Tahallaan housuun pissaaminen julkisesti.

Anonyymi

N32
Oon nyt varmaan n. puoli vuotta tehny silloin tällöin tahallaan pissat housuun julkisesti. Ennen kaupungille lähtöä juon yleensä pari kuppia kahvia ja ison lasin vettä, joskus kaks, riippuu mihin oon aikeissa mennä ja kuinka isot pissat haluan tehdä housuun. Jätän tietty käymättä vessassa ennen lähtöä.

Eilen kävin ensin kaupoilla ja sit menin hierojalle pitkästä aikaa. Tunsin jo siinä kohtaa kun pistin makaamaan siihen hierontapöydälle, että en tule kestämään koko hierontaa loppuun. Siinä kun hieronta sitten lähenteli loppua ja makasin selällään hierontapöydällä ja oli ihan viimiset hieronnat menossa niin en pidätelly enää ja annoin kaiken tulla housuun. Mulla oli sellaset harmaat urheiluleggingsit jalassa, mistä näkyy paremmin ku hyvin. Suhina vaan kuulu ku annoin tulla ja hetken päästä kuulu miten pissa alko valua lattialle siitä hierontapöydältä. Siinä kohtaa se hierojakin sit havahtu ja hieronta loppu siihen. Nousin siitä sit äkkiä ylös housut ihan märkänä ja pahoittelin kauheesti ja olin muka nolona, et varmaan joku virtsatulehdus ku tuli niin yhtäkkii, maksoin hieronnan ja lähdin kävelemään kotiin :)

Tänään ajattelin lähtee käymään shoppailemassa ja pissata housuun kassajonossa silleen et kaikki varmasti näkee :P Onko muita jotka kiihottuu tai saa jotain mielihyvää tällasestä?

40

7369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi voi, toruttiinkos sua lapsena? Ja siitä jäi vaihde päälle?

    • Anonyymi

      Kiihottua saa vaikka mistä, mutta on väärin laittaa sivullisia (tässä tapauksessa hieroja) tahtomatta osallisiksi sun fetissiin. Törkeää on myös tehdä muille sotkua siivottavaksi. Jatkossa säästä sivulliset fetissiltäsi, ja etsi vaikka joku kaveri, jonka nähden voit toteuttaa ”vahinkojasi”. Löydät kyllä varmasti kiinnostuneita, sillä housuun pissaaminen on aika yleinen fetissi.

      • Anonyymi

        Ap on selvästi housuunsa kuseva juoppo sitä se juopottelu tekee


      • Anonyymi

        Komppaan täysillä tätä, ihan sikaa osallistuttaa sivulliset tollaisiin fetissien toteuttamisiin. Tykkäiskö AP jos tulisin sotkee sun auton paskaan, kun kakkaleikit kiihottaa. Tai paskantaa sun jumppakassiin, kun sellainen kiihottaa. Kaikenlaisia lapsia sitä onkin liikenteessä, on varmaan hieroja miettinyt et uskaltaako ottaa naista enää hierottavaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komppaan täysillä tätä, ihan sikaa osallistuttaa sivulliset tollaisiin fetissien toteuttamisiin. Tykkäiskö AP jos tulisin sotkee sun auton paskaan, kun kakkaleikit kiihottaa. Tai paskantaa sun jumppakassiin, kun sellainen kiihottaa. Kaikenlaisia lapsia sitä onkin liikenteessä, on varmaan hieroja miettinyt et uskaltaako ottaa naista enää hierottavaksi.

        Ajattelinkin, että aihe herättää varmasti keskustelua puolesta ja vastaan, mutta toivoin hiljaa mielessäni, että ne joita tällaiset asiat ei suuremmin kiinnosta jättäisivät myös sitten kommentoimatta koko asiaa jos kerta on niin vastenmielistä..


      • Anonyymi

        Yleensä, tästä harrastuksestani jää kyllä hyvin vähän mitään siivottavaa koska pyrin, että touhussa kastuvat vain omat housuni, tässä tapauksessa hätä yllätti vähän itsenikin. Kovin usein en ole vastaaviin tilanteisiin edes uskaltautunut :)


      • Anonyymi

        Mulla nyt naisten pikkarit päällä ja pissata ne märäksi, ostin sloggi pikkarita. Olenko ha n transvestiiitti


    • Anonyymi

      No miten hieroja reagoi tilanteeseen? Kommentoiko asiaa mitenkään?

      • Anonyymi

        Tämä hieroja oli hyvinkin ymmärtäväinen "vahinkoani" kohtaan.. totesi, että eihän vahingolle voi mitään ja kyseli joudunko pitkänkin matkan kulkemaan märissä housuissa kotiin. :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä hieroja oli hyvinkin ymmärtäväinen "vahinkoani" kohtaan.. totesi, että eihän vahingolle voi mitään ja kyseli joudunko pitkänkin matkan kulkemaan märissä housuissa kotiin. :)

        No hyvä, et oli ymmärtäväinen hieroja. Seuraavan kerran, kun meet hänen hierottavakseen, niin laita aikuisten vaipat jalkaan ja sano, et laiton tämmöset, kun pelkään, et tulee taas vahinko.:)


    • Anonyymi

      No siis, tämähän on ihan mielikuvitusfantasiaa toki koko juttu, mutta noin kuriositeettina niin jos tälläisen tekijänä olisi mies, niin voi hyvä luoja sitä lynkkausta mikä olisi päällä. Metoo cancel-kulttuuri olisi valtoimenaan.

      Ja todellakin, kuten moni muukin niin sanon, että tälläinen toisen "pakottaminen" omiin fantasioihin/fetisseihin olisi aivan täydellisen väärin. Tiedät sen itsekin.

      Ajatuksella toki voi leikkiä, mutta älä tee oikeasti näin. Sinulla ei ole oikeutta siihen, toiselta pitää olla lupa. Riippumatta minkänäköinen värinen sukupuolinen mitä tahansa olet.

      Sinällään tuota fetissiä/fantasiaa en moiti ollenkaan enkä pidä yhtään pahana, meillä kaikilla on jotain erikoisuuksia ja siinä ei ole mitään pahaa, MUTTA nimenomaan vain niin kauan kun et pakota siihen muita mukaan.

      Täysin sama pätee jos on fetissi itsensä paljasteluun, tai johonkin salakatseluun tms.
      Periaate on sama, ei vaan ole oikeutta muita "sisällyttää" siihen ilman heidän suostumustaan.

      • Anonyymi

        Jos sinua noin paljon tämä asia vihastuttaa/ahdistaa, niin miksi vaivaudut edes kommentoimaan yhtään mitään?


      • Anonyymi

        Tämä skenaario oli kyllä pitkään pelkällä ajatus/fantasia tasolla, koska jännitti itselläkin, että mitkä on reaktiot ja joudunko johonkin vaikeuksiin, mutta lopulta rohkaisin mieleni ja päätin kokeilla, tarkoitus oli kastella vain omat housut niin, että tämä hieroja huomaa, mutta kuten tuolla aiemmin jo mainitsin niin "vahingon" laajuus yllätti vähän itsenikin. Taidan jonkin aikaa pitäytyä pelkissä kassajono tms. kasteluissa, niissä jotenkin pystyy hallitsemaan pissan määrää vähän paremmin :)


    • Anonyymi

      Jos minä näkisin nainen pissaavan julkisesti housuihin niin olisi varmasti kulli kovana .
      Olisi kyllä kiihottava näky. Kerran näin yhdellä levähdyspaikalla nainen pissaavan autonsa vieressä , oli pakko runkata kullista spermat , oli niin kiihottava näky .
      M61

    • Anonyymi

      Itsekin tykkään pissata housuuni julkisilla paikoilla, esimerkiksi kaupassa, kadulla tai bussissa. Hierojalla pissiminen kuulostaa kyllä kivalta, joudun tällä hetkellä käymään fysioterapeutilla joten saattaa olla että kokeilen samaa itsekin :)

    • Mua kiihottaa paljon.. olis ihanaa jos vaikka oltais istumassa jossain kahvilassa ja antaisit kunnolla tulla pissat housuun.. kun näkisin että housusi kastuu niin kullini nousisi heti kivikovaksi..

      • Anonyymi

        Tää ois kyl kiihottavaa, viel sillee et muka nolona "itken" kuin kastu housut ja sä voisit kaikkie edes sit oikee sanoo et pissasiks mä housuu ko o märkän housut


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tää ois kyl kiihottavaa, viel sillee et muka nolona "itken" kuin kastu housut ja sä voisit kaikkie edes sit oikee sanoo et pissasiks mä housuu ko o märkän housut

        No olisi..
        voin torua sua kaikkien kuullen ja antaa sitten sulle sen rangaistuksen mitä ansaitset
        Pitäisköhän tehdä tää?


    • Anonyymi

      Toimii

    • Anonyymi

      Vic

    • Anonyymi

      Ihanaa! Haluasin, että siellä kaupassa missä käyn, joku tekisi noin ;)

    • Anonyymi

      Itseä kiinnostaa löytää kyseisen tyyppinen nainen kaveriksi.
      Terveisin mies 49.

    • Anonyymi

      Kiehtoisi moinen kyllä.

    • Ihana oot😍
      Just rakastan tätä..
      Kerro vaan missä sut vois nähdä livenä.. sillain salaa 😁

    • Anonyymi

      Kyllä T. HIEROJA HYVINKÄÄLTÄ

    • Anonyymi

      On ok. Tuhma olet siis!!!

    • Itsekkin harrastan latex- ja pvc-housuihin pissailua
      T. Sissymies.

    • Anonyymi

      Tämä liippaa läheltä ”omaa juttuani” eli mua jollain tavalla kiihottaa pissahätä suunnattomasti. Ihanaa olla kun oikein pissattaa ja sit vielä kun juo esim. vettä vielä lisäks ja sit vaan väkisin pidättää pissaa niin kauan ettei enää kestä vaan kaikki lirahtaa housuun :)

      T: housuun pissaava mies

    • Anonyymi

      Tekisi mieli kokeilla moista touhua erilaisiin tiukkoihin housuihin salaa ja julkisesti yöllä ja sitten niissä uimaan johonkin ojaan tai järveen.

      Terveisin mies 49 vuotias.

    • Tuletko hierontaan?

    • Anonyymi

      joo ,kiihottaa ut en uskalla kun pissaa esim .metrossa ja junassa sekä runkkaa spermat syliini

    • Anonyymi

      no mä saisin ja runkkaisin heti senjälkeen

    • Anonyymi

      Ostin tänään naisten sloggi romance pikku housuja ja nyt 10 päällä haluan pissata sänkyssä ne märäksi.

    • Anonyymi

      Haluan pissata nimen omaan naisten pikkuhousuille. Mummun sloggi housuilla oli ihana käydä kun sillä pissaa pääs housuun sit mä kastelin myös niitä, se yllätti kerran minut se slogit minun päällä.

    • Anonyymi

      Vähän epäilyttää oliko aloittaja todella nainen, koska naistyypillisellä anatomialla virtsatessa saattaa kyllä kuulua selkeää suhinaa vessanpönttöön virtsatessa, mutta ei kyllä todellakaan housuihin pissatessa.

    • Anonyymi

      no huh todellakin tykkään pissata housuun julkisissa kulkuneuvoissa olen m ies nautin myös suuhuni pissaamisesta ja juomisesta sekä katsoa kun nainmenm pissaa housuun tai muutenvaan nyt on pakkorunkkaa ja pissaa lasiin "aamudrinkki"

    • Anonyymi

      joo viimeyönä pissasin ratikassa housuun ja vedin heti äkkiä käteen no yksi noinm50v. nainen näki kun laukesin hän vaan hymyili rakastan pissaleikkejä

    • Anonyymi

      olen 38 v nainen pissailen housuun se kiihottaa.
      Nyt pissahätä aijon pissata housuun jalassa legginssit ja pikkuhousut.

    • Anonyymi

      mä kusin aina yöllä tahallani

    Ketjusta on poistettu 114 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe