Työttömän ravintolakokin ajatuksia koronasta

Anonyymi

Pohdittavaksenne:

Olemme jo vuoden ajan sulkenee yhteiskuntaamme korona pandemian takia, riskiryhmään kuuluvia suojellaksemme. Ketkä kuuluvat riskiryhmiin? Ikäntyneet? Kyllä. Heitä meidän yhteiskunnassa on 0,8 miljoonaa. Lisäksi riskiryhmiin kuuluu mm. sepelvaltimotautia, keuhkosairauksia, maksan vajaatoimintaa ja diabetesta sairastavat. Heitä 19-69 vuotiaista on noin 0,2 miljoonaa. Useimmat näistä sairauksista on ns. elintasosairauksia, joita voi ehkäistä elintapojen muutoksella.

Pandemian takia olemme sulkeneet yhteiskuntaa ja kiristäneet kansalaisten liikkumatilaa jo vuoden verran. Edelleen odotamme, että rokotesuoja alkaisi toimimaan, mutta valoa ei vielä näy tunnelin päässä.

Kymmenillä tuhansilla suomalaisilla olisi ollut tilaisuus tehdä elämäntapamuutos. Laihduttaa, liikkua enemmän, vähentää alkoholia ja tupakointia. Vuodessa olisi saavutettu selkeitä tuloksia ja vähennetty merkittävästi riskiryhmäläisten lukumäärää.

Mitä on tehty? Hallitus on sen sijaan keskittynyt vähentämään kansalaisten liikkumatilaa, sulkenut urheilupaikkoja jne. Terveellisten elintapojen lisäämisestä ei ole puhuttu mitään, vaan on alettu kyttäämään kuka käyttää maskia bussissa ja ruokakaupassa. Olisiko syytä alkaa sen sijaan kyttäämään sitä ostoskorin sisältöä, liikkumistapavalintoja ja päihteidenkäyttöä. Olisiko mahdollista että hyvien elintapojen ansiosta ikääntyneetkin olisivat vähemmän vaaarassa koronalta?

En tiedä. Kertokaa viisaammat?

5

136

Äänestä

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyviä pointteja!

    • Anonyymi

      Itse ainakin ajattelen, että ihminen on biologisesti vanha ylitettyään lisääntymisiän. Silloin parhaimmistakin elintavoista huolimatta elimistö alkaa rappeutumaan ja kehittyy sairauksia. Kaikki sairaudet eivät ole siis elintavoista kiinni eikä elintavoilla ehkäistävissä. Ajattele vaikka hiusten harmaantumista, ihon rypistymistä, ikänäön kehittymistä, naisten vaihdevuosia, miesten eturauhasvaivoja jne. Ne ovat merkkejä ikääntymisestä. Kukaan ei vielä ainakaan huutele em. asioissa, että oma vikasi, olisit elänyt terveellisemmin. Se, mikä näkyy naamasta, tekee tuhojaan myös elimistön sisällä. Aika.

      Parhaimmistakin elintavoista huolimatta ihminen vanhenee. Tosin heikot elintavat osaltaan nopeuttavat vanhenemista. Ihmisellä on kronologinen ikä ja biologinen ikä. Joku voi ikääntyä kalenteri-ikäänsä huomattavasti hitaammin ja toinen nopeammin. Eli sikäli on aika keinotekoista määritellä kaikki 70-vuotiaat ja vanhemmat riskiryhmäksi. Joukko on monikirjava.

      Ihmisen solut uusiutuvat kaiken aikaa. Kun solu on uusiutunut riittävän kauan, niin sen perimään tulee häiriöitä. Joskus nämä häiriösolut kehittyvät syöpäsoluksi. Joskus vaurioituneet solut menevät senesenssiin eli jäävät eloon, mutta eivät enää jakaannu. Nämä senesenssissä olevat solut eli nk. zombie-solut lähettävät hätähuutoa ympäristön soluihin. Tästä seuraa tulehdusarvojen nousu eli nk. matala-asteinen tulehdus, joka sairastuttaa ihmistä. Senesenssisoluja ei kuitenkaan ole nykylääketieteen keinoin mahdollista poistaa. Ainoastaan oireita voi lievittää. Jos nuorelta, keski-ikäiseltä ja vanhalta otetaan kudonäyte, ja värjätään se aineella, joka muuttaa senesenssisoluja sisältävän kuduksen siniseksi, niin nuoren ihmisen kudosnäyte on vaalea, keski-ikäisen vaaleansininen ja vanhan tummansininen.

      Eli vanheneminen on prosessi, joka etenee vääjäämättä. Sitä voidaan hidastaa, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Koko elämänsä epäterveellisesti elänyt ihminen tuskin on koskaan samalla viivalla ihmisen kanssa, jonka elintavat ovat aina olleet hyvät ja lisäksi sosiaalinen asema korkea (heikko syntymän aikainen sosiaalinen asema lisää sairastavuutta koko elämän ajan, syynä on sosiaalisen stressin aktivoima epigeneettinen perimä).

      Minun mielestä oikea lääke koronaan olisi hyväksyä ihmisen kuolevaisuus. Vielä pari sataa vuotta sitten oli harvinaista elää yli 50-vuotiaaksi. Ennen heikot kuolivat pois. Nykyään lääketieteen keinoin pyritään pitämään kaikki elossa. En pidä näkemystä järkevänä.

      • Anonyymi

        Kiitos asiallisesta kommentista. t. aloittaja


      • Anonyymi

        Jos hyväksytään koronassa ihmisten kuolevaisuus, missä kaikkialla muuallakin se pitäisi hyväksyä? Entäpä seuraava pandemia, annetaanko kuolla vaan? Mitä tässä nyt hoidetaan ketään jolla on ylipaino, 2-tyypin diabetes, päihderiippuvuus, ikää...niin, mihin vedetään raja, kuka on liian vanha ollakseen oikeutettu hoitoon? Kenellä on päätäntävalta, kuka saa elää ja kuka joutaa kuolla?

        SoTe-sektori on tehty vuosikymmeniä töitä vaikuttaakseen ihmisten elämäntapoihin, mutta vaikeahan se on kun ihmisiä ei paljoa kiinnosta. Aika erikoista vetää hallitusta tähänkin.

        Mutta tätähän se on. Kun yritetään saada ihmisiä toimimaan tolkusti ja huomioimaan oma ja muiden terveys, se on ihmisten vapauden riistoa. Kun sitten taudit leviää ja terveys on mennyt, syytetään ettei ole riittävästi yritetty saada ihmisiä toimimaan tolkusti. Ja nyt tietysti kaikesta syytetään hallitusta vaikka hallituksella ei olisi asian kanssa mitään tekemistä.


    • Anonyymi

      No jaa, itselläni on skitsofrenia ja se kuuluu riskiryhmään 2. Sille ei nyt taida elintavoilla voida oikein mitään. Olen 40-vuotias eikä nyt ole mitään haluja kuolla johonkin koronaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1326
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      63
      1108
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      983
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      58
      958
    5. 69
      816
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      811
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      726
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      708
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      692
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      645
    Aihe