Yle radiodraama

Anonyymi

Sinne vain datan taakse piiloon omaa sisäistä kääpiötä Juha Pekka Hotinen. Kun saadaan tietokone tekemään kuunnelmat, niin ei siinä ainakaan taso laske, on tuo Ylen radion nykylaatu niin alhaalla. Eikö tuosta talosta saada noita suojatyöläisiä edes eläkkeelle?

7

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ylen ei tarvitse paljoa ponnistella laadun suhteen, kun rahoituskuvio on järjestetty automaattiseksi ja johdossa on lauma pösilöitä. TV:n puolelta irtoaa pari laatupätkää vuodessa jotenkin vahingossa, mutta radion puolella on kai pitänyt oikein ponnistella, että on pystytty luomaan niinkin mitätön anti, kuin sillä nykyisellään on. Kuulin minäkin tuon uutisen, jossa herra hehkutti että ovat keksineet oikein hienon uuden rahareiän, eli robotiikan, jolla aletaan tuottaa kuunnelmia. Nauroin ääneen, mutta pistää kyllä vihaksi, koska teen itse oikeaa työtä ja maksan Yleveroa, että tuollaiset tyypit saavat pauhaa jaskaa kovaa palkkaa vastaan.

    • Anonyymi

      Yle draama on vitsi ja sen tietävät kaikki. Muutamia valonpilkkuja lukuunottamatta kaikki on ulkomailta ostetun korkean laadun varassa. Radio on ihan out, eivätkä robotit pelasta mitään, niiden tahaton absurdi on korkeintaan surullisessa linjassa nykyisen kanssa.

    • Anonyymi

      Takuuvarmasti botti saa elävämpää matskua aikaan kuin Hotinen. Paitsi että eihän kyseinen turbo herra tee itse mitään.

    • Anonyymi

      Jos eläisimme sivistysvaltiossa ja Ylen toiminnasta vastaisi vastuullinen ja palveluhaluinen (=yleisöä pyytteettömästi palvelveleva) joukko, olisivat asiat toisin. Vieläkin Ylessä vaikuttaa henkilöitä, jotka ovat olleet joskus vasemmistolaisia, mutta heidän maailmansa on nykyään täysin pikkuporvarillinen ja lisäksi kapeakatseinen. He toimivat isompien viskaalien, näiden järjenjättiläissatosten älyn säteilyn suojissa, joten heidän ei tarvitse pelätä pallilta putoamista, vaikka hoitavat työtään ala-arvoisesti.

      • Anonyymi

        Eipä ole intellektuelleja enää missään leirissä, koska järjen kääpiötä saavat leveimmät edut. Onko esim. Yle haastatellut viime vuosina tai vuosikymmeninä juuri ketään järkevää ihmistä? No ei tietenkään, koska on olemassa blogisteja ja muita ääliöitä, jotka eivät ylitä toimittajien älykapasiteettia ja tietämystä, joka ei todellakaan ole kovin korkea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole intellektuelleja enää missään leirissä, koska järjen kääpiötä saavat leveimmät edut. Onko esim. Yle haastatellut viime vuosina tai vuosikymmeninä juuri ketään järkevää ihmistä? No ei tietenkään, koska on olemassa blogisteja ja muita ääliöitä, jotka eivät ylitä toimittajien älykapasiteettia ja tietämystä, joka ei todellakaan ole kovin korkea.

        mut ton kaatiksen kunkku sai 40 donaa hyvän miehen lisää. ku ohjelmat on tarpeeks paskoi, ni ihmiset tyhmenee aina vaa enemmän ja se lisää tietty kaikenlaisen skeidan myyntii, josta kunkku ja koko nykyprolejengi tykkää


    • Anonyymi

      Taitaa olla niin, että nämä kunkut eivät poistu Ylestä edes eläkkeelle. Mikähän on eläkeikäraja tuossa talossa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      16
      457
    2. Näytät kivalta kun nukut

      *zoomaa palohälyttimen kameraa*
      Ikävä
      10
      412
    3. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      16
      347
    4. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      3
      341
    5. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      13
      206
    6. Hyvää yötä

      Janne niminen mies🥰
      Ikävä
      1
      103
    7. 0
      90
    8. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      0
      90
    9. Kuinka moni palstalaisista on näin hyvässä kondiksessa

      76-vuotias rokkari Rick Springfield esittelee elämäntyyliään : https://www.youtube.com/watch?v=GbxHuNy6d68
      70 plus
      3
      67
    10. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      1
      61
    Aihe