Aamulla Jesus heräsi sängystään. Maria ja Josef tulivat sängyn viereen hieman päihtyneinä ja ojensivat vesikannun hänelle. Tämä oli tuttu kuvio. Jesus ylensi kätensä vesikannun päälle ja vesi muuttui viiniksi. Tällä tavalla saatiin päivä käyntiin. Muuten päivästä olisi tullut hirveä kaikkien osalta. Jesus ajatteli levätä vielä hetken, mutta sitten hän kuuli korvissaan Josefin äänen: YLÖS!
Jesus raahautui keittiöön ja otti tyhjän vesikannun, täytti sen vedellä ja siunasi sen. Siitä tuli viiniä. Hänellä oli valtava jano, joten koko pieni kannullinen meni saman tien. Heti alkoi päivä paistaa ja tuntui että hyvä meininki on alkamaisillaan.
Puolilta päivin Jesus meni kokoukseen, jossa olivat hänen opetuslapsensa ja syntinen nainen, Magdalan Maria, Lazarus, Martta ja Maria sekä monia muita, jotka uskoivat evankeliumin. Jesus astui ovesta sisään ja sanoi: Rauha olkoon kanssanne!
Kokouksessa olijat olivat suuresti kärsineen ja traumatisoituneen näköisiä. He kaikki ojensivat vesikannunsa Jesukselle. Jesus siunasi yhdellä kädenheilautuksella kaikki kannut. Kaikki vesi muuttui kannuissa viiniksi. Vähitellen kokousväen elämässä alkoi tapahtua käänne. Ikävät asiat näkyivät uudessa paremmassa valossa. Harmaa muuttui väriloistoksi.
Pontius Pilates etsitytti Jesusta ja roomalainen sotilas jos toinenkin oli löytänyt Jesuksen. Jesus käytti samaa taktiikkaa näihinkin. Täysin selvin päin tästä tilanteesta ei lähtenyt yksikään sotilas. Jesus sai jatkaa vapaalla jalalla.
Sellaista se oli. Jesuksen tavallinen virkapäivä.
Jeesuksen tavallinen virkapäivä
7
54
Vastaukset 7
- Anonyymi
Tavanomaista parempaa arkea ovat viettäneet.
Kirjoittaja. joka luuluu eittämättä kerhoon, puuttuu sellaisen henkilön olemukseen, josta Hän ei tiedä mitään, korkeintaan sen, että; -suksen nimessä ja ver……
Maista tempaisit sen, että Jeesus kokona muutti vettä?
Kohdallasi sopii se sanoitan, että; siitä puhe mistä puute? Juot ilmeisesti vain Lähikaupan keskikaljaa
Mihin aamusavut unohtivat? Nehän Kerhoa yhdessä pitää.
Jeesus ei kulkenut kokouksissa, vaan keräsi ympärilleen kuulijoita.
Lopuksi;;; Sellaista se oli. Jeesuksen tavallinen virkapäivä.**
Tällainen on lestadiolaisten Jeesus ja hänen elämä.- Anonyymi
Paatunut vapaitten suuntien Jussi ilkeine ajatuksineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paatunut vapaitten suuntien Jussi ilkeine ajatuksineen.
Kuka Suomessa on eniten paatunut, kun VT:t? Ei kukn, mutta Vapaissa suunnissa on Kristus, Messias, jota seurataan, eikä valehteiloita ja tupakoitsijoita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka Suomessa on eniten paatunut, kun VT:t? Ei kukn, mutta Vapaissa suunnissa on Kristus, Messias, jota seurataan, eikä valehteiloita ja tupakoitsijoita.
Tämä väittämä on totisinta totta.
- Anonyymi
Ei vaa jeesukselle sunnuntai oli rokulipäivä isän oppien mukaisesti.
Etpä tunne kovinkaan Raamattua. Raamatun sabatti on lauantai, ei Sunnuntain, joka on viikon ensimmäinen päivä, pyhitetty Auringon jumalalle Ram;ille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361760Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38576- 63548
- 30546
- 66536
- 45533
Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27512En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.24511