Haluan kysyä miten luokittelette maastovarman hevosen, onko sillä tiettyjä piirteitä vai käyttäytyykö hevonen tietyllä tavalla että se tekee hevosesta maastovarman? Minulla on hevonen jonka luokittelen ei maastovarmaksi, sillä se sählää enemmän yksin, säikkyy ”turhia” asioita, testailee ratsastajaa mitä ei tee nykyään yleensä ollenkaan. Hevosesta ei tiedä ryöstääkö se käynnistä tai ravista, saattaa yhtäkkiä pelätä ohimeneviä autoja tai vaikka kävelijää. Välillä ravatessa säikkyy ojassa olevaa kantoa tai lätäkköä/ oksaa maassa. Kotiinpäin mennessä se kaahottaa eteempäin. Useimmat hevoset tekevät sen niin, osaan kyllä huomioida syyn, mutta otan sen silti mukaan. Jos ravataan/ laukataan suoraa ja alan pienesti pidättämään ohjasavuilla hevonen lisää vauhtia, saattaa purra kuolaimeen kiinni ja kiitää eteempäin, tähän olen ottanut lisäksi ääniavut ja antanut enemmän ohjaa jotta voisi hoitaa tilanteen pehmeästi. Mutta joskus tilanne vaatii kovan tuntuman suuhun. Olen kuitenkin alkanut miettiä että ennakoiko hevonen pidättämiset ja pakenee niitä, vai suorastaan nauttiiko se vain huumasta ja tuulen suhinasta korvissa? Itse luokittelen tämän hevosen ei maastovarmaksi.
Paljon kysymyksiä ja ajatuksia, toivottavasti jaksat lukea, antaa omia näkemyksiäsi ja vaikka kertoa oman mielipiteesi ja vastauksesi kysymyksiini:)
Miten luokittelet maastovarman hevosen?
Anonyymi
0
98
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.191168Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke57965Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54863
- 51761
- 61715
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81696- 82662
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le37660Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29596