Marin pääministerinä nolo epäonnistuja K

Sosialistien piti ottaa ottaa käyttöön "putin" malli, jolla kehutaan Marinia hyvin suoritetusta korona toimistaan. Laahustava pääministeri olisi voitu siirtää sivuunkin ihan hyvin. Olisi ollut paras ratkasisu akuuttiin kriisiin, tilalle enemmän elämän kokemusta ilman ideologiaa.

Suurimmat EU-maat ja kaikki EU-maat keskimäärin ovat arviolta jopa kaksi kuukautta jäljessä keskeisten verrokkimaiden, kuten Yhdysvaltojen ja Britannian, rokotustahdista.

EU-maiden rokoteohjelmat ovat yltäneet vasta hieman yli kymmenen prosentin rokotuskattavuuteen, kun koronarokotteita saaneiden osuus suhteutetaan koko väkimäärään.

Yhdysvaltojen vastaava rokotuskattavuus lähentelee jo 35:tä prosenttia, ja Britannian kattavuus on jo ylittänyt 40 prosenttia kaikista kansalaisista.

EU-maidenkin rokotustahti on toki viime viikkoina kohentunut, mutta ei yhtä nopeasti eikä läheskään yhtä kovaksi kuin omaakin tahtiaan kohentaneiden Yhdysvaltojen ja Britannian rokoteohjelmissa.

Rokoteohjelmien vertailussa Yhdysvallat ja Britannia näyttävät onnistujilta ja niiden rokotestrategiat tehokkailta. EU sen sijaan näyttää nololta epäonnistujalta ja sen rokotestrategia suoraan sanottuna fiaskolta.

Rokotusmäärien erot ovat niin mykistävän suuria, että tätä vertailua on jokseenkin mahdoton taivutella EU:n eduksi.

Eikä rokoteohjelmien vertailu ole EU:lle pelkästään nolo arvovaltatappio, sillä juuri rokotefiaskon takia EU-maat nyt pitkittävät ja kiristävät koronarajoituksia – eivätkä kevennä niitä niin kuin Yhdysvallat ja Britannia.

Miltä tuntuu, kun koronarokotteet alkavat tehota ja arkielämän rajoitukset voidaan poistaa? Israelin suurlähettiläs Hagit Ben-Yaakov kertoo, että paluu normaalielämään on suurenmoista. Hän palasi asemapaikalleen Helsinkiin viikonloppuna käytyään saamassa koronarokotteensa.

Ben-Yaakov on yksi yli neljästä miljoonasta Israelin kansalaisesta, joilla on kahden rokoteannoksen saamisen jälkeen oikeus vihreään passiin. Kyse on todistuksesta, joka avaa immuniteetin hankkineelle oikeuden liikkua kauppakeskuksissa, ravintoloissa ja tapahtumissa. Sovelluksesta passia on helppo näyttää sisäänkäynnin luona.

Meillä presidentin nyrkki jäi toteumatta pääministerin ideologiseen vastustukseen, luuli saavansa poliittiset pisteet siitä -toisin kävi, tunaroinut koronalla, poliittista peliään pitänyt.

8

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sannan otteet kuin diktaattorilla.

      "Joulun alla Marin yrittikin syrjäyttää Lindtmanin ryhmäjohtajan pallilta varapuhemiehen paikalle, mikä jätti pahan varjon eduskuntaryhmän ja pääministerin välille."

    • Anonyymi

      No enpä olisi arvannut että se on Marinin syytä että jenkit ja britit ovat saaneet rokotettua nopeammin kuin EU. Ja ilmeisesti jollakin logiikalla Suomi on hoitanut koronaa huonosti, vaikka tilastoissa olemme Euroopan parhaimmistoa.

      • Ei marin ole millään ominaisuuksilla kyvykäs maan johtoon.


    • Anonyymi

      Niinistö ei edes muista, että esitti nyrkkiä. Nyt hän vaan muistelee ruttuista katsellessaan kun Tyyne pesi selkää 1990-luvulla.

    • Anonyymi

      Suomen on tilattava Venäjältä Sputnik V -rokotetta. Miksi Saukko ei tee mitään, vaikka Putin on sitä hänelle tarjonnut?

    • Anonyymi

      Pian on 2 % kansasta saanut rokotteen. (Molemmat annokset. Yhdellä annoksellahan ei kovin kummoista suojaa saa.)

      Jaksaa, jaksaa... Kyllä sinäkin ne rokoteet saat. Viimeistään vuonna 2025.

      • Anonyymi

        Kyllä yksi annos suojaa vakavalta taudilta ja kuolemalta. Sehän on tärkeintä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3017
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      2961
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2367
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1863
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1719
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1684
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1586
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1275
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      38
      1252
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1080
    Aihe