Verotus/Jäämistö/Alkoholi

Anonyymi

Tulin tossa miettineeksi, että josko joskus ehkä Minustakin "aika_jättäis", enkä nyt välttämättä sanois, että välttämättä ETUajassa, niin mitenkäs on toi perikunnan verokohtelu jälkeenjäävien suhteen ?
Normaalien kuolinpesien putsauksien yhteydessä löytyvien saunakaljojen ja ehkä sen melkein kalmon huulille ehtineen Eurokossunkin kohtalo lienee talkoohengissä Se_JA_Sama...
MUTTA KUN;
*Aivan täysin amatööripohjalta ponnistanut ikämieheksi yltänyt POIKAMIESsetä/eno onkin ehtinyt sen iljettävän/iänikuisen kaljankittaamisen oheen kerryttää henkilökohtaista (tällä kertaa) Viski-varastoaan keskittyen Skottilaisiin ja Irkku-viskeihin lukemiin, joissa litra- ja pullokinmäärissä puhutaan huoneellisista, Ei niinkään enää pienistä tilavuuksista...
Nämähän on jo hankintavaiheessa kaikki verotettu Alkon toimesta, kai on??
Mitään (tai Tosi Vähän on kuitteja jäämistössä, ja niistäkin puolet Ruotsinlaivoilta ennen Koronaa).
Pitääkö nämä Viinakset (joista joku perikuntaan kuuluva ehti jo kertoa niiden olevan sijoituskohteena laajuudeltaan ja iältään olevan huimattavan kookkaan) vain A) jakaa sisarusten kesken 'Horisontista Vek'
B) ilmoitella Viranomaisten suuntaan ongelmalliseksi Jäämistöeräksi
C) Alkaa tehdä ko. eeästä Valuuttaa erään perikunnan alenevaan polveen liittyvän puolison kautta; hänelle %:t osaamisesta/toimimisesta... Mutta mites tässä tapauksessa; olisko syyttä perikunnan osallisten vain tyytyä tuotto-oletukseen, eikä alkaa huudella perään... Ja se verotuksellinen osuus; Mihinkökähän kohtaan Juurikin Tälläinen 'Muu_kuin_ansiotulo' kirjataan... Vai kirjataanko / pitääkö_kirjata / Juoda_ Oma_Osuus_pois_vain_nikotellen... ?
Ja mitkä ovat mahdolliset veroseuraamukset EU:n alueella sen jälkeen, kun kaikkien veropykälien mukaan Suomeen laillisesti hankittu (tai Ainakin melkein) ja vuosikymmenten saatossa HIRRVEÄÄN arvonnousuun päätynyt litran savuviski olisikin NYT vaihtamassa omistajaa...
Ja jos jäämistön palaset/pulloset päätyvätkin EU-alueen ulkopuolelle (Ja taas Tullaus/Verotuskannalta kommenttiä tähän, kiitos) ???

2

151

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin mikä tuossa on ongelma ? - perukirjassa viinavarasto arvostetaan käypään arvoon kuolinhetkellä ja sen mukaan verot sille joka sen perii - aivan sama mitä se omaisuus on, kyllä sille arvo löytyy....

      • Anonyymi

        Taitaa noiden arvo usein olla nolla euroa, jollei joukossa ole ihan todellista arvotavaraa. Esimerkiksi harvinaiset vuosikertaviinit lienevät täysin eri asia ja niille toki löytynee käypä arvo.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      882
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      862
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      548
      781
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe