Vuokralaisten olot kurjistuvat edelleen

Vuokralla asujien tuloista yhä enemmän asumiseen
Julkaistu 13.4. 22:33


Varsinkin pääkaupunkiseudun vuokralaisten asema on huonontunut selvästi verrattuna runsaan vuosikymmenen takaisiin aikoihin. Asuinmenojen jälkeen vuokralla asuvilla on käytettävissään noin 10 prosenttia vähemmän kuin vuonna 1990.

Vaikka rahaa menee nyt enemmän asumiseen, vuokralaisilla ei ole juuri yhtään enempää neliöitä henkeä kohden kuin kaksitoista vuotta sitten, käy ilmi Helsingin tietokeskuksen julkaisemasta tutkimuksesta. Samaan aikaan omistusasujien asumisväljyys on lisääntynyt.

"Vuokralaiset ovat todella ahtaalla", sanoo tutkija Henrik Lönnqvist. Hän selvitti yhdessä VTT:n tutkija Teemu Lyytikäisen kanssa vuokralaisten asumismenojen kehitystä 1990–2002.

Vuokrat ovat nousseet erityisesti yksityisissä vuokra-asunnoissa pääkaupunkiseudulla. Kun ne olivat vajaat seitsemän euroa neliöltä 1993, ne olivat noin 12 eurossa 2002.

Tulotason nousu ei riitä kuromaan umpeen eroa, jotka kohonneet vuokrat ovat kasvattaneet asumismenoihin.
"Asumismenot saattavat varsinkin pienituloisilla nousta kohtuuttoman korkeiksi ja johtaa äärimmillään köyhyyteen", Lönnqvist lisää.
1297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei tartte kauaa kärvistellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukko kirjoitti:

Vuokralla asujien tuloista yhä enemmän asumiseen
Julkaistu 13.4. 22:33


Varsinkin pääkaupunkiseudun vuokralaisten asema on huonontunut selvästi verrattuna runsaan vuosikymmenen takaisiin aikoihin. Asuinmenojen jälkeen vuokralla asuvilla on käytettävissään noin 10 prosenttia vähemmän kuin vuonna 1990.

Vaikka rahaa menee nyt enemmän asumiseen, vuokralaisilla ei ole juuri yhtään enempää neliöitä henkeä kohden kuin kaksitoista vuotta sitten, käy ilmi Helsingin tietokeskuksen julkaisemasta tutkimuksesta. Samaan aikaan omistusasujien asumisväljyys on lisääntynyt.

"Vuokralaiset ovat todella ahtaalla", sanoo tutkija Henrik Lönnqvist. Hän selvitti yhdessä VTT:n tutkija Teemu Lyytikäisen kanssa vuokralaisten asumismenojen kehitystä 1990–2002.

Vuokrat ovat nousseet erityisesti yksityisissä vuokra-asunnoissa pääkaupunkiseudulla. Kun ne olivat vajaat seitsemän euroa neliöltä 1993, ne olivat noin 12 eurossa 2002.

Tulotason nousu ei riitä kuromaan umpeen eroa, jotka kohonneet vuokrat ovat kasvattaneet asumismenoihin.
"Asumismenot saattavat varsinkin pienituloisilla nousta kohtuuttoman korkeiksi ja johtaa äärimmillään köyhyyteen", Lönnqvist lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu