Viro oli koronantorjunnan mallimaa, kunnes epidemia ryöpsähti valloilleen.
Pandemian mallimaasta tuli varoittava esimerkki.
Kuin meilläkin keskustalainen pääministeri laittoi maan talouden ja työllisyyden paljon parempaan kuntoon. Sote olisi pitänyt saada myös läpi, se olisi ollut hyvä avu tähän tilanteeseen, jotain järkevää olisi nyt kun Sote ohjaisi.
Nyt ollaan tuulen viemiä, oikein kukaan tiedä mitään miten tulisi menetellä.
Sama Sipilän jarru nyt pääkohkaa yhdessä muutamien sosialistein ja vasurien kanssa, myös vihreät lyö siihen oman onnettoman lisänsä, että mm huumeet vapauttaa, ym..
Pääministeri on kuin juuri syntynyt, ei osaa asioita, kuin vain selitellen, jotka jääkin selityksien asteelle.
Keskustalainen päämsiteri piti koronan kurissa
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Päämisteri onkin mustanmakkaran tyttöjä, 1918 punaisten tukikohta kaupunki.
- Anonyymi
Sitähän yhä huutelee, kuin Bolseviikit tulisi apuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24645322Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy19010849Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 341576
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500