SELITTELY TURHAA

koska kuitenkin jää aina yleiseen mielipiteeseen käsitys, ettei savua ilman tulta.

Matti Vanhasen ei olisi pitänyt ryhtyä selittelemään oman avioelämänsä ongelmaa Merja Vanhasen avautuessa lehdistölle ja kertoessa avioliittonsa harmaudesta. Kaikki tietävät ettei ainakaan elämä kansanedustajan, pääministerin ja tasavallan presidentin puolisona voi olla harmaata. Merja Vanhasella olisi ollut mahdollisuus, jos tunsi kiusalliseksi edustamisen pääministerin tai myöhemmin ehkä presidentin puolison, kieltäytyä edustamasta ja ottaa lentoemännyys kaikkien edustustilaisuuksien ajaksi.

Vanhanen osoitta täydellistä taitamattomuutta järjestäessään tiedotustilaisuuden pari tuntia Merja Vanhasen eroilmoituksen jälkeen. Itse asiassa taisi käydä vielä niin, että avioliiton harmauden Marja Vanhanen otti esille vasta selitysten selitykseksi. Pääministeri uskoi voivansa parannella epäonnistunutta julkikuvaansa nopealla tiedottamisella.

On täysin luonnollista, että asia olikin ykskaks kaikkia kiinnostava, kun pääministerin oli toitotettu olevan asenteiltaan perhekeskeinen. Ja siihen ei kyllä avioelämän harmaus voi liittyä.

Niin makaa kuin petaa sanotaan. Tänä aamuna kerrotaan, että jokainen huhu voidaan kumota.

Oikea ratkaisu on, että Matti Vanhanen siirtää huhumyllyn vuoksi ilmoitustaan presidenttiehdokkuudesta ja parasta, jos siirtää sen kuuden vuoden taakse.

Pääministeri Matti Vanhanen on pahoillaan avioeronsa villiinnyttämästä huhumyllystä, jossa "monta sivullista on asetettu siitä ikään kuin syytteeseen". Julkisuudella mässäilevällä on aina tämä ongelma ja ei ole mikään puolustus, jos huhumyllyt aiheuttavat vaurioita myös läheisiin. Sitä olisi pitänyt arvioida ryhtyessään poliitiikkan tai eläessään siitä.

Vanhasen lähipiiri on kertonut, että huhut voidaan kumota yksityiskohtaisesti. Pääministeri ei kuitenkaan voi lähteä niitä julkisesti ruotimaan. Tämä toteamus ei enää ole oikea, kun jo kerran on lähdetty tiedottamaan. Nyt valittu hiljaisuus aiheuttaa vain sen, että kaikki uskovat, että jotakin sittenkin on ollut Vanhasen ja Karpelan välillä.

On selvää, että joku Keskusta puolueen sisäpiiristä on varsinainen sopan keittäjä, syvä kurkku. Keskustasta kerrotaan miten ministeriryhmä myötäelääm ja halailee Karpelaa. Tuskin muuta olisi voitu odottakaan sanottavaksi tai tehdyksi. Elleivät kollegat olisi osoittaneet halaussympatioita niin molemmat selittäjät tietäisivät, kuka on se syvä kurkku. Vaihtoehto tietysti olisi ollut osoittaa ovea Karpelalle ja Vanhaselle.

Keskusta puolueessa ei uskota Karpelan väitettyyn syöjätär-rooliin. Ja sitten se kornius tässä tilanteessa:

- Eiköhän tilanne ole pikemminkin se, että Karpela joutuu hätyyttelemään ympäriltään ihailijoita. Hänen kaltaisellaan naisella ongelmana tuskin on seuran saaminen, keskustalaiset huomauttavat.
4264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olet kerrankin oikeassa. Maalaisliittolaiset ovat vain ylpeitä Tanjasta, tietysti niin kauan, kun hän on kepussa. On meissä munaa!

Äänestä
  • koko mies!

    Äänestä

sotkuja omassa siviviilielämässään?

Muistelen lukeneeni miehen väkivaltaisuuksista
kauniimpaa sukupuolta kohtaan.

On irvokasta, että tuollainen "eläin" aivan
vakavissaan esittää besserwisseriä
Matti vanhasen yksityisasioiden suhteen!

Äänestä

myös lipposen seikkailut avioliitossa.
avirikkoja lipponen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapio.Talvi kirjoitti:

koska kuitenkin jää aina yleiseen mielipiteeseen käsitys, ettei savua ilman tulta.

Matti Vanhasen ei olisi pitänyt ryhtyä selittelemään oman avioelämänsä ongelmaa Merja Vanhasen avautuessa lehdistölle ja kertoessa avioliittonsa harmaudesta. Kaikki tietävät ettei ainakaan elämä kansanedustajan, pääministerin ja tasavallan presidentin puolisona voi olla harmaata. Merja Vanhasella olisi ollut mahdollisuus, jos tunsi kiusalliseksi edustamisen pääministerin tai myöhemmin ehkä presidentin puolison, kieltäytyä edustamasta ja ottaa lentoemännyys kaikkien edustustilaisuuksien ajaksi.

Vanhanen osoitta täydellistä taitamattomuutta järjestäessään tiedotustilaisuuden pari tuntia Merja Vanhasen eroilmoituksen jälkeen. Itse asiassa taisi käydä vielä niin, että avioliiton harmauden Marja Vanhanen otti esille vasta selitysten selitykseksi. Pääministeri uskoi voivansa parannella epäonnistunutta julkikuvaansa nopealla tiedottamisella.

On täysin luonnollista, että asia olikin ykskaks kaikkia kiinnostava, kun pääministerin oli toitotettu olevan asenteiltaan perhekeskeinen. Ja siihen ei kyllä avioelämän harmaus voi liittyä.

Niin makaa kuin petaa sanotaan. Tänä aamuna kerrotaan, että jokainen huhu voidaan kumota.

Oikea ratkaisu on, että Matti Vanhanen siirtää huhumyllyn vuoksi ilmoitustaan presidenttiehdokkuudesta ja parasta, jos siirtää sen kuuden vuoden taakse.

Pääministeri Matti Vanhanen on pahoillaan avioeronsa villiinnyttämästä huhumyllystä, jossa "monta sivullista on asetettu siitä ikään kuin syytteeseen". Julkisuudella mässäilevällä on aina tämä ongelma ja ei ole mikään puolustus, jos huhumyllyt aiheuttavat vaurioita myös läheisiin. Sitä olisi pitänyt arvioida ryhtyessään poliitiikkan tai eläessään siitä.

Vanhasen lähipiiri on kertonut, että huhut voidaan kumota yksityiskohtaisesti. Pääministeri ei kuitenkaan voi lähteä niitä julkisesti ruotimaan. Tämä toteamus ei enää ole oikea, kun jo kerran on lähdetty tiedottamaan. Nyt valittu hiljaisuus aiheuttaa vain sen, että kaikki uskovat, että jotakin sittenkin on ollut Vanhasen ja Karpelan välillä.

On selvää, että joku Keskusta puolueen sisäpiiristä on varsinainen sopan keittäjä, syvä kurkku. Keskustasta kerrotaan miten ministeriryhmä myötäelääm ja halailee Karpelaa. Tuskin muuta olisi voitu odottakaan sanottavaksi tai tehdyksi. Elleivät kollegat olisi osoittaneet halaussympatioita niin molemmat selittäjät tietäisivät, kuka on se syvä kurkku. Vaihtoehto tietysti olisi ollut osoittaa ovea Karpelalle ja Vanhaselle.

Keskusta puolueessa ei uskota Karpelan väitettyyn syöjätär-rooliin. Ja sitten se kornius tässä tilanteessa:

- Eiköhän tilanne ole pikemminkin se, että Karpela joutuu hätyyttelemään ympäriltään ihailijoita. Hänen kaltaisellaan naisella ongelmana tuskin on seuran saaminen, keskustalaiset huomauttavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu