On hieno asia, että marketit tarjoavat käsiedesin käyttöä ilmaiseksi ja monet muut yleiset tilat on varustettu käsidesilaitteilla. TODELLA KIITETTÄVÄÄ. Huolestuin kuitenkin, kun mietin, miten isoissa marketeissa lähes kaikki pysähtyvät "pesemään" käsiään samalla laitteella. Jos desifiointi käsissä ei ole tasaista ko. laitteesta on saattanut saada monia muita mikrobeja kuin koronan kotiin vietäväksi. Heikommin kuolevan. Hieno asia joka tapauksessa, mutta nyt kun omassa kunnassanikin alkaa virus ja sen muunnokset lisääntyä, otin oman pikkupullon mukaan ostoksille. Ongelmana on vain sen käytön hankaluus. Parkkihallissa autossa istuen onnistuu kyllä, mutta voisiko joku valmistaja valmistaa säästödesin lisäksi käteviä pikkupulloja esim. spray- tai suihkepulloja, jotka kulkisi taskussa mukana. Ei ainakaan tartuttaisi muita eikä muut itseä, kun olisi oma pullo mukana.
Vastaukset 2
- Anonyymi
Meillä päin joissain kaupoissa on sumuttavat tai vaahtoa antavat desinfiointilaitteet. Niihin ei siis tarvitse koskea. Joissain on pumppupulloja, joista näkee sisällön. Eli voi ottaa itse riittävän määrän käsidesiä, ja liian tyhjään pulloon ei tarvitse koskea.
Itse olen koko ajan uskonut, että hengitysilma on suurempi riski kuin pinnat. Jokainen pesee joka tapauksessa kätensä kotiin tultuaan. Tosin noin teoriassa pitäisi pestä myös kotiavaimet, auton pinnat (jos on omaa autoa käyttänyt), lompakko kortteineen, ehkä puhelinkin...
Itse asiassa hyvä hygieniatesti on vatsatautiepidemiat. Jos kaikkineen hygienia ei toimi, niin aina ajoittain pitäisi olla vatsatautiepidemioita. Vatsataudit tarttuvat todennäköisesti flunssiakin hanakammin, ja säilyvät pinnoilla kauemmin. - Anonyymi
Minä sain kesällä useamman kerran vatsataudin, joka ilmestyi aina kaupassa käynnin jälkeen, käyntien välissä useita päiviä. Syömäni ruoka oli aina samaa, enkä syönyt vanhaa ruokaa. Tuli mieleeni ko. desilaitteet . Isossa marketissa käyttäjämäärä on tosi suuri päivän aikana. Ko. pisteitä voisi myös lisätä, jotta yhden laitteen käyttäjämäärä edes puolittuisi. Saahan niitä vatsatauteja muualtakin ja elintarvikkeita pidellään ostettaessa, mutta kaikki asiakkaat eivät koske joka tuotteeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 96941
- 59868
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun68683- 41635
- 61632
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22552Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33538Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37478- 45476