Olisiko korkea aika hallituksen vaihtoon?

Muutamien ministerien surkeat toiminnat tai oikeammin toimimattomuus antaa aihetta.
Vai olisiko parasta ottaa oikeat tekijät oppositiosta, jossa olisi osaavaa joukkoa, kuten tiedämme löytyvän penaalin terävimpiä "kyniä".
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Se on liian myöhäistä.
Ihan niin kuin Hallituksen toimetkin kriisitilanteissa.

Ja kohta on taas ulvovat sudet kimpussa...

Äänestä
  • Jos persut olisi päättämässä niin sitten sitä hukassa oltaisiin.
    Muistetaan kun Sipilän hallitukseen persut meni, maahanmuutto heti suorastaan räjähti käsiin, pakolaisia tuli joka suunnalta, olivat heti hyväksymässä Kreikan tukipaketin, tuli kiky,aktiivimalli,eläkkeiden jäädytys, leikattiin pienituloisilta ja jaettiin hyvätuloisille.
    Kaikki tekeminen törmäsi perustuslakiin, oli Sipilän U-käännökset ym, ym. Kyllä persut ja Sipilä muistetaan.

    Äänestä

Olen seurannu miten hallituksella riittää työnsarkaa normaali aika nyt työmäärä on tuplaantunut.
Minkälainen hallitus hoitaisi korona pandemiaa täydellisesti kun mikään muu maa ei ole paljon paremmin onnistunut lisäksi taloutemme onnistunut parhaimpien joukossa.

Kysyn mitä vielä vaatisit.

2Äänestä
  • Sinähän tunnut olevan erityisen huumorintajuinen!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinähän tunnut olevan erityisen huumorintajuinen!

    Kuules persu teidän paikka opposiossa maailman loppuun asti, teidän neuvoja ei oteta vastaan , ei teillä oikeesti ole neuvoja tehän vastutte joka ikistä asiaa.

    Vaaditte polttoaineen verotusta alemmaksi, vaikka bensan hinta on ollut sama liki 2000-luvun, oikein joku kansalaiskeräys kyllä ääniä saa kun vaaditte ettei veroja ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuules persu teidän paikka opposiossa maailman loppuun asti, teidän neuvoja ei oteta vastaan , ei teillä oikeesti ole neuvoja tehän vastutte joka ikistä asiaa.

    Vaaditte polttoaineen verotusta alemmaksi, vaikka bensan hinta on ollut sama liki 2000-luvun, oikein joku kansalaiskeräys kyllä ääniä saa kun vaaditte ettei veroja ollenkaan.

    Persu?

    Kyllä minä olen vannoutunut demari.
    Kun teidän ala-arvoista huuteluanne täällä seuraa, niin Perussuomalaisten puolue alkaa tuntua järkevältä vaihtoehdolta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persu?

    Kyllä minä olen vannoutunut demari.
    Kun teidän ala-arvoista huuteluanne täällä seuraa, niin Perussuomalaisten puolue alkaa tuntua järkevältä vaihtoehdolta.

    Demari ei tyytyväinen hallitukseen, voihan joku ministeri olla epämielyttävä, lähinnä Krista Kiuru mutta vaikea saada selvyys kuinka on lopulta työnsä hoitanut, esiintyminen ei vielä todista mitään.
    Hallitus puolueista luotan keskustaan mutta kokonaisuus kuitenkin toimii.

    1Äänestä

Halla-aho 17.3. Ilmeisesti joissakin kunnissa ei aiota voimassa olevan lain mukaisesti vahvistaa 9.3. jätettyjä ehdokaslistoja, koska kunnissa ennakoidaan eduskunnan käsittelyssä olevaa lakimuutosta vaalien (ja ehdokasasettelun) siirtämisestä.

Jos näin on, se on aika mielenkiintoista oikeusvaltion näkökulmasta. Viranomainen ei voi noudattaa kuvitteellisia lakeja, vaan sen pitää noudattaa voimassa olevia lakeja.

Tämänhetkisen lain mukaan vaalit järjestetään 18.4. Jos eduskunta päättäisikin olla hyväksymättä lakia vaalien siirtämisestä, olisimme todella erikoisessa tilanteessa, jossa joissakin kunnissa ei ole määräajassa vahvistettuja ehdokaslistoja.

yritäänkö tässä nyt luomaan tilanne, jossa eduskunnan on pakko hyväksyä vaalien siirtäminen, koska muuten vaaleja ei voida pitää lainkaan?

Miten
@oikeusmin on ohjeistanut kuntia tässä asiassa, ja onko se tietoinen siitä, että joissakin niistä olisi päätetty olla noudattamatta voimassa olevaa lakia?

Äänestä
  • ''...ei aiota voimassa olevan lain mukaisesti vahvistaa 9.3. jätettyjä ehdokaslistoja...''

    Näin asiasta valtioneuvoston sivulla:
    ''Aiemmin jätetyt ehdokashakemukset kelpaavat edelleen. Hakemuksia voi muuttaa ja uusia hakemuksia jättää 4.5. asti.''

    Äänestä

  • ''Jos eduskunta päättäisikin olla hyväksymättä lakia vaalien siirtämisestä,...''
    Kun puoluesihteerit hyväksyivät vaalien siirtämisen, paitsi persut, tuskinpa asia muuksi muuttuu.

    Äänestä

Jos persut olisi johtamassa niin sitten vasta hukassa oltaisiin. Tuollainen riitelevä sekakuoro mitä persut on niin asiat ei kyllä tulisi hoidettua mitenkään. Puoluettakin johtaa armeijaa käymätön jousipyssymies, ha,, ei armeijaan ole kelvannut. Moittia ja haukkua räksytää nuo osaa mutta siihenpä se osaaminen sitten jääkin.

1Äänestä

Tämä nykyinen hallitus on sellainen puppuporukka , jos sattui kuulemaan mitä tämä pääpuppu Marin selostaa vuosi sitten , kuinka hallitus laittaa rajat kiinni , ja korona on hallinnassa

ja haloo, vieläkään rajat eivät ole kiinni. Emävaleita tulee Marinin suusta ja Kiuru on toinen törppötäti joka puhuu ja puhuu ja puhuu ja puhuu...
ihan kuin asiat hoituisi pelkällä puhumisella.

Äänestä

Oppositiosta kokkareista voisi joku ehkä löytyä, persut on pelkkä vitsi. Huono vitsi.

1Äänestä
  • Pääministerillä olisi pitänyt olla ministereihin tiukempi ote, siksi hän on Pm.
    Yrmy-Paavosta voi olla montaa mieltä, mutta hänen ollessa pääministerinä, niin jokunen naisministeri kierti itkua , kun Lipponen laittoi kaakattajat ojennukseen.
    Samaa mallia kaivattaisiin nytkin; Kiuru, Henriksson alkajaisiksi, eikä ole Harakka kummosempi.
    Ryhtiä ja kiiruusti hallitukseen, sekä rajoja tiukkaan kontrolliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääministerillä olisi pitänyt olla ministereihin tiukempi ote, siksi hän on Pm.
    Yrmy-Paavosta voi olla montaa mieltä, mutta hänen ollessa pääministerinä, niin jokunen naisministeri kierti itkua , kun Lipponen laittoi kaakattajat ojennukseen.
    Samaa mallia kaivattaisiin nytkin; Kiuru, Henriksson alkajaisiksi, eikä ole Harakka kummosempi.
    Ryhtiä ja kiiruusti hallitukseen, sekä rajoja tiukkaan kontrolliin.

    Lipponen oli väärässä puolueessa, se olisi kuulunut Kokoomukseen
    eikä muitten yli käveleminen on mikään kunnioitettava saavutus.

    Natsi haluaa tiukkaa kontrollia.

    Äänestä

Ehdottomasti. ja vielä toisen kerran ehdottomasti.
hallituksen sekoilusta pitäisi päästä eroon.

Äänestä

Vaalit+on+normaali+aikana,+todennäköisesti+Marinin+hallitus+jatkaa+ei+ole+näköpiirissä+vaihtoehtoja.+Jollei+kokoomus+äidy+lisämään+kannatusta,+keskustan+vaikea+nostaa+kun+hallituksessa+oleminen+syö+kannatusta.Keskustan+kannatus+oli+ennen+2015+parhaimmillaan+yli+26+%,+niissä+vaaleissa+onnistui+myös+populismilla+Timo+Soinin+persut,+populismi+ei+perustu+faktaan.

Äänestä

vain idiootti ajattelee että tässä tilanteessa pitäisi hallitusta vaihtaa, mutta ei näillä vuosikymmenillä kaikkien ajatus enää juokse parhaalla mahdollisella tavalla.

1Äänestä
  • Eikä persun kannattajalla koskaan. Se miettii vain rotuoppia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä persun kannattajalla koskaan. Se miettii vain rotuoppia.

    Oletko jottain rotua, kantakirjassa peräti?

    Äänestä

Nyt jos hallitus vaihtuisi, seuraus saattaisi olla tuhansien pienyritysten konkurssiin meno. Lisäksi tautitilanne saattaisi lisääntyä moninkertaisesti. Kuka meistä osaa ennustaa minkälainen hallitus tällaisen bandemian aikan olisi paras, ja paras koko maailmassa. Tyydyn tähän, parhaansa tekevät. Onneksi en ole vastuussa kuin itsestäni ja läheisistäni. Runsaasti jaksamista hallitukselle, terveydenhoidolle ja muille asian kanssa toimivilli. Kiitos, että jaksatte toimia.

Äänestä

Persujen aloitukset on idioottimaisia. Niillä ei riitä käsityskyky eikä tieto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Muutamien ministerien surkeat toiminnat tai oikeammin toimimattomuus antaa aihetta.
Vai olisiko parasta ottaa oikeat tekijät oppositiosta, jossa olisi osaavaa joukkoa, kuten tiedämme löytyvän penaalin terävimpiä "kyniä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu