Alahärmän valtuutetut kunnon kokoinen koulu meille

Anonyymi

Nyt ei sitten nöyristellä Kauhavan suuntaan eikä tehdä tynkäkoulua.
Kunnolla tilaa oppilaille sekä mahdollisille muualta siirtyville yläkoululaisille.
Sillä tavalla pidämme Lukiomme täällä meillä vielä vuosikymmeniä.
Saimmehan jo Liikuntahallin miksemme haluamamme koulunkin.

51

895

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri näin. Alahärmän vuoro saada uusi koulu.

    • Anonyymi

      Harmittaa tosi paljon kun Esan tekemä valitus Kortesjärven ja Ylihärmän kouluista ei mennyt läpi, sillä olisimme voineet varmistaa sen että ilman koulua jääneet oppilaat olisivat sijoittuneet Alahärmään. Mutta me emme jää tuleen makaamaan vaan taistelemme loppuun saakka riittävän suuren koulun saamiseksi, muissa kouluissa on vain jakelukeittiö mutta olemme piilottaneet meidän suunnitelmiin valmistuskeittiön jonka turvin voimme turvata riittävän ruokahuollon alueellamme kriisitilanteissa.

      • Anonyymi

        Ei esa ole niistä valittanu

        Mika ja Tuula vois lopettaa perättömien levittämisen. Mika ainakin, koska aiemmistakin perättömien puhumisesta on käräjäreisu tulos

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei esa ole niistä valittanu

        Mika ja Tuula vois lopettaa perättömien levittämisen. Mika ainakin, koska aiemmistakin perättömien puhumisesta on käräjäreisu tulos

        Jaa,ei vai? No kuka muu sitten??

      • Anonyymi

        Valitus Kortesjärven ja Ylihärmän kouluista on faktaa, ja se tuli Alahärmästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitus Kortesjärven ja Ylihärmän kouluista on faktaa, ja se tuli Alahärmästä.

        Niin, hallitus ei tainnut olla perillä lainmukaisista toimintatavoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, hallitus ei tainnut olla perillä lainmukaisista toimintatavoista.

        Mitä tarkoitat? Sitäkö että valitukset olivat aiheellisia , vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tarkoitat? Sitäkö että valitukset olivat aiheellisia , vai?

        Kylläpä niissä perää taitaa olla.

      • Anonyymi

        Kyllä muakin harmittaa se että Esan valitukset eivät menneet läpi, kortesjärvellä ylihärmässä ei vain oikein tajuttu sitä pointtia mikä Esalla tässä oli. Tarkoitus oli estää kantiksien kaiken keskittäminen kantakauhavalle.
        Tarkoitus oli turvata lähipalvelut myös markkilaisille ja ylihärmäläisille. Nämä kaksi liitoskuntaa olisivat myötämielisyydellään taanneet sen että Alahärmän painoarvo Kauhavan suuntaan olisi ollut pakko ottaa huomioon, ja samalla olisivat turvanneet omien lähipalveluidensa säilymisen.

        Ylihärmäs ja Markis on niin sakiaa porukkaa ettei ne tajua mitä Esa valituksillaan ajaa heidän parhaaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylihärmäs ja Markis on niin sakiaa porukkaa ettei ne tajua mitä Esa valituksillaan ajaa heidän parhaaksi.

        Pankaa nyt linkit pöytäkirjoihin, joista näkyy kuka on valittanu ja mistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylihärmäs ja Markis on niin sakiaa porukkaa ettei ne tajua mitä Esa valituksillaan ajaa heidän parhaaksi.

        Isot pahoittelut ettemme ajoissa tajunneet tätä hienoa suunnitelmaa. Koska nyt emme voi enää edetä alkuperäisellä suunnitelmalla niin voisimmeko kenties muuttaa alkuperäistä suunnitelmaa? Koska Ylihärmässä ja Kortesjärvellä on nyt hyvät koulut niin eikö nyt kannattaisi keskittyä näiden kahden taajaman vahvistamiseen alkuperäisen suunnitelman sijaan. Varmasti myös Alahärmäläiset voivat antaa tällä tukensa.

    • Anonyymi

      Kauhavan suunta kyllä päättää näistä asioista.

      • Anonyymi

        Niin päättää ja maanantaina tulee ukaasi että 1500 m2 pois koulusta ja muut turhat kulttuurisalit.
        Liikuntahalli oli työtapaturma ja se ei toistu,miksi rakentaa kun ei ole 5 vuoden päästä edes käyttäjiä.
        Kaikki vaan Kauhavalle se on nykyaikaa.

    • Anonyymi

      Tuula on kova valehtelemaan ja karehtimaan Härmäläisiä.

      • Anonyymi

        Minkälainen koulu Alahärmään tulos? esitys näyttää aika sekavalta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkälainen koulu Alahärmään tulos? esitys näyttää aika sekavalta...

        Sitäkö tarkoitat mitä näkyy kaupunginhallituksen esityslistalla.
        Eikös siellä ollut neljä vaihtoehtoa ja esitystä ei ollekkaan.
        Lopputulos voi olla mitä hyvänsä.

      • Anonyymi

        Mäkifränä haluaas vietä Alahärmän kirkosta kattopellit😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitäkö tarkoitat mitä näkyy kaupunginhallituksen esityslistalla.
        Eikös siellä ollut neljä vaihtoehtoa ja esitystä ei ollekkaan.
        Lopputulos voi olla mitä hyvänsä.

        Sitä juuri. Onko tarkoitus jotta taaskaan ei saada päätöstä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä juuri. Onko tarkoitus jotta taaskaan ei saada päätöstä?

        Kyllä siitä päätös varmaan saadaan ,palautetaan valmisteluun niin monta kertaa että toimikunta ymmärtää tehdä esityksen koulusta tulevaisuutta varten eikä elä jossain menneisyydessä.Tehden valmistelua takaperoisesti kuvitellen menneen suuruuden Alahärmään palaavan,se juna meni jo kunnan tekemältä asemalta.

        Just näin,täyttä asiaa huomen illalla korkki lakkaa kellumasta.
        Nää valittajakaksoset saa ettiä pelastusliivejä.

        Juu ja siihen junaan ei oo saatavilla muuta kun menolippuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just näin,täyttä asiaa huomen illalla korkki lakkaa kellumasta.
        Nää valittajakaksoset saa ettiä pelastusliivejä.

        Tissiposket täällä itkee. Tulkaa Härmähän näyttämähän pläsinnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tissiposket täällä itkee. Tulkaa Härmähän näyttämähän pläsinnä.

        Eikös siellä Alahärmässä ole jo tippa silmässä joku naamakiejan mukaan.
        Eihän siellä Tilliposkia enää tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös siellä Alahärmässä ole jo tippa silmässä joku naamakiejan mukaan.
        Eihän siellä Tilliposkia enää tarvita.

        Totta, näkyi olevan tippa silmäs, piti kehua hoitoa niin saa taas vuokrata lisää tilaa vähän päästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mäkifränä haluaas vietä Alahärmän kirkosta kattopellit😂

        Ei ne sovi koulun katolle,täytyy olla vähän fiinimmät kun pelkät sinkatut pellit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tissiposket täällä itkee. Tulkaa Härmähän näyttämähän pläsinnä.

        Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
        Taitaa pikkuhäjy ottaa kierroksia.

    • Anonyymi

      Kannaattaas lopettaa se suurduudenhulluus noissa koulusuunnitelmis jos se on samantapaanen kokoluakas asukaslukuhun nähden kuin tua mammutti liikuntahalli.
      Mutta näyttää nämä toimikunnan jäsenet olevan samalla tiällä millä Alahärmä konkurssihin ajettihin,mikään ei siällä ole ajatusmailmas muuttunut .
      Eihän tuallaasta kukaan ulkopualella paikkakunnan rajoja hyväksy.

      • Anonyymi

        Vanha alahärmäläinen perinne,komiasti vaikka velaksi.
        Nykyään vaan meidän Kauhavalaasten rahoilla,ei muuten onnistu.

    • Anonyymi

      Illalla taas itketään kun me ei olla saatu mitään.

      • Anonyymi

        Me on niin totuttu, että laiskat kanta Kauhavalaaset syö meidän eväät. Suursyömärille asennettiin jopa 110 mm läpivientiputki, ettei jää ylensyödessä palo-auton ohjaamo liian pieneksi.

        Valtava koulu pytinki tuloo Ylihärmähän. Meinasin ojaan ajaa kohrallansa.

    • Anonyymi

      Onkohan ne Alahämälääset kaupunginhallituksessa pistäny kokouksen junttrahan tapansa mukaan.
      Väsyttämällä ajavat konkurssiestyksen koulusta samoin kuin siitä jättiliikuntahallista jota eivät itse saaneet tehtyä.
      Varmaan sama peli jatkuu tässä kouluasiassa.Ylisuuri koulu johon ympätään hiipuva lukio vailla oppilaita.

    • Anonyymi

      Alahärmään tulee läänin paras ja komein lukio. Kirkkokin on maan komein ja sellainen tulee myös koulusta.

    • Anonyymi

      Alahärmälääset saa komian koulun ja yhteensä 15 miltsin investoinnit! Tämä on huippu asia!

    • Anonyymi

      Kyllähän tämä härski vedätys konkurssiin menneen kunnan edustajilta on kaikkien konnuuksien äiti.
      Kuinkahan aktiivisesti mukana on ollut saman suunnan viranhaltijat asiassa.
      Riittääkö 17 miljoonaa loppulaskuun jos kaikki työhön liittyvät vaiheet oikeasti kirjataan kuluihin.
      Tokkopa.

      • Anonyymi

        Kumpa nämä kouluasiaa ajaneet viranhaltijat tämän energisyytensä suuntaisivat tasapuolisesti koko kaupungin alueelle,mutta ei.
        Tämä koko päätöksen teko prosessi haisee,onneksi prosessissa on monta tilaisuutta pistää valitus eteenpäin.
        Varautukaa, tämä sota kestää monta vuotta ei maksajat tätä tälläisenään niele.

      • Anonyymi

        Mee nyt Renko töihin. Ai niin ei taida kukaan huolia 😂😂😂

    • Anonyymi

      Sorvisto kans kokoajan Härmäläisten kimpussa. Keskittyys Soforin hommiin, niin ei tarttis kuntalaisten osallistua toimitilojen maksuun !

      • Anonyymi

        Kyllä on lapsellista touhua räyhätä tästä Alahärmän kouluasiasta. Eikös kaikki kuntalaiset joka kaupunginosasta maksa veronsa yhteiseen pussiin. Silloin jakokin pitää olla tasapuolista ja nyt vaan on Alahärmän koulurakentamisen vuoro. Aikuistukaa arvoisat valtuutetetut ja ehdokkaat.

        Joo tuntuu välillä että hiekkalaatikolla leikitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on lapsellista touhua räyhätä tästä Alahärmän kouluasiasta. Eikös kaikki kuntalaiset joka kaupunginosasta maksa veronsa yhteiseen pussiin. Silloin jakokin pitää olla tasapuolista ja nyt vaan on Alahärmän koulurakentamisen vuoro. Aikuistukaa arvoisat valtuutetetut ja ehdokkaat.

        Kyllä on lapsellista touhua tämä Alahärmän koulun suunnittelu.Tehdään laskevalle oppilasmäärälle ylisuurta koulua ,lisäksi suojellaan kaikin keinoin hiipuvaa lukiota.
        Onkohan vaalit tulossa koska kirjoitellaan somessa uhkauksia jos ei tedä niin kuin me vaadimme,me edotan taas koko Kauhavasta.
        Kosk meille kuuluu rakentaa ylisuuri liikuntahalli ja koulu.

      • Anonyymi

        Olisko Kaupunginjohtaja myös täällä ja hallituksen pj. ? Make ainakin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on lapsellista touhua tämä Alahärmän koulun suunnittelu.Tehdään laskevalle oppilasmäärälle ylisuurta koulua ,lisäksi suojellaan kaikin keinoin hiipuvaa lukiota.
        Onkohan vaalit tulossa koska kirjoitellaan somessa uhkauksia jos ei tedä niin kuin me vaadimme,me edotan taas koko Kauhavasta.
        Kosk meille kuuluu rakentaa ylisuuri liikuntahalli ja koulu.

        Kaikista kovimpia määkijöitä on Kauhavan Kokoomus ämmät. Mukana myös joitain killuttimilla varustettuja Kokoomus ämmiä.

    • Anonyymi

      Koska se pöytäkirja on näkyvillä kaupungin sivuilla mistä nähtäisiin mitä siellä on päätetty tai ollaan jätetty päättämästä koulusta.

    • Anonyymi

      Pitäis saada nopeasti lisää pakolaisia että saadaan härmän yläasteelle oppilaita kun omia ei juurikaan ole.

      • Anonyymi

        Onko siellä mitään tiloja mihin nämä pakolaiset voisi sijoittaa yläkoulun lähelle.
        Vai pitääkö kunnan rakentaa tänkin rakennus millä täytetään yläaste ja lukio minkä kohtalosta ei saa puhua,yhtä pyhä aihe kuin eräissä tilanteissa uskonnon perustajan nimi.

        Alahärmäläiset on niinkun britit,uhotaan ja ollaan kun tikku paskassa kiinni menneisyydessä kun vielä oltiin jotakin.
        Nyt ei oo jäljellä muuta kun suuruuden hullut kulissit jota meidän Kauhavalaisten vero rahoilla on pidettävä pystyssä.
        Ja ylisuuri liikuntahalli,jossa ei oo kun muutama kusivikaanen ämmä voimistelemas kyllä tuloo kallista jälkiä.

        Edelliselle,että suuruudenhullu ja verorahoilla kirjoitetaan yhteen.

    • Anonyymi

      On tämä aika röykeää Alahärmän kellokkailta,no katsotaan kuinka lopulta käy

    • Kuinkahan tässä vaan käy.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3518
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      100
      3356
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      56
      2853
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      59
      2656
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      92
      2475
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      53
      2046
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1337
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1288
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      363
      1180
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1053
    Aihe