Olet ehkä onnellinen

Jokaikinen ihminen näkee omat kyyneleensä eikä toisten. Se luo ajatusvinoumia.

En ymmärrä miksi odotat, että toisen pitää olla onneton ja vasta sitten olet valmis tulemaan paikalle pelastamaan kurjan elämän. Mitä se kertoo sinun ajatuksista tasapainoisesta parisuhteesta? En tuomitse, mutta kehoitan pohtimaan mitä omassa päässä liikkuu.

Jos parisuhde on laastari onnettomuuteen ja sisäisen henkisen mustan aukon täyttäjä, mitä ajattelit käyvän kun tulee ensimmäinen iso riita? Se tulee aina, muuten. Pohja romahtaa ehkä? Ahdistus puristaa rintaa? Mitä taas ajattelit samassa tilanteessa ihmisen, jolla kaikki on ok reagoivan? Riita harmittaa, mutta maailma ei kaadu. Kumpi tilanne on parempi ja helpompi alkaa rakentaa ratkaisua? Kummalla ihmisellä on paremmat kyvyt joustaa ja miettiä luovasti ratkaisuja se, jonka perusturvallisuus ja kaikki on uhattuna vai se, joka kokee, että maailma ei kaadu?

Ihminen voi tarvita toista, haluta toista ja rakastaa enemmän kuin koskaan aiemmin, vaikka olisi onnellinen ja perustyytyväinen. Silti voi olla aidon rakkauden suhteen hyvin tarvitseva. Ei alisteinen ja riippuva suhde ole rakkaudellisin. Rakkaudellisin parisuhde on kahden omilla juurilla seisovan puun kietoutuminen toisiinsa vapaaehtoisesti toisiaan tukien.

Oon pohtinu ihan samoja asioita viime päivinä. Jotenkin se, kun mies vaikuttaa olevan onnellinen tai asiat muutoin suhteellisen hyvin, niin miks ihmeessä hän ottais mua siihen kuvioon..

Olen vain näyttelijä ja suorittaja. En minä osaa tuntea aitoja tunteita tai ne ovat jossain hyvin syvällä piilossa.

Noinko todella ajattelet mies?

Niin se vuoan on että elämästäni ei vain puutu ennee miteen.

Katsos, kun se on niin etten halua kieroa mieltä yhteen sen enempöö kuin omani on.

Ei tälle mitään voi ,enkä halua satuttoo3 mutta ommoo kehhoo ja sen kehon mieltä ei voi kukoon voi muuttoo sillälailla.

Jos on joskus synnyttänyt, on iäksi muuttunut.

Se ei lähde laihduttamalla mikään äitiys poies.

Enkä ennee jaksa taistella tätä muutosta vastoon mitä olen kuitenniin tehnyt jo toistakymmentä vuotto.

En vain osannut tietee, mikä minun oli.

Tai siis että toimenpiteistä huolimatta olen edelleen joka kevät raskaana.

Ja se on aina poika mikä sieltä ois tulossa.

Naisena voisin sanoa että en ole huonovointisen näköinen koska piilotan sen ilmeisen hyvin. Miten minun elämässä menee oikesti ei kiinnosta ketään, vastaan vain että menee hyvin. Kaikki se suru, itku ja ahdistus on minun valintojen lopputulos ja se on vain kestettävä jospa parempia päiviä vielä koittaisi. Kun elämässä tapahtunut kaikkea pahaa niin se on kovin hankala päästää ketään lähelle. Sitten kun antaa kuvan että minulla ei ole mitään merkitystä hänelle niin miksi vaivautuisin itse antamaan itsestäni mitään? Haluan vaan paeta ja säilyttää itsetuntoni viimeiset rippeet.

Se että ulkoisesti näyttää onnellisesti, ei välttämättä tarkoita sitä että on oikeasti onnellinen ja että kaikki on hyvin. Kaikki eivät näytä päälle päin todellisia tunteitaan, ja se antaa monesti väärän kuvan.

Mä kerron omalta kohdalta esimerkin, josta paremmin saa käsityksen siitä mitä tarkoitan
ja mitkä ovat taustalla olevat syyt. Fyysinen sietämätön hermokipu. Yleensä sen näkee vastaantulijasta jos tällä on kovat kivut päällä, mutta ei aina.

Vielä vuosi pari sitten, musta ei kalpeutta lukuunottamatta päälle päin huomannut, että päällä oli niin kovat kivut, jotka matalamman kipukynnyksen omaavilta olisi vienyt hetkessä tajun. Juttelin normaalisti, liikuin normaalisti ja näytin ehkä vähän väsyneeltä. Olin sen oloinen, kuin mitään kipua ei olisi ollenkaan. Tämä ei kuitenkaan ollut oikea tilanne. En näyttänyt yhtään kivun merkkiä julkisilla paikoilla liikkuessa, ja se tuli täysin luonnostaan ilman että peitin ne kivut tietoisesti. Joka kerta kun ulko-ovestani pihalle, en kipujani näyttänyt kenellekään. Jopa lääkärit sanoivat, etteivät kovat kipuni näy yhtään päälle päin. No ei tietenkään näy, kun piilotin ne.

Nyt tullaan siihen, miksi piilotin ne. Miksi en voinut niiden antaa näkyä? Siksi, että kun tarpeeksi monta kertaa kuulee niiltä läheisimmiltä, joiden pitäisi olla tukena, että tekee pahaa katsoa kärsimyksiäni, tai että mua ei kestä katella, ei halua enää aiheuttaa niille rakkaimmille ylimääräistä kärsimystä. En sano että he tekivät väärin sanoessaan noin, he vain valitsivat väärän ajankohdan sanoilleen. He sanoivat noin silloin, kun kyyneleet valuivat silmistä, mutta ääntä ei päässyt karkaamaan huulilta....kun olin kipeimmilläni. Silloin sain sen kuvan, etten voi niitä kipuja enää kenellekään näyttää. Enkä niitä myös kenellekään näyttänyt. Vain silloin kun olin yksin, annoin niiden näkyä.

Miksi kerroin tuon kaiken? Siksi, että sillä pystyin osoittamaan sen ettei se mitä ulospäin näkyy, ole aina se totuus ja oikea tilanne.

Vaikka julkisesti ulospäin näyttää kaiken olevan hyvin ja että ihminen ei tarvitse enää mitään, voi se johtua siitä että kyseinen ihminen haluaa pitää kulissit kunnossa ja näyttää muille selviävänsä kaikesta eteen tulevasta sen sijaan, että näyttää se että on oikeasti sisältä rikki.

Niin että jos näyttää tyytyväiseltä ja onnelliselta palstalaisten mukaan EI todellakaan voi olla niin ? Miten nämä asiat kääntyy päälaelleen? Sitä tässä ihmettelen.

Tai jos on parisuhteessa niin alkaa se sparraaminen "kyyyllä varmaan se on: tottumus, lasten takia, rahan takia, huono/seksitön" ja mitä vielä suhde.

Nyt oikeesti aikuiset ihmiset tuo mielikuvitusleikki alkaa olla melko huimissa korkeuksissa ja saako siitä itselleen jotain että kuvittelee asiat itselle sopiviksi? Muuta kuin pahanmielen

-sivusta-

Siis se ilme kun tuijottaa suhdevastiketta niin niin 🥴

Jotkut ihmiset näyttää pirun onnettomilta, vaikka ainoo ongelma on väärän värinen sukka. Jotkut taas on onnellisia, jos saavat lautasellisen puuroa henkensä pitimiksi.

Oletko aloittaja mies ja kirjoitatko naiselle? Miksei elämäsi kiinnostaisi minua? Ehkä en vaan halua udella liikoja, vaan toivon, että itse kerrot, mitä haluat kertoa. Jos hänellä on sinulle aikaa, niin et ole silloin yhdentekevä hänelle. Onnellisuutta et näe hänestä kysymättä, sitä et voi ulkopuolelta päätellä.

Kukas kirjoittelee ja mistäpäin? Jos olisit se ketä minä kaipaan niin sanoisin ettet todellakaan ole ylimääräinen vaan toivon että nähtäisiin taas ja voitaisiin viettää aikaa yhdessä niinkuin ennen. - M-nainen