, ei edes terapeutille.
Kunhan kirjoitat mahdollisimman rehellisesti mitä ajattelet ja tunnet niin se toimii sillä saat niin sisäisen painolastin jäsennettyä paremmin. Kenellekkään muulle ei tarvitse avautua niistä jutuista, voit kirjoittaa, brutaalin rehelliset ajatuksesi niin ettei kenenkään tarvitse niitä tietää. Esim. omia vanhempia voi olla vaikea kritisoida edes terapeutille vaikka he olisivat tehneet sinua kohtaan väärin tai asioita jotka ovat siinä rajalla.
Kun kirjoitat yksityistä tekstiä niin sitä ei tarvirse filtteröidä lainkaan, saat pahan olon purettua tekstiin
Sama kokemus minulla. Päiväkirjan kirjoittaminen auttaa. Saa etäisyyttä ongelmiin. Ja kun näkee omat asiansa omin sanoin kirjoitettuna paperilla, se myös tekee niistä todellisempia kuin ne muuten olisivat. Että ne on todella koettu, ja itse on ne näin sanonut, ja "mustana valkoisella" ne ovat tärkeitä asioita. Se vahvistaa kokemusta omasta olemassaolosta maailmassa ja auttaa erottamaan omaa kokemusmaailmaa toisista.
Lapsia pitäisi kannustaa pitämään päiväkirjaa jo pienestä pitäen, eikä vaan roikkua ruutujen ääressä... Ottaa kynä käteen, mieluummin kuin näppäimet, koska aivojen ja käden yhteistyö on parempaa käsin kirjoittamalla. Siinä myös tulee hiukan pitempi viive asioiden laittamisessa paperille, ja mieli ehtii työstää ajatusta syvemmin. Toki myös sähköisesti kirjoittaminen auttaa purkamaan. Kumpi vaan tuntuu luontevammalta.
Lapset kuitenkin menettävät aika paljon kun kouluissa ei enää opeteta kaunokirjoitusta.
Ja mikä tunne onkaan, kun lukee vanhoja päiväkirjojaan, joita on pitänyt alkaen 7-vuotiaasta! Mahtavaa, kun voi lukea mitä oma pieni minä on silloin ajatellut ja tehnyt. Lukea sieltä tapahtumista, jotka on täysin unohtanut, ja nyt tuntuu, että onko niitä voinut todella tapahtuakaan.
Oma pieni minä on kirjoittanut vanhemmistaan silloin sellaisia tosiasioita, jotka saavat nykyisen aikuisen jopa itkemään... Se oli hänelle henkireikä, tapa selviytyä järjissään lapsen asemassa.
Olen hyvin kiitollinen tuolle pienelle minälle, joka tulee vastaan noissa päiväkirjoissa. Että säilyi hengissä ja teki valtavan työn siinä, kasvaakseen aikuiseksi. Ja kertoi minulle vielä siitä kaikesta. Tunnen itseni velvoitetuksi selviämään nykyisestä elämäntilanteestani, sen pienen vuoksi. Hän ansaitsee sen, vaikka itse koen etten aina välillä ansaitsekaan...