20 prosentin palkanalennusta julkisen sektorin työntekijöille.

Persujen vaaliehdotuksia:

”Milloin julkisen sektorin työntekijät osallistuvat koronatalkoisiin? Sellainen 20% määräaikainen palkanalennus ja säästöt tulonsiirtona ravintola- ja tapahtuma-alan yrittäjille ja työntekijöille olisi kohtuullista solidaarisuutta”, Kettunen kirjoitti.
Perussuomalaisten helsinkiläinen kuntavaaliehdokas Marko Kettunen esittää 20 prosentin palkanalennusta julkisen sektorin työntekijöille. Kettusen twiitti aiheesta on herättänyt runsaasti keskustelua Twitterissä.

Yksi vastaajista on professori Vesa Puttonen, joka sanoo suostuvansa opettajana mielellään, mutta jatkaa, ettei haluaisi, että esimerkiksi terveydenhoidon parissa työskenteleviä julkisen sektorin työntekijöitä vaaditaan mukaan.

”Tämäkö on erinomainen ehdotus lisäämään henkilöstöpakoa sote-alalta? Tämäkö on toimiva ehdotus lisäämään sote-alan vetovoimaa? Tämäkö on ratkaisu vaaralliseen työhön covid-potilaiden kanssa? Oliko vielä muita ehdotuksia?” toinen twiittaaja kirjoittaa Kettuselle.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eikö se olisi reilua ja viisasta että valtion menoja leikataan valtiolta itseltään, eikä revitä loputtomiin tavallisen kansan niskasta veronkorotuksilla?

Äänestä

Suomen ylivelkaantuminen ja suoraan sanoen konkurssi johtuu ylisuureksi paisuneesta julkisesta sektorista. Suomi on jo myynnyt kaiken omaisuutensa eikä velkaa saa loputtomiin

Äänestä

Me ollaan valtio. Meiltä leikataan. AIna.
Kuitenkin toivotaan, että kaikki pelaa.
Lapset saa opetusta ja ruokaa.
Lapset,sairaat ja vanhukset hoidetaan.
Maantiet päällystetään ja pidetään kunnossa.
Kraanasta tulee puhdasta vettä. Jopa lämmintäkin.
Lait säädetään, toimeenpannaan ja niitä valvotaan.
Suomen ulkopolitiikka hoidetaan niin, ettei jouduta sotaan.

Äänestä

Olisiko nämä terveydenhoitohenkilökunta ja opettaja nyt sellaisia ryhmiä joista pitää leikata? Vai mistä aloitetaan? Montako edustajaa persuilla pitää olla Kokkolassa jotta päästään leikkauksiin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Persujen vaaliehdotuksia:

”Milloin julkisen sektorin työntekijät osallistuvat koronatalkoisiin? Sellainen 20% määräaikainen palkanalennus ja säästöt tulonsiirtona ravintola- ja tapahtuma-alan yrittäjille ja työntekijöille olisi kohtuullista solidaarisuutta”, Kettunen kirjoitti.
Perussuomalaisten helsinkiläinen kuntavaaliehdokas Marko Kettunen esittää 20 prosentin palkanalennusta julkisen sektorin työntekijöille. Kettusen twiitti aiheesta on herättänyt runsaasti keskustelua Twitterissä.

Yksi vastaajista on professori Vesa Puttonen, joka sanoo suostuvansa opettajana mielellään, mutta jatkaa, ettei haluaisi, että esimerkiksi terveydenhoidon parissa työskenteleviä julkisen sektorin työntekijöitä vaaditaan mukaan.

”Tämäkö on erinomainen ehdotus lisäämään henkilöstöpakoa sote-alalta? Tämäkö on toimiva ehdotus lisäämään sote-alan vetovoimaa? Tämäkö on ratkaisu vaaralliseen työhön covid-potilaiden kanssa? Oliko vielä muita ehdotuksia?” toinen twiittaaja kirjoittaa Kettuselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu