Uskonkieltobuumi meneillään!

Anonyymi

Viime aikoina järkkyttävän monet ovat jättäneet aljetun uskon. Eikö Jumalan Sana enää kelpaa? Uskon kieltäjiä on ollut viime aikoina ihan liikaa. Asenteet uskovaisuutta kohtaan ovat koventuneet yhteiskunnassa ja suurperheyttä kummastellaan yhä avoimemmin ilmastonmuutoksen nimissä. Harva enää kehtaa synnyttää niin paljon lapsia, kuin Jumala sois. Myös uskovaisten elämäntavat ovat alkaneet näyttää vanhanaikaisilta ja ajasta kauas taakse jääneiltä. Näitä sääntöjä monet haluavat nyt rikkoa. Osa lähtee omaehtoisesti tästä aljetusta uskosta, mutta sitten on niitä, jotka koettelevat rajoja ja joutuvat potkituksi Jumalan valtakunnasta.
Molemmista syistä porukkaa on lähtenyt elävästä uskosta, mutta nykyään yhä useampi lähtee ihan omasta aloitteesta. Tuntuu, että nyt on ehkä pahin uskonkieltämisbuumi aikoihin. Lähtijät tuntuvat lähtevän sukukunnittain ja paikkakunnittain. Vielä on joitain saarekkeita, joissa on säilytty muita alueita paremmin uskossa. Sitten on niitä, jossa luopumusta on tapahtunut ihan käsittämättömän paljon. Voi olla, että tätä menoa Rauhanyhdistyksiäkin joudutaan alkaa ajamaan alas.

35

71

    Vastaukset 35

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei huolta. Jumalan valtakunta on ja pysyy hamaan maailman loppuun saakka.

      • Anonyymi

        Kunhan se Jumalan valtakunta ensin tulee ja alkaa hallita. Se ei ole vielä tullut ja sen kuningas on Jeesus.

      • Anonyymi

        Pahalta näyttää tulevaisuus, jos porukka lähtee tätä vauhtia kulkemaan. Voipi siioneiden seinät jäädä kohta tyhjilleen.

    • Anonyymi

      Ei lähtijät uskostaan välttämättä luovu. Ryvettynyt maine voisi olla syy lähtemiseen.

      • Anonyymi

        Ei ku jengi maallistuu samalla ku muuttavat kaupunkeihin. Uskonnot eivät ole nykyään kovin kovassa huudossa. Muutoinkaan ei suosita suuria perheitä, mutta jo pelkästään se, että täytyisi uskoa johonkin näkymättömiin, on monille nykyään liikaa!

      • Anonyymi

        Juuri näin. Omia asioitani on levitelty ympäri siionia silloisten ystävieni ja perheenjäsenteni toimesta, joten katsoin parhaaksi vetäytyä yksinäisyyteen.

    • Anonyymi

      Minua tämä ei haittaa yhtään kun eihän sinne kaikkia ihmisiä edes hyväksytä muutenkaan.

    • Anonyymi

      Ne jotka luopuu uskosta mutta ei ole Jeesuksen valittuja ni ei ne menetä mitään,Monet luopujista on vaan semmosia pelinappuloita tässä jutussa jotta Raamatun kirjoitukset toteutuvat.

    • Anonyymi

      Voi vain kuvitella tilanteen kun HSaari tulisi heittelemään seurakuntalaisia saatanalle. Uhrien loputtua saatana söisi Heikinkin.

    • Anonyymi

      No eikös tää sairas toilailu sais loppua jo ihan kokonaan!!!
      Terve henkiset jättää sairaan toilailun ennen pitkään ja sairaat jatkaa sairasta toilailuaan.

    • Naurettavaa kirjoittaa; Jättävät Jumalan Valtakunnan?
      Se ei ole mitenkään mahdollista, sillä silloin on jo Jeesus voittanut kaiken pahan, ja ottanut milleniumiin omansa, oppimaan Paratiisin tavoille?

      Sitten Jumala tuo Taivaasta (Ilm 21; Jumalan TODELLISEN Valtakuntansa:

      1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
      2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
      3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
      4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
      5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
      6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.

      Lue nyt tarkkaan; "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
      4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."

      Jumalan Valtakuntaa Johtaa Jumala eikä Kerhon Voittonen.

      Eikö jo hävetä markkinoida JV;nä maailman pienimpiä lahkoja, vain n 30 000 jäsenmaksun maksajaa, joka on kohta selvitys- tilassa, sitä ei Uusi Jerusalem koskaan ole.
      Ei ole kummakaan jos porukka hajoaa, kun tajuaa tilanteet.

      • Anonyymi

        Äläpä häkkisänky irvaile vellujen heikolle tilanteelle. Lähtijöitä on ollu liikaa ja jos lähet velluista, lähet myös Jeesuksen armohelmasta. Muualla on vain varajeesuksia ja ne on vääriä jeesuksia ne!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Korjaan käsityksesi, joka todella kaataa teidät lopulta, mutta Sinulla on vielä mahdollista etsiä kuvitelmiesi joukosta se oikea Jeesus, kaikkivaltias Jumala.
        Joh 10;30 alkutekstistä; Minä ja minun isäni, me olemme yksi.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Isä ja poika ovat yhtä samassa hengessä mutta ovat kaksi eri persoonaa. Kolminaisuusoppiin uskovat luulevat Jeesuksenkin olevan jumala. Hän on Jumalan poika, eikä häntä pidä kutsua jumalaksi. Mites Pinnasänky sinä sanot häntä jumalaksi?
        w.

        Muistaakseni keskustelimme kerran nenätysten ja jäit mieleen mielyttävänä ihmisenä.
        Tuon mitä kirjoitat, on meille Israelin Heimoon ja Huoneeseen kuuluville heiman kummajainen, koska alkutekstissä, jota Jeesus käytti, Hän kertoo suhteestaan Isään, muistaaksen Joh 10;30, että ovat yksi.
        Kuitenkin loogisesti vain yksin kuoli ristillä, ei Isä, niin siinä väkisin on kaksi persoonaa, mutta snoppeilioillekerron tuon jutun, Sinulle taas keveämm'n version, jossa on Poika ja Isä, joista viimeiset pari tuhatta vuotta on Pojalla ollut kaikki valat, taivaassa ja maan päällä (Matt 28;18),

        Jeesuksesta kahdessa kohden Rabbistisissa kirjoituksissa sanotaan myös> Jumala jumalasta.

        En tee tästä mitään riita asiaa, uskon Jeesukseen Messiaana, ja jopa Jumalan Poikana.

        Hei Pinnasänky. Emme ole tavanneet,muistat ehkä jonkun muun. Minäkin aikoja sitten uskoin kolminaisuusopin käsityksiin mutta se loppui Raamatun totuuksien tuntemiseen.
        Jeesuksella on Isältä saatu valta toistaiseksi. Se että Isä antoi hänellen vallan niin poika pysyy edelleen poikana. Olen joskus verranut asiaa niin että firmassa on pääjohtaja jolla on kaikki valta. Silti hän voi antaa kaiken vallan tilapäisesti tehtävien hoitamiseen apulaisjohtajalle. Pääjohtaja on edelleen pääjohtaja ja apulaisjohtaja on saamaansa valtaa käyttävä apulaisjohtaja.
        Päivänjatkoja ja siunausta

        Hyvä näin. Jatketaan.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Hyvä näin. Jatketaan.

        Jatketaan puhumista pyhästä Jeesuksen sanan totuudesta. Usko siihen on pelastuksemme ehto. Uskomme siis siihen ja rakastamme toinen toistamme.
        w.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Korjaan käsityksesi, joka todella kaataa teidät lopulta, mutta Sinulla on vielä mahdollista etsiä kuvitelmiesi joukosta se oikea Jeesus, kaikkivaltias Jumala.
        Joh 10;30 alkutekstistä; Minä ja minun isäni, me olemme yksi.

        Ei jeesuksia ole. Kaikki jeesukset kautta aikain ovat olleet vääriä jeesuksia. Oikeita jeesuksia kun ei ole. Eikä yksikään jeesus historian aikana ole sovittanut kenenkään syntejä. Ei sinun, ei minun eikä israelilaisten.

        Puhu vain omasta uskostasi Jeesukseen, älä sekoita tuohon muita.

    • Anonyymi

      Hävettää tunnustaa kuuluvansa lestatiolaisiin.

      • Anonyymi

        Terveen uskon merkki se, että hävettää. Oot silloin ihan oikealla tavalla uskomassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveen uskon merkki se, että hävettää. Oot silloin ihan oikealla tavalla uskomassa!

        Raamattu kyllä opettaa niin että ei tarvi hävetä olla oikiassa uskossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu kyllä opettaa niin että ei tarvi hävetä olla oikiassa uskossa.

        Raamatunkin mukaan on tervettä hävetä uskoaan. Ei se uskon tunnustaminen ikinä ole helppoa ollut. Se on aina ollut helvetin vaikeaa ja niin se on tänäkin päivänä. Uskovaiset kun saavat niin paljon pilkkaa osakseen.

    • Anonyymi

      Tervettä maalaisjärkeä riittävästi niin varmasti hävettää.

      • Anonyymi

        Tuota lahkoa hallitaan uskottelulla josta ei synny uskoa vaan luuloja. Kuten että vellu menee taivaaseen kuollessaan.

    • Anonyymi

      Nyt ymmärän lahkon toiminnan! Mitä useampaa hävettää uskonsa tunnustaminen, sen paremmin lahko on hommansa hoitanut.

    • Anonyymi

      Korona-aikana syntyvyys on lisääntynyt Suomessa. Ehkä vl-piireissä se on hiipunut.

      • Anonyymi

        Liian moni vl-perhe on hajonnut viime aikoina. Jumalattomuus lisääntyy ja lapset ovat ihan hukassa. Eronneet ja uskonsa jättäneet vieroittavat lapsensakin uskosta. Tosi surullista viattomien lasten kohdalla!

    • Anonyymi

      Luoja on tiennyt jo luodessaan meidät, äidin kohdusta asti, mikä on meidän jokaisen "tarina" ja jos olemme Jumalan valittuja meillä on aikanaan paikka taivaassa.
      Kun jaksamme vaeltaa synnin poispanijoina, säilymme siinä aljetussa uskossa.
      Kilvoitteluahan se meiltä jokaiselta vaatii, täällä ajassa, mutta kannattaa lopulta !
      Tämä aika, joka meille on annettu, jokaiselle, nyt, vaatii erikoisen paljon voimia ihan jo arkisissa asioissa, mutta jaksakaahan vain vaeltaa ! Kyllä se vain kannattaa, kilvoitus !
      "Palkanmaksu" on sitten perillepääsy...

      • Anonyymi

        Ei ainakaan lestojen " aljettu usko" johda muualle kuin kadotukseen. Syy on se että uskotte Lutheria ja porttokirkkoa.

    • Anonyymi

      "Luoja on tiennyt jo luodessaan meidät, äidin kohdusta asti, mikä on meidän jokaisen "tarina""

      Kohtalon uskonto

    • Anonyymi

      Sehän on sitte niin että pidetään pirttiseuroja mitä vähä jää jäljelle ja toimitalot joutaa myyntiin.

      • Anonyymi

        Nuo "pirttiseurat" olivatkin ihania aikoinaan, lapsuudessa. Ison maalaistalon pirtti ja kammarit täyttyi seuravieraista. Sitten väki lisääntyi ja rakennettiin seurataloja.
        Voihan se mennä "kehitys" takaisinkin päin, mutta tuohon voi vain tuumata, että jos Jumala suo, niin sitten ollaan tyytyväisiä siihenkin, mitä meille annetaan, siis, ne tai me jäljelle jäävät !
        Ei ole pelkoon syytä, kun ei kukaan tiedä ollaanko huomistakaan näkemässä.
        Päivän lapsia vain !
        Täällä on turhaa murehtia vl-väen vähenemisestä, voitte olla ihan "onnessanne" omissa joukoissanne, vl-väen turva on vahvemmilla käsillä !
        Voihan se joitakin "närästää", mutta ei haittaa ! "Iloitkaa te keskenänne !

    • Anonyymi

      Jumalan nimissä on harrastettu raakuutta vuosisatoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      770
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      47
      558
    6. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      556
    7. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      67
      541
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe